"Asiakaspalvelua" tänään, tällaistako nykyään on myyjien "moraali" ???
Olin viiden aikaan isohkossa tavaratalossa etsimässä paria tavaraa. Kysyin myyjältä joka oli kävelemässä ohitseni, että voisitko auttaa, etsin xxx ja vielä xxx? Myyjä katsoi kelloaan ja tokaisi, että sori, mutta mun työvuoro loppui juuri ja jatkoi menoaan...siis mitä vittua? Olin ihan ihmeissäni, onko tuo ihan normaalia?
Kommentit (107)
ja meillä on työajat, ei kellokorttia ollenkaan. Jos pomo olisi mukava ja joustoa olisi molempiin suuntiin, en näkisi asiassa mitään ongelmaa, mutta kun näin ei ole, minä lähden töistä tasan silloin kun vuoro päättyy. Ei se oikein vetele, että oletetaan, että tehdään ekstraa ja lounastaukoja sisään, mutta niistä ei makseta mitään eikä myöskään sallita vastaavasti pidempiä lounastaukoja tai aiemmin lähtöä muina päivinä. Minulle ei olisi ongelma neuvoa asiakasta kymmenen minuuttia yli työajan, jos pomolle ei olisi ongelma se, että lähden kymmenen minuutti aetuajassa hiljaisena päivänä. Olen ollut töissä myös useammassa kaupassa ja ravitsemusliikkeessä, jossa joutuu väistämättä esimerkiksi lounastauolla kulkemaan myös kaupan/salin puolella, vaikka olisi kellottanut itsensä ulos. Silloin en varsinkaan neuvo kenellekään yhtään mitään, koska en ehdi syödä, jos näin teen. Silti säännöllisesti tulee näitä ihme hiihtäjiä, joiden mielestä "anteeksi, olen lounastauolla, viereisellä käytävällä on myyjä, joka voi auttaa teitä" ei riitä, vaan minun pitäisi käyttää palkaton taukoni (jota ei todellakaan saa lisää sillä perusteella, että on erehtynyt käyttämään sitä töiden tekoon) tämän tyypin auttamiseen. Yleensä seuraavalta käytävältä löytyykin sitten seuraava, joka on sitä mieltä, että voisinhan ihan hyvin käyttää viidenneksen tauostani juuri hänen auttamiseensa. Pidän hölmönä ajatuksena sitä, että työntekijän pitäisi sitoutua työpaikkaan, joka ei suostu sitoutumaan häneen.
tämä ei ole asiakkaan onegelma, eivätkä firman sisäiset ongelmat saisi IKINÄ heijastua asiakkaaseen, tai niitä asiakkaita ei kohta enää tule.
ja kellokorttia meillä ei ole. Toisin sanoen: kävely myymälän läpi työasussa on jo omaa aikaa eikä siitä makseta palkkaa. Näin ollen silloin en myöskään palvele asiakkaita.
se asiakas sen tietää, kuka niistä myymälän läpi kävelevistä työasuisista myyjistä sitten on töissä ja kuka viettää omaa aikaa?
Nykyajan käytöstavat, tai oikeastaan niiden puute. Huh.
Taitaa tosiaan pitää paikkansa, että suomalaiset ovat aivan poljettavia nössöjä, jotka eivät mistään uskalla sanoa! Palveluammatti on palveluammatti, työntekijä voi pimpompimpom, kutsua nanosekunnissa vapaan myyjän paikalla kun on iso tavaratalo kyseessä. That´s it, anteeksi kun minulla on iire, toivottavasti tuo matti voi auttaa!!!
Alkoipahan aamu absurdisti tänään....huoh!
asiakas voi usein päätellä sen myyjän olkapäällä roikkuvasta laukusta/repusta. En toki tarkoita, että asiakkaan PITÄISI huomata ko. asia.
Toistan vielä senkin, että työajan päättyminen ei minusta oikeuta toki töykeyteen asiakasta kohtaan "sori, työaikanani päättyi". Kohteliaisuus ei vie yhtään sen enempää aikaa.
Joku edellä oleva kirjoittaja paasasi nuorista huonoista myyjistä, ja korosti vanhojen parhautta. Itse sekä töissä että asiakkaana en ole kyllä huomannut myyjän iän korreloivan mitenkään asiakaspalvelutaitojen kanssa. Vanha kokenut myyjä voi olla tympeä ihan siinä missä noviisi jouluapulainen on aurinkoinen ja kohtelias.
työajan loputtua.
Yleensä tuollaisessa tilanteessa myyjä ei saa MITÄÄN korvausta ylitöistä vaan se on ihan omasta ajasta pois jos jotakin asiakasta jää auttamaan.
ole ihan asiallinen ja selventävä lause? Mikä siinä on niin epäkohteliasta?
Asiakkaalle ei sanota "sori", vaan "anteeksi", "olen pahoillani", "valitettavasti" jne.
Työajan loppumiseen vetoaminen on töykeää. Mieluummin vedotaan kiireeseen; "Olen pahoillani, en juuri nyt ehdi auttaa teitä. Tuossa pylvään vieressä seisoo toinen myyjä, kysykääpä häneltä."

Siinä ei ole mitään epäkohteliasta eikä epärehellistä. Toki voisi sanoa, anteeksi mutta sori ei ole sentään v***u vaan puhekielinen ilmaisu.
Jos olisin yksityisyrittäjä toki palvelisin asiakasta, sillä siitähän saan palkkani mutta ison marketin myyjää ei palkattomat ylityöt ymmärrettävästi kiinnosta.
asiakas voi usein päätellä sen myyjän olkapäällä roikkuvasta laukusta/repusta. En toki tarkoita, että asiakkaan PITÄISI huomata ko. asia.
Ennen eskarit erotti oikeista koululaisista repun kokoa syynäämällä. Nyt pitää ryhtyä katsomaan myyjiäkin sillä silmällä.
töistä pois, kun kello on niin ja niin! Mieluummin vähän aikaisemmin, eli ollaan jo esim 15.55 kurvaamassa ulos pihasta! Olen kerran jos toisenkin kysynyt lapsen päivän kuulumisia neljältä poistuvalta hoitajalta ja vastaus on, että kysy siltä ja siltä... kaahataan pois kotiin. Joten: kaupan myyjällä ei ole mitään suurempaa velvollisuutta. Hoitakoot sitten ketjun johtajat ja kauppiaat kaiken omilla ajoillaan.
Työpaikalla pitää olla työvuorolistaan merkittynä aikana työvaatteet päällä ja työaikaan kuuluu työpäivän päätteeksi vaatteidenvaihtoaika. Näin meillä lukee ohjeistuksissa. Ja lukuisia kertoja se viimeinen hoitaja ei pääsekään lähtemään, kun työaika loppuu. Myös aamulla, kun avaat taloa, on usein ennen päiväkodin aukeamista vanhempia koputtelemassa ikkunoihin. Se neljän vuoro on siis usein ainoa, jolloin pystyt pitämään kiinni työvuorolistaan merkitystä työajasta, koska muitakin on silloin töissä. Päiväkodin pihassa se toisen hoitajan löytäminen ei ole kovin vaikeaa.
töistä pois, kun kello on niin ja niin! Mieluummin vähän aikaisemmin, eli ollaan jo esim 15.55 kurvaamassa ulos pihasta! Olen kerran jos toisenkin kysynyt lapsen päivän kuulumisia neljältä poistuvalta hoitajalta ja vastaus on, että kysy siltä ja siltä... kaahataan pois kotiin. Joten: kaupan myyjällä ei ole mitään suurempaa velvollisuutta. Hoitakoot sitten ketjun johtajat ja kauppiaat kaiken omilla ajoillaan.
jokaisella tulee tilanne, että se työaika menee yli. Tilanteesta pitää ainakin kohteliaammin luistella pois eikä epäkohteliaasti töksäyttää, että se työaika loppui. Palutetta kauppaan netin kautta epäasiallisesta kohtelusta.
Toivottavasti sairaaloissakin sitten seuraavan kerran, kun keskustellan vaikka vakavasti sairaan ihmisen hoidosta omaisten kanssa klo 15 jälkeen voidaan myös sanoa, että "joo, ei mua vapaa-ajalla teidän äidin asiat kiinnosta, kun mun työaika nyt loppui"!
Itse laitoin palautetta Lahden Terraan (pistin boikottiin), kun kun jonotin tunnin palvelutiskillä myyjää. Kaksi aikaisempaa ASIAKASPALVELIJAA livistivät juttelemasta keskenään hyllyjen taakse, kun yritin esittää kysymykseni. Ohimennen kuulin sitten keskustelut viikonlopun ryyppäjäisistäkin! Yhden myyjän saatuani kiinni töksäytti hän ettei ole mun alaa ja käski mennä keittiöosastolle takaisin.
Päiväni pelasti keski-ikäinen nainen, joka tuli pitkän odotteluni huomattuaan kysymään ystävällisesti miten voin auttaa. Kaikki nämä huonon asiakaspalvelun ihmiset olivat juuri näitä alle 25 vuotiaita junnuja, jotka eivät hevon peetä vielä tajua kohteliaasta asiakaspalvelusta. Asiakkaita ei tarvitse nöyristellä, riittää asiallinen käytös.
kiva että aihe herättää keskustelua. Tämä kyseinen myyjä esitti asiansa jotenkin myös ivallisesti, ihan kuin minun olisi pitänyt tietää että hänen työaikansa on loppunut. Ja tosiaan ihan työvaatteissa oli ja koputti vielä kelloansa sanoessaan asiansa minulle. Aion kyllä laittaa palautetta. ap
niin ei siinä kiinnosta tehdä minuuttiakaan ilmaista työtä firmalle. Näin se vaan on.
jokaisella tulee tilanne, että se työaika menee yli. Tilanteesta pitää ainakin kohteliaammin luistella pois eikä epäkohteliaasti töksäyttää, että se työaika loppui. Palutetta kauppaan netin kautta epäasiallisesta kohtelusta.
Toivottavasti sairaaloissakin sitten seuraavan kerran, kun keskustellan vaikka vakavasti sairaan ihmisen hoidosta omaisten kanssa klo 15 jälkeen voidaan myös sanoa, että "joo, ei mua vapaa-ajalla teidän äidin asiat kiinnosta, kun mun työaika nyt loppui"!
Itse laitoin palautetta Lahden Terraan (pistin boikottiin), kun kun jonotin tunnin palvelutiskillä myyjää. Kaksi aikaisempaa ASIAKASPALVELIJAA livistivät juttelemasta keskenään hyllyjen taakse, kun yritin esittää kysymykseni. Ohimennen kuulin sitten keskustelut viikonlopun ryyppäjäisistäkin! Yhden myyjän saatuani kiinni töksäytti hän ettei ole mun alaa ja käski mennä keittiöosastolle takaisin.
Päiväni pelasti keski-ikäinen nainen, joka tuli pitkän odotteluni huomattuaan kysymään ystävällisesti miten voin auttaa. Kaikki nämä huonon asiakaspalvelun ihmiset olivat juuri näitä alle 25 vuotiaita junnuja, jotka eivät hevon peetä vielä tajua kohteliaasta asiakaspalvelusta. Asiakkaita ei tarvitse nöyristellä, riittää asiallinen käytös.
Jotain rajaa vaatimuksillekin. Jos edes kunnolla hoitaa työnsä työajalla minusta se riittää. Itse asun tarkoituksella toisella paikkakunnalla missä käyn töissä, etten vahingossakaan törmää potilaisiin tai niiden omaisiin. Ja pidän kyllä tarkasti huolta etten tee ylitöitä koska ei siitä mitään makseta.
niin ei siinä kiinnosta tehdä minuuttiakaan ilmaista työtä firmalle. Näin se vaan on.
"Miksi sitten olet hakeutunut asiakaspalveluammattiin, jos et siitä pidä? ap"
Ei siitä tarvitse sen jälkeen enää pitää. Ei kukaan asiakaspalvelija ole asiakaspalvelija enää omalla ajallaan. Vaan ihmisillä on oma elämä työajan ulkopuolella.
Mulle työ on työtä ja vapaa-ajalla ajattelen ja teen omia asioitani. Työajan loppuessa mulla on jo muut ajatukset ja velvoitteet mielessä, asiakas ei voisi vähempää kiinnostaa enää sen jälkeen. Mun pitää sännätä kotiin hoitamaan lapsiani ja laittamaan ruokaa tms.
Että ihmisen pitäisi olla omalla ajallaan töissä käytettävissä jos oma ala kiinnostaa. Hulluahan tuollainen on. Töihin mennää sen vuoksi, että saadaan tarpeeksi rahaa vapaa-ajan ja elämisen rahoittamiseen.
Vaikka kuinka pitäisi työstään niin typeräähän se on kasvattaa työnantajan tilipussia ilmaiseksi tekemällä töitä minuuttiakaan omalla vapaa-ajallaan.
Kyllä asiakaspalvelussa pitää olla kohtelias ja pystyä hoitamaan asia paremmin. Mä olen puhelimessa päivät ja palvelen asiakkaita. Mitäs, jos mä lyön luuri korvaan just kun työaikani loppuu? Asiakas on voinut jonottaa, pääsee läpi ja selittää asiaansa - ja mä töksäytän yhtäkkiä väliin, sori, mun työaika loppuu nyt - ja lyön luurin korvaan.
Ilmeisesti tuo on monen mielestä ok?
Työskentelen itse pikkukylässä pikkukaupassa, jossa asiakkaista suurin osa käy lähes päivittäin. En todellakaan voi käyttäytyä törkeästi myöskään työajan ulkopuolella, mutta ei se ole minulle mikään ongelma. Kannatan sitä, että työajan ulkopuolella ei tarvitse tehdä töitä, mutta kaunis käytös on asiallista silloinkin. Minulta tutussa kaupassa käydessäni asiakkaana äitiyslomallakin kysytään tuotteiden sijaintia ja neuvon ihan mielelläni.
Itse olen asiakaspalvelu työssä ja tykkään siitä työstä!
Jos myyjällä oli kiire eikä kerennyt neuvoa mistä kysesiset asiat löytää oisi voinut ohjata toisen myyjän luokse, toisaalta neuvominen ei varmasti olisi puolta minuuttia kauempaa vienyt.
Minut tunnetaan kyseisessä kaupassa jossa työskentelen joten kun vapaa-aikanakin käyn täällä ostoksilla minulta tullaan kysymään jotain että missä on ..? Onko teillä sellaista..? Niin autan mielelläni jos vain pystyn. Itse ajattelen myös niin että palvelen asiakkaita niin kun toivon että minuakin sitten palveltaisi!
Mutta ihmisiä on erillaisia! Asiakas palautetta kannattaa kumminki laittaa! Molemmissa tapauksissa. Hyvä asiakaspalaute motivoi työntekijöitä tai ainakin omalla kohdallani ja risuista taas työntekijä varmasti yrittää tehdä toisin seuraavalla kerralla!
Toivottavasti löysit etsimäsi tavarat!
Myös myyjätkin on vain ihmisiä.
Hauskaa syksyä!