Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Liisa Keltikangas-Järvisen analyysia narsismista lapsilla. ov.
04.10.2010 |
Normaalilla lapsella on mielikuvia omasta kaikkivoipaisuudesta, halu hallita äitiä ja olla huomion keskipisteenä, mutta nämä pyrkimykset eivät koskaan ole samalla tavoin epärealistisia kuin mitä ne ovat narsistisessa häiriössä. Pieni lapsi reagoi voimakkaasti arvosteluun, epäonnistumiseen ja häpeään ja hänen on vaikea kestää niitä. Hän haluaa olla jatkuvan rakkauden ja huomion kohteena. Kuitenkin hänellä on samanaikaisesti näiden itsekkäiden tunteiden ohella aitoja rakkauden ja kiitollisuuden tunteita toista ihmistä kohtaan.
Pikkulapsen terve narsismi ilmenee tavassa, miten koetut tarpeet ja lapsen vaativaisuus ovat suhteessa toisiinsa. Mitä tärkeämmästä asiasta on kyse, sitä vaativaisemmin lapsi tätä tavoittelee. Narsistisella lapsella, paitsi että hänen käytöksestään puuttuu kyseinen mielekkyys, vaativaisuus on niin äärimmäistä, ettei se koskaan voi tulla täytetyksi, hän vaatii itselleen aina enemmän ja enemmän.
Terve pieni lapsi osoittaa mielenkiintoa muita ihmisiä kohtaan aina muulloin, paitsi kun hänen energiansa on ohimenevästi sidottu pettymyksen ulospurkamiseen. Hän kykenee luottamaan hänelle tärkeään ihmiseen ja osoittaa tarvitsevansa tätä, olevansa tästä riippuvainen. Ero on silmiinpistävä jo 2,5 vuotiaan kohdalla. Terve lapsi kykenee pitämään tunnesiteen äitiin, vaikka äiti joksikin aikaa jättäisikin lapsen. Narsistiselle lapselle taas on tyypillistä jo tässä vaiheessa välinpitämättömyys muista ihmisistä ja kyvyttömyys olla heistä riippuvainen.
Narsistisen lapsen kylmyys ja välinpitämättömyys toista ihmistä kohtaan ovat silmiinpistäviä aina muulloin, kun hän tietoisesti haluaa tehdä vaikutuksen ja olla viehättävä. Hän välittää muista vain silloin, kun hän tarvitsee heitä ihailemaan itseään. Narsistisen lapsen halveksiva ja ylimielinen suhtautuminen toiseen ihmiseen eroaa selvästi siitä lämpöisyydestä, mikä normaalin pienen lapsen itsekeskeisyydessäkin on aina mukana. Kun narsististen potilaiden elämänhistoriaa on tarkasteltu, on kylmyys muita kohtaan, kiintymättömyys kehenkään sekä käytöksen muuttuminen helposti aggressiiviseksi, säälimättömäksi ja sadistiseksi, tavattu heillä jo 2-3 vuoden ikäisinä.
Ote kirjasta Liisa Keltikangas-Järvinen: Aggressiivinen lapsi
Ja vielä oma kommenttini tähän, että narsistista luonnehäiriötä ei diagnosoida alle täysi-ikäisille eettisistä syistä. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettei sitä esiintyisi jo lapsilla. Monet asiantuntijat puhuvat narsismista lapsilla. Joistakin alakouluikäisistä voi heidän käytöshäiriöstään päätellä, että he ovat psykopaatteja, mutta lain mukaan heitä ei saa kuitenkaan diagnosoida. Muun muassa sarjamurhaajille on tyypillistä, että he ovat lapsena tappaneet ja kiduttaneet eläimiä.
Kommentit (34)
Ajatellaan että kaikki lapset ovat puhtaita ja viattomia, että mikään negtiivinen piirre ei voi olla synnynnäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin, jos kyse on esim. aivojen toiminnallisesta/rakenteellisesta viasta, niin eihän se silloin ole kenenkään syy (a tämä ei sitten tarkoita että hyväksyisin narsististen ihmisten pahat teot).
Ajatellaan että kaikki lapset ovat puhtaita ja viattomia, että mikään negtiivinen piirre ei voi olla synnynnäistä.
voisiko narsistisia lapsia auttaa jotenkin? Vai onko se peruuttamaton ominaisuus?
Narsististen lasten kasvatuksessa tulee erityisesti kiinnittää huomiota moraalikasvatukseen ja toisten ihmisten kunnioittamiseen ihan toisessa mittakaavassa kuin ns. normilasten. Muiden ihmisten huomioonottamisessa pitää olla tiukka kuri.
ja kasvattajien lukea! Ja varsinkin päättäjien, kun tekevät päivähoitoa ja koulu koskevia päätöksiä! Fiksu nainen.
t. äiti ja ope
kannata alkaa kotidiagnosoida ketään lasta! Päättelyt pitää siis AINA jättää ammattilaisille, jo senkin takia, että tuollainen välinpitämättömyys voi johtua monesta muustakin kuin narsismista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsistiseksi lapseksi kasvetaan vuorovaikutussuhteessa, missä omille tunne-tarpeille ei saa riittävää tyydytystä.
Alaikäisille ei siksi anneta diagnoosia, koska lapsen aivot vielä kehittyvät ja oikenlaisella hoidolla häiriötiloihin on vielä mahdollisuus puuttua. Lapsen mieli on joustava toisin kuin usein aikuisen, jolla aivojen neuroniyhteyksien syntyminen on vähentynyt, ja siten persoonan joustavuus ja "kehityskyky" heikompi.
Minä olen epäillyt yhden lapseni on olevan narsisti jo vuosia. Hän oli pienestä asti todella erilainen kuin muut lapset perheessämme, tavoittelee omaa nautintoaan muiden kustannuksella ja on todella itsekeskeinen sekä ahne. Pyrkii myös manipuloimaan ja tekemään "sopimuksia" aikuisen kanssa, vaikka siihen ei todellakaan ole opetettu tai kannustettu. Kamala raivari joka kerta, kun aikuinen toteaa rauhallisesti että ketään ei kiristetä tuolla tavalla. Esim. käytöksen kodin ulkopuolella tulisi olla jo oletusarvoisesti hyvää muita kohtaan, mutta tämä yksi on väkivaltainen (ollut jo taaperosta asti), ja yrittääkin jatkuvasti "pelata" sillä: "jos mä olen tosi kiltisti enkä satuta muita, saan asian X...?". KERTAAKAAN emme ole suostuneet, mutta jatkuvasti tämä yksi yrittää ja jankuttaa.
On todella inhottavaa lukea väitteitä vuorovaikutusongelmista ja hylkäämisistä jne. kun on itse tehnyt kaikkensa lapsen eteen, mutta mikään ei ole kantanut hedelmää. Mikään ei auta, kukaan ei saa asioita muuttumaan. Ja muut lapset kasvavat normaalisti, ovat empaattisia ja herkkiä. Tämä yksi on yliherkkä itseään kohtaan, muiden tekemiset tai tunteet eivät häntä kiinnosta. Yleisin kommentti esim. pahaa mieltään itkevälle sisarukselle on: "no, se ei ollut ainakaan MUN syytä." Ikäeroa on sen verran, ettei kyse ole jatkuvista nahisteluista tms. jotka voisivat tuollaisen heiton saada aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
25, ettekä ole hakeneet mitään hoitoa hänelle? Miksi ette?
[quote author="Vierailija" time="23.12.2010 klo 09:34"]
Allekirjoitan täysin sen, että huonoissa oloissa varttunut ei osaa olla empaattinen eikä kasvattaa omiakaan lapsia toisia huomioonottaviksi aikuisiksi.
[/quote]
Tuo viimeinen lausehan nyt ei ole lainkaan yleistettävissä noin. Tiedän sen, sillä kohtuullisen paljon turvattomuutta koin lapsuudessa, ja minulla ja sisaruksillena on juuri sen vuoksi poikkeuksellisen kiinteät suhteet. Olen perheenjäsenteni suhteen jopa liiankin empaattinen, sillä kannan toisten murheita kuin omiani..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.12.2010 klo 04:59"]Jostain muistelen lukeneeni,että vauriot syntyvät vauvaikäisenä,kun se hoivasuhde katkeaa.
Olen miettinyt itse kuinka julmaa on esim se tapa,että annetaan vaan vauvan itkeä yksin. Ajatus,että kyllä se siitä oppii esim nukkumaan tms. Noh,ihan varmasti oppii,ettei kukaan tule ja auta,että yksin on selvittävä!
Voihan syynä olla tietenkin ihan inhimillisesti ymmärrettävä väsymys tai masennus, mutta siinä vaiheessa pitäisi äidin ymmärtää,että hakee apua. Vauvun hyvinvointi on kuitenkin se ensisijainen tuossa vaiheessa mielestäni. Siinä vaiheessa kun vasta aivot kehittyvät ja luottamus muihin rakentuu.
[/quote]Ei noin. Jos äiti ei kykene katsomaan lasta silmiin ja vain hoitaa välttämättömyydet, lapsi ei itke ja hae seuraa vaan on hiljaa. Unikouluja voi mainiosti pitää normaalin kiintymyssuhteen omaaville vauvoille, muut eivät edes huuda.
Onpas mielenkiintoinen ketju, ja jotenkin harvinaisen fiksua pohdintaa av-mittapuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.12.2010 klo 10:42"]
Esim että "mä näen että sua nyt harmittaa, taitaa vähän nolottaa, kun (xxx)"... Näin voit johdatella lapsen myöntämään, että hän katuu tekoaan, en tarkoita manipulointia, vaan auttamista. Hänelle saattaa olla tosi tärkeää se, että vaikka hän ei halua sanoa anteeksi, häntä ei silti pidetä pahana. Osa lapsista pyytää mekaanisesti anteeksi, mutta eivät häpeä eivätkä tunne syyllisyyttä lainkaan. Silloin anteeksipyynnöllä ei minusta juurikaan virkaa, heidän oman moraalisen kasvamisen kannalta. Anteeksipyytämätön saattaa olla ihan moraalisesti hyvin kasvanut, mutta kokee tarvitsevansa vähän enemmän ymmärrystä, jotta voisi sitten joustaa anteeksipyyntöön.
Kiitos. Olen itsekin ajatellut, ettei lapseni ole mikään "paha", hän on vain todella itsepäinen, mikä ilmenee monessakin asiassa. Jos hän on pahoillaan, hän hyvittää tekonsa itse ja niin, ettei tee siitä numeroa, ei kaipaa siitä kehuja (toki kehun, kun vain hoksaan). Ihan noin sosiaalisen elämän kannalta vaan olisi hyvä, että osaisi hyvittää tekonsa selvästi totutulla tavalla.
Olen itsekin nähnyt paljon lapsia, jotka eivät tarkoita anteeksipyynnöllään yhtään mitään, sama toisten kiusaaminen tms. jatkuu aivan entisellään, mutta tässä vaiheessa äiti on polleana lapsensa fiksuudesta (osaa pyytää anteeksi), eikä seuraa tilannetta :( Ja sekin on musta kamalaa, jos pakotetaan "sovinnon merkiksi" halaamaan. Jos lapsi on vaikka fyysisesti käynyt toisen päälle, ei kiusattu kauheasti ilahdu, jos toinen uudestaan käy päälle äitinsä käskystä! Kun ei tuo "halaaminen" aina ihan leppeää ole. Yritän itse nähdä lapsen toiminnan läpi eli yritän kasvattaa heistä ihmisrakkaita, enkä tuijota pintakiiltoa niin paljon. Joskin on ihan huojentavaa, että tuolla toisella lapsella irtoaa kohteliaisuusfraasit niin helposti...
Tunteiden sanoittamista olen yrittänyt, mutta ei oikein ole onnistunut, siis ei vaikuttanut mitenkään. Mutta luulen, että yritän hioa tekniikkaa... On todella sellainen lapsi, että on herkkä, mutta tunteet on lukkojen takana.
Kuulostaa tutulta. Meillä on aika lailla samanlainen poika...
Kyllähän välillä on epävarma olo omista kasvattajan kyvyistä. Uskon kuitenkin, että ihan normaalilla järjellä ja sydämellä pääsee aika hyvin eteenpäin. Sinä esimerkiksi kuulostat niin fiksulta ja mukavalta vanhemmalta, että varmasti lapsesi saa hyvää hoivaa ja ohjausta. (:
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 21:13"]
Minä olen epäillyt yhden lapseni on olevan narsisti jo vuosia. Hän oli pienestä asti todella erilainen kuin muut lapset perheessämme, tavoittelee omaa nautintoaan muiden kustannuksella ja on todella itsekeskeinen sekä ahne. Pyrkii myös manipuloimaan ja tekemään "sopimuksia" aikuisen kanssa, vaikka siihen ei todellakaan ole opetettu tai kannustettu. Kamala raivari joka kerta, kun aikuinen toteaa rauhallisesti että ketään ei kiristetä tuolla tavalla. Esim. käytöksen kodin ulkopuolella tulisi olla jo oletusarvoisesti hyvää muita kohtaan, mutta tämä yksi on väkivaltainen (ollut jo taaperosta asti), ja yrittääkin jatkuvasti "pelata" sillä: "jos mä olen tosi kiltisti enkä satuta muita, saan asian X...?". KERTAAKAAN emme ole suostuneet, mutta jatkuvasti tämä yksi yrittää ja jankuttaa.
On todella inhottavaa lukea väitteitä vuorovaikutusongelmista ja hylkäämisistä jne. kun on itse tehnyt kaikkensa lapsen eteen, mutta mikään ei ole kantanut hedelmää. Mikään ei auta, kukaan ei saa asioita muuttumaan. Ja muut lapset kasvavat normaalisti, ovat empaattisia ja herkkiä. Tämä yksi on yliherkkä itseään kohtaan, muiden tekemiset tai tunteet eivät häntä kiinnosta. Yleisin kommentti esim. pahaa mieltään itkevälle sisarukselle on: "no, se ei ollut ainakaan MUN syytä." Ikäeroa on sen verran, ettei kyse ole jatkuvista nahisteluista tms. jotka voisivat tuollaisen heiton saada aikaan.
Samaa mieltä ja samalaiset ongelmat meillä. Ei todellakaan kasvatuksen tulosta, kun "tavallisia" sisaruksiakin on!
Alue: Aihe vapaa
Yleensä näistä asioista ei löydy mitään tietoa