Monet 1950-luvulla syntyneet NAISET ovat katkeria-miksi?

70-80 -luvulla syntyneillä on kaikki huonosti ja joka asiasta pidetään älytöntä marinaa.

Millainen kuvittelet olevasi? Vituttaakohan sinua itseäsi nuoremmat naiset? Heillä voi olla paljon paremmat palkat kuin meillä nyt ja paljon parempi tasa-arvo kuin meillä (joka on oikeasti palkka-asioissa tosi huono).

Ei sitä voi tietää ennen kuin on sen ikäinen ja jos elää saa, niin eipä aikaakaan kun ollaan sen ikäisiä.

mm.

- hyvän lasten päivähoidon takia,

- kotitöihin osallistuvien nuorten aviomiesten takia,

- kunnon kodinkoneiden takia,

- nuorten naisten parempien palkkojen ja

- paremman urakehityksen takia

t. nuorempi työkaveri, joka ihmettelee = ap

ps jos tuon ikäiseltä naiselta nuorempi apua pyytää, saa monesti halveksivan katseen

t. ap

ja kaikessa näkee vaan sen negatiivisen puolen. Paras oli ku lapsettomuushoitojen jälkeen tulin raskaaksi niin alkoi manaaminen siitä että nyt teiltä loppuu rahat ja kaikkea pitää ostaa niin voi voi....

Miespuolinen pomoni valittaa koko ajan kaikesta, narin narin. Ja monet nuoret naiset ne vasta valittaakin, kaikki on koko ajan päin helvettiä. Tottahan toki he valittvat vanhempinakin, ei siitä tavasta pääse eroon..

sinut itsensä kanssa. Kuusikymppiset ovat tyylikkäitä, iloisia ja aktiivisia. Nainen ilmeisesti paranee vanhetessaan. Itsekin olen nyt pian viisikymppisenä paljon vapautuneempi ja rennompi kuin vaikkapa kaksikymppisenä. Jospa se tästä vaan paranee.

Tunnen erään 50-luvulla syntyneen, selvästi jotenkin häiriintyneen tapauksen. Jotenkin tuntuu että sodan jäljet on ne jotka ovat heidät sellaisiksi tehneet. Heitä kasvattaneet ihmiset ovat tavalla tai toisella sodan kokeneet. Sodan jälkeen on ollut hirveä draivi päästä taas normaalielämän syrjästä kiinni. Siinä on pakostikin lapset jääneet vähemmälle huomiolle.

Minusta taas tuon ikäiset ovat yleensä sinut itsensä kanssa. Kuusikymppiset ovat tyylikkäitä, iloisia ja aktiivisia. Nainen ilmeisesti paranee vanhetessaan. Itsekin olen nyt pian viisikymppisenä paljon vapautuneempi ja rennompi kuin vaikkapa kaksikymppisenä. Jospa se tästä vaan paranee.

Olisiko kyse kasvatuksesta?



Teistä nuorista on tosi kiva ajatella, että me vanhat kurpat oltaisi kateellisia teille. Miksi oltaisi? Ollaan mekin nuoruus eletty. Takaisin sitä ei saa, joskus se on teilläkin takanapäin ja nuorempi sukupolvi tulee ja kuvittelee olevansa kaiken keskipiste ja tulevaisuuden airuita.



Luulen että syy tyytymättömyyteen on ihan vaan se sen aikainen kasvatus, mitä 50 luvulla synteille on ollut.



Siihen aikaan on täytynyt etenkin tyttöjän olla kilttejä ja kuuliaisia. Ei ole ollut mitääm uhmaikää, murrosikää ja kiukutteluja. Ei ole sanottu vastaan vanhemmille. vanhemmat ovat aika paljon määränneet asioista. On täytynyt olla tyytyväinen siitä mitä on.



Tuon ikäpolven ihmiset ovat myös tehneet pitkän työuran, aloittaneet jo ihan kakarana työnteon. Jotkut lähteneet kaupunkiin piikomaan jopa 13 vuotiaana.



Eikä turhaan ole kiitoksia tai kehuja jaettu. Ettei vaan ylpisty. Miten siinä osaa kehua ja kiittää, jos itse ei ole koskaan sellaista saanut omalle kohdalleen? Mistään koskaan?

Miten osaa itseään arvostaa jos ei ole koskaan saanut arvostusta, keltään? Ei vanhemmilta, ei puolisolta? Miten voi arvostaa muita jos ei arvosta itseään?



Saman kasvatuskulttuurin läpikäyneitä ja eläneitä ovat heidän miehensäkin.



Nyt he ovat eläkeikää lähestyviä ja nyt nousee pintaan kaikki ne tunteet ja ajatukset, mitkä ovat olleet kiellettyjä tähän päivään asti.



Nyt vasta uskaltaa olla tyytymätön ja sitä sitten ollaan, kaikkeen.



Arvelen vaan,



Olen itse syntynyt vm 64. siis 46 v. Ja elänyt toki erilaisen elämän kuin 10 vuotta vanhemmat. Olen heilunut punkkarimeiningissä ym. Eli kapinoinut. En siis puhu itsestäni.

Ei me vanhemmat naiset olla teille nuoremmille mistään kateellisia, en ainakaan itse tunnista mitään noista kateellisuuden syistä mitä lueteltiin. Ei me ylipäätään ajatella teitä nuoria, te ette ole meidän elämän keskipiste, paitsi jos olette omia tyttäriämme jolloin tietysti ollaan kiinnostuneita teistä.



En ylipäätään käsitä mitä teillä olisi sellaista mitä minun pitäisi haluta. Minulla on ollut jo se kaikki, ja nyt haluan elämälleni syvällisempää sisältöä.



Jos kuulostamme kielteisiltä, se johtuu osittain siitä että meillä on paljon realistisempi käsitys elämästä kuin teillä, eikä meillä ole enää mitään menetettävää. Voidaan ihan rauhassa sanoa mitä ajatellaan ja olla eri mieltä. On valtavan vapauttavaa kun ei enää tarvitse koko ajan miettiä että miltä näyttää ja kuulostaa miesten silmissä tai eteneekö nyt ura jos teen tai sanon näin.



Perusnegatiivisuus liittyy ns. välttelevään kiintymyssuhdetyyppiin. Kun me oltiin nuoria, lapsista ei paljon välitetty eikä heihin kiinnitetty huomiota, monet ovat kokeneet pettymyksiä nuoresta asti ja siksi heille kehittyi kielteinen tapa arvioida maailmaa. Nykyään useimmsita lapsista huolehditaan aivan eri tavalla kuin 50-luvulla.



Kun tämä kielteinen, välttelevä perusasenne (pidä tunkkis!) yhdistyy liian kiltteyden karisemiseen niin syntyy näitä riivinrautoja. Mutta ei me kaikki sellaisia olla.

Koska nuoret uskovat tasa-arvoon, urakehitykseen, hyvään elämään ja kun 60v nainen sanoo ääneen, että älä tyttö luulekaan, täyttä helvettiä se on sinunkin elosi, niin AV-mamma pitää sitä katkeruutena. Ja kun tähän vielä lisää sen, että 60v nainen ihan huoleti elää vain itselleen eikä lastenlapsilleen niin soppa on valmis: ämmä on katkera, ei edes anna rahaa tai auta lastenhoidossa.

Pahimpia suustaan on muuten noin 15v tytöt. Kannattaa kuunnella, se 50-luvulla syntynyt (muuten ei vielä 60v vaan vasta 50+) ei ole mitään näihin teineihin verrattuna.

Ai niin, osaksi se "paha suustaan" -ilmiö tulee sieltä, että synnytysikäisillä naisilla on hirveät PMS-oireet, joita ei voi edes verrata vaihdevuosiin. Silloin 70% ajasta muiden sanomiset koetaan vittuiluna.

kirjoituksia täällä niin mielestäni pari-kolmekymppiset ovat pahimpia valittajia. Esim. ulkonäöstään ovat todella epävarmoja.

Miksi olisivat?



Onhan tyytymättömyyteen tuhat muutakin syytä. Lähinnä ihan heidän omassakin elämässä ajattelisin.



Itse nyt 40+ ikäisenä en haikaile nuoruuden perään. Nuoruus oli rasittavaa aikaa. Olen iloinen, että se on ohi.

Itse ainakin olen nyt vajaa 4-kymppisenä huomattavasti "hankalampi" tyyppi kuin parikymppisenä. En toki tahallisesti ilkeile, mutta jos on jollekulle jotain sanottavaa, sanon sen, enkä itkeskele peiton alla jälkikäteen itsesäälissä piehtaroiden "miksi en taaskaan uskaltanut pitää puoliani..".

Mullakin ikää alkaa olla kohta 40 ja hyvä puoli on, että itsevarmuutta on tullut rutkasti :) Ennen olin tod. epävarma ja ujo.

Itse ainakin olen nyt vajaa 4-kymppisenä huomattavasti "hankalampi" tyyppi kuin parikymppisenä. En toki tahallisesti ilkeile, mutta jos on jollekulle jotain sanottavaa, sanon sen, enkä itkeskele peiton alla jälkikäteen itsesäälissä piehtaroiden "miksi en taaskaan uskaltanut pitää puoliani..".

En tajua minäkään, että miksi pitäisi olla kateellinen nuoremmille. 50-luvun lapsena olen kokenut turvallisen ja kivan lapsuuden. Koulussakin oli vielä työrauha ja sai vielä aikuistuessaan hyviä työpaikkoja jopa ilman ihmeempää koulutusta.



Olen nyt 59-vuotias, enkä koe itseäni mitenkään vanhaksi, vaan olen iloinen siitä, että olen saanut elää terveenä näinkin pitkään ja vielä voi kokea kaikenlaista. Eri ikäkausina haluaa eri asioita.



Omat opintoni jouduin kuten sen ajan muutkin nuoret rahoittamaan työllä ja opintolainalla. Ei ollut opintotukia, ei vuokran puolittajia, ei vuokratukia ja vanhemmillakin oli vähemmän rahaa, koska koulu maksoi - ja paljon maksoikin lukukausimaksuineen, kirjoineen, ruokineen jne. Mutta kun ei ihan helpolla ole kaikkia saanut, niin on oppinut selviämään omalla aherruksella.

Meidän ikäpolvelle kelpasi alivuokralaiskämpät ja kirpputorihuonekalut ja interrailille pääsy oli iso juttu. Välillä tuntuu, että nämä nuoremmat ovat saaneet hiukan liian helposti kaiken ja siitäkin voi sitten olla tyytymätön, kuin ei oikein mikään riitä. Välillä ihmettelee nuorten kommenteja ja miten nämä puhuvat heitä vanhemmille ihmisille, mutta pitää vaan hyväksyä, että näin on nyt, vaikka tekisi mieli sanoa, että jokainen vuorollaan.



Liian kilttejä ja nöyriähän me 50-luvun tytöt oltiin ja aina tuntui, että täytyi tosiaan tehdä hirveästi jotain saadakseen hyväksyntää. Nöyrempiäkin me olimme ja odotimme työssä ikälisiä ja palkan korotuksia kokemuksen ja suoritusten mukaan. Mutta nykyään nuoremmat jyräävät ahkerat tädit jalkoihinsa monissa työpaikoissa. Mutta iän tuomalla itseluottamuksella sen kestää ja joskus sietää.

Mutta usein sitä miettii, että mitenkähän näiden

nuorten käy, jos elävät vanhemmiksi ja tulevat seuraavan sukupolven pomputtamaksi...

Elämäähän tämä on ja jokaisesta itsestään riippuu, miten sen kokee ja kestää ja mistä asioista osaa nauttia, mutta olen onnellinen, että sain elää nuoruuteni silloin, kun

maailman hyvyyteen saattoi vielä uskoa...

Ne 50-luvulla syntyneet, jotka todella tunnen, ovat tosi myönteisiä ihmisiä, ottaen huomioon millainen heidän lapsuutensa ja nuoruutensa on ollut. Joskus se lapsuus on ollut todella rankka, osa on orpoja tai menettänyt toisen vanhempansa. Töitä on tehty tosi nuorena vaikka voimat ei ole meinanneet riittää siihen. Kouluja on käyty taloudellisista syistä opistoasteen verran, ja usein se koulutus ei ole ollenkaan sitä minkä olisi halunnut.



Pahimmalta minusta kuitenkin tuntuu se asenne, jolla lapsiin on ennen suhtauduttu. Ei ole kiitelty eikä kannustettu, ei olla mietitty lapsen tunteita. Minulle tulee tunne, kun heitä kuuntelee, että heidän on pitänyt pärjätä jo todella varhain aika yksin, sekä emotionaalisesti että ihan käytännössä.



Silti nämä ihmiset on rakentaneet hyvän elämän, huolehtineet hyvin lapsistaan, saaneet paljon aikaiseksi. Se jo kertoo aika paljon asenteesta.

on syntynyt 40-luvulla ja on paljon katkerampi kuin miehen vanhemmat, jotka ovat vähän nuorempia. Luonnekysymys. Mun äidin elämä meni pilalle, kun meni naimisiin isäni kanssa. Ottajia olisi ollut vaikka kuiiiiinka ja sitten hän onneton valitsi väärin. Isän suku kohteli häntä huonosti ja isä alkoi katsella nuorempia naisia eikä äiti voinut elämälleen mitään. Mutta sitten vasta kamalaa oli, kun isä kuoli eikä äiti edelleenkään voinut mitään. Onneksi minä menin naimisiin ja nyt mieheni suku on ihan kauhea ja minua sorretaan (mitä en itse huomaa), joten maailma kulkee raiteillaan, kun kaikki on huonosti.

miehet eivät katso enää heidän löysiä riippatissejään, jenkkakahvoja ja mahamakkaroita, vaan nuoria ja timmejä naisia.

koska kulttuurissamme se kaikki, vähäinen valta mitä naisella on,perustuu ulkonäköön. Ruma (vanha),ei-seksuaalisesti kiinostava nainen on basicly näkymätön. Keho on valtavassa muutoksessa (vaihdevuodet),jota yhteiskunta ei tunnusta kriisiksi vaan olettaa että naiset ovat kuin ennenkin. Ehkä siksi.

Itse yritän nyt nuorena naisena kaventaa kuilua vanhojen ja nuoretn välillä,käyttäytymällä lämpimästi ja kunnioitavasti vanhempia kohtaan. Toivon, että vanhemapana osaan olla kannustava ja tukea nuoria naisia, mahdollisesta katkeruudestani huolimatta. Naiset, me voidaan vallata koko maailma, kun ymmäretään lakata välittämästi miehistä ja miesten miellyttämisestä. Ryhdistäytykää (ryhdistäydytään) siskot!

Olen töissä työpaikalla jossa on vain naisia, katkerin ja kaikki väärinpäin on vain yhdellä 30v nuorella äidillä.



Minusta on hassua että nuoremmat kuvittelevat että me vanhat kadehdittaisiin heitä jostain.



Mistä ihmeestä?

Tulee vielä aika kun 1960-, 1970-, 1980 ja 1990-luvulla syntyneet naiset ovat katkeria!