Lue keskustelun säännöt.
Nelikymppiset! Onko käsityksesi rakkaudesta muuttunut matkan varrella? Miten?
01.09.2010 |
Toki tähän saa muutkin vastata, mutta useimmiten ihmiset oivaltavat asioita nelikymmpisenä. Noh, kyllähän koko elämä on yhtä oivaltamista.
Minä nelikymppinen olen saanut mullistavan oivalluksen. Olen aina ollut hieman mustasukkainen, koska olen ajatellut, että rakkaus on sitä, että haluaa pitää kiinni. Näin kahdenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen olen tajunnut, että kiinnipitäminen ei olekaan rakkauden mitta.
Millaisia oivalluksia te olette saaneet?
Kommentit (73)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
avioerotilastot, pettämisdraamat sun muut tue tätä tosiasiaa? Jos kerran ihmiselle ominaista on etsiä se yksi ja ainoa sielunkumppani, miten niin perin harva löytää sellaisen ja elää onnellisena elämänsä loppuun asti?
ja iän myötä olen huomannut että se on vain lisääntynyt.Kaikenmoista vastamäkeä tulee, ne mennään, kun ei muuta voi. Tämä ei sovi ainoastaan parisuhteessa, vaan ihan kaikilla elämänosa-alueilla. Aika auttaa, ei kannata hätäillä.
Minäkin kuuluun niihin joka uskoo, ettei ihmisellä ole olemassa vain yhtä oikeaa, vaan niitä on monta.
Kyllähän on lukemattomia ihmisiä, jotka todistaa, että rakkaus voi leimahtaa uudelleen. Minä ajattelen, että elämä ja rakkaus on aaltoliikettä, ylämäkeä ja alamäkeä. Välillä ollaan pohjalla ja silloin ihmiset tekevät kaikkea typerää.
Ei sellainen happy ever after pelkästään silmiin katsomalla ei ole mahdollsta. Mutta en haluaisi kyynistyäkään.
ap
puoliso pitää sitten aina vaihtaa aika ajoin uuteen "siihen oikeaan"?
ja iän myötä olen huomannut että se on vain lisääntynyt.Kaikenmoista vastamäkeä tulee, ne mennään, kun ei muuta voi. Tämä ei sovi ainoastaan parisuhteessa, vaan ihan kaikilla elämänosa-alueilla. Aika auttaa, ei kannata hätäillä. Minäkin kuuluun niihin joka uskoo, ettei ihmisellä ole olemassa vain yhtä oikeaa, vaan niitä on monta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tapasin nykyisen mieheni 34-vuotiaana (liki 7 vuotta sitten). Että liitto vaatii tietoista työtä, jotta se säilyy hyvänä ja terveenä. Että huumaavan rakkauden tunne on vain pieni osa sitä, suurin tulee kumppanuudesta ja kaveruudesta, halusta vain olla toisen kanssa. Että toiseen voi rakastua yhä uudelleen, joka kerta eri tavalla.
Että kumpikin tarvitsee oman yksityisen reviirinsä, jos tässä meinataan jaksaa vuosikymmeniä toisiamme katsella.
Että anteeksi voi antaa hyvinkin vaikeita asioita, pitääkin voida. Ehtona on se, että korjausliikkeitä tapahtuu eikä anteeksipyyntö- ja antaminen ole vain keino lakaista asioita maton alle ja jatkaa samaan malliin kuin ennenkin.
Että parisuhteemme kuuluu ihan ensimmäiseksi ja viimeiseksi vain meille. Sitä ei tarvitse tilittää eikä selittää muille.
Olen oppinut paljon muutakin juuri tässä 30-40-ikävuosien välillä. Olen oikein onnellinen ihminen, enemmän kuin koskaan ennen.
puoliso pitää sitten aina vaihtaa aika ajoin uuteen "siihen oikeaan"?
Ensinnäkin opin jo 19-vuotiaana etten puhu tai kirjoita että joku/mikään asia on aina, niin tai näin. Tälläinen ehdottomuus ei sovi kypsän, aikuisen ihmisen suuhun, joka on sinut elämänsä ja itsensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..että kumppanuus kestää ikuisuuden vaikka alamäkiä olisi pidemmän aikaa. Ja että ulkopuolisten vuoksi liiton ei tarvitse olla tietynlainen.
Miten niin kylmää ja kyynistä? Realismia, sanon minä. Toki kärjistetysti esitettynä muta kovin totta. Mutta jos elämäänsä haluaa vaaleanpunaisten lasien läpi elää, siitä vaan. Romanttinen, ikuinen rakkaus nyt vain sattuu olemaan hyvin brändätty tuote, jonka moni mielellään ostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos! Hyviä oivalluksia. Viitsitkö vielä kertoa, mitä se "tietoinen työ" on? Tämä oivallus on minulta vielä löytämättä. Etsin sitä kovasti.
Tiedän, että tämä työ on keskustelua. Mutta eihän nyt mikä tahansa keskustelu auta.
ap
Luulet olevasi realisti, mutta et, ole sinä OLET kyyninen. Olen kiltti äläkä hyökkää tai puolustaudu tälle meidän väitteellemme, vaan pohdi asiaa.
ap
Miten niin kylmää ja kyynistä? Realismia, sanon minä. Toki kärjistetysti esitettynä muta kovin totta. Mutta jos elämäänsä haluaa vaaleanpunaisten lasien läpi elää, siitä vaan. Romanttinen, ikuinen rakkaus nyt vain sattuu olemaan hyvin brändätty tuote, jonka moni mielellään ostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huonoa kohtelua pidä ottaa vastaan. Eli nykyisin sanon heti jos joku asia ei mene mielestäni niinkuin pitäisi. Nuorena olin aivan liian pehmeä ja kiltti ja ajauduinkin edellisessä liitossani lähinnä kynnysmatoksi. Siitä toipuminen kesti kauan.
Ja sen olen myös oppinut että parisuhteen tulisi olla rikkaus ja voimavara. Aivan hirveän monella se läheisin ihminen vaan myös alistaa ja kohtelee huonosti.
Vielä senkin olen oppinut että elämäsi tärkein ihminen olet sinä itse. Itselle pitää olla myös hyvä. Viedä itsensä syömään, kirjastoon, luontoon tai jumpalle aina välillä. Äitikin tarvitsee omaa aikaa, että saa ladattua akkujaan. Niin parisuhdekin voi paljon paremmin.
Me sovimme jo suhteen alussa, että nostamme aika ajoin kissaa pöydälle ja puhumme hankalia asioita halki. Ja että jos toinen ottaa esille vaikean asian, siitä ei sitten suututa vaan puhutaan. Päätimme myös huoltaa parisuhdetta tietoisilla pysähtymisillä olemaan kahdestaan. Edes kerran viikossa on hyvä viettää toisen kyljessä muutama tunti, katsoa leffaa ja tehdä yhdessä iltapalaa. Silloin pannaan puhelimet ja tietokoneet kiinni.
Olemme huomanneet, että kaipaamme erilaisia asioita, jotta olo tuntuu rakastetulta. Minulle pitää puhua, miehelle tarjota seksiä (noin kärjistetysti. Tietysti väliin mahtuun koko elämän kirjo) Tarjoillaan sitten sitä toisen herkkua aina sopivina herkkupaloina.
Olemme myös lähteneet takkuisessa kohdassa hakemaan keskusteluapua muualta, kun totesimme ettemme pääse eteenpäin kahdestaan.
En osaa oikein poimia yksittäisiä elementtejä, mutta juuri nämä pari periaatetta ovat auttaneet: aina saa pyytää toista kuuntelemaan ja keskustelemaan, ja silloin ei rähistä. Ja että aina pitää löytyä aikaa kahdenkesken olemiselle edes puolen tunnin hetki. Sitä aikaa voi pyytääkin, kumpi vain. MInä voin sanoa, että tarvitsen iltaa kainalossa tai mies sanoa, että kaipaisi hyvää iltaa lakanoiden välissä. Kumpikin suostuu toisen pyyntöön lähtökohtaisesti. Monet muut asiat jäävät silloin kakkoseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rakkaus on pitkämielinen, ei etsi omaansa, kaiken se kestää, kaiken se kärsii :-)
Olemme koko tämän 20 vuoden aikana toimineet muilta osin noilla periaatteilla, paitsi että sitä kissaa on ollut hankala nostaa pöydälle. Se on niin vaikeaa, niin vaikeaa... Sitten se kaikki purkautuukin aina kerralla...:-).
Kuten sanoin miehelle tässä taannoin, että minä en koskaan keikuta venettä. Mies totesi, että se on totta. Minä vain aika ajoin otan veneestä sen tulpan pois ja katson uppoaako se...
Voi miten oppisi vain keikuttamaan?
ap
Mutta suhteessa pitää yrittää miellyttää toista (itseään unohtamatta, kohtuudessa ja vastavuoroisesti), tehdä kivoja asioita ja arvostaa hyviä juttuja (ja kertoa siitä).
Ihastuksia muihin tulee ja niiden kanssa on tasapainoiltava. Ei kannata säntäillä mihinkään.
On oltava yhteisiä suunnitelmia ja läheisyyttä muutenkin kuin seksin aikaan.
Meilläkin tarpeet on vähän erilaiset, ja pikkuhiljaa opitaan löytämään balanssia niille. Yhdessä 16 vuotta.
Nuorena kuvittelin, että vain yhtä voi rakastaa kiihkeästi. Miten väärässä olinkaan
Ihmiskunnan perimmäinen ja tuhoava pahuus. Pysyn heistä niin kaukana kuin mahdollista ja se on tärkein asia jonka olen elämässä oppinut.
Miten se oma parisuhde sitten eroaa niistä muista? Kai siinä jokin ero on, vai?
Kyseleepi ap
Nuorena kuvittelin, että vain yhtä voi rakastaa kiihkeästi. Miten väärässä olinkaan
yhden maagisen ja oikean sielunkumppanin löytämisen idea on ihan hömppää. Ikuiset rakkauden ja intohimot ja muut. Sekä miehiä että naisia ajaa lähinnä biologia. Lisäännyttyään riittävästi naisen biologia ajaa olemaan lisääntymättä enää (että entiset säilyy hengissä) ja miehen biologia etsimään seuraavan hedelmällisessä iässä olevan (nuoren) naisen. Siinä sitten pyristellään tämän tosiasian aiheuttamassa ristipaineessa.