Suomalaisia aina parjataan tuulipukukansaksi
Ja onhan siinä perääkin, _mutta_ esim. ulkomaalainen mieheni sanoi, että Suomessa on kivaa/rentouttavaa se, että ulos voi mennä vähän rennommissakin vaatteissa.
Omassa maassaan alle 40v ovat kuin muotilehdestä repäistyjä, aina ja kaikkialla. Hän näki kerran jonkun työmiehen kamppeissa olevan lukevan lehteä kirjastossa ja sanoi, että kotimaassa se olisi ihan mahdoton näky.
Kommentit (9)
Ja Suomessa oikeastikin ollaan ulkona enemmän kuin monessa maassa, liikutaan paikasta toiseen kävellen enemmän ja kelit täällä ovat ihan oikeasti usein aika vaativia.
Kyllä mäkin pärjäsin parikymppisenä opiskelijana hienosti Keski-Euroopassa ilman tuulipukua sivistyneissä kaupunkivaatteissa ympäri vuoden.
Mutta voi kun oli ihana vetäistä tänään aamulla päälle "tuulipuku", pipo ja hanskat ja jalkaan lenkkarit ja reippailla rattaiden kanssa puistoon. Siellä tarkeni kylmässä viimassa leikkiä hiekkalaatikolla ja laskea liukumäkeä. Ja sitten kirjaston kautta kauppaan ja kahville taaperon kanssa. Ja taas hölkkäiltiin kotiin ja matkalla välillä käytiin tutkimassa pojan kanssa pusikot ja etsittiin keppejä.
Kyllähän tuon voisi toisenlaisissakin vaatteissa tehdä, mutta mä kannatan tilannepukeutumista. Olisi musta hölmön näköistäkin saati hankalaa keikkaroida hameessa ja korkokengissä jossain ryteikössä ja ojassa.
En ole hippi. Olen kristitty.
Vain yhdet vaatteet saavat riittää.
Vaatteilla koreilu menee aina yli vaikka sen yrittäisi pitää ns kuosissa.
Ystäväpiiri valikoituu myös aidommaksi. On hyvin vaikea löytää ihmisiä, jotka ovat aidosti yhtä vaatimattomia ja vapaita, kuin minä.
Se pinnallisuus repsottaa paremmissa piireissä, niissä piireissä joissa vaatteilla ja muulla materialla retostellaan.
Omassa maassaan alle 40v ovat kuin muotilehdestä repäistyjä, aina ja kaikkialla.
Mä oon asunut Englannissa, Saksassa, Ranskassa, Usassa ja Australiassa, ja näissä ainakin kaikissa näkee paljon muutakin kuin muotilehdistä repäistyä. EIhän toi nyt tietysti koko maailma ole, mutta olen myös satunnaisesti matkaillut useissa muissa maissa sekä länsimaissa jtta ent itäblokin maissa ja jo sinä aikana tulee vastaan työvaatteissa ja verkkareissakin kulkevaa väkeä. Afrikka, Aasia ja Etelä-Amerikka mun otoksestani toki puuttuu mutta jotenkin luulen, että sielläkn ainakin pukeutumisen molemmat ääripäät ovat olemassa. Joten MISSÄ ihmiset ovat aina ja kaikkialla muotilehdestä revittyjä?
Ei siinä, mutun varsinaista pointtia en kiellä. Joskus on kiva pukeutua vähän rennommin, kun se tilanteeseen sopii.
En ole hippi. Olen kristitty.
Vain yhdet vaatteet saavat riittää.
Vaatteilla koreilu menee aina yli vaikka sen yrittäisi pitää ns kuosissa.Ystäväpiiri valikoituu myös aidommaksi. On hyvin vaikea löytää ihmisiä, jotka ovat aidosti yhtä vaatimattomia ja vapaita, kuin minä.
Se pinnallisuus repsottaa paremmissa piireissä, niissä piireissä joissa vaatteilla ja muulla materialla retostellaan.
Puliukoilla ja kodittomillakin on vain yhdet vaatteet. Ainakin hajusta päätellen.
et mitä muut ajattelee mun pukeutumisesta. Pukeudun just niin, mikä tuntuu parhaalle.
Jos se on tuulipuvun takki, niin sitten se on se :)
Tosin en itekään arvostele muiden pukeutumista.
Mä käyn lenkillä ja sen päätteeksi käyn ruokakaupassa...
merkkitietoisiksi tuulipukukansalaisiksi. Rentona saa olla tuulipuvussaan, kunhan se on Oikeaa Merkkiä.
Kaikilla on farkut ja joku tumma takki/pusakka.
Tuulipukuja näkee nykyisin kyllä tosi harvoin ainakaan kaupungissa.