Olen niin surullinen :( Nykykoululaisten materialistisuus ja sen avulla arvottaminen.
Todellakin surettaa! Meille tuli ero ja itselläni ei tällä hetkellä ole töitäkään. Rahaa ei siis juurikaan ole. Lapsillamme on silti aina siistit vaatteet päällä.
No nyt oli lapsen synttärit viime viikonloppuna. Täytti 9v. Synttärit pidettiin kotona (kuten monta kertaa ennenkin) ja ohjelmana mm. pullonpyöritystä. Jokuselta tytöltä tuli sitten kommenttia jo synttäreiden aikana että "onpa sul köyhät synttärit, oikeen köyhikset" ja "tyylsäää". Koulussa puinti oli jatkunut pahempana ja muut nämä "hienot" tytöt oli leveilleet ilkeästi omilla "Hannah Montana", "hohtokeilaus" yms. juhlillaan, jotka järjestettiin erikseen vuokratussa paikassa. Olivat nauraneet tytölleni ja tyttö on nyt saanut lempinimen "rääsyläinen". Tyttöni kertoi, että häntä on myös kiusattu nyt syksyllä vaatteistaan (jotka on ihan siitit, perusmarketti/HM/seppälä-linjaa). Samat tytöt asialla kuulemma. Näille "hienoille" tytöille on jo merkit hyvin tärkeitä, samoin olivat leveilleet kalliilla harrastuksillaan ja nauraneet minun tyttöni jumpalle. Etelänmatkojakin oli käyty läpi ja kyselty ivallisesti että mihis "rääsyläinen" on lähdössä syyslomalla.
Siis miten jo 9-vuotiaat pienet kolmasluokkalaiset osaa??? Tietysti aion asiaan puuttua, mutta ihmettelen ja olen todella surullinen! Miten nykymaailma voi olla näin pinnallinen ja julma?
Kommentit (84)
Surettaa todella tytön puolesta. Meillä on yritetty korostaa ihan muunlaisia arvoja ja toivonkin että tyttö löytäisi omanhenkistään seuraa, nuo vanhat kaverit kun ovat muuttuneet todella kummallisiksi viimeisen vuoden aikana ilmeisesti.
ap
törkeetä! Ottaisin yhteyttä vanhempiin ja opettajaan VÄLITTÖMÄSTI!!!
kiusaamista. Voisittekos kutsua noita lapsia yksitellen teille kylään? Jos ei pian omin toimin lopu, ota yhteyttä lasten vanhempiin ja opettajaankin.
Miten voi olla noin huonosti kasvatettuja lapsia! Meillä on ihan hyvä taloudellinen tilanne, mutta en todellakaan voisi kuvitella, että lapseni ja hänen kaverinsa käyttäutyisivät noin huonosti. En voi kuvitella sitä edes muilta hänen luokkatovereilta. Minusta pitää ottaa yhteyttä kyseisten lasten vanhempiin ja myös opettajiin, koska koulussakin on kiusattu. Hävetä sais nuo lapset! On se kumma, jos heidän vanhempansa eivät puutu asiaan ja anna kunnon rangaistusta lapsilleen! Kyllä niillä jollain lapsella on oltava edes fiksu äiti tai isä, joka ei ymmärrä tilannetta. Iso halaus sinulle ja lapsellesi. ps. mun 12-vuotias ja 14-vuotias olivat aivan pöyristyneitä ja ihan yhdessä melkein itkettiin toisten julmuutta!
Missä asutte? Ei meillä kyllä tuollaista ole ainakaan korviini kantautunut. Kaveriellakin on pääsääntöisesti kotisynttärit, paria hoplop/huimala, mäkkäri tms. lukuunottamatta. Asutaan Helsingissä. Vaatemerkeistä ei ole ikinä ollut minkään valtakunnan puhettakaan vielä.
Ystäväni kyllä kertoi, että hänen pojan luokkakaveri oli ekana päivänä koulussa kehunut ettei mitään halpoja vaatteita suostu käyttämään. Nämä pojat 2lk. Säälittävä tuokin. Tekisi mieli syyttää "molo äitejä" ;)
samanalinen maailma oli 70-luvullakin. Silloin oli kauhea häpeä kulkea muilta saaduissa vaatteissa, sitä piiloteltiin ja salattiin. Ei ollut vielä kirppiskulttuuria. Ihan samalla tavalla minua pilkattiin vaatteista, saimme niitä "köyhäinapuna" tuttavilta. Soskuun ei voinut mennä hakemaan toimeentulotukea, se olisi ollut täydellinen kasvojenmenetys. Sama jatkui teini-ikäisenä, koska en saanut koskaan merkkivaatteita.
Ihan samoin arvostettiin kalliita "miljoonataloja" ja kadehdittiin niitä, jotka laskettelivat lomalla.
Mikään ei ole muuttunut, tavarat ja statusasiat vain.
kiusaajia ovat olleet juuri ne hyvätuloisten lapset.
Muistan itsekin ollessani ala-asteella, että minua haukuttiin todella paljon vaatteiden takia. Meillä oli molemmat vanhemmat kotona, äitini sai lopputilin ja isäni lomautettiin, joten pitkän aikaa minä ja siskoni kuljettiin äitimme tekemissä vaatteissa. Tuli kankaat paljon halvemmaksi ja ymmärrän sen kyllä, vaikka silloin se ei tuntunut kivalta kun kaverit saivat kaupasta vaatteet ja me kuljimme vain itse tehdyissä.
Otan varmasti yhteyttä opettajaan, olisin tehnyt sen jo aiemmin jos olisin tiennyt kiusaamisen jatkuneetn pidempään. Näin jälkikäteen hoksasinkin, että tyttöni oli vähän outo kun kirjoiteltiin synttärikutsuja noille tietyille tytöille... meinasi jättää heille ensin kutsut tekemättä ja kun muistutin niin kirjoitti. Kyseessä on pitkäaikaiset kaverit jotka mun mielestä ilman muuta kuului kutsua. No, toisaalta hyvä että tuli kutsuttua niin selvisipä asioiden oikea laita. Tyttö ei ollut ennen noita synttäreitä puhunut mitään. Avautui ilmeisesti kun minäkin huomasin tyttöjen oudon käytöksen synttäreillä ja kun ilmeisesti synttäreistä kiusaaminen sai lisää puhtia.
ap
ja niillä isovanhemmat kustantaa kaiken, koska äiti ei ehdi seurustelultaan ja omalta ajaltaan.
Rääsyläiseksi ei muuten nykyisin kutsuta, se on aivan liian vanhanaikaista!
harmi ettet tiennyt etukäteen.
Mutta, jatkossa pidä tyttösi erosta moisista ja toivottavasti kaveraa jatkossa ns tavallisten lasten kanssa.
Ei kyllä valitettavasti ne kiusaajalapset tulevat usein ehjistä perheistä, joissa molemmat vanhemmat käyvät töissä. Sen sijaan eroperheistä tulee usein muuten vaan äänekkäitä lapsia, mutta eivät kohdista kiusaamista keneenkään tiettyyn luokkatoveriin. On ihan klishee, että eroperheiden lapset olisivat huonoiten käyttäytyviä.
Ope
Mulla on vasta 3 v. tyttö, mutta jo sen ikäisetkin arvostelevat toisten vaatteita... Oppineet vanhemmiltaan tai siskoilta varmaan. Yhtenä päivänä kun hain tyttöä päiväkodista, kuulin eteisessä kun nejä-viisivuotiaat tytöt haukkuivat toisten takkeja ja kenkiä. Esimerkiksi "sikarumiksi" tai "kakan värisiksi". Sanoivat myös että jonkun "Jukan" vaatteet haisevat kakalle. Oma tyttöni ei osallistunut tähän, kuunteli kyllä. Kotimatkalla juteltiin, että ei saisi haukkua toisten vaatteita. Koitin sanoa, että kaikki tykkää erilaisista jne.
oli viime viikolla "paremman" perheen lapsen synttäreillä. Koska oli ns. hienot juhlat, lahjaankin piti satsata.
Juhlijat menikin hohtokeilaamaan, jossa jokainen vieras joutui itse maksamaan oman juttunsa, n. 10e. Onneksi oli rahaa ottanut mukaan.
Tällaistakin.
meilläpäin kukaan ei pue lapsia kalliisiin vaatteisiin vaikka varaa olisikin(ainakin meillä). saadaan paljon käytettyjä vaatteita ja käyn kirppareilla. ja olen töissä, palkka 2500e/kk. Silti en tuhlaa turhuuksiin enkä tod.pidä kaverisynttäreitä. Kerran pidin ja hirvee ressi sekin, Silloin oli aarteenetsintää ja ongintaa. Kukaan ei valittanut. Kyseessä poikalapset.
Sinuna ap.soittaisin noiden idioottityöttöjen idioottivanhemmille ja sanoisin suorat sanat!!!!!!
vuokratuissa paikoissa, mm. keilahallilla. Emme ole rikkaita. Ja lapseni viihtyy hyvin myös kotisynttäreillä :)
Olipa surullinen tarina, ap :(
pahimmat kiusaajat olivat niitä, jotka menivät amikseen (jos edes sinne) ja osa on nyt vankilassa tai kuolleet epäselvissä oloissa... Siellä ne yläasteella pisti hakaten muita, myös pankinjohtajan ehjästä perheestä tulevaa varakasta tenniksenpelaajapoikaa.
jakaneet otseään et sais merkkivaatteita ynnä muuta.? Ne on niitä nykyajan arvoja, teinit on ihan kamalan materiakeskeisiä ja merkkitietoisia jo pienestä asti. Kotoahan sen oppivat kun vanhemmilla ei oo muuta elämänsisältöä kuin osteleminen ja kuluttaminen
On se vaan kumma, että nuo hienostolapset hyvistä perheistä eivät osaa käytöstapoja vaan juurikin vain tavara ja materia merkkaa.
Mulla vuotta vanhempi tyttö kuin sulla ap. ja on myös kertonut, kuinka toisille vaatteet ja materia ovat kaikki kaikessa. Oma tyttöni tykkää olla vaan lapsi, leikkiä, käyttää luovuutta, tykkää eläimistä, piirtämisestä jne. Hän ei paljon vaatteista välitä.
Kerran kertoi, että yhdellä kaverilla on tosi hieno koti, mutta on meillä kodikkaampaa ja että on tosi kiva, että on lämmintä, ruokaa jne.Ja ihan hyvät vaatteet meilläkin, aina siistit ja puhtaat, mutta eivät oikeaa merkkiä niiden kavereiden mielestä.
Onneksi tyttöni on suosittu reiluna kaverina ja vaihtaa seuraa, jos ei pidä kavereista.