Onko muilla sukulaisia, joiden luona vierailusta pitää maksaa?
Aina pitää maksaa jollain tavalla, joko rahalla kulutetusta vedestä ja sähköstä tai sitten työllä.
Kyseessä on ihan lähisukulainen.
Kommentit (60)
mutta minut on kasvatettu niin, että en tunne oloani hyväksi, jos olen toisten passattavana ja täydellä ylläpidolla. Jos olen menossa pidemmälle visiitille, niin varmasti vien jotain "tuliaisia" mennessäni.. esim. ruoka-aineksia.
ylenpalttisesti.
Kyse on siis ihan kulutetusta sähköstä ja vedestä sekä majoituksesta maksu.
Tuliaisia viedään aina monen kympin edestä. Ja kun lopussa kysytään, että mitä ollaan velkaa, niin aina sama juttu että vedestä ja sähköstä voitaisiin maksaa tuo huntti.
Majoitus on talon toisessa siivessä omalla kylppärillä.
Nähdään kerran vuodessa.
en menisi kylään tuollaisen kitupiikin luo-
tosin maksan ruuat työttömälle siskolleni hänen luonaan yökyläillessäni- mutta itse ehdotin
Itseäkin tympii, mutta kun on kyse lähisukulaisesta, on kuitenkin kiva nähdä joskus. Mutta kyllä tympii.
Ja lähtiessämme siivoamme aina kaikki käyttämämme tilat, imuroimme, moppaamme, pudistelemme matot ulkona jne.
Tuliaisia viedään aina monen kympin edestä. Ja kun lopussa kysytään, että mitä ollaan velkaa, niin aina sama juttu että vedestä ja sähköstä voitaisiin maksaa tuo huntti.
Majoitus on talon toisessa siivessä omalla kylppärillä.
Nähdään kerran vuodessa.
ruveta perimään keneltäkään sähkö-, vesi- tai majoitusmaksuja :)!!!Sukulaiselta nyt varsinkaan. Toki noita tuliaisia viedään ja käydään yhdessä ruokakaupassa hakemassa yhteiset eväät, mut että siitä asumisesta pitäisi maksaa/pyytää rahaa. Aika omituista.....o_O
Nyt kun kirjoitan tätä, alkaa itsekin naurattaa kun tämä kuulostaa niin järjettömältä. Mutta totta joka sana.
Tuliaisia viedään aina monen kympin edestä. Ja kun lopussa kysytään, että mitä ollaan velkaa, niin aina sama juttu että vedestä ja sähköstä voitaisiin maksaa tuo huntti. Majoitus on talon toisessa siivessä omalla kylppärillä. Nähdään kerran vuodessa.
En ikinä ikinä kehtaisi edes pyytää!! Apua, jäisi mulla kyllä käymättä...!
rahaa sähköstä ja vedestä ym. niin nyt ollaan sitä sitten itse kysytty.
en menisi kylään tuollaisen kitupiikin luo- tosin maksan ruuat työttömälle siskolleni hänen luonaan yökyläillessäni- mutta itse ehdotin
komppaan!ihan törkeetä tommonen!
oletteko te siellä kuukauden putkeen?
Jos kyse on useista viikoista niin tuon jotenkin ymmärtäisin. Asuuko tämä lähisukulainen jossain ulkomailla jossa vesi ja sähkö on erityisen kallista?
En ilkeisi pyytää maksua ja jos joku meiltä sitä pyytäisi, niin vierailut loppuisivat siihen.
Ja asuu ulkomailla, mutta vesi ja sähkö on halvempaa kuin Suomessa.
Itse olisin iloinen saadessani sukulaisia Suomesta kylään. En ikinä kehtaisi pyytää rahaa, vaan maksaisin mielelläni kulut siitä, että saan rakkaita ihmisiä kylään. Toisaalta rahallahan siitä selviää, mutta mies on ihan risana.
Ja asuu ulkomailla, mutta vesi ja sähkö on halvempaa kuin Suomessa. Itse olisin iloinen saadessani sukulaisia Suomesta kylään. En ikinä kehtaisi pyytää rahaa, vaan maksaisin mielelläni kulut siitä, että saan rakkaita ihmisiä kylään. Toisaalta rahallahan siitä selviää, mutta mies on ihan risana.
En ilkeäisi rahastaa keneltäkään sukulaiselta tai ystävältä yhtään mitään vaikka asuisimme Karibiassa! Tehän olette jo maksaneet matkat sinne...melko rahallinen satsaus teiltä jo lähteä sukulaisiin ulkomaille.
Ja asuu ulkomailla, mutta vesi ja sähkö on halvempaa kuin Suomessa.
Itse olisin iloinen saadessani sukulaisia Suomesta kylään. En ikinä kehtaisi pyytää rahaa, vaan maksaisin mielelläni kulut siitä, että saan rakkaita ihmisiä kylään. Toisaalta rahallahan siitä selviää, mutta mies on ihan risana.
Kyllä viikko on vielä niin lyhyt aika, että ei missään tapauksessa pitäisi kyllä mitään maksuja kerätä! Varsinkin kun viette tuliaisia ja autatte siivouksessa yms. ja varmaan tarjoatte vielä jonkun illan ravintolassa tms.
Ihan omituista käytöstä näillä isännillä!
vai sanotteko vain tulevanne viikoksi?
Kuulostaa oudolta