Lapsellani on syöpä. Mistä saan voimia pystyssä pysymiseen?

Mikä syöpä lapsellasi on, ja minkä ikäinen lapsi? Kauanko on sairastanut?

Mikä syöpä hänellä on? Onko levinnyt? Millainen ennuste ja miten lapsi voi nyt? Nuo sairastumiset tulevat niin yllättäin ja muuttaa koko elämän. Itse sairastuin kesällä yllättäin ollessani elämäni kunnossa. Syy oli aivokasvain. Leikkaus onnistui ja ennuste hyvä. Järkyttävää on ollut, sillä mulla kaksi lasta, tosin teinejä (mikä ei ole kyllä mitenkään helpottavaa:( Mutta tosiaan nyt voin hyvin:) Toivotaan, että teilläkin kaikki kääntyy hyväksi:) Iso halaus

Pitää kuulostella itseään, mistä saa tukea. Joillakin se on luonnossa liikkuminen, joillakin uskonto ja joillakin ammattiauttajan apu. Itse sairaan lapsen äitinä olen saanut apua ja voimaa vertaistukiryhmästä. Minulle on tärkeää saada puhua asiasta. Olisiko sinullakin mahdollista päästä johonkin ryhmään. Se, että perheessä on ihmisillä hyvät välit on hirmuisen tärkeää. Että on olkapää, jota vasten itkeä. Toivottavasti sinulla on hyvä tukiverkosto.

Kiitos jo näistä. Hoidot ovat kaiken kaikkiaan hyvällä mallilla, mutta jatkuvat vielä pitkään. Eivätkä ne riskittömiä ole! Katson iloisena leikkivää lastani (5v), ja sydämeni särkyy, koska lapsi on minulle niin rakas, enkä hänelle tietenkään voi näyttää tai kertoa, miten vakavan asian kanssa olemme tekemisissä. Päivät minun on siis oltava vahva ja iloinen, jotta lapsella on positiivinen mieli. Sairaalassa olen saanut keskusteluapua (pappi, kriisipsykiatria), mutta nyt kun vietämme enemmän aikaa kotipaikkakunnallamme, olen ihan yksin. Ystävät tukevat, mutta heillä on kaikilla pieniä lapsia, joten en voi viedä heidän aikaansa ylen määrin. Kotipaikkakunnallamme tukiverkostomme on olematon...

Sitä kautta pitäisi päästä ammattiauttajalle. Ja mikä vielä ehkä tärkeintä. 'Käytä' kaikkia ihmisiä apunasi. Nyt sinä tarvitset apua. Sitten jonakin päivänä voit olla antajan osassa, kun ystäväsi vuorostaan tarvitsevat tukea.

Voimia sinulle, perheellesi ja erityisesti lapsellesi!

Hali!

Sen olen päättänyt, että _kun_ tästä selviämme, haluan ainakin oman elämäni jatkossa käyttää muiden vaikeassa tilanteessa olevien auttamiseen. Luulenpa, että lapsenikin ajatus- ja arvomaailma muokkaantuvat tämän vuoksi melko lailla.

paljon zemppii!!!

ja ei ole aikaa/voimia lähteä kaukaa hakemaan palveluja, niin kääntyisin ensimmäiseksi seurakunnan puoleen, sieltä pitäisi löytyä kyllä joku, diakonissa ehkä parhaiten osaisi tarjota tukea ja keskustella lapsen sairaudesta...?