Onko muita, jotka tuntevat itsensä ulkopuolisiksi
Esimerkiksi harrastuksissa, kun ette ole nokkelasanaisia, jaksa puhuvat omista(jokapäiväisistä) asioistanne, eikä elämänne ole kovin värikästä, vaan tavallista lapsiperheen eloa.
Itsellä on tälläinen tunne aina, tunnen itseni syrjäytyneeksi sosiaalisista piireistä vähän kaikkialla, kun tuntuu, ettei minulla ole mitään annettavaa. Esimerkiksi harrastuksestani pidän tosiaan, mutta olen aivan hiljaa aina, seinäruusuna.
Kommentit (3)
Tuntuu että olen huonompi kuin ne muut,toisaalta taas esim.omien kavereiden kanssa olen todella luonteva ja puheliaskin.En tiedä johtuuko huonosta itsetunnosta vai mistä..Omasta mielestäni tulen kaikkien kanssa toimeen,mutta joidenkin kanssa tulee tuo vaivaantunut ja ulkopuolinen olo.
olen vetäytyvä ja hiljainen. Olen koittanut olla muuta, mutta en pysty.
Välillä tulee huono fiilis tuosta. En oikein osaa small-talkia, saati jutella edes omista pikkuasioista.
Sellainen ulkopuolinen olo tulee aina joissain porukoissa, tarkkailee itseään eikä osaa olla luonteva. Inhottavaa.