Millaisesta lapsesta tulee kiusaaja?

joissa on suorituskeskeiset ja vaativat vanhemmat. Lapsen menestyminen on heille tärkeää.

Uskonto opettaa lapsille moraalin.

hän on poika, joka saa KAIKEN, mitä vain tajuaa haluta. Uusperhe, jossa uuden perheen yksi yhteinen lapsi, johon tuntuu aika ja huomio menevän...

eikä kummankaan vanhemmat ole suorituskeskeisiä. Enemmänkin ovat hyvinkin välinpitämättömiä lastensa suhteen, joille sallitaan vaikka mitä, mutta toisaalta he eivät anna pahemmin positiivisia kokemuksia lapsilleen.

palstailijoista kiusaa joskus toisiaan. Ilkeillään ihan vaan huvin vuoksi ja omia vitutuksia purkaakseen. Että miten av-mammoista on tullut kiusaajia...?



Ei siten yllätä mua yhtään, että heidän lapsensakin kiusaavat. Jos äidit on varustettu sellaisella empatialla kuten esim. tuolla pääsivulla nyt yhdessäkin ketjussa kommentoivat naiset, niin en ihmettele...

oli todella kiero ja inhottava ihminen. Eipä vaan sekään koskaan miestä tai lapsia saanut, että jossain tais mennä pieleen. Elää nyt katkeroituneena jossain lähiön yksiössä ja juo kaljaa yksinäisyyteensä(varma tieto nääs)

itsetunto ei ole vankalla pohjalla ja kiusaaja kokee muut uhkaksi, he kokevat että toiset ovat parempia ja että heitä voidaan verrata toisiin ja että on varmisteltava kaikessa omia asemia että varmasti on hyvät asemta tai ainakin paremmat kuin muilla.



Voi olla suorituskeskeistä ja vaativaa vanhemmuutta taustalla tai välinpitämättömyyttä tai muuta hyväksyvättömyyttä tai huonoa kohtelua.



Kun lapsi kokee tulevansa oman itsenään ja sellaisenaan kotona hyväksytyksi ja kokee saavansa tarpeeksi positiivasta huomiota (ei siis tarkoita kehuja saavutuksista vaan ihan vain muuten), ei hänen tarvitse kokea oloaan epävarmaksi.

joiden vanhemmat eivät ole pistäneet rajoja, eivätkä kunnioitusta.

Olennaista on varmasti se, että lapsella on paha olla. Ei onnellinen ihminen kiusaa, ja sama koskee myös aikuisia.

Toki kiusaamiseen vaaditaan myös tiettyä empatiakyvyttömyyttä, koska kovin empaattinen lapsi tai aikuinen välittää muiden tunteista ja osaa asettua toisen asemaan eikä halua pahoittaa toisten mieltä tieten tahtoen. Ja se empatiakykyhän on pitkälti opittu asia. Jos lapsi saa empatiaa pienenä, hän oppii sitä myös harjoittamaan isompana.

joiden vanhemmat eivät ole pistäneet rajoja, eivätkä kunnioitusta.

Lapsi oppii kohtelemaan toisia hyvin ihan sillä, että hän saa itse hyvää kohtelua ja rakkautta. Siis ei siihen kiltteyteen ja hyvyyteen tarvita mitään negatiivista ja "lapsen kuriin laittamista". Toki rajattomuus saa aikaan turvattomuutta, mutta kyllä se vanhempien rakkaus ja toisten huomioinnin opettaminen olemalla lapselle hyvä poikivat ihan sellaisenaan hyviä ja mukavia lapsia.

joiden vanhemmat eivät ole pistäneet rajoja, eivätkä kunnioitusta.

Lapsi oppii kohtelemaan toisia hyvin ihan sillä, että hän saa itse hyvää kohtelua ja rakkautta. Siis ei siihen kiltteyteen ja hyvyyteen tarvita mitään negatiivista ja "lapsen kuriin laittamista". Toki rajattomuus saa aikaan turvattomuutta, mutta kyllä se vanhempien rakkaus ja toisten huomioinnin opettaminen olemalla lapselle hyvä poikivat ihan sellaisenaan hyviä ja mukavia lapsia.

Mielestäni rajat ovat rakkautta. Itse seurannut tutun pojan meininkiä, jossa äiti varmasti rakastaa poikaansa, mutta eivät vain saa miehensä kanssa mitään tolkkua poikansa tihutöihin.

Ja joskus kyllä näyttää siltä, että poika aivan oikeasti testaa vanhempiaan, vieläkö ne millaisen älyttömyyden milloinkin kestävät.

Rajojen pistäminen ei ole sama asia, kuin lapsen fyysinen rankaisu tai muunlainen nolaaminen, vaan yhteiskunnnan pelisääntöjen opettamista, jotta tässä elämässä pärjäisi vanhempanakin.

Miksi muuten seurakunnan työntekijät ovat terveyden/sairaanhoitoalan työntekijöiden rinnalla pahimpia kiusaamaan. Tutkittua muuten on!

Uskonto opettaa lapsille moraalin.

jos on muita puutteita kasvatuksessa, kohtelemisessa, rajojen asettamisessa tms...

Hoe sitten kuin mantraa: rakastan sua, pikku kulta, rakastan.... Mutta rajoja tuo ei tuo mukanaan eikä niiden kautta saatavaa varmuutta siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Äiti ja isä, jotka inttävät rakastavansa lasta mutta jättävät kasvatuspuolesta huolehtimatta, eivät tasan tarkkaa rakasta lastaan vaan ovat pelkureita.

joiden vanhemmat eivät ole pistäneet rajoja, eivätkä kunnioitusta.

Lapsi oppii kohtelemaan toisia hyvin ihan sillä, että hän saa itse hyvää kohtelua ja rakkautta. Siis ei siihen kiltteyteen ja hyvyyteen tarvita mitään negatiivista ja "lapsen kuriin laittamista". Toki rajattomuus saa aikaan turvattomuutta, mutta kyllä se vanhempien rakkaus ja toisten huomioinnin opettaminen olemalla lapselle hyvä poikivat ihan sellaisenaan hyviä ja mukavia lapsia.

Mielestäni rajat ovat rakkautta. Itse seurannut tutun pojan meininkiä, jossa äiti varmasti rakastaa poikaansa, mutta eivät vain saa miehensä kanssa mitään tolkkua poikansa tihutöihin. Ja joskus kyllä näyttää siltä, että poika aivan oikeasti testaa vanhempiaan, vieläkö ne millaisen älyttömyyden milloinkin kestävät. Rajojen pistäminen ei ole sama asia, kuin lapsen fyysinen rankaisu tai muunlainen nolaaminen, vaan yhteiskunnnan pelisääntöjen opettamista, jotta tässä elämässä pärjäisi vanhempanakin.

Surullisia ja negatiivisia asioita tapahtuu kaikissa perheissä. Kun vanhemmille tulee keskinäisiä riitoja, lapsi havainnoi ne tarkasti. On tärkeää, että kaikilla perheessä on mahdollisuus ilmaista tunteitaan; yhtä tärkeää on tiedostaa, että toisen henkinen tai fyysinen vahingoittaminen ei ole sallittua. Mikäli lapsella on kokemus siitä, että vanhemmat kestävät hänen tuntemuksensa, voi lapsella itselläänkin olla mahdollisuus kestää omat tunteensa. Jos vanhemmalla on tunteet rakentavassa käytössä, myös lapsi saa heiltä mallia. On tärkeää kertoa, kun riita on selvitetty, ja parasta on ääneen todeta, ettei riitojen syy ole ollut lapsessa. Joskus perheenjäsen sairastuu psyykkisesti, ja hänen käyttäytymisensä muuttuu. Tästäkin lapsi tarvitsee asiallista, ikätasoonsa sovitettua tietoa: "Äiti tekee joskus hassuja asioita siksi, että hän on sairas. Muut aikuiset pitävät äidistä huolta, ja hän paranee."

jonka äiti on diktaattorimainen ja luulee olevansa kaikessa oikeassa. Luuli kasvattavansa diktaattorimaisella asenteella hyvinkäyttäytyviä lapsia. Ko.tytön äiti oli aina muutenkin sellainen, että EI MEIDÄN "Pirkko" vaan ne on ne kaikki muut hirviökakarat jotka tekee väärin. Kiusaaja pelkäsi äitiään ja kiusasi sitten minua ja purki minuun sen minkä äitinsä purki häneen. Se on sitä pahanolon jatkuvuutta.