Lapsellani on syöpä. Mistä saan voimia pystyssä pysymiseen?

Ja todellakin, älä epäröi nyt käyttää sitä tukiverkostoa jota sinulla on. Nyt on sinun vuorosi tarvita apua, ja heidän vuoronsa tulee joskus toiste.

Srk:n puoleen haluaisin kääntyä ja pyytää keskusteluapua, mutta törmään heti käytännön ongelmiin: olen päivät kaksistaan lapsen kanssa, enkä voi häntä ottaa mukaani. Kotiinkaan ei voi srk:n edustaja tulla, sillä silloin lapsi kuuntelisi keskustelua sivusta - ja se keskustelu olisi surua, murhetta ja itkua täynnä.



Osaatteko kertoa minulle, onko keskusteluapua saatavissa puhelimitse jostain tai sähköisesti? Olen yrittänyt etsiä, mutta mistä tietäisin, kenen puoleen oikeasti kääntyä.

että sillä olisin mainostamassa esirukousapua tms., mutta tiedän että kirkon piirissä on paljon viisaita ihmisiä, joiden työn tarkoitus on olla apuna ihmiselle sillä tavalla kuin apua tarvitaan. Mielestäni myös omaan seurakuntaan on helppo ottaa yhteyttä, soittaa vain jollekin niin varmasti ohjaavat eteenpäin, tai katsoo nettisivuilta diakoniatyön ohjaajien yhteystietoja. Diakonit ja diakonissat voi kutsua kotiinkin käymään, jos lapsen kuljettaminen/hoitoon jättäminen ei esimerkiksi onnistu.

Soita sinne seurakuntaan, jos olet itsekin sitä harkinnut, kyllä heillä varmasti on kokemusta tällaisistakin asioista. Tiedä vaikka sieltä tulisi kaksi ihmistä, toinen olemaan lapsen kanssa ja toinen juttelemaan sinun kanssa. Kyllä ne osaa auttaa, tärkeintä että otat itse yhteyttä etkä murehdi etukäteen järjestyykö asiat.

Meidän tapauksemme on nyt itkettävä esimerkki tukiverkoston puutteesta! Olemme muuttaneet nykyiselle kotipaikkakunnallemme jokunen vuosi sitten, ja ystävät ja sukulaiset ovat toisilla paikkakunnilla, kaukana.

ja / tai perheklubi.net



googlaa



ps voimia! T. vertainen

Srk:n puoleen haluaisin kääntyä ja pyytää keskusteluapua, mutta törmään heti käytännön ongelmiin: olen päivät kaksistaan lapsen kanssa, enkä voi häntä ottaa mukaani. Kotiinkaan ei voi srk:n edustaja tulla, sillä silloin lapsi kuuntelisi keskustelua sivusta - ja se keskustelu olisi surua, murhetta ja itkua täynnä. Osaatteko kertoa minulle, onko keskusteluapua saatavissa puhelimitse jostain tai sähköisesti? Olen yrittänyt etsiä, mutta mistä tietäisin, kenen puoleen oikeasti kääntyä.

ja kysy miten yhteydenpito onnistuisi. Voisitko saada hoitajan siksi aikaa että kävisit juttelemassa tai voisitko tavata papin illalla, onko mielesi silloin kotona?

Tiedän ja ymmärrän, että äidin pitää jaksaa, lapsen vuoksi. Niin haluankin, koko sydämestäni, mutta silti kysyn, mitä tehdä, jos äiti alkaa olla murenemispisteessä. Huoli on musertaa minut.

Ihan varmasti tulevat seurakunnasta vaikka kotiin. Ainakin meidän pienessä maalaiskaupungissa tulisivat. Onko siellä diakonia, jota voisi kysyä tai onko joku pappi niin tuttu että voisit lähestyä hänät henkilökohtaisesti?

Mene vaikka seurakunnan alfa-kurssille. Siellä saat opetusta ja keskusteluseuraa. Yleensä sen jälkeen kurssilaiset ohjataa johonkin kotisoluihin tm. vastaaviin ja siellä voi seurakunnan työntekijän ja muutaman ihmisen kanssa pohtia syntyjä syviä vaikka raamatun pohjalta.



Ota ihmeessa seurakuntaan yhteyttä!



Jeesus Kristus on vapahtaja.

Kiitos teille kaikista ihanista vastauksista! Lupaan ryhdistäytyä ja ennen kaikkea kerätä voimat ja ottaa yhteyttä seurakuntaan heti maanantaina. Itku vaan tulee taas puhelimessa, enkä oikeasti enää millään jaksaisi itkeä, olen niin poikki. Oli niin tai näin, oli hyvä idea kysellä papin tapaamisesta illalla - mieheni todellakin on sentään illat kotona. Sumeilla aivoilla kirkkaasti ajattelu ei onnistu = en tullut ajatelleeksi itse.

Kiitos näistä vinkeistä!



ap

Ymmärrän ehkä vähän siitä, miten kiikari terävöityy ja "olemattomat" huolet menettävät merkityksenssä.



En ole uskonnollinen, mutta silti uskon suojelusenkeliin. Keskity hetkeen ja lapseesi. Hae apua, sitä on tarjolla, juuri sinullekin.



Haleja!

Voimia, haleja, jaksamista, Korkeimman huolenpitoa koko perheellesi.



Minulle niin kovin tuttu tunne. Kotiuduin os. K10 lastenklinikalta tammikuussa eikä minulla ole ollut ketään kenelle puhua tai jakaa. Ei ketään. Tyystin yksin olen, eikä suojaeristyksen takia tänne kukaan voisi tulla lasta hoitamaankaan että pääsisin juttelemaan johonkin tms.

Mä elän päivän kerrallaan, kyllä se joskus alkaa helpottamaan, pakkohan sen on.

Kiitos taas vastauksista! Kun luin sanan "suojaeristys", meinasi taas itku tulla. Eristettyä elämää mekin joudumme elämään vielä noin vuoden!

VOIMIA sinulle!! Sitä tarvitset. Itse en ole vastaavassa tilanteessa ollut enkä voi lähellekkään käsittää miltä sinusta tuntuu! Enkuleita ja jaksuja sinulle ja lapsellesi

Tapaisin mielelläni toisia syöpälasten vanhempia esim. jonkinlaisella nettifoorumilla. Onko sellaisia, nimenomaan syöpälasten vanhemmille suunnattuja? Cancer.fi-sivujen keskustelupalsta ei näytä olevan kovin aktiivinen...

apu on myös uskonnottomille! Tiedoksi vaan kaikille ketkä tarvitsevat mitä hyvänsä apua.



Ja suuresti voimia ap:n perheelle!

Hirvittävä kohtalo, mutta kyllä siitä selviää. Ota vastaan kaikki apu ja tuki mikä sinulle tarjotaanja ennen kaikkea säilytä toivo. Voimia ja haleja.

Hirvittävä kohtalo, mutta kyllä siitä selviää. Ota vastaan kaikki apu ja tuki mikä sinulle tarjotaanja ennen kaikkea säilytä toivo. Voimia ja haleja.

Kurkkua kuristaa myös kovasti sen tähden, että pystyssä pitää jaksaa pysyä, mutta en saa kylliksi tukea omin jaloin seisomiseen; mulla on kyllä ihania ystäviä ja muutama ihana lähisukulainen, mutta vaikka he sydämestään toivottavat voimia mulle, en tietenkään millään voi saada heiltä niin paljon tukea ja keskusteluseuraa kuin tarvitsisin - heillä on omat perheensä, omat työmurheensa, omat kiireensä. Ikävä heitä usein vaivata meidän hirvittävällä bluesilla. Tämä sama ajanpuute ja tapaamisten harvat välit vaivaavat tietysti myös srk:n edustajien kanssa. Sairaalassa toki saa purkaa ja jakaa tuntojaan muiden syöpälasten vanhempien kanssa, mutta käymme sielläkin nyttemmin kohtalaisen harvoin. Aika solmu, tuntuu.