Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tänä aamuna meni minulta luottamus päiväkotiin

Vierailija
05.10.2010 |

Taustatiedoksi sen verran, että 5,5 -vuotias keskimmäisemme on päiväkodissa 3pvää/vko. Minä siis taaperon kanssa kotona. (Kivittäkää vaan kotihoidon puolustajat, mutta jos kerhoja tms. ei ole tarjolla, niin päiväkoti on ainoa paikka nähdä ikätovereita).



Tuttuun tapaan vein lapseni aamulla päiväkodille. Heillä on yleensä tiistaisin metsäretkipäivä, joten oletin muun porukan olevan jo osittain pihalla. Piha oli kuitenkin tyhjä ja kaikki lapset vielä sisällä. No, sisällä selvisi, että kolmesta työntekijästä kaksi on poissa, ja vain yksi siis paikalla koko päivänä.



Ope pahoitteli, että retki on peruttu. Ihan ymmärrettävää minusta. Sitten selvisi, että sijaisia ei ole tulossa ollenkaan, vaan talon siivooja on open apuna, minkä ehtii. Ja päiväkodin johtajakin purjehti huoneesta toiseen auttamassa kuulemma. Kysyin sijaisesta, mutta johtaja ei osannut sanoa, tuleeko ketään koko päivänä! Kyseessä siis 3-5-vuotiaiden ryhmä, jossa nyt 18 lasta. Ja että sillä porukalla olisi vain yksi aikuinen paikalla!



No, sovin sitten, että jään omani kanssa ulkoilun ajaksi pihalle ja lähdemme sitten kotiin. Turha sinne kaaokseen olisi ollut lasta jättää, kun mitään ohjattua ei kuitenkaan tapahtuisi.



No, pihalla sitten tämän ryhmän kanssa ulkoili tasan se yksi opettaja, siivoojalla oli tietysti omat työnsä tehtävänä ja johtajalla varmaan paperitöitä. Muista ryhmistä oli tietysti aikuisia paikalla mutta silti.



Tähän asti olen olettanut, että sijaiset kyllä hankitaan mutta nyt tajusin vasta todellisuuden. Eilen oli ryhmän ope ollut pari tuntia aivan yksin lasten kanssa. Siitä en enempää tiedä, koska maanantai on lapsellamme kotipäivä. Miten on edes mahdollista, että yhdelle aikuiselle annetaan vastuulleen 18 lasta. Ja johtaja vaan hymyilee maireasti.



Kerroin kyllä mitelipiteeni tästä tilanteesta johtajalle mutta pitäisiköhän ottaa vielä yhteyttä muuallekin?

Kommentit (53)

Vierailija
1/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei jaksa. Mutta nytkö vasta?

Vierailija
2/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap olet kotona niin nauti vielä molemmista lapsista!!!!!

Lapsesi arvostavat sitä myöhemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap olet kotona niin nauti vielä molemmista lapsista!!!!! Lapsesi arvostavat sitä myöhemmin.

alussa jo selittänyt, miksi lapsi on hoidossa?

Mutta joo, minä kyllä ottaisin yhteyttä johonkin (en tiedä paikkaa, koska omat lapseni ovat täysin kotihoidossa). Tuohan kuulostaa jo lastenkin kannalta kovin arvelluttavalta systeemiltä.

Vierailija
4/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse varmaan ottaisin jonnekin muuallekin yhteyttä. Olen kuullut, että tuollaista on muuallakin toisinaan. VAstuutonta mun mielestäni!

Vierailija
5/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mukaan päiväkoteihin ei välttämättä saa edes tilata aina sijaisia, vaikka olisi tarvetta. Ja siksi toisekseen sijaisia ei aina ole mahdollista saada, vaikka miten tarvitsisi ja haluaisi.



Ap, jotenkaan en ymmärrä sun pointtiasi. Onko se sinusta jotenkin päiväkodin vika vai?

Vierailija
6/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

taitaa olla tuo. Itsekin olen ollut monet kerrat yksin 3-5v lapsiryhmän kanssa ja olen itsekin ollut sijainen. Tosin olen kyllä ollut pitkäaikainen sijainen joten olen kyllä tuntenut lapset. 1-3 vuotiaidenkin ryhmässä olen kerran joutunut olemaan päivän yksin kun muut ryhmän hoitajat olivat kipeänä. Se on kyllä minunkin mielestä todella väärin että niitä sijaisia ei saada hommattua tuollaisina päivinä ja se on hoitajalle todella raskasta olla yksin koko päivä ryhmän kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapsia, niin osa on valvomatta ulkona. Tuskin kaikkia melkein valmiita voi pitää ulkovaatteet päällä eteisessä.

Mä kyllä mietin sua ja sun valintojas. En ymmärrä miksi viet lapsesi päiväkotiin, eihän tuo edes tarvitse mitään ihmeellisiä virikkeitä ja varsinkin kun nuo päiväkodit ovat nykyään järjestään ylitäynnä lapsia.

Vierailija
8/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

NÄitä tapauksia riittää kun kaupungit säästää. Asiasta ollaan hiljaa niin pitkään kun mitään ei satu.

Muutosta ei tule jos vanhemmat eivät nosta kissaa pöydälle. Asiasta vain kantelu kaupungin päivätoimesta vastaavalle tai jollekin vastaavalle instanssille. Hoitajien vikahan tämä ei ole, eikä usein piväkodin johtajankaan, he vain noudattavat saamiaan ohjeita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

on ylemmiltä tahoilta käsketty tekemään, eli säästää kaupungin/kunnan rahoja.

Jos johtaja EI olisi nössö, hän olisi sen sijaisen tilannut ja saanut paikalle heti paikalla. Mutta johtaja kun on nössö, hän ei uskalla toimia niin (kuin olisi lasten paras), koska uhmaisi silloin ylempiään. Näin se menee. Kokemusta on.

Lasten päiväkodin entinen johtaja EI ollut nössö, vaan teki juuri niin että tilasi aina paikalle sijaisen, sai siitä huomautuksia ylemmiltään ja yllätys, kun päiväkoteja yhdistettiin alueella ja johtajan paikka tuli auki (kaksi päiväkotia johdettavaksi yhden sijaan) tämä vanha johtaja ei tullutkaan valituksi, tilalle otettiin nössö, ja meininki muuttui, sijaisia ei enää otettu (ja muutenkin päiväkodin pedagoginen taso laski kuin lehmän häntä).

Vierailija
10/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

sijaisia ei saa palkata parin päivän takia.

Sellaista se on useimmissa paikoissa kun raha on tiukassa. Varsinkin vantaalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Määrärahat, katsos. Jokaista päiväkotia varten on tietyn verran rahaa kaudessa sijaisten palkkaamista varten, ja jos ne on kuluneet ei ole mitään millä maksaa palkka sijaiselle.



Semmoista se on. Hyvä kun otit lapsesi pois hoidosta. Itse olen joinain päivinä sanonut vanhemmille ovella, että jos vain voi olla kotona tänään niin se olisi suotavaa. Periaatteessa minulla olisi oikeus kieltäytyä hoitamasta määrääni enempää lapsia, mutta taas päiväkodilla ei sinänsä ole oikeutta olla ottamatta lapsia vastaan. Kinkkinen homma tuo.

Vierailija
12/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäs luulisit tapahtuvan jos määrärahojen puitteissa ei toimita?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

En vienyt lastani muiden hoidettavaksi, koska tällä kertaa se ei olisi todellakaan ollut järkevää. Mutta kyllä 5,5 -vuotias tarvitsee jo ikäistäänkin seuraa. Ei joka päivä mutta välillä kuitenkin.



Omassa työssäni näen välillä lapsia, jotka tulevat suoraan kotoa kouluun tai ovat olleet esim. perhepäivähoitajalla reilusti nuorempien kanssa ikävuodet 4-6. Yleensä näillä lapsilla on jonkinlaisia vaikeuksia sopeutua isoon ryhmään. Joko he vetäytyvät tai sitten vaativat kovasti huomiota itseensä.



Eräskään poika ei voinut koko syksynä osallistua yhteenkään liikuntatunnin juoksuleikkiin. Seisoi vaan sivussa ja hoki: "Liian jännä leikki!" Muuten ihan älykäs ja taitava lapsi, sosiaaliset taidot vaan aivan nollassa.



Mutta palstalaisten lapsethan oppivat varmasti tarvittavat taidot vaikka mummon mökissä yksinään. Sitten voikin syyttää esim. opettajaa tai naapurin lasta, kun yhtäkkiä alkaakin kuulumaan, että oma mussukka ei oikein pärjääkän...



Mutta tähän päivkodin sijaisasiaan ei ollut kommentoitavaa?

Vierailija
14/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksityisessä tuollainen on tavallisempaa, kun ei ole valvontaa.

Mutta jos siis kunnallinen, ota yhteys kunnan päivähoidonjohtajaan tms. Tuo tilanne on laiton.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mukaan päiväkoteihin ei välttämättä saa edes tilata aina sijaisia, vaikka olisi tarvetta. Ja siksi toisekseen sijaisia ei aina ole mahdollista saada, vaikka miten tarvitsisi ja haluaisi.

Ap, jotenkaan en ymmärrä sun pointtiasi. Onko se sinusta jotenkin päiväkodin vika vai?

Vierailija
16/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

edelliskevät oli pahaa aikaa kun aina joku hoitajista sairaana eikä sijaisia. Ensinnäkin ryhmät olivat jatkuvasti ns laittomia ja toiseksi hoitajien väsymys heijastui tapaan kohdella lapsia. Oli tosi ikävä kevät!

Vierailija
17/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Johtaja ei voinut aamulla luvata että tuleeko sijaista tai edes sanoa, että sijaista ei tule, koska mitään varmuutta ei ollut. Niitä ihmisiä ei ole, jotka sijaisuuksia tulisivat tekemään!



Tai toki on, mutta aivan liian vähän. Me ei saatu edes vuoden kestävään sijaisuuteen yhtään pätevää hakijaa. Epäpätevätkin olivat niin ja näin, ilman mitään kokemusta tai minkäänlaista realistista näkemystä päivähoidosta. Naiiveja koulutyttöjä lähinnä.



Aivan kokemattomasta, kouluttamattomasta ja osaamattomasta sijaisesta ei ole puolestaan mitään hyötyä. Enemmän haittaa ja siksi työvoimanvälitysfirmakaan ei heitä välitä.



Kyse ei ole siitä, etteikö sijaisia palkattaisi.



Ota yhteyttä vaikka päättäjiin ja pyydä päivähoidon työntekijöille lisää palkkaa. Sen jälkeen voit ottaa yhteyttä alan kouluihin ja alkaa taistelemaan heidän oppisisällöistään. Sen jälkeen voit alkaa vaikuttamaan julkisessa mediassa alan arvostukseen. Mikään muu ei tule auttamaan sijaisten saantiin.

Vierailija
18/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mukaan päiväkoteihin ei välttämättä saa edes tilata aina sijaisia, vaikka olisi tarvetta. Ja siksi toisekseen sijaisia ei aina ole mahdollista saada, vaikka miten tarvitsisi ja haluaisi.

Ap, jotenkaan en ymmärrä sun pointtiasi. Onko se sinusta jotenkin päiväkodin vika vai?


No jos et pointtia ymmärrä niin oletpas outo?!


sen, että ikävää on, jos PK:ssa ei ole tarpeeksi aikuisia, mutta en sitä, että on luotto mennyt, koska kyse voi tosiaan olla siitä, ettei sijaisia saa. Olen tehnyt itse sijaispalvelun kautta PK-hommia, ja voin sanoa, ettei se sijaisen saaminen todellakaan ole niin yksinkertaista. Ja jossain vaiheessa tosiaan päiväkoteja kiellettiin hankkimasta sijaisia tietyissä tilanteissa.

Vierailija
19/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

johtaja ei välttämättä voi tilanteelle mitään, valitettavasti. Olen itse ollut 13:n alle kolmevuotiaan kanssa puolesta päivästä eteenpäin...



Oma poika oli eskarissa (vain esiopetusajan 8.30-12.30), kun olin äitiyslomalla. Pyysin aina ilmoittamaan, jos oli paljon hlökuntaa poissa tai koulutuspäiviä, niin pidimme vapaapäiviä.

Vierailija
20/53 |
05.10.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omassa kunnassani on monta ns. vakisijaista, jotka kiertää aina ryhmästä toiseen missä milloinkin eniten tarvitaan. Muita sijaisia tarvitaan hyvin harvoin. Tuollaiseen vakisuhteeseen löytyy aibna hakijoitakin paremmin. Kannattaa pommittaa ylempää johtoa ja vaatia tuollaista, lasten turvallisuus tulee olla etusijalla myös henkilökunnan sairastellessa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme seitsemän