Mä toivon ettei mun lähipiiriini syntyis yhtäkään poikalasta niin kauan ku mä elän...

Sekä 2 psykiatrian hoitajaa joiden kaikkien johtopäätökset oli että en ole hoidon tarpeessa ja että kaikki tunteet on vaan normaaleja.



Ja toinen on et miten ihmisen tunteita saa hoidettua? EI millään, luulisin. Siedätyshoito olis oikeesti tehokkain mut ei oikein onnistu sekään...

Ja se on silloin ennen lapsen kuolemaa jo päätetty kun mieheltä laitettiin piuhat poikki ettei enempää lapsia. Ja vaikka olis mahdollistakin niin silti ei ehkä olis kovin hyvä idea, eihän sitä varmaan uskaltais ite nukkuu ollenka... Vahtis vaan et lapsi hengittää.



T:Ap

hmm... moni on alkuun kokenut helpoimmaksi kohdata jonkun vertaisen vauvan. eli sellaisen äidin vauvan joka on myös menettänyt lapsensa. heiltä kun yleensä löytää ymmärrystä paremmin näihin tunteisiin.

entäs jos ottaisit yhteyttä siihen ystävääsi joka sai äskettäin pojan. Kerro hänelle että haluaisit tavata vauvankin, mutta että se on oman surun vuoksi sinulle haasteellista. Lapsen kuolemasta puhuminen on monelle äärimmäisen vaikeaa ja tabu..ja senkin vuoksi ihmiset voivat karttaa sinua kun pelkäävät eivätkä tiedä mitä sanoa.. ja voivatko olla läsnäollessasi kuitenkin onnellisia omasta vauvastaan, vaikka sinä oletkin omasi menettänyt. Välttämällä sinua he ehkä ajattelevat auttavansa, vaikka toimivatkin täysin päinvastoin.

ymmärtää miksi tää on mulle niin vaikeeta. mutta ne vauvat... ehkä koen siskon ja hänen tulevan lapsen sen verran läheisiksi että heidän kautta pystyisin eheyttämään omia tunteitani. koska se eheyttäminen tarvitsee pitkän ja kiinteän suhteen, siksi se ei oikein noiden kavereiden lasten kanssa onnistu. Kovin on hankala asia korjata tuo...



T:Ap

en tiedä, mutta tuli muuten mieleen vielä sellainenkin juttu, että sullahan on oikeastaan useampi suru siinä samalla surtavana. Sä suret sitä suloista ihanaa poikaasi, jonka menetit, mutta joudut suremaan myös sen asian, ettei teille lisää lapsia tule. ne on isoja asioita ja vievät varmasti aikansa. Itselläni kun surussa myös hieman toivoa helpotuksesta toi se, että ajattelin, että ehkä minäkin vielä joskus saan pitää omaa elävää pientä vauvaani sylissä.

On vaan luonnollista ettei tahdo poikavauvoja lähelleen kun on omansa äkillisesti ja ilman syytä (kätkytkuolema) menettänyt. T:Ap

itsellesi apua jostain, onhan se täysin luonnotonta ajatella että muiden ihmisten poikalapset olisi sulta jotenkin pois tai niitä pitäisi vihata.

Voimia teille!

En vihaa toisten poikalapsia enkä ajattele et ne olis multa jotenki pois. En vaan tahdo niitä lähelleni koska en osaa suhtautua niihin.



T:Ap