Synnyttäneet naiset mitä tekisitte tässä tilanteessa

vaahdotaan eroaville perheille että lapsella on oikeus omaan biologiseen isään ja äitiin? Olen oikeasti ihan järkyttynyt. Kyllähän se oma lapsi kuitenkin olisi omaa lihaa ja verta, siinähän olisi äidin ja isän piirteet ja geenit. Vaikka olisin kuinka rakkaudella kasvattanut sen "kasvattilapsen" niin aito äidinrakkaus menee edelle, vaikka siirtymävaihe kipeältä tuntuisikin. Sen oman biologisen lapseni valitsisin tottakai! t.3, edelleen

Olitko katsonut Desperate Housewivesia just ennen nukkumaan menoa..? ;) Siinähän on just tällainen juonikuvio menossa.

jota tunnen juuri näitä minulle syntyneitä lapsia kohtaan. Jos lapseni olisi sairaalassa tietämättäni vaihtunut, niin eihän se vähentäisi ollenkaan sitä rakkautta, jota olen lasta kohtaan koko ajan tuntenut. Mihin sen äidinrakkauden yhtäkkiä voisi "hävittää", jos selviäisi, ettei lapseni olekaan biologisesti jälkeläiseni? Tottakai olisi vaikeaa ajatella, että biologinen lapsi elää jossain toisaalla omaa elämäänsä, mutta en voisi kuvitellakaan, että vaihtaisin 5-vuotiaani toiseen.

Onko nro 3 koskaan ajatellut, mitä adoptiovanhemmat tuntevat lastaan kohtaan? Kyllä se rakkaus on ihan yhtä aitoa äidin- ja isänrakkautta kuin biologista lastakin kohtaan. :)

vaahdotaan eroaville perheille että lapsella on oikeus omaan biologiseen isään ja äitiin? Olen oikeasti ihan järkyttynyt. Kyllähän se oma lapsi kuitenkin olisi omaa lihaa ja verta, siinähän olisi äidin ja isän piirteet ja geenit. Vaikka olisin kuinka rakkaudella kasvattanut sen "kasvattilapsen" niin aito äidinrakkaus menee edelle, vaikka siirtymävaihe kipeältä tuntuisikin. Sen oman biologisen lapseni valitsisin tottakai! t.3, edelleen

koska adoptioäiti ei ole synnyttänyt lasta, joka elää jossain toisessa perheessä. Toistan vielä itseäni kun sanon, että minusta suurinta äidinrakkautta on se, että luopuu jostain itselleen tärkeästä oman lapsensa takia - vaikkei olisi tätä lasta koskaan tuntenutkaan. Maailman vaikein ja hirvein päätös, mutta todellista äidinrakkautta. Myös tämän "kasvattilapsen" kannalta, joka pääsee oman äitinsä luo. t.3

jota tunnen juuri näitä minulle syntyneitä lapsia kohtaan. Jos lapseni olisi sairaalassa tietämättäni vaihtunut, niin eihän se vähentäisi ollenkaan sitä rakkautta, jota olen lasta kohtaan koko ajan tuntenut. Mihin sen äidinrakkauden yhtäkkiä voisi "hävittää", jos selviäisi, ettei lapseni olekaan biologisesti jälkeläiseni? Tottakai olisi vaikeaa ajatella, että biologinen lapsi elää jossain toisaalla omaa elämäänsä, mutta en voisi kuvitellakaan, että vaihtaisin 5-vuotiaani toiseen.

Onko nro 3 koskaan ajatellut, mitä adoptiovanhemmat tuntevat lastaan kohtaan? Kyllä se rakkaus on ihan yhtä aitoa äidin- ja isänrakkautta kuin biologista lastakin kohtaan. :)

vaahdotaan eroaville perheille että lapsella on oikeus omaan biologiseen isään ja äitiin? Olen oikeasti ihan järkyttynyt. Kyllähän se oma lapsi kuitenkin olisi omaa lihaa ja verta, siinähän olisi äidin ja isän piirteet ja geenit. Vaikka olisin kuinka rakkaudella kasvattanut sen "kasvattilapsen" niin aito äidinrakkaus menee edelle, vaikka siirtymävaihe kipeältä tuntuisikin. Sen oman biologisen lapseni valitsisin tottakai! t.3, edelleen

jossa jo vähän vanhempi poika/nuori mies oli kai arvannut, että on sattunut vaihdos, ja lopulta oli sitten löytynytkin se vaihdokasperhe. Tyyliin oli joku niinkin outo juttu, kuin että saksalaistaustaisen perheen (oletettavasti suht vaalea) poikavauva oli vaihtunut eteläamerikkalaisittain tummemman perheen poikavauvan kanssa, ja pojat olivat kasvaneet näissä perheissä teiniksi asti. Tilanne ratkesi sitten niin, että nämä perheet muuttivat yhteen, eli tämän saksalaistaustaisen perheen kotitilalle.



Itse en oikein osaa sanoa... En usko että pystyisin luopumaan siitä omanani kasvattamastani lapsesta, toivoisin ettei se toinenkaan perhe pystyisi luopumaa minun biologisesta lapsesta, eli että hänelläkin olisi rakastava koti. Varmasti tiiviisti pidettäisiin yhteyttä, jos mahdollista. Ehkä siitä perheestä tulisi kuin läheinen sukulaisperhe.

Jos kuviteltaisiin tilanne, jossa adoptioperheessä kasvaneen lapsen biologiset vanhemmat tulisivat vuosien päästä vaatimaan lastaan omakseen, niin kenen äidinrakkaus siinä olisi valloillaan, jos lapsi heille annettaisiin? Samankaltainen tilanne voisi olla myös sotalapsien palautukset, osahan adoptoitiin Ruotsiin, osa palasi kotiin vieraiden ihmisten luo, kuitenkin ne vieraat ihmiset olivat lapsen oma perhe, jonka parissa oli ainakin muutaman vuoden ehtinyt kasvaa. Silti se sopeutuminen takaisin "kotiin" ei ollut helppoa, jos oli muutaman vuoden ehtinyt olla siellä uudessa "kodissa" Ruotsissa, eikä minusta myöskään mitenkään rakastavaa lapsia ajatellen. Suomen kannalta niitä lapsia oli totta kai saatava takaisin, mutta lasten kannalta ei minusta ole mitään sellaista äidinrakkautta, joka ihmeellisesti yhdistäisi koko lapsen iän toisistaan erossa olleen äidin ja lapsen. Mitään vuorovaikutussuhdetta ei ole päässyt syntymään, lapsi on kiinnittynyt toisiin aikuisiin äitinään ja isänään. Äidinrakkautta tuollaisessa tilanteessa olisi ennemminkin ymmärtää, millainen trauma lapselle olisi jättää perheensä ja kotinsa ja muuttaa vieraiden keskelle siksi että ovat biologisesti sukua. Toivoisin toki itse, että yhteydenpito olisi mahdollista ja olisi hienoa, jos sitä omaa biologista lasta voisi pitää tavallaan läheisen sukulaislapsen tai läheisen kummilapsen tavoin usein kylässä. Mutta en haluaisi repiä häntä siitä kodista ja niiden ihmisten luota, joihin hän on oppinut koko ikänsä luottamaan.



Toivottavasti ei tarvitse ikinä miettiä asiaa omalla kohdalla :).

Meille kävi synnärillä niin, että kun tyttö joutui lasten osastolle keskellä yötä ja aamulla kun menimme katsomaan häntä niin kätilö kysyi, että onko tämä mahdollisesti teidän lapsi vai joku muu, kun sen nimilappu on kadonnut? Tunnistimme kyllä näöstä ja nykyäänkin joskus sitä miettii, että entä jos olisikin vaihtunut, mutta ihan isänsä näköinen tyttö ettei ole mahdollista... =D



Mutta jos olisi vaihtunut niin kuin kysymys oli, niin en kyllä tästä neidistä enää luopuisi, mutta tottakai oikeaan haluaisin tutustua hyvin.