Lue keskustelun säännöt.
Totuus nuorten äitien haukkujista:
22.09.2010 |
Olen tässä tehnyt hieman huomioita näistä "kypsemmistä" äideistä, jotka katsovat asiakseen arvostella nuorta äitiyttä negatiiviseen sävyyn, "sääliä" nuoria äitejä ja toitottaa ettei lasten tulisi tehdä lapsia:
He ovat näitä, jotka ovat uskoneet että elämä pysyy hallinnassa ja kaikki menee hyvin kun noudattaa tiettyä kaavaa. Heille on kenties jo lapsuudessa uskoteltu näin: On oltava kehittäviä harrastuksia ja pianoläksyt on tehtävä kunnolla, koulussa on pärjättävä ja peruskoulun jälkeen on TIETENKIN mentävä lukioon jos tahtoo pärjätä elämässä. Lukion jälkeen sitten yliopistoon, sen jälkeen on kerättävä työkokemusta, sitten naimisiin ja lapsia kun on oma talo ja vakituinen työpaikka. Näin taataan elämän onni ja sujuvuus.
Näin sitten tunnillinen nuori tyttö ja nuori nainen ajattelee ettei hänellä ole elämässään mitään hätää, kaikki menee hyvin kun hän tekee tämän kaavan mukaan. Niin yksinkertaista ja helppoa. Elämän onni on ihan tavoitettavissa.
Vaan kuinkas käykään, ei se ruusuista olekaan. Elämään tulee petettyä pahasti ja jossain takaraivossa huutaa "en mä halunnut tätä", mutta se pitää vaimentaa jotta pystyy elämään itsensä ja valintojensa kanssa, valintojen jotka ei sittenkään olleet omia.
Sitten kun vastaan tulee nainen joka on valinnut ihan itse, ei tehnyt kuten muut tahot "käskee", säteilee onnea ja nauttii nuoresta äitiydestään/työstään kaupan kassalla, iskee ahdistus! "Siis hei, ei oo mahdollista että toi ei oo tehnyt SEN KAAVAN mukaan ja se näyttää onnellisemmalta kuin minä ikinä, siis apua tää ei voi olla näin, ei voi, ei voi, mun maailma luhistuu jos tajuan että ihan omilla valinnoilla, ilman ulkopuolista kaavaa tulee onnelliseksi eikä sittenkään niin että noudattaa tätä tiettyä ulkoapäin määrättyä juttua". Sitten hoetaan (itselleen todistaakseen) kaikille, että nuoret äidit on syvältä, kaupan kassat on syvältä. Mä matkustan joka vuosi Thaimaaseen ja lapsellani on Ticket ja itse olen maisteri ja sain lapsen kun omakotitalo oli valmis ja MÄ oon onnellinen, et sinä joka teit ihan "väärin"! Siis sähän et voi olla onnellinen. Ja jos muuta ei keksi niin käytetään aseena sitä että erilailla tehnyt ei ole kelvollinen yhteiskunnan jäsen/on 2-luokan kansalainen. Ihan vaan todistaakseen itselleen...
Ja näin taas voidaan opettaa omalla lapselle että harrastukset on hoidettava kunnianhimoisesti, samoin koulu. Todistus on oltava hyvä ja lukio on käytävä. Sen jälkeen tietenkin yliopistoon, vakityö, naimisiin, omistusasunto, sitten niitä lapsia. Itse ei saa ajatella. On tehtävä näin. Piste.
Kommentit (92)
Ja vie lapsensa hoitoon 9 kk:n ikäisenä kun ura on ykkönen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hoidossa kuin kerran.
Mummola on lähelläja näkee mummoaan kyllä usein.
Lisäksi jään kotihoidontuelle, koska koen kotiäitiyden tärkeämmäksi.
t:21
hoidossa kuin kerran.
Mummola on lähelläja näkee mummoaan kyllä usein.Lisäksi jään kotihoidontuelle, koska koen kotiäitiyden tärkeämmäksi.
t:21
että joku on löytänyt elämänsä miehen nuorena ja yhdessä ollaan kunnes kuolema erottaa? Oletko kenties kateellinen?
Kiva jos jollain on todella noin onnekkaasti. Itse aloin tosi vakavasti seurustelemaan nuorena, tarkoituksena oli juuri "pysyä yhdessä kunnes kuolema erottaa", mutta sitten ihan tosissaan elämä tuli väliin ja kasvettiin aikuisiksi niistä teineistä joita oltiin tavatessa. Sen jälkeen alkoi oma elämäni itsenäisenä aikuisena. Ei kenenkään tyttöystävänä, vaimona, äitinä, tai oikeastaan edes lapsena. Elin, olin, tein mitä halusin ilman kenenkään sanomista mihinkään. Hain opiskelupaikan, käytin omat rahani omasta työstäni ja nimenomaan olin niin vapaa kuin ihminen voi olla.
Sitten kun aloin kaipaamaan kumppania, etsin sitä kunnes löysin tosi hyvän. Menimme naimisiin, teimme lapsia. Nyt on aika avioliitolle ja lapsille ja äitiydelle. Olen aivan älyttömän iloinen silti saatuani elää sitä itsenäisen nuoren aikuisen elämää ennen tätä.
Pelkään, että aikaisin avioituneet ja/tai lapsia tehneet jäävät paitsi jotain kullanarvoista. Itse koen sen vaiheen niin tärkeäksi. Ei muiden toki tarvitse, mutta minä teen niin ja siksi harmittelen hieman jos joku tosi nuorena sitoo itsensä tosi tiukasti kiinni toiseen ihmiseen.
14
pienen vauvan äidillä on tunteet aika pinnassa ja silloin on todella inhottava lukea ilkeitä kommentteja esim. siitä että on tehnyt lapset nuorena. Tämä aihe on pohdituttanut, koska valitettavasti omasta lähipiiristänikin löytyy ahdasmielisiä vanhempia äitejä/alempaa koulutustasoa halveksivia ihmisiä. Itseni on kasvatettu ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja valintoja, siihen että ihmiset on erilaisia ja toinen sopii toiselle, toinen toiselle. Minulla tekee oikeasti pahaa kuunnella (ja lukea) moista sontaa.
Kirjoitin tämän, jotta joku saattaisi edes sekunnin murto-osan mennä itseensä ja miettiä hieman käytöstään ja mistä se voisi johtua (ks. aloitusviestini). Ehkä myös tukeakseni nuoria äitejä, jotka mielestäni aiheetta ovat joutuneet rasismin/kiusaamisen kohteeksi.
Kannattaisi nyt jokaisen ihan vaan hetkeksi istua alas ja miettiä mitä MINÄ tahdon elämältäni. Tahdonko että se on suorittamista koska niin kuuluu hyvän ihmisen nykyään tehdä vai jotain muuta? Sopiiko se "tietty kaava" juuri minulle vai olisiko se joku muu tapa.
Hyvää päivän jatkoa itse kullekin!
ap
kun sinua noin kovasti tämä aihe vaivaa? Eikö voi vaan antaa tuollaisten kommenttien mennä ohi sen sijaan, että tulet tänne itse tekemään tämän aloituksen kaltaisia yleistyksiä? Jos äitiydessäsi ei kerran ole oikeasti mitään arvostelemisen varaa niin miksi sitten noin otat nokkiisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitää olla sinkku?
Normaalissa parisuhteessa voi toteuttaa utseään vapaasti, minulla toteuttamiseen ei kyllä kuulu mitään yhdenillanpanoja.
Varsinkin kun et edes ole kovin nuori äiti. Onko sun ap vaikea hyväksyä ettet ole enää se teini? ;)
Ihmisillä nyt katsos on elämänsä ja taustansa joiden pohjalta ne ajattelee mitä ajattelee. Et itsekään kovin ylevästi tätä tuo esille, tiedätkös. Ole nyt vain tyytyväinen elämääsi niin loppuu tuo harmitteleminen. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska MINÄ teen näin niin mikään muu ei voi olla oikein.
Eli käännettynä asia on niin että minäkin salaa ihmettelen ja säälin niitä, jotka eivät ole saaneet lapsia nuorina ja joilla ei ole puolisoa löydetty nuorena niin kuin minulla. Näin päin käännettynä sitä kakkaa vaan sataa niskaan eri tavalla. :)
on niillä lapsilla koti, ruokaa ja rakkautta. Nuoret äidit viettää aikaansa leipäjonossa, vuokrat on rästissä, lapsi nälkäinen ja likainen. Kun tuli ajateltua, että yhteiskunta huolehtii, itse ei tarvitse tehdä mitään. Mieluummin hankin kunnon ammatin, työpaikan ja asunnon ennen lasten syntymää kuin asun vauvan kanssa pakettiautossa, kun muuhun ei ole mahdollisuuksia. PS. Ne hirmu hyvät nuoret äidit kadehtii matkoja Thaimaaseen.
Meillä 2 vanhinta lasta syntyneet kun olin 18- ja 20-vuotias. KOSKAAN meillä ei ole ollut vuokra rästissä (tai nyt myöhemmin asuntolaina), leipäjonoissa ei ole tarvinnut seisoskella.
Itseasiassa meillä on molemmilla vakityöpaikka, minulla 2 koulutusta, asumme ok-talossa ja meillä on 2 autoa ja koira. Ou jee, oletkos nyt ihmeissäsi, kun elämme ihan normaalia elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitää olla sinkku?
Normaalissa parisuhteessa voi toteuttaa utseään vapaasti, minulla toteuttamiseen ei kyllä kuulu mitään yhdenillanpanoja.
niin ei, en tarkoittanut mitään yhden illan juttuja itsenäisyydellä. :) Mutta oli ihan toisenlaista itsenäisyyttä ihan yksin sekä selvitä asioista että päättää mitä tekee kulloinkin. Ei tarvitse raportoida kenellekään eikä kysyä kenenkään mielipidettä mihinkään. Jos yhtenä päivänä päättää "lähdenpä tänään lappiin", niin mikäpä siinä sitten.
Tai jos tahtoo käyttää kaikki loput rahansa ihanaan mekkoon, niin itsepä sen sitten valitsee ja elelee sen viimeisen viikon kaurapuurolla.
Ei sitä ehkä voi ihan ymmärtää jos ei ole kokenut. Enkä siis missään nimessä väitä etteikö voisi olla ihan onnellinen ja tyytyväinen nuorena solmitussa parisuhteessakin. Ainoastaan tarkoitan tuon ajan olleen itselleni tosi tärkeä ja ihan itsestä lähtöisin suren ettei muut saa sitä kokea. :D Ei muiden tarvitse surra, minä teen sen heidän puolestaan, pilke silmäkulmassa kuitenkin ja hyvällä tahdolla.
14
Että ihan rauhassa voi muut sitten sääliä minua kun minulta jää kokematta jotain hienoa mitä he ovat kokeneet. Mutta tästä elämästä katsottuna tuo vapauskin oli ihan mahtijuttu elää läpi, ja enhän minä voi muiden elämistä lähtöisin katsella maailmaa..? En vaadi muita tekemään muunlaisia päätöksiä kuin ovat tehneet. Saavat olla onnellisia tai onnettomia omissa elämissään. Koen vain oman elämäni sen verran kivaksi, että luulen sen tavan olevan aika kiva muillekin. :D Ihan itsekkäästi.
Ei tuo mitään kakkaa ole, en pahastu lainkaan vaikka muut ajattelisivatkin minun elämäntapani olevan jotenkin väärä. Niin kannattaisi ap:nkin ajatella.
14
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap täällä vielä ja tulin lisäämään vielä yhden (minusta tärkeän) jutun. Nykyään todella paljon keskitytään ulkoisiin asioihin. Monelle ei riitä että ulkoiset asiat ovat tarpeeksi hyvät, niiden pitää olla parhaat mahdolliset. Sisäiset asiat sitten jää vähemmälle, vaikka ne ovat erittäin tärkeitä.
Ulkoisia asioita:
- koulutustaso, koulumenestys
- palkkataso
- pukeutuminen, ulkonäkö
- harrastukset, vapaa-ajan viettotavat, matkailu
- rahastot
- asuinpaikka, asunnon arvo ulkoisin perustein
Sisäisiä asioita:
- henkinen hyvinvointi ja tasapaino
- rakkaus ja sen osoittaminen
- ihmisen yksilöllisyys ja sen kunnoittaminen
- toisten arvostaminen ja kunnioittaminen
- muiden tukeminen vaikeissa tilanteissa, ystävyys
- jos jollain on vaikeaa, niin tuetaan ja autetaan (ei lytätä ja podeta ylemmyyttä)
Kovassa nykymaailmassa pitää kuitenkin muistaa myös (ja etenkin) nuo sisäisetkin asiat. Muistakaa opettaa niitä lapsillenne ja pitäkää myös itsestänne huolta myös sisältäpäin. Onni ei tule ulkoisista asioista.
ap
pitää olla sinkku?
Normaalissa parisuhteessa voi toteuttaa utseään vapaasti, minulla toteuttamiseen ei kyllä kuulu mitään yhdenillanpanoja.
niin ei, en tarkoittanut mitään yhden illan juttuja itsenäisyydellä. :) Mutta oli ihan toisenlaista itsenäisyyttä ihan yksin sekä selvitä asioista että päättää mitä tekee kulloinkin. Ei tarvitse raportoida kenellekään eikä kysyä kenenkään mielipidettä mihinkään. Jos yhtenä päivänä päättää "lähdenpä tänään lappiin", niin mikäpä siinä sitten.Tai jos tahtoo käyttää kaikki loput rahansa ihanaan mekkoon, niin itsepä sen sitten valitsee ja elelee sen viimeisen viikon kaurapuurolla.
Ei sitä ehkä voi ihan ymmärtää jos ei ole kokenut. Enkä siis missään nimessä väitä etteikö voisi olla ihan onnellinen ja tyytyväinen nuorena solmitussa parisuhteessakin. Ainoastaan tarkoitan tuon ajan olleen itselleni tosi tärkeä ja ihan itsestä lähtöisin suren ettei muut saa sitä kokea. :D Ei muiden tarvitse surra, minä teen sen heidän puolestaan, pilke silmäkulmassa kuitenkin ja hyvällä tahdolla.
14
Mutta minäpä olen parisuhteesta huolimatta kokenut tuon. Seksiä emme muualta hakeneet, mutta saatoimme omilla tahoillamme lähteä noin vain johonkin. Otimme hyvin rennosti ensimmäiset 2 vuotta :) Sitten tulinkin raskaaksi ja rauhoituimme. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nuorten äitien ongelmana on taloudelliset asiat.
kypsien äitien ongelmana masennus, kasvatusongelmat ja vaikeus sovittaa yhteen pikkulapsivaihetta ja omista ikääntyneistä vanhemmista huolehtimista.
Ja tasaisesti kaikissa ikäryhmissä päihteet ja väkivalta.
Näin aitiopaikalta seuraten ikä ei niinkään ole ratkaiseva, ongelmat vain erit.
Mitähän minun olisi vielä tullut odottaa?
Korkeaa koulutusta? Miksi?
Sain esikoiseni 19-vuotiaana kahden vuoden yrityksen jälkeen.
21-vuotiaana oli yh, vailla opiskelu tai työpaikkaa hakemassa sossulta rahaa. Lopuklta pääsin kaupan kassalle töihin, mutta jouduin silti ison sähurvautumaan sossuun. Rakastanlastani, mutta kunpa olisinkin malttanut odottaa muutaman vuoden.
Kadehdin perheitä joissa lapset on saatu opiskelujen ja työpaikan jälkeen. Miksi? Koska olen joutunut raatamaan koko pienen ikäni perse verillä leipämme eteen. Tietysti olen lapsestani onnellinen mutta myös suunnattoman peloissani siitä onko hän joutunut näkemään vain kurjuutta.
Todistus on oltava hyvä ja lukio on käytävä. Sen jälkeen tietenkin yliopistoon, vakityö, naimisiin, omistusasunto, sitten niitä lapsia. Itse ei saa ajatella. On tehtävä näin. Piste.
On ehkä sen verran älynlahjoja, ettei ole järkeä mennäkään jonnekin levyseppähitsaajan koulutukseen amikseen. Miksi pitäisi tyytyä vähempään, jos on kykyjä enempään?
Hahhah.. ei ne suuret tulot,vaan pienet menot. Sain esikoisen 21-vuotiaana, toinen tuli 23-vuotiaana. Sekä minulla että miehelläni oli työpaikka, itselläni vielä yhden tutkinnon suorittaminen kesken. Koko ajan asuimme ihan mukavassa vuokratalossa, jossa oli rauhallista ja muitakin lapsiperheitä. Rahaa riitti ruokaan ja laskuihin, vaatteet hankin kirpparilta pääosin. Käytiin kerhoissa ym., tein paljon ruokia itse.
Todella ihmeellistä p*****njauhantaa, että nuorten äitien lapset on jotenkin huonosti hoidettuja, likaisissa vaatteissa, leipäjonossa, mummo hoitaa lapset.. Meidän lapsilla on kyllä ihanat mummot, mutta en ole heillä hoidattanut lapsiani, vaan jäänyt itse kotiin siksi aikaa, kun lapset olivat ihan pieniä.
En tekisi toisin, minusta on ihana elämänvaihe nyt, kun olen 30v ja molemmat lapset on koulussa. Työpaikka löytyy sekä multa että mieheltä, ja meillä on kyllä vielä aikaa matkustellakin, joskaan en arvota matkustelua tärkeimmäksi asiaksi elämässä.
hän sai esikoisensa hieman ennen kuin täytti 18. Toki ajat olivat tuollainen erilaisia muutenkin, mutta hänen kokemuksensa oli todella rankka. Koska hän oli henkisesti liian nuori, sekä taloudellista vakautta ei ollut.
Kun minä synnyin, hän oli yli 40vuotias. Tuolloin hän oli kuulemma valmis äidiksi. Ja vaikka ikää oli enemmän, kaikki oli paljon "paremmin". Hän ei kadu esikoistaan, mutta on aina sanonut, että hän ei suosittele perheen hankkimista niin nuorena kenellekään.
Noh, sisareni sai esikoisensa ollessaan 17vuotias. Äitini sääli häntä. Auttoi, kasvatti lapsia, maksoi elämistä. Hän tiesi henkisesti mitä tämä nuori äiti koki.
Elämä toistuu, sillä sisareni sai myöhemmin myös iltatähdet, kaksoispojat. Ikää hänellä oli kaksoset saadessaan 40vuotta. Vaikka hänellä on yhteensä nyt 5 lasta, hän sanoo, että 17vuotiaana ei kannata alkaa äidiksi. Hänkään ei kadu, mutta myöntää sen olleen todella rankkaa.
Uskon äitiäni ja sisartani tässä asiassa. Vaikka he ovat kasvattaneet omat lapsensa todella hyvin, olleet rakastavaisia ja myöskin nauttineet elämästä, niin ehkä niin nuorena ei kannata alkaa äidiksi. Heillä molemmilla on hyvät vertailukohdat siinä, että ovat saaneet useita lapsia ja viimeiset tosiaan 40vuoden iässä.
En sääli nuoria äitejä, mutta kyllä se herättää minussa hiljaisia ajatuksia, että mitä jos olisi odottanut vielä muutaman vuoden.
Raskauduin 19 vuoden iässä.
Jolloin olin mm:
-Asunut omillani lähes 4 vuotta.
-Seurustellut 5 vuotta.
-Opiskellut ammatin.
-Saanut vakityöpaikan.
-Elänyt nuoruuteni "rillutusvuodet".
Mitähän minun olisi vielä tullut odottaa?
Korkeaa koulutusta? Miksi?