kaverini vauva kuoli

Minultakin on kuollut vauva (kohta kaksi vuotta sitten), mutta silti mua vitutti ihan valtavasti tänä aamuna kun mun elävä vauva heräsi 6.20 ja mun oli pakko nousta sen kanssa vaikka olisin halunnut nukkua vielä ainakin kolme tuntia.



Ei se että sattuu jotain kamalaa tarkoita sitä että sitten kaikki vähemmän kamala ei tuntuisi enää miltään.

Minultakin on kuollut vauva (kohta kaksi vuotta sitten), mutta silti mua vitutti ihan valtavasti tänä aamuna kun mun elävä vauva heräsi 6.20 ja mun oli pakko nousta sen kanssa vaikka olisin halunnut nukkua vielä ainakin kolme tuntia. Ei se että sattuu jotain kamalaa tarkoita sitä että sitten kaikki vähemmän kamala ei tuntuisi enää miltään.

Sanotaan sitten että ketutti. :)

t. 43

Se nyt vaan sattuu olemaan sellainen itsestäänselvyys, mitä ei useimmille tarvi mitenkään alleviivata. Ja kyllä me jokainen pysähdytään elämässä välillä miettimään asioita ja pohditaan mikä on tärkeää ja mikä ei.

Mutta jokainen tekee sen silloin, kun se on itselle ajankohtaista ja aiheellista. Ja vaikka asia on ap:lle ajankohtainen, niin ei se tarkoita, että itsestäänselvyydestä syntyy mitään järkevää keskustelua.

Ja kuitenkin me jokainen myös ymmärretään, että ap:lla on murhetta ja ystävällään surua.

Oikeesti elämässä on murheita ja murheita. Ollaan onnellisia kun murheet ovat väärän värisiä haalareita, niitä isojakin aivan varmasti jokaiselle meistäkin tulee. Ei yhtään haittaa hetkeksi pysähtyä ja miettiä, kuinka hyvin asiat itsellä tällä hetkellä on.

Jonain päivänä suru on helpompi kantaa."



Voimia ap sun kaverillesi! Ja todella tiedän mistä puhun. Vauvani kuoli kesällä kohtuuni.

Mitään niin kamalaa en ole koskaan kokenut! Olen haudannut läheisiänikin, mutta kun kyse on omasta lapsesta, on tilanne aivan eri. :(

Meillä pitäsi nyt olla pieni vauva. Vaan tänään käyn hänen haudallaan sytyttämässä kynttilän.

Olet ap oikeassa että meidän kaikkien pitäisi pysähtyä hetkeksi miettimään elämän TÄRKEITÄ asioita eikä olla niin pinnallisia ja turhamaisia.



Hyvää pyhäinpäivää kaikille!

koska ikäviä asioita on niin paljon. Tuntuu mukavammalta puhua jostakin helposta ja kevyestä .

Oliko hän kaverisi ainoa lapsi?

Murhe oli se sitten millanen tahansa, ei tee toisen murheesta "parempaa".

Toisella nyt (onneksi) on pienemmät murheet mitä toisella. Murheen määrä on niin suhteellista, se mikä eilen tuntui isolta tuntuukin viikon päästä tosi pieneltä uuden murheen rinnalla.



Itseltäni on kuillut lapsi 6-vuotta sitten. Silloin ajattelin, et nyt kyllä arvot elämässä menee kohdillee. En natise turhista ja aina mieheni kanssa elämme sopusoinnussa keskenämme. Onhan meitä suurin suru elämässä kohdannut.



Vaan kyllä se arki tulee jokaiseen kotiin, siihenkin missä on lapsi kuollut!! Ja kohta huomaa riitelevänsä miehen kanssa pienistä asioita. Ja miettivänsä minkä värisen haalarin olemassa oleville lapsilleen ostaisi :)

Sen aika on sitten myöhemmin.



Muistan ajan n. 2 ekaa vuotta kun kaupassa esim. ärsytti hirveästi ihmiset jotka nauroi. Pahinta oli eka puol vuotta.

Kotona lapsen kuoleman jälkeen tuntui aika pysähtyneen. Ja kun ekan kerran oli pakko lähteä kauppaan, tuntui shokinomaiselta huomata ettei kaikkien elämä pysähtynytkään lapsemme kuolemaan.

Oli vain hyväksyttävä se tosiasia, että jollain toisella asiat olivat paremmin. Pikkuhiljaa se aurinko alkoi omassakin elämässä paistamaan hetkittäin. Jopa oma eka nauru sai aikaan hirveän omantunnontuskan, eihän mulla ole aihetta nauraa jne..

Mutta nämä on kaikki on niitä asioita jotka lapsen kuoleman jälkeen jossain vaiheessa helpottaa.



Ne elämän isot arvot muuttuu lopullisesti, ihmisenä muuttuu lopullisesti.

Mutta kyllä se arki jatkaa pyörimistään ja arjen pikku pulmat kuuluu myös lapsensa menettäneen elämään. Vaikka ensin tuntuu, ettei niin ole tai niin saa olla.