harmittaa pph :(
Meidän pieni 1v3kk poika on ollut nyt pph viikon verran. (tutustumisen aloitimme elokuussa ja ensimmäisen viikon olin mukana hoitopaikassa.
Hoitaja meni lasten kanssa maanantaina kerhoon ja nyt taas tänään. Mitä ihmettä?! Olisimme kyllä hakeneet pojalle päivä päiväkotipaikan, jos olisimme halunneet hänet isoon ryhmään :( Nyt harmittaa, meidän poika on muutenkin niin arka, eikä ole tottunut sellaiseen. Poikamme on nukkunut nyt huonosti, itkee öisin, eikä oikein syökkään mitään. Poika muutenkin hoikka, hoidossa kuulemma syö hyvin, vaikea kyllä uskoa, kun ei kerran kotonakaan syö!
Meillä on myös ensiviikolla ulkomaanmatka, enkä todellakaan haluaisi,että poika saa jonkun pöpön, just tähän saumaan, vaikka eihän sitä kokonaan välttääkään voi, nyt vaan niin huono tilanne sairastua, kun on tämä kauan odotettu reissukin.
Kommentit (73)
kohtullista totutella ensin vaan siihen pph ryhmään ja sitten miettiä niitä kerhoja uudelleen, vaikka joulunjälkeen. Olen kyllä yrittänyt sanoa ja miehenikin oli ihmetellyt aamulla meinaako tosiaan lähteä vaikka rattaatkin olivat märät :( Miten paljon ja aikaisin on "sallittua" ruveta käymään ryhmän kanssa kerhoissa/isommissa lapsiryhmissä? Miten muut pph otatte huomioon nämä asiat ja perheen toivomuksen? Eikö kuitenkin vanhempien toiveita pitäisi kunnioittaa? Ap
eli joka paikassa missä on muita lapsia.
kyllä se on niin että se tututstuminen vaan vie oman aikansa eikä se hoitaja jätä juttuja väliin teidän lasten takia.
kai sä tiesit kun hoitajan valitsit et se käy kerhoissa.
semmoista hoitopaikkaa olekkaan ei pph:ta eikä päiväkotia jossa mentäis yhen lapsen mukaan.
ajan kanssa tottuu.
tauteja on joka paikassa, niiltä et voi välttyä.
ihmettelen kuinka voit viedä aran lapsesi ulkomaille kun siellä on paljon ihmisiä.
ei tarvitse raahata kaiken mailman kerhoihin, ap on ihan oikeassa kun on huolestunut. PPh ei vaikuta oikein pätevältä kun ei hallitse edes ammattiinsa kuuluvaa perustietoa.
on lähinnÄ hoitajien idea, saavat sysätä lapsen toisten niskoille. Noin pienelle lapselle se ei ole hyväksi, ei ole vielä sosiaalisia tarpeita, perusturvallisuuden kehityksen kannalta olisi parempi että olisi hieman rauhallisemmissa oloissa. Ei ole ihme että on persoonallisuushäiriöitä tämän palstan mammojen lapsilla kun ei noin tärkeitä lapsen kasvatukselle tärkeitä asioita tajuta. Kannattaisikin mennä vaan takaisin sinne peruskouluun.
ei tarvitse raahata kaiken mailman kerhoihin, ap on ihan oikeassa kun on huolestunut. PPh ei vaikuta oikein pätevältä kun ei hallitse edes ammattiinsa kuuluvaa perustietoa.
Ei jumankauta, oikeesti????
Meidän kuopus on kerhoillut äidin ja isoveljen kanssa parin kuukauden ikäisestä saakka. Monet ovat siellä aloittaneet pari viikon ikäisenä. Miten tää nyt NIIN paljon eroaa siitä, että on hoitajan kanssa kerhoilemassa. Vai oliks ne perhekerhotkin ihan nounou?
Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin eikös se alle 3v KUULU HOITAA KOTONA!
Mä tosin en ole hoitanut niin pitkään ketään näistä kolmesta ihan vaan kotona, mut noi onkin sujahtaneet ihan sujuvasti päivähoitajan rytmeihin... Tai mä sujahdin. Tai jotain. No problem.
katsella yksityisiä hoitopaikkoja, noin pieni lapsi tarvitsisi kyllä mielestäni pienemmän ryhmän ja vähemmän hälinää ympärilleen.
Ennenkuin lapsi täyttää 3v, ei tarvitse raahata kaiken mailman kerhoihin, ap on ihan oikeassa kun on huolestunut. PPh ei vaikuta oikein pätevältä kun ei hallitse edes ammattiinsa kuuluvaa perustietoa.
Tai no niin no. Eihän sen ikäinenkään toki mitään ylimääräistä aktiviteettia tarvii, eikä kaipaa... Ihan turhaa hapatusta kaikki.
Tai hei! Mitäs jos kaikki perhepäivähoitajat ottas VAIN joko yli 3-vuotiaita tai alle 3-vuotiaita ja oheistoiminta sen mukaan. Mitäs tuosta, jos sisaruksetkin sit raahattais eri hoitajille. Mut olispahan ikätason mukaista kaikki.
Ei muuta ku vauvat steriiliin kaappiin ekaksi vuodeksi ja sen jälkeen ne voi ehkä touhuilla joskus kotona pikkuisen, kunhan ei käy vieraita samaan aikaan ja eri aikaankin käyvät desinfioivat kengät ja kädet mennen tullen.
Mikään ihme jos tenavilla on 500 ruoka-aineallergiaa ja sairastavat heti kun naapurissa kissa aivastaa...
Tämä on totta, vaikkakin minä Ap, joka tämän kirjoitin olen itse se hoitaja joka on tämän kaiken kokenut. Nyt on vaan mitta pikkuhiljaa täyttymässä, soitin aamulla pph-ohjaajalle ja toivon, että ottaa minuun huomenna yhteyttä, kun oli aamulla vaan vastaaja päällä. Olisi ihan kiva jos lapsi saataisiin jollekkin ei niin aktiiviselle hoitajalla ja minä saisin jonkun sellaisen lapsen tilalle, jonka vanhemmat toivovat aktiviteettejä.
Nämä edellä kertomani jutut ovat totta ja vain vuoren huippu. Ohjaaja on iäkäs kaikenkokenut rautainen ammattilainen ja varmasti tukee minua, on jo aikaisemmin sanonut, että kyseisen lapsen vanhempien pitää ymmärtää, että lapsi on yksi neljästä ja hoito sen mukaista.
Toisen vielä nuoremman lapsen vanhemmat ovat erittäin tyytyväisiä kerhoiluumme, he ovat myös luottavaisia ja lapsikin tyytyväinen aina varsinkin kun ollaan menossa.
Nyt tarvii minun mennä nukkumaan kun pienempi tyytyväisten vanhempien lapsi tulee jo 6.30 aamusta, joten hyvää yötä, kiitos myötökärsineille ja palaan asiaan huomenna!
Ap tarinan takana ollut oikea ap
tämä ketju vahvisti taas kerran sen että hyviä perhepäivähoitajia on niin harvassa ettei kannata ottaa riskiä oman lapsensa kanssa. Vastaukset ovat uskomattoman röyhkeitä ja epäempaattisia.
Päiväkodissakin huomioidaan yksittäisten lasten tarpeita enemmän kuin huonossa perhepäivähoidossa.
Ei muuta ku vauvat steriiliin kaappiin ekaksi vuodeksi ja sen jälkeen ne voi ehkä touhuilla joskus kotona pikkuisen, kunhan ei käy vieraita samaan aikaan ja eri aikaankin käyvät desinfioivat kengät ja kädet mennen tullen.
Mikään ihme jos tenavilla on 500 ruoka-aineallergiaa ja sairastavat heti kun naapurissa kissa aivastaa...
Niin muut vielä vetää vähän lisää överiksi.
Minä en tosiaan pidä vauvaa lasta steriilissä kuplassa, päinvastoin. Allergioita ei meillä ole, eikä ole sairastanut tuo puolitoistavuotiaskaan (nyt tyytyväinen perhepäivähoitajan luona päivänsä viettävä) kuin kaksi parin päivän nuhaa elämänsä aikana. Lapsi on sosiaalinen kaikkia ihmisiä kohtaan, tykkää kaikista ja osaa leikkiä sekä yksin että muiden kanssa. (Ai että kun olen hieno äiti!) En siis tiedä mitään temperamentiltaan hitaasti lämpiävän, moniallergisen ja ujon lapsen sopeutumisesta maailmaan. Silti minusta on outoa, että pph:n täytyy uusi ryhmä viedä heti kerhoon, JOS ON SANONUT ETTÄ VIE EHKÄ JOSKUS PARIN KUUKAUDEN PÄÄSTÄ. Nimenomaan se, että sanoo ensin yhtä ja sitten tekeekin päinvastoin, on minusta tyhmää koska se että vanhemmat luottaa lapsensa hoitajaan täysin olisi tosi tärkeä juttu kaikille asianosaisille, jotta hoitosuhde tulee onnistumaan. Mielestäni siitä, että sanotaan että odottelee ennen sinne kerhoon lähtemistä, antaa aran lapsen vanhemmille kuvan, että hoitaja ottaa suuresti huomioon tämän yhden lapsen tottumisen hoitopaikkaan. Ja on siis samalla sivulla vanhempien kanssa tässä. Ja kun hoitaja tekeekin päinvastoin, se antaa kuvan ettei ollutkaan itse asiassa sitä mieltä lainkaan, tai ei huomaa lapsen tarpeita.
Hoitaja saa totta kai pitää puolensa eikä tarvitse joka asiassa joustaa vanhempien toiveiden mukaan, mutta ei pitäisi myöskään antaa väärää tietoa. Eikä se että ap on roikkunut viikon siellä tutustumassa hoitopaikkaan, tarkoita minusta sitä, että kun hoitaja siinä jousti niin paljon, niin sitten saa muissa asioissa sen jälkeen tehdä oman päänsä mukaan. Jos apn tutustumisaika oli liian hankala hoitajalle, olisi pitänyt sanoa siitä selvästi, siis kieltäytyä kunniasta. Tosin ap:nkin pitäisi käsitellä asia heti hoitajan kanssa, eikä jäädä vatvomaan sitä täällä.
T. unohdin jo numeron, 7 ja 15 kai sitten
Voisiko oikea ap siis kertoa, miksi kirjoitti että sanoi vanhemmille että lähtee kerhoilemaan joskus tulevaisuudessa, jos tiesi että on "aktiivinen" ja käy siellä kerhoissa joka päivä? Tätä en tajua. Voi olla että se lapsen perhe on kummallinen ja liian vaativa, mutta tätä osaa en silti käsitä. Samaa mieltä olen siitä, että joku toinen hoitopaikka olisi parempi vaihtoehto. Ei kukaan varmaan hyödy siitä jos vanhempien ja hoitajan välillä ei ole luottamusta ja sitä kunnioitusta myöskin.
Ymmärrän kyllä tuonkin pointin, että ap on tässä nyt vähän liioitellut joitakin juttuja. Minä puhuin vain siitä, että jos hoitaja on sanonut että katsoo niitä kerhoiluja sitten myöhemmin, niin mielestäni on virhe olettaa, että se on sitten ihan ok vanhemmille ilmoittamatta lähteä heti kerhoon. Ei voi kaikkien toiveita noudattaa, totta, mutta mielestäni se luottamus on vain niin tärkeä asia ettei sitä pitäisi riskeerata kertomalla yhtä ja tekemällä kuitenkin toista, vaikka asia olisikin vähäpätöinen ja ihan sovittavissa. Jousto olisi myös tärkeää, jos yhdelle vanhemmalle on tärkeä asia ettei lasta viedä heti kerhoon, niin eikö muut voi hetken joustaa.
Ap:lta liioittelua on mielestäni tuo sairastumisten pelko, nukahtamistilanteen hallinnan epäily, ja epäily hoitajan kertomuksesta lapsen ruokailuun liittyen. Mielestäni ei ole liioittelua toivoa aralle lapselle rauhallista hoidon aloitusta, mutta mielestäni sitä ulkomaanmatkaakin olisi voinut miettiä paremmin. Aina ei tietysti voi kaikki asiat onnistua niin kuin haaveissa toivoisi, ei silloin mielestäni ole väärin toivoa muilta asianosaisilta (kuten siltä lapsen hoitajalta) joustoa lapsen parhaaksi. Ei hänen siihen ole pakko suostua, mutta mielestäni tosiaan vanhemmilla pitäisi olla se oikea tieto juuri vaikka niistä kerhoissa käymisistä, jotta voivat itse päättää mitä tekevät.