Monenako iltana viikossa antaisit 10-vuotiaan harrastaa?
Kommentit (6)
ja miehen puolesta se olisi ok, mutta minun mielestäni se on liikaa. Lapsi ei itse osaa arvioida jaksamistaan.
Jos harrastus on sellainen, ettei siitä tule kotiläksyjä eikä kestä kauaa, siis useampaa tuntia.
Hinta vaikuttaisi kyllä meilläkin, eli liki ilmaiisia pitäis olla
yhteen tunti. Talvella on lumilaudan kanssa mäessä ihan kaikki ylimääräiset ajat. Läksyt tekee heti koulusta tullessa ja ihan hyvin on jaksanut ja innoissaan menee harrastuksiinsa. Koulu menee erittäin hyvin.
että ei ehdi läheskään aina käymään kotona ennen kuin oltava jo harrastuksessa.
Silloin, kun ehtii kotiin, ei läksyjen teossa ole ongelmaa. Onneksi koulu on vielä mennyt hyvin, mutta mietityttää miten yläasteella, kun ihan lukematta ei enää silloin selviä.
Olisi 5 iltana, mutta on itse ilmoittanut että jättää yhdet treenit väliin. Fiksu poika:)
Harrastuksia sinänsä on vian kaksi, musiikkiopistossa soittotunnit + oheiset ja sitten jalkapallo. Molemmat aika aikaa vieviä, mutta hullulta tuntuisi myöskään vaatia 10-vuotiasta valitsemaan haluaako harrastaa musiikkia VAI urheilua. Tykkää kummastakin.
Näin meillä on mennyt. Ja välillä se on ollut liikaa.
Läksyt, kun jäävät sitten välillä turhan myöhään ja nukkumaan meneminen viivästyy.