Anoppi puuttuu liikaa vauvan hoitoon - mitä teen?

Sano anopillesi että noin pienen vauvan äitinä tiedät itse parhaiten kuinka lastasi hoidat. Luota omiin vaistoihisi äläkä anna toisten vaikuttaa liikaa. Ole vahva! :)

Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tuoreelta äidiltä sen pitäisi onnistua helpommin, kun aivot on valmiiksi kutistuneet. Sen kun ottaa hormonit pois tieltä.

Ja mitä se anoppi koko ajan sun kintereilläs mankuu, asutteko heillä?

Nyt etäisyyttä anoppiin, hyvä nainen. Anopin ohjeet on 60-ja 70-luvuilta ja vääriksi todettu. Seuraavaksi hän varmaan sanoo, että turvaistuimet auoissa on turhia kun ei niitä ennenkään ollut. Aiotko sitten vaarantaa vauvasi, rikkoa laki jne jotta anoppi ei pahastuisi?

Ihan samalla tavalla vaarannat koko lapsesi kehityksen, jos jätät hänet yksin huutamaan ja syötät 4 tunnin välein.

olla vääriä ohjeita, kun elossa on näinkin paljon av-mammoja, jotka ovat saaneet juuri tuota VÄÄRÄÄ hoitoa.Tästä huolimatta olette niiiin viisaita ja hyviä.

Moni käytäntö vain on ehkä parempi, mutta ei välttämättä se ainoa oikea. Joillekin lapsille myös sopii toinen tyyli kuin toiselle.

kuka nostelee vanhoja ketjuja?

Tämä on yksi syy, miksi kenenkään ei kannata asua anoppinsa kanssa samassa talossa.



Muistanpa omani valittaneen, ettei koskaan ole kuullut vauvan tuolla tavalla huutavan oman äitinsä hoidossa. Noin tuntia aiemmin oli hänen oman tyttärensä lapsi huutanut vielä pahemmin.

Ystävällisen rauhallisesti vaan ilmoitin,että laitapa nyt mieleesi että kuulet nyt huutavan, ei sitten enää tämän jälkeen tarvitse sanoa kenellekään tuolla tavalla. Eikä ainakaan minun kuullen sanonut. Tiesi varmaan, että olisin palauttanut mieleen sen päivän ja hetken, kun edellisen kerran kuuli.

niin kuuntelisin neuvot ja nyökyttäisin päätä. Sitten vaihtaisin nopeastipuheenaihetta vaikka puhuisin säästä.

Jos anoppi kyselisi vauvasta tai hoidosta niin vastaisin ympäripyöreitä.



Väittelemään ja todistetemaan ei ehkä kannata alkaa, et ole tilivelvollinen anopille.

Tee niinkuin itse parhaaksi tiedät. Anoppi on vanhanaikainen.

Mutta puhuu asiaa. Jos heti juokset itkuun, vauva tosiaankin oppii sen, sen jälkeen saatkin aina olla kantamassa lasta, kun huutaa kurkkusuorana. Jos inisee / itkee, tuttia vaan ja uniräsyä..sitten jos ei millään auta / muutu (enkä tarkoita, että yhden päivän jälkeen luovutat) voit kokeilla muita keinoja. Tosiaankin 4h välein ruokaa, sillä maito sulaa hitaasti, varsinkin korvike. Lieventää vatsavaivoja. Paljon vauvalle myös muita sylejä kuin vaan äiti. Uskon pois, pääset paljon helpommalla kun alkaa 2v uhma.



Ja siis tiedän, esikoisen kanssa tein tuota, aina kun inahti, juoksin paikalle ja tissi suuhun. Sit itkettiin vatsa vaivoja ja oksennettiin ja puklittiin. Kannettiin lasta koko ajan ja hytkyteltiin kun paikoillaan ei voinut olla. Ei syönyt tuttia ja on todella vaativa lapsi. Nukuttettiin tunteja kun itki ja huusi.



Toinen, nuorimmaiseni on taas aivan erilainen kun olen toiminut eri tavalla enkä ole esikoisen vaatimuksista edes päässyt paljon viihdyttämään. On mitä rauhallisin, tyytyväinen pieneen, viihtyy itsekseen paljon ja leikkii nätisti ilman narinoita. Tutti ja uniriepu tärkeitä. Syönyt 4 h välein lapsena eikä mitään vatsavaivoja. Nukahtanut aina itsekseen sänkyyn ilman itkuja.

Mun mummo (joka synnytti isäni 1940-luvulla) kertoi, että hänen anoppinsa oli antanut ihan samanlaisia ohjeita kuin ap:n anoppi... Ja että oli itse tehnyt juuri siten kuin oli parhaaksi nähnyt eli lapsentahtisesti, paljon syliä jne.

Oma äitini 70-luvun alussa toimi aivan eri tavalla, eikä noin missään enää neuvottukaan.

Se kuuluu hänelle.

toisesta ulos. Tulee tosi tiukkaa jos nyt jo olet noin hermona ja vauva vasta muutaman viikon. Edessä on aika karikkoiset ajat jos jokaisesta asiasta pillastut.

Mieheni ei koe asiaa ongelmaksi, sillä hän vain sanoo, että antaa mennä toisesta korvasta ulos. Mieheni siis ei välitä äitinsä neuvoista.

Anopin mielestä vauvan pitää antaa itkeä, sillä muuten lapsi oppii hallitsemaan itkunsa avulla. Lisäksi lasta ei saa pitää liikaa sylissä, ettei lapsi totu liian hyvään. Vauva ei saa myöskään nukkua aikuisten vieressä samasta syystä. Kantoliina on pahapahapaha (en oikein tajua, miksi).

Vauvaa saisi imettää vain neljä tunnin välein. Kun vauva itkee nälkäänsä, sille pitäisi antaa tutti.

Olen koettanut sanoa anopille, että nykyään suositellaan toisenlaista lähestymistapaa vauvoihin, mutta anoppi vaan jankuttaa ja manaa, kuinka ollaan myöhemmin pulassa liian vaativan lapsen kanssa.

Vauva on nyt 6 viikkoa. Mitä ihmettä mä enää voin sanoa??? Mua ahdistaa. Tunnen tekeväni oikein vauvani kanssa, kun huomion hänet mahd. pian itkun alettua. Anoppi vain syyllistää.

kun hänellä on lapsenlapsia. Miniät ja vävyt pitävät häntä ihan idioottina ja kalkkisena kun on hänen vuoronsa olla mummo.

Näin se vain menee. Kannattaako sitä niin herkkäperse olla joka asiasta.

Noi neuvot on sen verran idiootteja ja vanhanaikaisia, että voit hyvällä omallatunnolla jättää noudattamatta.

Relaa, anoppisi on vanhanaikainen. Älä välitä siitä.

Meillä on 4 lasta ja yhä latelee ohjeitaan vaikka itse ainakin sanon että meillä nyt tehdään noin tai nykyään on tälläisiä suosituksia yms.



Minusta kolmosen vastaus oli moukkamainen. Kyllähän ihmissuhteista täytyy välittää vaikka joku hoitaisi erilailla!



Esimerkiksi vauvan nukuttamisessa on niin paljon eri tapoja että lähde nyt sanomaan että TÄMÄ toimii. Meillä on yhdelle toiminut joku mikä ei taas ole muille toiminut.



Sinun kannattaa nyt muistaa että sinulla on oma koti, oma perhe ja sinä päätät miehesi kanssa miten teillä toimitaan koska olet lapsesikin kautta pulassa myöhemmin (eikä siihen mene kuin ehkä 4 vuotta) kun lapsesi kiljuu ettei mene vielä sisälle illalla kun naapurin lapset on ulkona. Ja kun lapsesi menee seitsemältä nukkumaan niin naapurin lapset on yhä ulkona.



Sinun pitää vaan käsittää että kasvatusvinkkejä tulee ja jos puhut muiden äitien kanssa lapsista niin huomaat että vinkkejä tulee heiltäkin.



Oikeasti sinun miehen tapa toisesta korvasta ulos toimii.

Kun aloin väittelemään äidilleni että minulle neuvola sanoi tee näin niin hän sanoi että hänelle oma neuvola neuvoi toisin.. :)



Koitan ymmärtää äitiäni sillä että hänen oma lapsensa on saanut lapsen ja se pieni vauva itkee niin isoäiti varmasti tarkoittaa hyvää. Ja kuka tietää: ehkä mekin joskus ollaan samanlaisia "hyväntahtoisia"?



Ei se nyt ainakaan mitään pahaa tahdo tuo mummo niin minua säälittää kolmosen armottomuus lähimmäisiään kohtaan.

Voit sanoa, että sinä äitinä päätät vauvan hoidosta miehesi kanssa yhdessä. Neuvoja saa toki esittää mutta ei pidä loukkaantua jos niitä ei oteta käyttöön.



Noista anopin neuvoista tuli mieleen pari päivää sitten näkemän artikkeli, jossa pohdittiin sitä kuinka paljon 'suomalaiskansalliset ominaispiirteet' johtuvat vanhoista lastenkasvatustavoista.

Siinä puhuttiin kiintymysteorioista ja siitä kuinka näiden teorioiden mukaan heikko kiintyminen varhaislapsuudessa (vauvaiässä) johtaa juuri niihin persoonallisuuspiirteisiin, joita pidetään suomalaisille tyypillisinä. Jopa geneettisinä tai äidinmamaidosta imetyiltä.

elää omaa elämää kun tulee lapsenlapsia. Ei kannata sekaantua pojan ja miniän elämään. Anoppi ei voi muuta kuin hävitä. Miniä lukee anopin sanoja kuin piru raamattua.



Onneksi on pari tyttöä, niin saa ehkä nauttia lapsenlapsista joskus.

niin kuuntelisin neuvot ja nyökyttäisin päätä. Sitten vaihtaisin nopeastipuheenaihetta vaikka puhuisin säästä. Jos anoppi kyselisi vauvasta tai hoidosta niin vastaisin ympäripyöreitä. Väittelemään ja todistetemaan ei ehkä kannata alkaa, et ole tilivelvollinen anopille.

Minä olen tätä taktiikkaa käyttänyt äitiin, joka ei osaa olla tuppaamatta toisten reviirille. Ensimmäiset kuukaudet se meni ihan ok, mutta nyt hän on alkanut meuhkaamaan, ja huutamaan kuinka olen ylimielinen, ja kuinka joskus vielä tulen huomaamaan että hän on oikeassa ö.ö

Äitini on kyllä harvinaisen vaativa persoona. On riitautunut kaikkien omien sukulaistensa kanssa ja kaikkien isäni sukulaisten kanssa.

Kaikki hänen naapurinsakin ovat joko hulluja tai outoja. Ja minunkin naapureitani pitäisi hänen mielestään varoa :(

suoraan anopille, että sinä ja miehesi päätätte lapsen hoidosta, jos mies ei saa asiaa hoidettua.

Jos ei auta, niin rajoitatte tapaamisia anopin kanssa, kyllä se siitä oppii.

Noista anopin neuvoista tuli mieleen pari päivää sitten näkemän artikkeli, jossa pohdittiin sitä kuinka paljon 'suomalaiskansalliset ominaispiirteet' johtuvat vanhoista lastenkasvatustavoista.

Siinä puhuttiin kiintymysteorioista ja siitä kuinka näiden teorioiden mukaan heikko kiintyminen varhaislapsuudessa (vauvaiässä) johtaa juuri niihin persoonallisuuspiirteisiin, joita pidetään suomalaisille tyypillisinä. Jopa geneettisinä tai äidinmamaidosta imetyiltä.

Teiläkö? Älä ota enää kylään. Omassa kodissaan? Älkää menkö enää kylään. Puhelimessa? Älä vastaa.



Selkeät säännöt ja rajat, eikä liikaa yhteydenpitoa.

eli lakkaa kuuntelemasta ja tee niinkuin sinusta tuntuu oikealta. Jos teet matkan varrella jonkin "virheen" niin sinähän siitä kärsit, ei anoppisi, eli mitä väliä sillä sille on? Kuten toi, että teillä on kohta liian vaativa lapsi, no mitä sitten, sittenhän on, sinähän sen vaatimusten mukaan hypit, ei anoppi.



Ja sitten hormoonimyrskyn keskelle seuraava ohje: se että joku on kanssasi jostain eri mieltä, ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän syyllistää.