Onko kenelläkään miestä, joka on kieltäytynyt tulemasta synnytykseen?

Hänen kulttuurissaan synnytys on "naisten asia". Nykyään ei tosin niin paljon. Hänellä oli myös pelkona että hän ei voi enää katsoa minua samalla tavalla kuin ennen, vaan näkee aina silmissään minut kakkaamassa ja karjumassa siinä vuoteella. Yksin menin ja synnytin, mies odotti oven takana. Kätilö kehui miestäni että on rohkea kun myönsi ettei halua nähdä. Ja minulle myös helpotus, sillä kun sain olla "kahdestaan" kivun kanssa, oli se siedettävämpää, en olisi jaksanut mitään hyysäystä. Toki mies kuulemma kuuli oven läpi kun huusin, oli aika valkoinen ja totinen kun tuli huoneeseen :D

oli sovittu, että mies pysyy oven toisella puolella varsinaisen ponnistuksen ajan. Olisi muuten olluy yksi pyörtynyt tmv. mies lisähuolena.

valaisi, että Matti sitten ei kestä verta yhtään.

Ei voi tulla synnytykseen.

Ja minä idiootti katselin sitä miestä monta vuotta.

Ei tullut sitten synnytykseen mokoma velliperse.

ettei miehen kannata mennä sinne alapäähän kuikuilemaan. Mä kielsin sen etukäteen puolisoltani, eikä se ois vaan päässytkään kun vauva tulikin sektiolla.



Mun mieshän veti "luppoajat" aika tyynesti unta pollaan sekä luki kirjaa kun synnytys kesti niin kauan : D

Kaikilla ei ehkä ole aivan noin hyvät hermot.



Oli se silti hyvä, että siippa oli mukana tai joku, jonka kanssa jakaa tapahtuma. Aion tarjoutua itse yksin lasta tekevän mukaan synnytykseen.

joissa mies ei ole halunnut mukaan. Olen nähnyt koko touhun, enkä tosiaankaan ymmärrä mikä siinä on niin kamalaa ja traumatisoivaa :D

Ap:n mies kuulostaa juntilta ja kaverinsa myös. Ja monet muut tässä ketjussa myös, ja niin lapsellisilta! Millainen on parisuhde, jos ei voida toista ihmistä nähdä "rumana"?? Ja varsinkin ne traumat, mitä ihmeen traumoja voi miehelle siitä jäädä?



Kyllä taas tämä ketju sai tajuamaan, että jos mun mies jättääkin kalsarinsa aina lattialle lojumaan, niin on se vaan sentään hyvä puoliso!

jos kavereiden kertomukset vaikuttavat noin paljon. En voi muuta todeta. Ja muutenkin kiitän taas sitä, että oma mieheni on niinkin ihana kuin onkin. Meillä ei ole seksielämään synnytykset vaikuttaneet. Miehellä ei olisi tullut mielenkään laittaa minua yksin kärsimään. Muutenkin tuntuu olevan kypsä aikuinen mies eikä mikään murrosiän tasolle jäänyt kloppi.

ainakaan halunnut ketään kättäni pitämään synnyttäessäni, se ei auttanut tippaakaan, ärsytti vain.

mutta kun se lapsi on yhdessä tehty ja toivottu, niin eihän hän nyt herranjestas voi ajatella, että minun kuuluu hoitaa ikävin ja rankin vaihe yksin. MINUA varten hän siellä salissa on ollut eikä tuijottamassa alapäätäni vaan puristamassa kättä ja tuomassa vesilasia. Välillä lukemassa lehteä ja myöntelemässä myötätuntoisella äänellä, kun karjun, että en jaksa. Ei se muuta vaadi, kun pientä empatiakykyä.



Ekassa synnytyksessä mies teki tosiaan kaikkensa, toi vettä, ruokaa, kylmiä kääreitä ja hösläsi vähän liikaakin. Tokassa tosiaan sitten istuskeli aika lailla ja katsoi ekan kerran sinne alapäähänkin, kun kuulemma tukkaa jo näkyi. Ei traumatisoinut, vaikka sen jälkeen meni pieleen ja tuli sektio.



Molemmissa mies on ollut nimenomaan se, joka on pitänyt pitkän avautumisvaiheen seuraa. Yksin olisi se 12 tuntia tuntunut molemmilla kerroilla aika ikävältä! Ja kyllähän siinä tulee itse mietittyä kaikkea ikävääkin, joten mies on ollut se, joka on niitä laitteita tulkinnut ja yhdessä ollaan ongelmat pohdittu.



Ap, kai se mies voi tulla mukaan ja poistua sitten, jos tuntuu pahalta. Mielestäni voisit kuitenkin yrittää puhua, että olisi se tukihenkilö, joka sinut toisi sairaalaan, pitäisi avautumisvaiheen seuraa ja lopuksi soittaisi/lähettäisi ne kuuluista viestit syntymästä. Jos se ponnistusvaihe pelottaa, niin se on onneksi usein lyhyt aika (mulla tosin toista tuntia jälkimmäisen kanssa, mutta se ei ollutkaan nappisuoritus, kun jouduttiin sektioon), ja sen ajan voi ollakin poissa, kun sinulla on siellä ainakin yksi kätilö seurana. Lisäksi tuossa suunnitelmassa on se plussaa, että mies voi sitten kaikille sanoa olleensa mukana synnytyksessä, ja varmasti se omaakin isyyden muodostumista edesauttaa. :) Ja voisin kuvitella, että ponnistusvaiheen tullessa mies on niin täpinöissä, että ei välttämättä halua edes lähteä pois...

Sanoi syyksi että ollut jo kahdessa synnytyksessä (entisestä liitosta) joten ei halunnut mennä kolmanteen synnytykseen. Olin itse kaverini tukena synnytyssalissa.

minusta miehestä on enemmän apua synnytksen alkuvaiheessa ja kuluessa, kuin itse puskemisvaiheessa. Jos synnytys on pitkä niin siinä tosiaan kaipaa juttukaveria, hierojaa ja hernepussien asettelijaa. Jos ei ole ketään niin voi olla aika yksinäistä.



Pystyisikö miehesi hoitamaan tuon osuuden ja poistumaan sitten kun tositoimet alkavat?

kun silloisella miehellä oli "tärkeä" työkokous vaikka oli jo isyyslomalla... ja äiti myös haki minut ja vaavin sairaalasta ku mies oli sillon ottanu äkkilähön viroon kavereidensa kanssa... kyseinen mies on nykyään vaan kaukainen muisto...

Pidin puhuttelun ja tuli kiltisti mukaan.



Miehelle voi selittää ettei hänellä ole sinne jalkoväliin mitään asiaa. Mun mies oli ainakin helpottunut kun kätilöt heti paimensi hänet äidin pään viereen. Moni ukko luulee että siellä pitää olla nenä kiinni katsomassa kun lapsi syntyy. Mielestäni täysin tarpeetonta. Olkoon mies tukena siellä nuppipuolella ja kätilöt hoitaa työnsä alakerrassa.

eikä kuulemma aio enää koskaan tulla jos lisää lapsia saadaan. Sattui nimittäin juurikin näkemään kun synnytys oli vaikea, tuli repeämiä ja tietenkin sitä p*skaa oikein kilokaupalla (koko raskauden ajan kärsin ummetuksesta, joka helpotti siinä samalla..).



Eipä olla harrastettu vielä seksiäkään, vaikka olen jo toipunut aikalailla täysin. On myös ihanasti kavereilleen kertonut tästä eläimellisemmästä puolesta synnytyksessä, joten ei tee kauheasti mieli enää niitä kavereitakaan nähdä. Onneksi ei kuvannut synnytystä niin kuin oli meinannut. Jos olisin arvannut, millainen se synnytys sitten todellisuudessa on, niin en olisi kutsunut miestäni mukaan.

olen sitä mieltä että kun kerran nainen sitä lasta kantaa sen 9kk ja sitten vielä synnyttää niin kyllä miehen on pystyttävä siellä synnytyksessä paikalla olemaan! Ei sinne jalkoväliin tarvi kurkkia!

Omani on ollut luonnollisesti molemmissa paikalla, vaikka verikammoinen onkin. Sanoo synnytyksen olevan varsin brutaalia, vaikka onkin nähnyt euroopan helpommat synnytykset. Mitenkään aktiivisesti hän ei ole touhuun osallistunut, en ole kaivannut muuta kuin hänen läsnäolonsa. Välillä aina kyseli voiko tehdä jotain, johon vastasin lähes aina että lue vaan sitä lehteä rauhassa, kerron jos tarvin jotain.

Minkälaisia miehiä sitä onkin. Meillä on ensimmäinen yhteinen lapsi syntymäisillään. Miehellä on lapsia entisestä liitostaan, ja on ollut lasten syntymissä mukana.

Mies on tulossa mukaan tähäkin synnytykseen, ja olemme yhdessä sopineet että hän keskittyy nimen omaan minun auttamiseeni ( hieronta, seuranpito, juotavan tarjoaminen, läsnäolo jne.) eikä edes halua kurkkia mitä jalkovälissä tapahtuu. Mies totesi itse, että on paikalla minun pääni vieressä missä MINÄ häntä tarvitsen, henkilökunta hoitakoon sen toisen pään.



Olemme molemmat sitä mieltä, että kun kerran yhdessä on lapsi päätetty hankkia ja yhdessä on käyty läpi raskausaika, niin kyllä sen lapsen maailmaan saattaminenkin on yhteinen asia ja kokemus, vaikkakin puolisoiden roolit tilanteessa ovat biologian vuoksi aivan erilaiset.



En ymmärrä niitä miehiä jotka jänistävät tosipaikan tullen, itse olisin todella loukkaantunut jos mieheni kieltäytyisi tulemasta mukaan tositoimiin.

Odotamme esikoista rv 38 ja mieheni alunperin ilmoittu ettei halua tulla tulla mukaan sairaalaan. Perusteluina käytettiin kaikenlaista alkaen siitä, että sairaalassa ei ole kivaa, veren näkeminen pyörryttää, ajatuskin pelottaa jne.



Samat asiathan ne ainakin minun päässäni pyörivät, minulle vain ei anneta vaihtoehtoja. En siis niitä montaakaan miehellekin antanut. Hänen tehtävänänsä sairaalassa on olla minun tukena, eikä sellaisesta voi luistaa ilman että sillä on pahoja vaikutuksia parisuhteelle. Minä synnytän, kätilöt avustavat ja mieheni tekee mitä voi ja pystyy.



Miehen pitää vain ymmärtää ettei hän ole siinä tilanteessa pääosassa. se voi olla monelle miehelle kova pala. Jos miestä pelottaa tai jos oksentaa tai pyörtyy tai mitä tahansa, niin entä sitten? Sellaista se on, elämä. Parhaansa yrittäminen riittää. Tällä hetkellä mieheni odottaa synnytystä ja vauvan näkemistä innolla, itseäni vaivaavat monet pelot ja olen välillä ihan paniikissa.



Synnytyssairaalaan tutustuminen satakertaisti pelkoni, mutta sai miehen suhtautumaan asioihin tyynen rauhallisesti. Mielestäni mies, joka ei halua olla rakkainpansa tukena vaikeina hetkinä, ei kuulu parisuhteeseen.

eikä esim. halunnut kummankaan lapsen syntymässä leikata napanuoraa tai pestä vauvaa. Mutta oli silti urheasti mukana, piteli minua kädestä ja yleensäkin piti seuraa. Seuraavan päivänä vaihtoi jo reippaasti vauvan vaippoja.

Kyllä aikuisen ihmisen ja tulevan isän pitää kyetä osallistumaan tapahtumaan edes jollain tasolla ja tukea äitiä. Kyllä olisin ollut tosi yksin sairaalassa, jos ei olisi ollut mies mukana!

ilmoitti, että ei tule synnytykseen. Itse pyysin, että jos tulisi seuraksi avautusmisvaiheen ajaksi, ponnistusvaiheessa voi olla pois. No, olin sitten sairaalassa kun synnytys käynnistettiin ja tulihan se mieskin paikalle.



Onneksi mies oli mukana, kun menin aika pian kivuista niin sekaisin, että en tajunnut mitään. Kuulemma olin huutanut ja kiroillut ihan kiitettävästi... Silloin syntyi paljon vauvoja ja olisin joutunut olemaan yksin. Kätilöstä ei ole juurikaan muistikuvaa, mies oli kertonut minulle kätilön puheet hitaasti ihan nenätysten. Mies oli ihan loppuun asti ja kävi jopa kiltisti kurkistamassa, kun kätilö sanoi, että "pää näkyy, tules isä katsomaan". Jälkeen päin kätilö kehui miestä ja sanoi, että tätä voisi lainata toisten naisten synnytyksiinkin :)



Seuraava lapsi syntyi sektiolla ja sinne mieskin vähän yllättäen pääsi mukaan. Itse sanoo, että ei pystynyt kieltäytymään, kun kaksi naista käsistä pitäen talutti leikkaussaliin :) Minusta kyllä tuntui, että enemmän siellä mies sai huomiota kuin minä. Hyvin mies kesti sektionkin, sanoi, että onhan hän suolistanut hirviäkin :)



Olen kyllä suunnattoman kiitollinen miehelleni, että oli mukana. Varsinkin eka synnytys olisi muuten ollut aika kauhea. Meidän seksielämään ei synnytyksissä mukanaolo vaikuttanut.

Seuraava lapsi syntyi sektiolla ja sinne mieskin vähän yllättäen pääsi mukaan. Itse sanoo, että ei pystynyt kieltäytymään, kun kaksi naista käsistä pitäen talutti leikkaussaliin :) Minusta kyllä tuntui, että enemmän siellä mies sai huomiota kuin minä. Hyvin mies kesti sektionkin, sanoi, että onhan hän suolistanut hirviäkin :)