Miten saisi (vai saako) isovanhemmat hyväksymään kehitysvammaisen lapsenlapsensa?

Mieheni vanhemmille, lähinnä äidille (oikeasti äitipuoli, mutta mies puhuu hänestä äitinä, koska biologinen äitinsä kuoli mieheni ollessa vauva) näyttää olevan todella vaikea hyväksyä, ettei yksi heidän lapsenlapsista olekaan ns. normaali.



Tämä ei ole vain kuvittelua vaan ihan totta ja se tuntuu pahalta, erityisesti lapsen puolesta. Onneks hän ei vielä ymmärrä.



Meillä on terveitäkin lapsia, nuorin ihan vauva vielä ja näitä terveitä lapsia appivanhemmat ottais mielellään hoitoon ja pyytävätkin sitä usein. Välillä ollaan sitten päästetty lapset sinne, mutta koskaan erityislapsi ei ole tervetullut. Nyt vanhimmat lapset alkaa olla siinä iässä, että ihmettelevät, miksi sisko ei pääse koskaan mukaan ja siihen on vaikea vastata mitään.



Ymmärrän ja tiedän, että kehitysvammaisuuden hyväksyminen vie aikansa, oli se meillekin vaikeaa, mutta kehitysvammaisuudesta huolimatta tämä lapsi on aivan ihana eikä hänestä ole kauheasti enemmän työtä kun normaalilapsestakaan.



Voiko tämän suhteen tehdä mitään? Ollaan keskusteltu tai yritetty, mutta anoppi ei pahemmin suostu edes keskustelemaan tästä aiheesta.