Vihaan itseäni äitinä tällä hetkellä.

Sanoin liian lujasti lapselle siisteydestä eli siitä, että tavarat jäävät niille sijoilleen ja huone on kaatopaikan näköinen. Lapsi pahoitti jo silloin mielensä, kun melkeinpä huusin että eikö se mene perille etten minä jaksa enää työpäivän jälkeen tehdä toista työpäivää joka ikinen päivä täällä kotona kun ei apua mistään tule... Hän pyysi anteeksi, itkikin. Menin suihkuun, ja kun tulin sieltä, niin huomasin lapsen itkeneen lisää ja että puhelimessaan paloi valo. Kohta tuli isältään viesti "siivoutuuko se huusholli huutamalla?" ja arvasin että lapsi oli soittanut ja kertonut mitä kotona oli tapahtunut.



Tässä rauhotuin kuitenkin illan mittaan, sovittiin lapsen kanssa (en yksinkertaisesti pystynyt siihen aikaisemmin) ja nyt lapsi nukkumassa monien halien jälkeen. Istuin sohvalla pitkän aikaa lapsi kainalossa, en olisi halunnut päästää häntä nukkumaan luotani...



Mulla on niin mielettömän huono omatunto nyt! Miksi en pysty hillitsemään itseäni?? Tää on vaan toistoa toiston perään, nätisti pyytämistä, kehottamista, mukana siivoamista ja silti on aina kaikki levällään. Mieheni tekee kolmivuorotyötä, eli kodin siisteyden ylläpito jää tosiaan minulle ihan liian usein.



Haukkukaa vaan, olo ei tästä huonone. Kiitos kuitenkin, että täällä voi purkaa mieltä.