Lue keskustelun säännöt.
Äitini on alkoholisti, mitä enää voin tehdä?
18.09.2010 |
Äitini on ryypäännyt enenmmän tai vähemmän jo 10 vuotta. Välillä on monta vuotta ollut kuivilla, välillä niin pohjalla että on mennyt katkolle. Hän on korkeasti koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä, työnsä hoitaa aina hyvin. Ei kuitenkaan myönnä tätä ongelmaa, vaikka juuri kärähti toistamiseen jopa rattijuopumuksesta.Hän kokee olevansa ns. parempi juoppo kun kerta on niin hyvä työssään ym.
Olen aina tukenut häntä. Monta vuotta kuunnellut lupauksia siitä ettei hän enää juo. Aina olen joutunut pettymään ja taas kuuntelemaan samat lupaukset. Minulla on itselläni nykyään pieni lapsi, joten voimani ovat rajalliset. Tuntuu kamalalta ajatella, ettei minulla ehkä kohta ole äitiä ja lapsellani mummoa. Kyyneleet valuvat silmistäni tätä kirjoittaessani.
Olen kokeillut kannustamista, sitten uhkailua ja lopuksi kiristystäkin. Sanoin äidilleni ettei hän voi olla enää osa meidän elämää, jos on kännissä koko ajan. En halua lapseni näkevän sellaista. Sekään ei auttanut, vaikka lapsenlapsi on hänelle todella tärkeä. En tiedä voisinko oikeasti koskaan hylätä äitiäni ja ymmärrän, että kyseessä on sairaus josta on vaikea parantua.
Nyt kuitenkin itselleni on tulee öisin paniikkihäiriöitä, en saa nukuttua ja tämä vaikuttaa minun elämääni niin suuresti. Olen todellakin mielestäni yrittänyt kaiken tässä 10 vuoden aikana (alkoi kun olin ylä-asteella) enkä enää tiedä mitä tekisin. Kaikki hänen lupauksensa ovat minulle jo ilmaa eikä uusi retkahtaminen aiheuta enää suuria tunteita. Olen niin turtunut tähän. Olen äiti omalle äidilleni ja joudun aina kyttäämään ja saarnaamaan hänelle.
Jos minulla olisi kristallipallo, josta näkisin, että hän selviää tästä ja elää elämänsä onnellisena loppuun asti, jaksaisin taas ehkä auttaa enemmän. Nyt tuntuu kuitenkin, että hän tuhoaa sekä oman, että minun elämäni. Minä en kertakaikkiaan jaksa enää.
Onko täällä ketään kuka olisi ollut vastaavassa tilanteessa?Kuinka läheisenne on päässyt irti alkoholista?Vai oletteko luovuttaneet?
Tiedän, ettei kukaan muu voi parantaa häntä kuin hän itse. Miten saisin hänet sen ymmärtämään?
Toivottabvasti joku jaksoi tämän lukea...
Kommentit (57)
Minulla samalaisia kokemuksia isäni kanssa. Sanoin hänelle ystävällisesti että vaikka rakastan häntä niin en silti jaksa enää hänen juomistaan ja kielsin häntä soittamasta humalassa ja sanoin etten itsekään soita jollen tiedä että hän on kunnossa. Kahteen kuukauteen ei oltu yhteyksissä. Hän jatkoi juomista kunnes eräänä aamuna ei enää herännytkään. Krapula on rankka sydämelle joka oli yöllä vain pysähtynyt ilman mitään ennakkoraroitusta. Tietenkin jos olisin tiennyt että aikaa on enää niin vähän niin olisin ollut tukena, mutta eihän sitä olisi voinut tietää.
Et voi valitettavasti mitään äitisi juomiselle, mutta voit valita otatko sen elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
häntä juuri sellaisena juoppona kuin hän itse haluaa olla ja sitten vaan antaa olla puuttumatta hänen juomiseensa. Jos et halua lapsesi altistuvan hänen käytökselleen, et enää tapaa häntä, sillä tietysti oma lapsi on tärkeämpi. Rakasta äitiäsi ja päästä irti.
on siis sellainen ns. salajuoppo eli ei käy missään baareissa tms juomassa vaan juo salaa kotonaan...ja meillä. Eli menee töihin aamulla, hoitaa ilmeisestikin työnsä hyvin, tulee kotiin ja juo kunnes menee nukkumaan/sammuu. Käytös ei ole mitään ilkeää tai aggressiivistä, hän juo koska hänellä on paha olla.
Olen sanonut hänelle miljoona kertaa, että hakeutuisi ammattiauttajalle puhumaan noista ongelmista juomisen takana. Itse olen myös yrittänyt kuunnella, mutta minulle hän ei halua asiasta puhua vaan häpeää ja vähättelee ongelmaa.
En tiedä onko jonkun mielestä ratkaisevaa se kuinka paljon alkoholisti juo. Olen hänelle sanonut, että minulle on aivan sama juoko hän yhden kaljan vai viinapullon. Jokatapauksessa se retkahdus on taas tapahtunut ja kun tiedän mihin se lopulta hänet johtaa. Ihmettelen ettei työpaikalla ole asiaa huomattu, mutta toisaalta hänellä ei ole montakaan työkavera ja hoitaa työnsä enimmäkseen itsenäisesti.
Itselle suurin taakka on se, että elän jatkuvassa pelossa ja huolessa. Toisaalta se, että laittaisin välit poikki ei varmaankaan huolta vähentäisi. Mietin aina miksi minulle tällainen elämä suotiin, mutta toisaalta miksipä ei minulle jos muillekin.
Rakastan äitiäni, mutta en kestä katsella kun minulle rakas ihimenen tuhoaa itsensä.
ap
Vanhempani erosivat täyttäessäni 20. Asuin silloin jo omillani. Isälleni ero oli järkytys ja hän meni ihan lapsen tasolle. Ero johtui isän juomisesta.
Hän ei hoitanut enää mitään asioitaan, ei tehnyt ruokaa, joi vain jos rahaa oli. Sikäli tarinani on erilainen sinun elämääsi verrattua. Mutta vanhemman alkoholismi on se sama tuska jota kannamme.
Hoidin isääni kymmenen vuotta. Maksoin joskus vuokriaan ottaen itse opintolainaa, kannoin ruokaa jääkaappiin, tsemppasin, yritin tukea, kuuntelin, huusin, rukoilin, vihasin, rakastin, tunsin raastavaa syyllisyyttä kaikesta. Koin etten riitä mihinkään, syyllistin itseäni etten tee tarpeeksi. Pahaa oloani pakenin itse juhlimiseen.
Kolmenkympin kriisi taisi olla minun herätyshetkeni. Tajusin että kymmenessä vuodessa mikään ei ollut muuttunut. Vapauduin sillä ajatuksella, että vaikka isääni rakastan, on minun päästettävä itseni siitä tuskasta. Tajusin, että hyysäämällä ja hoitamalla mahdollistan hänen juomistansa entisestään. Jokainen aikuinen on vastuussa itsestään ja tekemisistään.
En auta häntä enää raha-asioissa, vaikka hän pyytääkin rahaa. Ohjaan hänen ottamaan yhteyttä sossuun. Jos ei auta, niin voi voi.
Iloitsen hetkistä jolloin lapseni leikkivät vaarin kanssa. Mutta kun isä on kännissä, käännän selkäni ja hän on sen tajunnut.
Alkoholismi on sairaus ja poden siitäkin ajoittain tuskaa, että käännän selkäni sairaalle isälleni. Mutta jollen sitä tee, sairastun itsekin ja lapseni kärsivät.
Voimia sulle ap! Hakeudu terapiaryhmiin jos voit. Itse en ole vielä saanut aikaiseksi.
Mulla myös rankka äitilapsisuhde ja näen sinun tarinassasi niin paljon samaa kuin olen omassa elämässäni viime vuosina joutunut kokemaan.
Rakastan äitiäni ja toivon että hän joskus raitistuu ja pääsee ongelmistaan eroon.
Toivon että itse jaksat ristisi. Jos et jaksa, niin anna itsellesi lupa irroittautua. Aluksi viikonloppu, jossain vaiheessa viikko tai pidempi aika ilman äitiä. Sinulla on siihen lupa.
Mitä tulee kristallipalloon. Voisin vinkata sinulle oikeasti hyvän ja oikeasti tietävän ennustajan yhteystiedot. Olen hänelle soittanut kahdesti vuosien varrella ja lähes kaikki hänen ennustamansa on käynyt toteen. Jopa mahdottomalta kuulostanut väite.
Tässä julkisesti en halua omia ongelmiani ruotia ja tuota numeroakaan jaella. Jos kaipaat juttuseuraa, laita tänne anonyymi meiliosoitteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onpa erikoista. Tässä ketjussa sinulle on jo annettu viisaita neuvoja, kuuntelehan nyt niitä oikein tosissaan.
Pelasta itsesi ja lapsesi, äitisi elämään et saa koskaan muutosta aikaan; se on äitisi oma elämä. Hanki vaikka terapiasta apua. Olen kuullut että tuo Alkoholistn läheiset olisi oikein hyvä paikka ottaa yhteyttä.
Mulla on molemmat vanhemmat alkoholisteja. Kotona oli lapsena tosi rankkaa välillä. Aikuisen hankkiuduin terapiaan. Päätin vaan yhtenä päivänä, etten enää jaksa kahta eronnutta juoppoa vanhempaani. Mulla on vain itseni ja itseni halusin pelastaa. Olin valmis ottamaan vaikka pankkilainan terapiaa varten; tunsin että se mun täytyy tehdä jotta selviän. Löysin todella hyvän terapeutin ja sainkin koko hommalle kelalta mukavasti tukea. Pidin myös välimatkaa vanhempiini ja ilmoitin sitten että en ota vastaan yhtään puhelua jos on humalassa. Nyttemmin minulla on myös omia lapsia. He eivät koskaan tule näkemään isovanhempiaan humalassa ja saavat kyllä muutenkin viettää normaalin, onnellisen ja raittiin lapsuuden.
Työnsä on hoitanut aina hyvin. mutta illat ja viikonloput menivät tissutellessa.
Ja ai että oli vaikeaa saada isäni ymmärtämään, että äidilläni on ongelma. Heidän mielestä on aivan normaalia palkita itsensä sienireissun tai puutöiden jälkeen juomisella. "Ovathan he ahkeria ihmisiä".
Isäni havahtui vihdoin asiaan, kun äitini jäi työpaikalla kiinni juomisesta ja pakotettiin lääkäriin.
Kiristimme yhdessä isäni kanssa äitini lopettamaan juomisen. Eli minä uhkasin , ettei enää koskaan näe minua tai lapsenlapsiaan ja isäni uhkasi myös jättämisellä. Samaan syssyyn kerroin kuitenkin, että mikäli haluaa parantua ja mennä hoitoon olen 100% tukena.
Tämä toimi. Äitini meni hoitoon. Juominen on loppunut ja lapsillani on selvä mummu. Tiedän, että äitini vielä joskus ottaa viiniä tai olutta, mutta ei enää koskaan minun tai lapsieni nähden. Myös sammaltavat puhelut ovat loppuneet, aina kun soitan, äitini on ilokseni selvin päin, joten ainakin toistaiseksi juominen on pysynyt kurissa. Näin ollaan nyt menty kaksi vuotta.
Joten katkaise napanuora. Uhkaa ja kiristä. Lupaa pitää yhteyttä ainoastaan, mikäli äitisi pysyy raittiina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on edelleen äitini ja ystäväni, soittelemme usein ja puhumme pitkiä puheluita. Lasteni mummo hän ei ole. En voisi kuvitella että äitini tulisi meille hoitamaan lapsia tai lapset menisi äidilleni yökylään, tai että veisin lapset kylään äitini luokse.
Hyvänä päivänä äiti on ymmärtäväinen, ihana, viisas....
Äitini on narkkari. Aikuisten oikeesti.
siis asun 350 km päässä äidistäni ja hän käy luonamme kerran tai kaksi kuussa viikonloppuisin. Olen hänelle sanonut, että mitään asiaa kännissä meille ei ole, mutta muutaman kerran hän on tullut junalla enkä ole raaskinut häntä yön selkään takaisin lähetää. Yleensä hän siis tulee selvin päin, mutta illalla juo sitten salaa tuolla vierashuoneessa.
Ennen tein tupatarkastuksen hänen laukkuunsa, mutta jotenkin hän aina sitä viinaa sai salakujetettua.kKerran kun kävimme yhdessä kylässä äitini varasti kyläpaikan viinakaapista pullon ja joi sen. Hän oli aamulla ottanut antabus kapselin ja tulikin sitten todella huonovointiseksi niiden sekoituksesta. Minun valvonnassani hän saattaa antabuksen ottaa, mutta kotona jättää ne ottamatta.
Olen antanut äitini meillä käydä, koska haluan hänen tapaavan lastenlastaankin ja päivisin hän onkin ollut juomatta, siis silloin kun on minun tai lapseni seurassa. Mennessään nukkumaan hän sitten juo tuolla huoneessa salaa ja luulee etten muka huomaa. Viime viikonloppuna sama tapahtui taas ja nyt se sai olla viimeinen kerta.
Lisäkis meiltä kun lähti selvin päin ajamaan niin oli matjkalla aloittanut juomisen ja kärähti sitten ratista. Ajomatkaa on siis se melkein 4 tuntia tästä. Mielestäni tämä kertoo jo äitini ongelman luonteesta ettei voi odottaa edes että kotiin asti pääsisi. Onneksi hän ei tappanut ketään siellä tien päällä!
Minulla on ollut oma elämä jo pitkän aikaa, muutin pois kotoani 15 vuotiaana. Tosin äitini kanssa meillä on ollut aina muuten hyvät välit ja ns. puitteet ovat olleet aina kunnossa ulospäin. Asun pienellä paikkakunnalla, jossa äitiäni arvostetaan suuresti hänen hyvän ammattinsa ja korkean koulutuksensa ansiosta. Voi kunpa he vain tietäisivät...
Tiedät, että on ihmisiä joiden asiat ovat paljon huonomminkin ja läheiset ovat ns. katuojassa tai kuolleet ja nyt tuntuu typerältä tänne edes kirjoittaa. Lähinnä kirjoitin, koska en haluaisi äitini sinne koskaan joutuvan ja toivoin jotain taikasanaa teiltä miten hänet saisi parannettua...vaikka TIEDÄN ettei mitään sellaista ole enkä voi hänen elämäänsä vaikuttaa enkä voi häntä parantaa. Minun on vain vaikea hyväksyä asiaa, koska haluaisin niin paljon auttaa. Ehkä tämä nyt olikin sitten ihan täysin turha kirjoitus, mutta toisaalta halusin vähän edes purkaa tätä sisälläni olevaa pahaa oloa ja kuulla, että on muitakin joilla on sama kohtalo.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lopeta nyt ainakin kyttäys, nalkutus ja pullojen etsintä...täysin hyödytöntä ja äitis aikuinen. Kuten tiedät, ei juoppoa voi auttaa kukaan muu kuin hän itse. Mutta tosi tuskallistahan tuota on katsoa. Jos juo teillä niin aja pois, käske mennä hotelliin.
tämä on selvinpäin. Iltaisin en vastaa lainkaan puhelimeen, jos soittaa, koska tiedän hänen kuitenkin olevan humalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sillä lailla olen saanut sielulleni rauhan
tutustu AA:n teksteihin omaisille
olen kohtalotoverisi. isäpuoleni juo, käy töissä ja äitini sallii juomisen.
olen katkaissut välit, ollut puhumatta, nähnyt painajaisia, katkeroitunut, vihoitellut 6v kun aloin odottamaan esikoistani.
viimein tänä syksynä liityin al anoon, ja olen saanut rauhaa itselleni, tiedän että kun tästä selviän, ei haittaa vaikka hän olisi millaisessa kunnossa tahansa, koska minä en voi asialle mitään. alkoholismi on sairaus, kuten diabetes, syömishäiriö tai korkea verenpaine. itse aiheutettu mutta aivojen kemiallinen reagtio, jota alkoholisti ei kykene itse hoitamaan.
liity al anoon, saat tukea, sillä olet pahasti sairastunut perheenjäsen -kuten minäkin.
voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskitä energiasi olemaan hyvä äiti lapsellesi. Äitisi on aikuinen ihminen ja vastuussa omasta elämästään. Sinä et sille mitään mahda.
Kaikkea hyvää sinulle ja pienelle lapsellesi.
12 askeleen ohjelmaa (al-anonia), se auttaa. Pappani oli myös alkoholisti.
ja viimeaikoina ajatukseni ovat olleet aivan samat kuin sinunkin! Voi kunpa olisi joku paikka jossa tästä voisi keskustella enemmän, ikäänkuin vertaistukiryhmä... kun ei tänne oikein viitsisi omaa sähköpostiosoitettaankaan laittaa...
joi itsensä hengiltä. Äitini raitistui sen jälkeen omasta halustaan AA:n avulla.
Kuten itsekin sanoit, et voi äitiäsi parantaa. Eikä ole sinun asiasi saada häntä sitä ymmärtämään; riittää kun itse TODELLA ymmärrät sen.
Ilmoita äidillesi, että hän on tervetullut elämäänne kun hän hakee apua juomisongelmaansa. Kerro hänelle, että hän on sinulle rakas, tärkeä ja merkityksellinen mutta että alkoholinhuuruisista lupauksista olet saanut tarpeeksesi.
Kylmää, kyllä, mutta muuta et voi. Äitisi on aikuinen ihminen ja itse vastuussa omasta elämästään. Sinä olet myös aikuinen ja vastuussa sinun ja lapsesi hyvinvoinnista. Äidistäsi et ole vastuussa.
Jaksamista!
paitsi, että minä olen enempi tai vähempi luovuttanut. Lapseni alkavat jo olla niin isoja, että ymmärtävät jos mummi on kännissä ja se palottaa heitä.
Jos äitini pyytäisi apua, niin auttaisin minkä vain kykenisin, mutta kun ei niin ei. Minä olen ollut suhteessamme se aikuinen jo yli 20 vuotta, en jaksa uskoa, että se tästä johonkin muuttuisi.
Toivottavasti sinun äitisi paranisi.
Isäni on päihdeongelmainen, ollut koko pienen elämäni. Välillä hyviä kuivia kausia ja on kiinni työelämässä, välillä taas asuu alkoholistien asuntolassa tai käy istumassa vankilassa.
Minä en ole isääni valinnut, mutta olen voinut valita miten suurta osaa päihteet näyttelevät arjessani. Tein valintani jo nuorena: en pidä isääni yhteyttä. Surullista, mutta minkäs teet. Kuulen isäni kuulumisia muiden sukulaisteni kautta ja näemme 5-6 vuoden välein hautajaisissa tms. sukutapahtumissa, mutta muuten emme ole yhteydessä.
Isääni ei ole pyyhitty pois kartalta, vaan meillä on kotona valokuvia, minulla on tarinoita isän hyvistä ajoista ja isästäni puhuminen ei ole mikään tabu. Päihdeongelmasta olen kertonut vain vähän vanhimmalle, 10-vuotiaalle lapselleni, eli hän tietää että päihteiden käytön vuoksi isäni ei voi olla osa arkeamme. Isoisää ei siis ole kokonaan viety pois lapsiltamme, mutta hänen päihdeongelmansa on poistettu meidän arjestamme.
Sinä et voi alkoholistia parantaa, siitä toiveesta sinun on pakko luopua. Et myöskään voi nähdä tulevaisuuteen tai veikata, pääseekö äitisi irti viinasta vai ei. Kaikki se riippuu vain ja ainoastaan äidistäsi. Sinä olet jo viestittänyt hänelle toiveesi ja äitisi tekee päätöksensä.
Älä tuhoa omaa terveyttäsi, älä laita lapsiasi tilanteeseen jossa sinä romahdat toisen ihmisen ongelman vuoksi. Anna lapsille päihteetön elämä. Muuta en voi sanoa.
Jos teille ei tule Hesaria, niin käy kirjastossa lukemassa muutaman viime päivän yleisönosastokirjoitukset. Siellä on ollut tosi hyviä juttuja alkoholistin läheisenä olemisesta ja alkoholistien itsensä tarinoita. Kannattaa käydä lukemassa. Sinä olet itse vastuussa elämästäsi ja myös lastesi elämästä. Mieti tarkkaan miten valitset.
Äitiäsi et voi auttaa, mutta tukea juuri SINULLE löytyy myös näistä paikoista:
Alkoholistien läheiset: http://www.al-anon.fi/
Alkoholistien aikuiset lapset: http://www.aal.fi/
Isäni oli alkoholisti, joka oli myös töissä pitkään. Kun vihdoin sielläkin alkoholismi nostettiin esiin, niin tuntui joutuneensa enemmän tai vähemmän umpikujaan (tämä taisi olla se piste iin päälle). Lopputulemana isäni tappoi itsensä, tosin oli puhellut siitä jo aikaisemmin naisystävälleen, eli ei ollut mikään hetken mielijohde. Humalassa isäni rypi omassas surkeudessaan.
En yritä edes ymmärtää mitä isäni tunsi tai miksi hän valitsi elämäkseen sen tavan mitä valitsi. Kyseessä oli isäni elämä ja päätös.
Alkolistin lapsi ei ole vastuussa vanhempansa juomisesta ja elämisestä! Mutta alkoholistin lapsi on vastuussa itselleen että tekee tilit selviksi ja yrittää parantaa itsensä alkoholistin lapsena kokemistaan traumoistaan, jotka vaikuttavat elämään.