Minkälaisia yli 10v parisuhteita teillä on?

Minulla takana 20 v avioliitto ja nyt 10 v avioliitto. Ekasta on lapsia. 

 

molemmissa avioliitoissa on ollut seksiä myös 10 v jälkeen viikottain. Molemmissa nukuttu lusikassa. Edellisessä käytiin treffeillä muutamia kertoja vuodessa, nykyisessä kun olemme kaksistaan, niin tämähän on yhtä treffailua.

ero näissä avioliitoissa on se, että nykyinen mieheni antaa minun olla sellainen kuin olen, kun ensimmäinen oli kontrolloija ja mikromanageeraaja.

On kaikkea tuota. Me tosin ollaan puolet ajasta etäsuhteessa miehen työn takia. Monella tapaa se on hyväkin asia, sillä suhteessa säilyy se läheisyydenkaipuu ja saa ikävöidä toista. Saattaisi olla tylsempää, jos olisimme enemmän yhdessä. Nyt olemme tosi romanttisia ja läheisyyttä on todella paljon silloin, kun olemme saman katon alla. 

Meillä nyt 25 yhteistä vuotta takana. Lapset nyt kasvatettu aikuisiksi ja ainakin periaatteessa olleen taas jo kahdestaan (lapset kyllä käyvät kotona aika usein).

Sanoisin että meidän parisuhteen kulmakivi on ollut se että läpi kaikkien vuosien olemme aina olleet myös pariskunta, emme vain vanhempia. Vaikka ne lapset ovat olleet meille tosi tärkeitä ja on eletty hyvin perhekeskeistä elämää, olemme aina ottaneet aikaa myös meille kahdelle. Vähintään viikottain on aina ollut rauhallinen pidempi hetki jolloin on oltu kahdestaan ja juteltu rauhassa muustakin kuin vain lapsista ja arjesta. Myös kahdenkeskisiä hotelliviikonloppuja on harrastettu ja ne ovat olleet monesti tärkeä henkireikä. 

Ja fyysistä läheisyyttä ei ole päästetty hiipumaan. Silloinkin kun lapset ovat olleet pieniä, se yhteinen aika seksille on otettu vaikka sitten yöunista. Ei se monesti vaadi kuin sen vartin ja taas muistaa miksi se toinen on niin ihana.

Ja sitten viimeinen mutta ehdottoman tärkeä asia on se että sille toiselle on aina haluttu hyvää. Pienikin ilahduttaminen arjessa tai juhlassa on asia joka muistuttaa toista siitä rakkaudesta. On se sitten se että mies on putsannut lumet autoni päältä valmiiksi samalla kun on itse lähtenyt töihin tai se että tuodaan toiselle jotain keittiöstä samalla kun itse käydään siellä. Pääasia on se viesti että haluan olla sinulle hyvä ja sinä olet minulle tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt 25 yhteistä vuotta takana. Lapset nyt kasvatettu aikuisiksi ja ainakin periaatteessa olleen taas jo kahdestaan (lapset kyllä käyvät kotona aika usein).

Sanoisin että meidän parisuhteen kulmakivi on ollut se että läpi kaikkien vuosien olemme aina olleet myös pariskunta, emme vain vanhempia. Vaikka ne lapset ovat olleet meille tosi tärkeitä ja on eletty hyvin perhekeskeistä elämää, olemme aina ottaneet aikaa myös meille kahdelle. Vähintään viikottain on aina ollut rauhallinen pidempi hetki jolloin on oltu kahdestaan ja juteltu rauhassa muustakin kuin vain lapsista ja arjesta. Myös kahdenkeskisiä hotelliviikonloppuja on harrastettu ja ne ovat olleet monesti tärkeä henkireikä. 

Ja fyysistä läheisyyttä ei ole päästetty hiipumaan. Silloinkin kun lapset ovat olleet pieniä, se yhteinen aika seksille on otettu vaikka sitten yöunista. Ei se monesti vaadi kuin sen vartin ja taas muistaa miksi se toinen on niin ihana.

 

Hyviä pointteja! Yksi rakkauden määritelmä onkin, että rakkaus tahtoo toiselle pelkkää hyvää.

Asumme erillämme, yhdessä oltu pian 10v

56. vuosi menossa. Ei valittamista. Ainut pelko ja tietoisuus, että kohta tämä päättyy.

Itseä lähinnä pelottaa ettei tämä parisuhde lopu koskaan. Mies pystyy elämään painostavassa ilmapiirissä ja ilman läheisyyttä, mutta itse kuolen sisältä. Suhteessa on paljon epäluottamusta taloudellisista asioista, asioiden kertomatta jättämistä=valehtelua, uupumusta. Olen odottanut parempia aikoja, mutta pikku hiljaa alan myöntää itselleni ettei niitä tule.

Rakastuin mieheeni, koska hän oli kiltti, huomioiva, mukava ja kaikkea mitä olin toivonut. Nyt näitä piirteitä hänessä näen harvoin. En ole aiemmin ymmärtänyt kuinka kamalaa on olla yksin parisuhteessa. Ainut asia miksi en lähde, koska en halua rikkoa lasten perhettä, vaikka tiedän ettei tämä ole lapsillekaan hyväksi.

Joo, ne alun hyväkäytöksiset oven avaukset, huomiointi ja kohteliaisuus ovat jonnekin hävinneet. On kovin impulsiivinen ihminen, minä-minä käytös paistaa usein esiin, jos nyt ei häntä ensin kuunnella. Kännipäissään sitten on kähmimistä, ja mua ei ihan kamalasti kiinnosta kännipäisen imartelut. Jos sanot siinä vaiheessa väärin, saan kuulla ovien paiskomista, raivoa ja ravaamista ja mykkäkoulua. Ei sen puoleen, tulee sitä selvinpäinkin, kun tulee ovesta sisään niin vaatteet päällä selittää koko päivän tapahtumat, kysymättä tietenkin..ja jos sattuu olemaan itsellään joku homma menossa, etten voi heti katsoa häneen päin..niin raivo on taattu. 

Olen myös miettinyt, miksi jaksan..kaipa sitten kun poika lähtee kotoa. Reppana saa selvitellä useinkin iskän mielenliikkeitä. 

Nyt pikkulapsiarjessa treffit ovat vähän vähissä ja raskaana ollessa seksi ei maistu. Mutta läheisyyttä ja toisen huomioimista kyllä on. Niitä arjen pieniä tekoja, joilla toista haluaa ilahduttaa. Ja toki päivittäiset pussailut ja hellyyden osoitukset. Tuntuu, että suhde paranee vain vuosien kuluessa. Nyt taitaa olla 17 yhteinen vuosi menossa.

Reilu 10v avioliittoa takana, yksi yhteinen lapsi, yksi bonuslapsi. Taloudellisesti vakaa pohja, tunnesiteet kunnossa. Rakkautta, lämpöä, huumoria ja toisen huomioimista riittää, ja viihdymme hyvin. Ainoa suurempi ja pysyvämpi ongelma on seksin hiipuminen vaimon halujen vähenemisen myötä. Kyllä sitä edelleen ehkä kerran kuussa tai hieman useammin on, mutta laatu on aika keskinkertaista. En koe että tulisin nähdyksi ja kohdatuksi seksuaalisena olentona, vaikka rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä on paljon. Eli siis silloinkin kun seksiä on, vaimon syttyminen on hidasta, vaatii paljon ja jää puolitiehen, minkä takia koko aktista (sikäli kun siihen asti päästään) jää hieman sellainen olo että se on vaan masturbaatiota toisen keholla. Ylipäätään käynnistyminen vaatii että kaikki planeetat on oikeassa asennossa, eli mitään spontaania tai yllätyksellistä ei ole. Treffi-illat ym on muuten mukavia, mutta niistä tulee vaimolle niin paljon paineita että seksiä ei kannata niiden yhteydessä ajatella.

Toisaalta olen ymmärtänyt että tämä on aika normaalia naisen hormonitoiminnan hiipumista, yhdistettynä suhteen rutinoitumiseen ja alkuviehätyksen häviämiseen. Iän puolesta vaimolle tuli tämä ehkä keskivertaa nuorempana, mutta edessä se olisi ollut varmaan jokatapauksessa joskus. Ehkäpä hän myös valitsi kumppanin liikaa yläpäällään ja liian vähän alapäällään, ja nyt sitten on äärimmäisen vaikea syttyä. Tämän hän tietysti kiistää täysin, mutta eipä sitä kukaan järkevä ihminen toki myöntäisi vaikka totta olisi.

Yritän kiinnittää huomiota siihen että suhteen läheisyys ja lämpö ei pääsisi laantumaan vaikka seksuaalisuutemme on vähentynyt. Tiedostan että sille on olemassa selvä riski että jossain vaiheessa en enää jaksa olla läsnä hänelle henkisesti niin intensiivisesti jos itse koen jääväni paitsi niistä asioista jotka olisivat minulle suhteessa tärkeitä.

10v oltu.

Ollaan kuin kaksi toisiaan vihaavaa kämppistä. Koko ajan vain riidellään se aika kun nähdään, lapsiparat minkä esimerkin saavat avioliitosta.

Mitään romantiikkaa ei vuosiin, miehen puolelta seksi lopetettu kokonaan tuolloin ja nukkuu eri huoneessa.

Muutaman huonon suhteen jälkeen tunnen itseni onnekkaaksi kun löysin mukavan miehen jonka tunsin jo 15 vuotiaana. Mies on työtön tällä hetkellä joten hoitaa  lasta joita on yksi. Läheisyyttä on ja treffejä. Seksiä on. Edellinen mieheni ei kohdellut hyvin. Ennemmin olen köyhän miehen kanssa joka kohtelee hyvin kuin rikkaan joka kohteli huonosti.

Yli 15 vuotta oli avosuhde ja lapsi, mutta erotiikka ja muukin yhteinen tyssäsi alkuaikoina jo ja mies kulki omia latujaan. Sitten oli 10 vuoden avioliitto, jossa erotiikka pelasi ja moni muukin asia, mutta sitten puoliso kuoli.

Itse haluaisin läheisyyttä, yhteisiä keskusteluja, treffejä jne. Miestä nämä ei kiinnosta, on sanonut ettei näille ole enää tarvetta ja ettei tässä vaiheessa parisuhdetta tuommoisia enää tarvita. Olen sanonut hänelle etten pysty enää olemaan tässä parisuhteessa ilman kosketusta tai edes jotain rakkaudenosoituksia. Häntä ei tämä kiinnostanut, sanoi vain ettei jaksa aina jauhaa näistä samoista asioista.

Meillä kaksi lasta ja he ovatkin ainoa syy miksi olen tähän suhteeseen jäänyt. Saavat varmaan "hyvän" mallin parisuhteesta, mutta pelkään enemmän eron negatiivisia vaikutuksia heihin. 

Moni ei pääse kyvyttömyyttään 7 tai 10 vuoden yli parisuhteissaan. Peiliin kannattaa sellaisen katsoa syvälle.

Meillä on kaikkea noista. Käydään pari kertaa kuukaudessa ulkona miehen kanssa ja kahdesti vuodessa käydään kaksin reissussa. Intohimoa on riittänyt kaikki nämä vuodet, ihan ensitapaamisesta saakka. Ollaan miehen kanssa molemmat ihmetelty, kuinka voi vieläkin tuntua siltä kuin oltais teinejä. Perhosia vatsassa ja välillä kädet tärisee, kun treffejä odottaa.. Meillä harvoin on riitoja, ollaan melko rentoja ihmisiä molemmat ja suhtaudutaan elämään huumorilla. Jos joskus ero tulisi, en usko että yhtä paljon voisin rakastua kehenkään toiseen. Yhdessä oltu nyt 11v.