Miksi kukaan haluaisin LUOVUTTAA MUNASOLUJA?

Johan te lahjoitatte joka kuukausi yhen munasolun wc-pöntölle tai kuukautissuojalle, kun sellainen hedelmöittymättömänä poistuu kehostanne. Ei se ole sen isompi asia. Kyse on solusta. Onko teillä tunneside menkkavereenkin sitten?



Teistä ei siirry alkunsa saavalle lapselle vanhemmuus ja vastuu, vaan joitain geenejä. Lapsi kasvaa ja syntyy oikeasta äidistään, siitä, joka on vastaanottanut luovutetun solu, ei luovuttajasta äitiä tule.



Varmistetaan luovutetulla verelläkin jonkun ihmisen elämän jatkuminen. Eikä se tee luovuttajasta tämän verta vastaanottaneen perheenjäsentä.

kyseenalaistamisen ja mietinnän jälkeen, että sukusolujen luovuttaminen onkin hyvä juttu. Miksi vain sinun mielipiteesi on tarkoin pohdittu. Mä väitän, että ihmiset jotka luovuttavat sukusolujaan joutuvat miettimään asiaa paljon enemmän, kuin ns. normaalit lisääntyjät. Oletko sinä ihan oikeasti miettinyt sitä, että mihin kasvatuksella voidaan vaikuttaa? Jos todellakin luovuttaminen aiheuttaa rakkaudettomuutta, niin miksi sitten sinun tarkoittamasi rakkaus on juuri oikeanlaista? Onko se, että ei ole valmis luovuttamaan omia sukusolujaan joku rakkauden mitta?

Tätähän puolustajat eivät ymmärrä, kuvittelevat harhoissaan voittaneensa jotakin.

En minä vaan kuvittele "voittaneeni" mitään - enkä ole niin harhainen, että oikeasti luulisin maailman menon näistä sanoistani muuttuvan. Mutta kyllä tämä(kin) ketju taas todisti mulle sen pointin, ettette te sukusolukikkailun puolustajat oikeasti ole kovin syvällisesti asioita ajattelevia ihmisiä - tai, että teillä olisi ollut itsellännekään kasvuolosuhteet mitenkään kunnossa. rakkaudettomuus synnyttää lisää rakkaudettomuutta, niin se vaan on. Harvalla on sitä kykyä ja potentiaalia kyseenalaistaa asioita, tai miettiä asioiden monia eri puolia - suurin osa vain menee elämän kuljetettavana kuin tahdoton lastu laineilla; sen enempää asioita miettimättä. Sitten ihmetellään, kun 20 vuoden kuluttua oveen koputtaa risaisen lapsuuden kokenut sisältä rikkinäinen, oudolla tavalla tutun oloinen ja näköinen nuori aikuinen. Mielestäni on käsittämättömän naiivia olettaa, että ylipäätään jokin asia tässä elämässä on sellainen, jonka voi jättää taakseen sen enempää sitä työstämättä - kaikki, mitä me teemme vaikuttaa meihin (ainakin alitajuisesti). Tämä on iso asia - johon ei pidä suhtautua kevyesti.

Rakkauden mitta se on siinä mielessä, että ei tuo tähän maailmaan muita jälkeläisiään kuin vain ne, joista on aikuisten oikeasti valmis huolehtimaan. Ja joille on valmis antamaan myös rakkauttaan.

Ymmärrä nyt ystävä hyvä, että ei se sukusolusi ole jokin epämääräinen solumassa tuolla jossakin, vaan se on sinun oman kehosi geneettinen koodi, jolla alkuun saadaan uusi elämä - uusi ihminen, sellainen kuin sinä ja minä. Se, millaisissa olosuhteissa tämä uusi ihminen kasvaa aikuisuuteen asti, ei olekaan mikään ihan pieni asia. Et voi koskaan varmaksi tietää muiden ihmisten motiiveista tai lähtökohdista (puhumattakaan muuttuvista olosuhteista) laittaa alulle lapsi, kuin omistasi. Ja vain sinä itse voit olla oman lapsesi biologinen äiti - älä unohda sitä.

Lasten ilta -ohjelmassakin Afrikasta ihan taaperona adoptoitu tummaihoinen aikuinen nainen sanoi, että kyllä hän mieltää, että ne oikeat vanhemmat ovat siellä Afrikassa - Suomessa olevat kasvattivanhemmat vain kasvattivat hänet aikuiseksi ja antoivat hänelle paljon, mutta OMAT vanhemmat ovat jossakin toisaalla.

olosuhteissa hän kasvaa. Se että käy läpi hedelmöityshoidot, kertoo jo paljon siitä ettei ihminen ole mikään huithapeli. Eikä ylipäänsä kukaan meistä voi olla varma että oman lapsen lapsuus on riittävän hyvä. Ihan hyvin se parempi kasvattaja omille geeneille saattaa löytyä sieltä hedelmöityshoitoperheestä.

Ihan silkasta auttamisenhalusta halusin luovuttaa. En koe todellakaan omia geenejäni mitenkään ainutlaatuisiksi ja superhyviksi, että niitä pitäisi sen takia jakaa. Vaan koska mielestäni on suuri kunnia olla äiti ja kun kaikki ei pysty sitä luonnollisesti kokemaan, niin miksei voisi sitten auttaa toisia tulemaan äidiksi, koska siihen on keinot.



Totta kai sitä ajatteli asiat monelta kantilta ennen ensimmäistä luovutusta, mutta ei minulla ole yhtään mitään tunnesiteita solujani kohtaan, niin miksi en niitä olisi antanut niitä kipeästi tarvitseville.



Ymmärrän kyllä jos joku ei halua/pysty luovuttamaan munasolujaan. Luovuttaminen on jokaisen oma valinta. Mutta en myöskään ala haukkumaan/moralisoimaan niitä, jotka eivät luovuta.

Kukaan ei voi lasta tehdessään tietää missä olosuhteissa hän kasvaa.

Sitä voi itse sairastua, vaikkapa synnytyksen jälkeiseen masennukseen, voi tulla avioero, konkurssi, lapsi voi sairastua, ihan mitä vaan voi sattua. Jos rupeais näitä liikaa jauhamaan, eihän sitä kukaan uskailtaisi tehdä lapsia.