Olen niin surullinen :( Nykykoululaisten materialistisuus ja sen avulla arvottaminen.
Todellakin surettaa! Meille tuli ero ja itselläni ei tällä hetkellä ole töitäkään. Rahaa ei siis juurikaan ole. Lapsillamme on silti aina siistit vaatteet päällä.
No nyt oli lapsen synttärit viime viikonloppuna. Täytti 9v. Synttärit pidettiin kotona (kuten monta kertaa ennenkin) ja ohjelmana mm. pullonpyöritystä. Jokuselta tytöltä tuli sitten kommenttia jo synttäreiden aikana että "onpa sul köyhät synttärit, oikeen köyhikset" ja "tyylsäää". Koulussa puinti oli jatkunut pahempana ja muut nämä "hienot" tytöt oli leveilleet ilkeästi omilla "Hannah Montana", "hohtokeilaus" yms. juhlillaan, jotka järjestettiin erikseen vuokratussa paikassa. Olivat nauraneet tytölleni ja tyttö on nyt saanut lempinimen "rääsyläinen". Tyttöni kertoi, että häntä on myös kiusattu nyt syksyllä vaatteistaan (jotka on ihan siitit, perusmarketti/HM/seppälä-linjaa). Samat tytöt asialla kuulemma. Näille "hienoille" tytöille on jo merkit hyvin tärkeitä, samoin olivat leveilleet kalliilla harrastuksillaan ja nauraneet minun tyttöni jumpalle. Etelänmatkojakin oli käyty läpi ja kyselty ivallisesti että mihis "rääsyläinen" on lähdössä syyslomalla.
Siis miten jo 9-vuotiaat pienet kolmasluokkalaiset osaa??? Tietysti aion asiaan puuttua, mutta ihmettelen ja olen todella surullinen! Miten nykymaailma voi olla näin pinnallinen ja julma?
Kommentit (84)
joka kolmannen lapsiperheen kuukausitulot ovat vähintään 7000euroa, eli et kyllä valitettavasti kuulu hyvätuloisiin, et varsinkaan jos olet yh...
Ja sitten lomilla tehdään pari ökymatkaa, joilla vanhemmat kuitenkin tappelevat keskenään.
Ihanaa olla ihan tavis ja arsotan, että on ollut aikaa opettaa lapselle hyviä arvoja, joihin ei materialismi kuulu.
meilläpäin kukaan ei pue lapsia kalliisiin vaatteisiin vaikka varaa olisikin(ainakin meillä). saadaan paljon käytettyjä vaatteita ja käyn kirppareilla. ja olen töissä, palkka 2500e/kk. Silti en tuhlaa turhuuksiin enkä tod.pidä kaverisynttäreitä. Kerran pidin ja hirvee ressi sekin, Silloin oli aarteenetsintää ja ongintaa. Kukaan ei valittanut. Kyseessä poikalapset. Sinuna ap.soittaisin noiden idioottityöttöjen idioottivanhemmille ja sanoisin suorat sanat!!!!!!
tienaat kuitenkin alle keskituolon, moni, todella moni tienaa erittäin paljon enemmään, ihan ohistelen.
alkaako toi sonta nykyään noin aikaisin??!!
Tuntuu varmasti tosi pahalta. Et kai voi muuta kuin jutella ja tukea tytärtä ja selittää, että ne muut ovat päästään köyhiä. Niin, ota myös opettajiin yhteyttä ja näihin vanhempiin jos rohkeus riittää. Minua ainakin hävettäisi jos kuulisin lasteni tuollaisia juttelevan..
Tietty jos teillä on "kiva"-koulu-> homma lakaistaan maton alle..
Tästä kokemastasi huolimatta maailma on taatusti tasa-arvoisempi kuin koskaan ennen. Todella ikävä asia tuo sinun juttusi, mutta ei nyt pidä olla niin naiivi, että kuvittelisi, ettei entisaikaan "köyhiä" olisi halveksittu. Ennen se nyt vain oli niin itsestäänselvyys, ettei siitä varmaan edes tehty sen kummempaa numeroa.
eniten kyse. Eli se, miten näiden tyttöjen kotona asioita arvotetaan ja niistä puhutaan, tarttuu tietysti lapsiinkin. Lapset ovat pinnallisia ja julmia, koska heitä ympäröivät aikuisetkin ovat. Sivistymättömiä moukkia löytyy myös niistä varakkaimmistakin vanhemmista, rahalla ei voi ostaa sydämen sivistystä.
Tästä kokemastasi huolimatta maailma on taatusti tasa-arvoisempi kuin koskaan ennen. Todella ikävä asia tuo sinun juttusi, mutta ei nyt pidä olla niin naiivi, että kuvittelisi, ettei entisaikaan "köyhiä" olisi halveksittu. Ennen se nyt vain oli niin itsestäänselvyys, ettei siitä varmaan edes tehty sen kummempaa numeroa.
on turhaa kuvitelmaa. Aina on köyhiä sorrettu ja halveksittu, ei se ole mihinkään muuttunut. Aina on löytynyt sivistymättömiä moukkia, ilkeämielisiä ihmisiä jotka arvostelevat muita ihmisiä varallisuuden mukaan. Aina.
Ihanaa olla ihan tavis ja arsotan, että on ollut aikaa opettaa lapselle hyviä arvoja, joihin ei materialismi kuulu.
materialismi on seurausta siitä, että on a. käynyt koulunsa hyvin ja b. saanut kunnollisen työpaikan, eli opetat lapsillesi että koulumenestys on yhtä tyhjän kanssa ja on oikeastaan paskan hailee millaisen työn saa? Ja sulla on mielestäsi hyvät arvot? Oikeesti ???!!!
Minä ainakin opetan lapsilleni, että koulunkäyntiin on suhtauduttava vakavasti, koska se määrittelee sen, minne pääsee opiskelemaan ja millaisen työpaikan saa. Ei ne vaatteet ja autot ja asunnot taivaasta putoa, niiden eteen on tehtävä töitä. Jos joku pitä meitä sen takia pinnallisena, niin ihan rauhassa vaan. Minä puolestaan pidän pinnallisena ihmisiä, jotka eivät viitsi opiskella ja hankkia kunnon ammattia.
Tyttöni ei todellakaan edes tiedä mitä eri vaatemerkkejä on olemassa.
Oletko ihan pimahtanut. Opeen yhteys ja heti!
Meillä käytiin kolmasluokkalaisten kanssa läpi jopa sitä, kun arvosteltiin jonkun lapsen pukeutuvan vielä vaaleanpunaiseen! Jo ihan siihen puututtiin. Meidän koulu vaan on ottanut nollatoleranssin käyttöön ja saanut kouluvertailuissa erinomaisia tuloksia.
Nyt ymmärrän, mistä kiusaajat tulevat. Minusta on ihan kiinnostavaa, että et tuomitse kiusaamista vaan kouhkaat rahasta.
Kerropa, valitsevatko lapset kuinka varakkaaseen perheeseen syntyvät? Kuinka paljon ne merkkivaatteillaan elvistelevät alakoululaiset ovat tehneet töitä enemmän kuin se kiusattu lapsi?
Minä ainakin opetan lapsilleni, että koulunkäyntiin on suhtauduttava vakavasti, koska se määrittelee sen, minne pääsee opiskelemaan ja millaisen työpaikan saa. Ei ne vaatteet ja autot ja asunnot taivaasta putoa, niiden eteen on tehtävä töitä. Jos joku pitä meitä sen takia pinnallisena, niin ihan rauhassa vaan. Minä puolestaan pidän pinnallisena ihmisiä, jotka eivät viitsi opiskella ja hankkia kunnon ammattia.
jos sun lapsi sairastuu esim. vakaviin mielenterveysongelmiin, joihin ei vaikuta pelkästään ympäristö vaan myös perimä, tai halvaantuu, sairastuu pitkäaikaiseen syöpään kriittisellä hetkellä, jää auton alle eikä pystykään tekemään vaativaa työtä, tai joutuu jopa eläkkeelle ennen aikojaan? Maailmassa on kuitenkin miljoona eri tapaa menettää terveytensä. Sinun opetustesi jälkeen hän tässä tapauksessa vetää varmasti itsensä kiikkuun, koska eihän hänellä ole mitään arvoa, jos ei voi käydä hyvin palkatuissa töissä ja saada paljon rahaa..
En tietenkään tuominnut kiusaamista, koska vastasin kirjoittajan näkemykseen materialismista, en kiusaamisesta. Etkö lukenut sitä kursivoitua pätkää? Sillä yleensä ilmaistaan se tekstin osa, johon vastataan.
Muuten, olen tuominnut kiusaamisen aiemmassa kirjoituksessani tässä ketjussa. Mitä et tietenkään ennakkoluuloiltasi tullut ajatelleeksi vai mitä?
Ja tiedän myös, mitä materialismi merkitsee arvona. Materialismin korostaminen on vastenmielistä ja pinnallista, materialla pitäisi olla välinearvo, ei itseisarvo. Mielestäni vain on kiinnostavaa, että säntäät puolustelemaan materialismia etkä ota lainkaan kantaa kiusaamiseen.
materialismi ja varakkuus ovat eri asioita - miksi useimmat täällä yhdistävät ne??
materialismi ja varakkuus ovat eri asioita - miksi useimmat täällä yhdistävät ne??
Paljon hienompaa, kuin että lapsi tahtoisi vaikka markkinointipäälliköksi tms.
Arvostan sitä, että kotona opetetaan mikä on tärkeintä, eli toisista välittäminen, eikä oman itsetuntonsa pönkittäminen jollain tavaralla.
Kyllä Suomessa pystyy talon ostamaan yhdessä miehensä kanssa kaikilla tuloilla ja samalla voi luopua kaikesta turhasta krääsästä, jota kukaan ei oikeasti tarvitse, kun ei ole varaa ostaa sellaista ja tuhota maailmaa.
lapsiperheistä on materialisteja eli hyvätuloisia, sellaisia joiden tulot ovat 7000euroa tai enemmän kuussa.
Materialismi sosiologisessa asiayhteydessä tarkoittaa esineiden itseisarvoa ja materian arvostamista sen itsensä vuoksi. Elämänasenteena materialisti ei näe esineillä siis ainoastaan välinearvoa toiminnassaan vaan hän haalii esineitä niiden itsensä vuoksi. (Lähde: Wikipedia)
Ontologinen materialismi on sitten ihan eri asia, mutta sitä tässä keskustelussa ei taidettu sivuta.
Tuo on kiusaamista ja kiusaamiseen pitää puuttua, jotta sen saisi loppumaan. Ottaa kyllä päähän teidän puolesta, kyllä saisi porttikiellon meille tuollaiset tytöt.