itkevä ja petetty

Vierailija

11.10.2010 | 08:44

Olen seurustellut puolisoni kanssa nyt reilun 5-vuotta ja suunnilleen yhtä kauna olemme asuneet saman katon alla. Kaikki kävi silloin aikoinaan niin nopeasti, rakastuimme umpimähkää ja olimme onnemme kukkuloilla ja minun piti olla se jonka hän ”vie vihille”.

Nyt muutama viikko sitten sain kuulla mieheltäni, että hän oli kerran kännipäissään käynyt vieraissa. Eikä voinut elää asian kanssa, vaan hänen oli pakko kertoa minulle(olikin ihmetellyt hänen vaisua käytöstään ja eristäytymistä omiin oloihin). Sain tietenkin asiasta kamalat itku-potku-raivarit niinkuin varmaan jokainen nainen. Seuraavakin päivä meni murheen murtamana ja itkien. Lupasin kuitenkin antaa anteeksi ja aionkin, koska rakastan puolisoani aivan äärettömän paljon. Hänkin vannoo rakastavansa minua ja ettei rakkaus ole mihinkään sammunut. Joku kuitenkin sisälläni kolkuttaa, en saa asiaa mielestäni. Tuntuu siltä, että minun täytyy kokoajan olla perillä hänen menemisistää, tulemisistaa tai ylipäänsä kaikesta. Pelkään kaiken aikaa hänen tekevän sen uudelleen, vaikka silmissäni hän vaikuttaa katuvaiselta ja haluaa omien sanojensa mukaan olla kanssani. Olenkohan liian sinisilmäinen? Tämä pettäminen oli tapahtunut tilanteessa, jolloin meillä kotonakin oli ollut vaikeaa. Luultavasti samoihin aikoihin olin itse jäänyt työtömäksi ja purin pahaaoloani ja turhautumistani kiukkuammalla suunnilleen kaikesta. Siihen aikaan oli paljon riitoja, uhkasin lähteä (pakkasin vaatteenikin muutamaan otteesee) vaikka en oikeasti olisi sitä tehnyt. Purin turhautumistani riitelyllä ja riidan haastamisella. Kummankaan ei ollut silloin hyvä olla tässä suhteessa. Joten luultavasti olin itse ajanut hänet tahtomattani vieraaseen sänkyyn, sillä oma seksielämämme oli samoihin aikoihin olematonta.

Olemme käyneet keskusteluja näiden viikkojen aikana. Ja nyt viimeksi eilen meillä oli pitkä keskustelu, jossa hän mm. ihmetteli miksi haluan olla ylipäänsä hänen kanssaan, koska hän on minua satuttanut niin paljon. Enkä hänen mielestään ansaitse sellaista kohtelua. Kukapa ansaitsisi? Nyt hän haluaa kuukauden koeajan, jolloin saamme molemmat miettiä haluammeko jatkaa ja aloittaa ns puhtaalta pöydältä. Ennen kaikkea voiko hän elää asian kanssa, koska ei kuulema pysty katsomaan peiliin inhoamatta itseään? Nyt pelkään, että teenpä mitä tahansa, hän ei jää luokeseni. Tämän kuukauden aikana on tarkoitus ”siivota haamut” kaapeista ja pohdiskella. Molemmat saavat mennä ja tulla niinkuin haluavat vaikka saman katon alla ollaankin. Tosin saman sängyn jaamme ja säännöt muutenkin on samat kuin parisuhteessa elävillä. En tiedä onko tämäkään järjestely mitenkään järkevä, mutta onpa ainakin jonkinlainen?

Eilisessä keskustelussa hän kertoi myös , että pelkää ennen kaikkea sitä ettei voi kontrolloida itseään humalassa ja pelkää satuttavansa minua lisää (”En tiedä mikä minun on, olen niin sekaisin, että hömöilen enkä voi luvata mitään”). En tiedä kuinka tuohon suhtautuisin. Minua kaivaa aivan äärettömästi tällä hetkellä kaikki hänen naispuoliset kaverinsa. Mietin vain, että heistäkö joku on se kenen kanssa hän oli. Oliko hän parempi kuin minä jne, jne. Kaikesta hirveintä oli huomata, että minulle on tullut myös tarve tutkia hänen puhelintaan , jota en haluaisi tehdä. Pelkään sieltä löytyvän jonkun uuden tyttösen viestit tms. Pelkään yksinkertaisesti, että hän etsii uutta ja ”parempaa ja Kauniinpaa” rinnalleen kuin mitä minä olen.

Olen niin sekaisin ja järkyttynyt kaikesta etten tiedä mitä minun kuuluisi tehdä. Kuunnella sydäntäni vai pakata laukkuni ja hypätä autoon ja ajaa pois? Olemme kaikenlisäksi muuttaneet hänen töiden takia toiselle paikkakunnalle joitakin aikoja sitten ja olen muutenkin aika yksinäinen, sillä juurikaan uusia tuttuja en ole vielä saanut. Tällä hetkellä elän siirtymävaihetta uuteen työhön ja olen siltä osin saamassa elämääni raiteillee. Elän siinä toivossa,että kun pääsen taas työhön saamme elämämme sille mallille millä se oli kaikki palaa taas ennalleen. Tiedän haavojen olevan syviä ja paranemisen kestävän kauan, mutta sydämeni sanoo rakastavansa ja antavansa anteeksi. Ainut asia jota pelkään on se, että en saa luottoa takaisin. Onko kenelläkään samaa kohtaloa kokeneella mitään neuva kuinka voisin saada edes ripauksen luottoa ja toivoa.

Vastaa

Tapahtumat

itkevä ja petetty

Kommentit (34)