Äitini on alkoholisti, mitä enää voin tehdä?

Kannustavista, asiallisista ja totuudenmukaisista viesteistä. Itse olen ammatissa, joss näen päihdeongelmaisia joka päivä. Näen sen, mitä viina tekee ihmiselle ja siksi tämä asia tuntuukin niin pahalta, koska näen mihin se johtaa.



Ihmetteln itsekin miten olen näin kauna pysynyt "normaalina" ja selväjärkisenä tämän asian kanssa. Nyt ilmeisesti on minunkin henkinen jakasmiseni tullut siihen pisteeseen etten jaksa enää. Jotenkin kamalaa ajatus hylätä oma äitinsä. Eniten todellisuudessa pelkään sitä, että mikäli kerron hänelle etten jaksa enää ja hän on nyt omillaan, niin hän tekee jotain itselleen. Hän on sen aiemmin sanonut, että mikäli minäkin hänet hylkään niin hänellä ei ole enää syytä elää. Jos hän sen seurauksena tappaa itsensä niin tunnen syyllisyyttä koko loppelämäni ja varmaan sekoaisin täysin. Tämä on niin epäreilua, koska tuntuu, että mvastuu on minulla ja syy on minussa mikäli jotain tapahtuu.



Hän saa aina asiat käännettyä niin, että koen olevani velvollinen häntä auttamaan ja ymmärtämään ja uhrautumaan. Missään nimessä en omaa terveyttäni ja perhettäni aio hänen takiaan "uhrata". Haluan, että oma lapseni saa turvallisen ja normaalin lapsuuden, sitä mitä minä en saanut. Lapseni on vielä niin pieni ettei ymmärrä asiasta yhtään mitään. Mummu on kuitenkin hänellekin tärkeä ihminen.



ap

Oikeasti, katso tuolta nuo linkit jotka laitoin ja ota jonnekin yhteyttä! Tarinasi on hyvin tavallinen ja nuo tunteesi ovat niin tuttua tarinaa, ettet tosiaankaan ole yksin ajatustesi kanssa. Jos et ole ennen noita sivuja katsonut, niin käy ainakin lukemassa Alkoholistien aikuisten lasten sivua. Vaikeaahan se on käsittää, ettei itse ole vastuussa toisen aikuisen valinnoista, mutta juuri sen takia olisikin tärkeätä että sinäkin saisit apua. Ei ole oikein että sinä kärsit äitisi teoista ja murrut, jolloin kierre jatkuu ja lapsesi kärsivät sinun valinnoistasi.

mun molemmat vanhemmat on alkoholisteja välillä enenmmän välillä vähemmän. Äidilläni ongelma paljon lievempi kuin isälläni,mutta sekin ilmenee Äidilläni niin, että hän on hirmu ärtynyt jos ei saa olutta, ja tuntuu kun lapset vie sinne että ei kestä ollenkaan mekkalaa ja ei jaksa lapsia. Isäni ryyppää tosi reilusti ja vielä kun hänellä on narsistisia piirteitä. Haukkuu äitiäni ym.. Harvoin siis käymmekään mummolassa, mieheni vanhemmat ovat aivan vastakohta.. onneksi.



tsemppiä!

että olen siis äitini ainut lapsi ja vanhempani ovat eronneet kun olin 5-vuotias. Miesystäviä äidilläni on ollut, mutta kummasti hekin ovat olleet vähän viinaanmeneviä. Eli minulla ei ole ketään kenelle voisin tätä "vastuuta" edes jakaa, vaan olen asian kanssa ihan yksin. Toki olen puhunut asiasta miehelleni ja ystävilleni, mutta tilanne ei tietenkään ole heille sama kun kyseessä ei ole heidän äitinsä.

Harvoin siis käymmekään mummolassa, mieheni vanhemmat ovat aivan vastakohta.. onneksi.

Meilläkin miehen vanhemmat ovat THÖ Mummola, eli sieltä piisaa raitista rakkautta. :)

Et voi pelastaa äitiäisi kiristämällä tai paapomalla. Oma lapsesi voit suojata tulevaisuuden pettymyksiltä ja itseäsi voit suojella.



Oma isäni on alkoholisti ja ollut kaiketi kuivilla kohta 10-15 vuotta. Sen päätöksen olen tehnyt että mikäli ikinä näen häntä kännissä, seuraavan kerran tapaamme arkun äärellä ( jos sielläkään) Ja kyseessä on ns. kiltti juoppo, ei koskaan kännissä tehnyt mitään, mutta inho on syvällä selkärangassa.

täysin.



Itsekin olen kamppaillut kovasti omien tunteideni kanssa sen jälkeen kun isäni (tahallisesti?) joi itsensä hengiltä. Olin tehnyt juuri mainitsemani asiat: kertonut hänelle (hänen ollessaan selvin päin), kuinka valtavasti häntä rakastan ja kuinka kiitollinen hänelle elämästäni olen. Kerroin hänelle myös, että hän on enemmän kuin lämpimästi tervetullut lastenlastensa elämään heti kun hän pystyy olemaan ilman alkoholia.



Seuraavaksi sainkin kuolinviestin.



Isäni kuitenkin tiesi, että rakastan häntä. Sillä lohduttaudun.



Kukaan ei saa toista raitistumaan pakolla. Ainoa, mitä voi tehdä, on suojella itseään ja lapsiaan.



T.2

olet juuri sairastuttamassa itsesi tämän takia.



Ihmettelen, kuinka kännissä äitisi sitten aina on, kun kuitenkin työnsä voi hoitaa niin hyvin. Onko se aina kovassa humalassa, kun olette lapsesi kanssa hänen seurassaan?



Kyseenalaistan vähän siksi, että itse olen alkoholisti, mutta en varsinaisesti kännissä kuin erittäin harvoin, mutta meitäkin on erilaisia.

Minun isäni on juoppo,samoin lasteni isä...erottiin tämän asian takia koska en enää kestänyt niitä katteettomia lupauksia raitistumisesta..ne lupaukset piti sen 2vk max ja sitten taas alkoi kierre uudestaan jossa hän salli itselleen "pari" saunaolutta...pian hän olikin taas samassa pisteessä missä 12 päkki oli vedetty illan aikana "rentoutumis" tarkoitukseen.

En enää sietänyt edes sitä yhtä olutta,hermostuin ja menin ns.pois päältä.Annoin hänelle monta mahdollisuutta ja pyysin hakemaan apua...ei sitä tehnyt...nyt hän olisi kovasti valmis parantumaan kun meidät menetti mutta luottamukseni on mennyt,tunnen inhoa häntä kohtaan kun kohteli meitä niin huonosti eikä kunniottanut minua kumppanina ja lastensa äitinä.



Oikeasti ap,alkoholistit eivät pysty ajattelemaan järjellä näitä asioita,he selittelevät itsellensä syyn juoda ja eivätkä niissä viinan himoissaan muita ajttele!

Tee viimeinen uhkaus ja toteuta se!

minunkin vanhempani juovat viikonloppuisin hirveästi. kaikki lomat ne ja sukulaiset aina kännissä. nyt odotan omaa esikoista jolle tahdon antaa raittiin lapsuuden. en varmaan uskalla jättää häntä ikinä kumoaankaan mummolaan yöksi koska miehenikin äiti juojokapäivä enkä luota että lastani hoidettaisi selvinpäin.

A

W

Luin tätä vanhaa ketjua, jotta saisin apua samanlaiseen ongelmaan.



Minulla tilanne on alkutekijöissä. Äitini tissuttelee joka ilta ja piilottaa sen erittäin taitavasti. Olen nyt vasta havahtunut, että juominen ei lopu ilman, että joku tekee asialle jotain.



Huolen puheeksi ottaminen on se tässä vaikein asia. Olen kirjoittanut äidilleni kirjeen, mutta en tiedä onko hän lukenu sitä. Olen lähettänyt hänelle tekstiviestin, sammaltavan puhelun jälkeen...väitti minua sekavaksi ihmiseksi. Miten kykenen ottaa asian esille kasvotusti. Olen herkkä ihminen ja tiedän, että kyyneleet tulee väkisin esiin, enkä pysty jatkamaan rakentavaa keskustelua.



Mitä teen? Miten te otitte asian esille ensimmäisen kerran?

Sulla ei oo minkäänlaisia lahjoja tai uskottavuutta:D

Luin tätä vanhaa ketjua, jotta saisin apua samanlaiseen ongelmaan. Minulla tilanne on alkutekijöissä. Äitini tissuttelee joka ilta ja piilottaa sen erittäin taitavasti. Olen nyt vasta havahtunut, että juominen ei lopu ilman, että joku tekee asialle jotain. Huolen puheeksi ottaminen on se tässä vaikein asia. Olen kirjoittanut äidilleni kirjeen, mutta en tiedä onko hän lukenu sitä. Olen lähettänyt hänelle tekstiviestin, sammaltavan puhelun jälkeen...väitti minua sekavaksi ihmiseksi. Miten kykenen ottaa asian esille kasvotusti. Olen herkkä ihminen ja tiedän, että kyyneleet tulee väkisin esiin, enkä pysty jatkamaan rakentavaa keskustelua. Mitä teen? Miten te otitte asian esille ensimmäisen kerran?

Humalaisen kanssa on turha ottaa mitään puheeksi. Jos otat asian puheeksi, tee se silloin, kun alkoholisti on selvä. Älä syyttele, mutta sano asiasi suoraan ja kerro, mitä tuntemuksia juominen sinussa herättää.

Varaudu siihen, että alkoholisti suuttuu, ei myönnä juomista, kieltää kaiken jne. Se kuuluu sairauteen, joka hänellä on.

Nalkuttaminen ei asiassa auta. Jos alkoholisti ei itse halua juomista lopettaa, niin siihen ei oikein auta mitään. Pakkohoitoon ei Suomessa laiteta sen takia, että juo itsensä hengiltä.

Itse taistelin pitkään oman isäni alkoholismin kanssa ja hätäilin ja surin ja panikoin ja pelkäsin. Al Anonista sain apua itselleni ja tajusin, että minä en voi tilannetta korjata. apua voi tarjota, mutta jos sairas ei halua apua vastaanottaa, kukaan ei voi häntä väkisin raitistaa.

Jouduin rajoittamaan tapaamisiamme, ja sanoin hänelle suoraan, että en tule lapsen kanssa silloin, kun hän on humalassa. No niitä selviä päiviä ei juuri ollut, joten ei sitten paljon nähty.

Isäni kuoli alkoholiin. Kuolema oli myös helpotus, niin vaikeaksi tilanne oli jo käynyt.

Kiinnittäisin huomiota myös siihen, että usein alkoholisteja kohdellaan kuin toisen luokan kansalaisina ja halveksutaan, vaikka oikeasti he ovat sairaita samalla tavalla kuin vaikka pa reunaa tai syöpää sairastavat. Heitäkin tulisi kunnioittaa vaikeasta sairaudestaan huolimatta. Nalkuttaminen juomisesta on turhaa, vaikka itsekin siihen monesti sorruin.

Voimia teille kaikille, jotka näiden asioiden kanssa painitte!

suostutella hänet tulemaan sinun kanssasi AA-kokoukseen . Minun äitini joi koko lapsuuteni ja aivan viime aikoihin asti. Stoppi tuli kun hän oli juovuksissa kaatunut naamansa aivan naarmuille. Ja äidin veli kuoli samoihin aikoihin jossain juoppotappelussa. Silloin hän ymmärsi itse että on alkoholisti ja että hänen pitää olla viinasta kokonaan erossa. Nyt hän on supermummi ollut 2 vuotta eikä ole edes retkahtanut, olen todella hämmästynyt äidin "herätyksestä".



Uhkavaatimus kannattaa toteuttaa ettei lapsesi tarvitse nähdä "kännimummia", lapset tajuavat niin pienestä asti vaikka juopot usein ajattelevat ettei lapset huomaa. Meillä poika kolme vuotiaana joulupöydässä kysyi isoon ääneen mummilta : miksi mummi sä juot viinaa kun se haiseekin niin pahalta ? :)

Tiedän, että päihdeongelmaninen kaataa herkästi oman pahoinvointinsa läheisten niskaan, enkä aio siihen suostua. Isääni tapaan satunnaisesti tyyliin häissä ja hautajaisissa, hän on nähnyt viidestä lapsenlapsestaan vain kaksi, ja heidätkin vain pari kertaa. Isäni on aikuinen ihminen, tietää mitä mieltä me muut olemme hänen päihdeongelmastaan ja tietää myös, että en aio ottaa riskiä. En ota sitä riskiä, että selvän kauden aikana luotu suhde kaatuu siihen retkahdukseen ja helvetti repeää. Minulla on muitakin huolia, minun ei tarvitse huolehtia aikuisesta ihmisestä.

itseään ei kannata ajaa loppuun ja sairastuttaa toisen sairauden vuoksi. Ja sellaisen asian vuoksi, jolle ei itse mahda mitään. Itsestä ja omasta perheestä ja lapsista tulee huolehtia. Tervettä itsekkyyttä voi tässä asiassa olla ja omia lapsia ja heidän hyvinvointiaan ei kannata uhrata sille, että sairastuttaa itsensä.

Voisin itse olla kirjoittamassa tuota tekstiäsi, ja se

sattuu niin paljon.

Olen jotenkin kuvitellut että olen maailmassa ainoa, joka tämän asian kanssa joutuu taistelemaan.

Sairastuin vaikeaan masennukseen viime kesänä ja olen joutunut käsittelemään asiaa terapiassa ja omassakin päässäni ehkä nyt enemmän kuin koskaan.

Saan myös paniikkikohtauksia, valvon öisin murehtien ja yritän olla äidilleni se äiti, mitä olen ollut siitä asti kuin vain voin mitenkään muistaa. Yli 30 vuotta.

Olen myöskin puhunut, itkenyt, saarnannut ja uhkaillutkin..

kaikki tuloksetta.

Nyt terapeuttini sanoi, että minun on luovuttava siitä taakasta, en voi kantaa huolta täysin aikuisesta ihmisestä.

Syy ei ole minussa, vaikka siltä se tuntuukin. Minä en voi sille mitään, että äitini juo...

Vielä kun sen ajatuksen saisi sisäistettyä niin ehkä elämä olisi helpompaa.

Positiivinen yllätys, että saman ongelman kanssa painii joku muunkin, vaikka se ei mitenkään positiivista olekkaan... kenenkään ei tarvitsisi tuntea näin.

Syvimmät myötätuntoni, ja meille on nyt tärkeimpiä meidän lapsemme ja heidän hyvinvointinsa. Keskitytään heihin. :)

minun isäni on alkoholisti. Välillä todella huolissaan kun ei vastaa puhelimeet tai jos ei ole kuulunut mitään moneen viikkoon.. Olen kärsinyt paljon, stressannut jne. Olen puhunut, että tuo ei kannata jne. Ei se auta. Äitinä aikoinaan yritty hänelle puhua, ei auttanut, tuli ero lopulta..



Vaikka isäni on todella rakas minulle minä olen ottanut sen asenteen, että jonain päivänä löydön hänet kuolleena.. Ei ole minun vikani, eikä äitini, tai siskoni, vaan hänen omaa tyhmyyttään. Kaikki voitava on tehty. Päätökset on hänellä itsellään. Onneksi en ole enää lapsi enkä joudu katsomaan sitä touhua.. Kylmää mutta juokoon itsensä hengiltä jos se on hänestä paras ratkaisu.