Suuri ikäero parisuhteessa? ov

Minulla on mieheni kanssa 15 vuotta ikäeroa; olen itse 41v ja mieheni 55. Olemme seurustelleet lähes kolme vuotta. Mielestäni tärkeintä on kahden ihmisen oikean synkkaaminen eli kemian löytyminen. Minulla on edellisestä liitosta 12v ja 15v pojat ja miehelläni 28v poika. Asumme uusperhettä poikieni kanssa ja 28-v asuu jo oman perheensä kanssa muualla. Suureen ikäeroon liittyy mielestäni suureksi osaksi vain positiivisia asioita. Minulla on kumppani, joka antaa arvoa perheelleen, osallistuu kotitöihin ja arvokasta elämää.

Meillä se tarkoitti käytännössä sitä, että mies oli ihan eri sukupolvea kuin minä. Arjessa tämä ei näkynyt niin kauan, kuin meillä ei ollut yhteisiä lapsia. Sitten kun oli, siihen se liitto oikeastaan kaatuikin.



Miehen mielestä oli täysin luonnollista, että nainen hoitaa kodin ja lapset. Hän ei osallistunut kumpaankaan, mutta vaati kyllä esim. siistiä kotia. Erosimme pitkälti siksi, että lopulta minä kannoin vastuun aivan kaikesta, mies vain eleli siinä siivellä omaa vapaaherran elämäänsä.

Tässäpäs sen huomaa, että parisuhteessa arjen pyörittäminen ei ole kiinni iästä vaan tavasta toimia. Itse luulen, että nuoremmista miehistä löytyy huomattavasti enemmän itsekeskeisyyttä. Meillä arjessa jaetaan kotityöt, ruoanvalmistus ja lasten kanssa esim. läksyihin osallistuminen. Tosin minulla sattuu olemaan mies, joka toimii ehkä ikäistään nuorekkaammin monella tavalla; tarkoitan siis esim. pukeutumista tai liikkumista tai asennoitumista yleensä. Olemme molemmat kotona viihtyviä, joilla juoksut on juostu. Huhtikuussa meille syntyy vauva, jota koko perhe odottaa innoissaan. Koen, että meillä on elämän kokemuksen kautta enemmän vauvalle annettavaa kuin nuoremmilla vanhemmilla. Toki tämä tarkoittaa, että pidämme hyvää huolta esim. kunnosta. Suosittelen siis muillekin elämän kokemuksen omaavaa vanhempaa miestä!

onko sulla uusi daami kun on noin nuoren näköinen. Oltiin sentään oltu yhdessä jo 25 vuotta.

On nimittäin eroa sillä onko toinen 21-v ja toinen 36-v vert. yllä pari jolla ikäeroa 15vuotta mutta se ei ole niin paha kun 41-v ja 55-v.



Ikäerohan tavallaan "pienenee" kun ikää tulee, esim. 20vuoden ikäero jos toinen 19-v ja toinen 39-v on hurja, toinen voisi olla toisen isä/äiti ja toinen alkaa lähentyä keski-ikää toinen vasta nippa nappa täysi-ikäinen, toinen vasta muuttanut kotoa pois, toinen asunut omillaan jo saman verran mitä toinen ollut olemassa jne.



Vaan tuo 20-vuoden ikäero ei enää tunnukkaan niin "isolta" jos toinen 60-v ja toinen 80-vee, ikäeroa ei enää olekkaan "puolet" vaan "vain" parikymmentä vuotta, molemmat ovat jo iäkkäämpiä eli elettyä elämää takana ja muutenkin "samoja asioita" käyneet läpi jne.

Jos vaikka ajatellaan ihan vaikka maailmantapahtumia jne. niin tällä htkellä 60-v ja 80-v parilla on aika paljon samoja muistoja ja kokemuksia maailman ja Suomen tapahtumista, vert. 20-v ja 40-v parilla (jos ajatellaan vaikkapa viime lamaa, Tšernobylin onnettomuutta, Estoniaa jne.) Ja myös kulttuurisesti musiikki, elokuvat, muoti jne. aika paljon samoja juttuja kokeneet nyt 60-v ja 80-v pari joka rakastuu toisiinsa vert. joku 20-v ja 40-v pari.

Olen täysin päinvastaista mieltä siitä että ikäero pienenisi ajan myötä. Ainakaan sellaisissa tapauksissa joissa mies on vanhempi. Joku 50-60 vuotias saattaa tuntua ihan hyvältä mieheltä vielä 20 vuotta nuoremmallekin, mutta jos viisikymppisenä ollessaan vielä aktiivisessa iässä elää 70v miehen kanssa joka on jo oikeasti vanhus, niin elämä tuntuu tyhmältä.



Ja mitä tulee noihin aikaisemmissa viesteissä olleisiin väitteisiin siitä että vanhempi mies edellyttää naiselta liian perinteistä kodinhoitajaroolia, niin se taitaa johtua enemmän siitä että tietynlaisia sovinistimiehiä kiinnostaa enemmän suhteet nuorempien naisten kanssa. Itselläni ei ehkä periaatteessa olisi mitään sitä vastaan että mies olisi minua vanhempi, mutta nuo vanhemmat miehet jotka minua ovat lähestyneet ovat aina olleet, omista kuvitelmistaan huolimatta, kaikkea muuta kuin ikäryhmänsä valioyksilöitä.

Minulle olisi kyllä ihan vieras ajatus, että mieheni olisi jo 70 (!) ja huonokuntoinen vanhus. Olen siis itse 39 eli sen ikäinen kuin tuo yhden perheen nuorempi vaimo. Meillä on myös pienet lapset, mutta mies jaksaa oikein hyvin - hänhän on mua 4 vuotta nuorempi;)

Itse ajattelisin suurta ikäeroa ongelmana juuri lasten ja perhe-elämän kannalta. Ja tietysti, että joutuu "parhaina vuosinaan" jo omaishoitajaksi ja leskeksi.

Täytyy varmasti olla syy siihen, miksi ex-miehesi ei hyväksy uutta, vanhempaa miestäsi. Ehkä uusi miehesi tuli väliin teidän avioliittoonne tai ehkä ex-miehesi tietää uudesta miehestäsi enemmän kuin sinä...mene ja tiedä mutta kuulostaa kuitenkin omituiselta, kun ex-miehesi lisäksi oma sukusi ja ystäväsi eivät hyväksy uutta seurusteluasi. Minulla ainakin hälytyskellot jo soisivat ja kovasti! Kaikki ei ihan näytä olevan kunnossa! Ja mitä sitten, kun olet esim. 40 tai 45 vuotias? Miehesi tuskin enää jaksaa olla aktiivinen ja nuorekas...onhan hän jo melkein 70 siihen aikaan, kun sinä olet melkein parhaassa iässä. 

[quote author="Vierailija" time="22.08.2010 klo 10:17"]

Jos haluatte saada lapsia kannattaa hyväksyä se että lasta mahdollisesti tullaan kiusaamaan vanhemmasta isästä (lähinnä ongelma kaiketi esiintyy jos mies on jo pitkälti päälle 50v tai noin 60v kun lapsi syntyy). Miten tämä hoidetaan ja selitetään lapselle niin että hän saa työkalut tätä kiusaamista vastaan? Tuntuuko se itsestäsi liian pahalta?

[/quote]

Miten tästä voisi puhua - onko mitään työkaluja? Miten ne kiusaa?

Sairasta!! Se, että sukulaisesi ja ystäväsi eivät hyväksy seurusteluasi, on erittäin hälyttävää! Todella "järkevää" hakea hyväksyntää miehen lapsilta ja sukulaisilta!

Onko kokemuksia siitä missä iässä se vanheneminen alkaa oikeasti, ja missä asioissa ensiksi?

Itse olen 30 vuotta ja miesystäväni 53 vuotta. Olen eronnut pari vuotta sitten ja exäni ei voi sietää uutta miestäni koska uusi mieheni viettää aikaa yhteisen 4 vuotiaan tyttäremme kanssa.

Se ahdistaa minua. Lisäksi mun suku ja ystävät ei oikeen hyväksy meidän seurustelua, mutta miehen lapset, jotka ovat 4-10 vuotta minua nuorempia, hyväksyvät täysin kuten koko suku. Ovat ihanan aitoja.

Mielialat vaihtelee. Lohduttavaa lukea, kun muillakin näyttää ikäeroa löytyvän. Mieheni on erittäin nuorekas, aktiivinen, huumorintajuinen... Ikä on kyllä hänen kohdallaan vain numero. Toki parta hieman harmaantunut...

Onko ikäeroa liikaa jos rakastaa?

Ollaan siis Lipponen & Lipponen ikäerokategoriassa. Miehellä on kolme lasta jotka ovat 2v, 4v ja 7v minua nuorempia. Äitipuoleksi en ole ryhtynyt mutta en kaveriksikaan. Olen heidän isänsä puoliso ja tulemme erittäin hyvin toimeen. Lapset mieltävät minut kuitenkin isänsä kautta huomattavasti vanhemmaksi kuin olenkaan eli ns. kolmekymppisten juttuja ei minun kanssani pahemmin jutella vaikka ikäni puolesta voisinkin niistä puhua.



Ongelmia syntyisi heti jos jommankumman perhe ei hyväksyisi suhdetta. Eli miehen lapset/vanhemmat tai naisen lapset/vanhemmat/isovanhemmat. Meillä ei onneksi ole tullut tästä ongelmaa.



Sama tietenkin kaveripiirien kanssa. Meillä kummankin kaveripiiri on ottanut uuden kumppanin vastaan äärimmäisen hyvin.



Ongelma voi syntyä myös jos nainen hakee vanhemmassa miehessä isähahmoa. Jotain sellaista johon voi tukeutua ja olla vielä "lapsi". Suhde ei tällöin olisi tasa-arvoinen vaan mies olisi dominoiva ja kaiken päättävä. Ennemmin tai myöhemmin nainen kuitenkin kaipaisi tasa-arvoista suhdetta ja tulisi ero. Toisaalta mies voisi kyllästyä mitäänsanomattomaan naiseen joka ei osaa tehdä itse päätöksiä. Tähänkin voin sanoa että onneksi meillä ei ole ollut tätä ongelmaa. Minulla on hyvä isäsuhde - kiitos vaan - enkä kaipaa toista isää. Meillä on miehen kanssa tismalleen sama koulutus (KTM) vaikkakin eri pääaineilla ja arvostamme kumpikin toistemme ammatillista osaamista. En ole ryhtynyt pikkutytöksi myöskään muissa asioissa parisuhteessa. Olen kliseisesti sanottuna "aikuinen nainen" ja olin sitä jo kun rupesimme seurustelemaan. Olin löytänyt itseni ja tiesin kuka olen & mitä haluan.



Iso ongelma joka tulee vastaan on tietenkin se että vaikka tässä elämässä ei koskaan tiedä kuka lähtee täältä ensin niin on oletettavaa että jos ikäeroa on paljon niin toinen jää nuorena leskeksi. Varsinkin jos nainen on nuorempi kuin mies. Vaikka tämä ei ole missään nimessä 100% varmaa niin asia kannattaa prosessoida jo suhteen alkuvaihessa ja miettiä onko tämä asia joka haittaa itseä. Asian kanssa pitää olla sinut jos vakavampaan suhteeseen ryhtyy ja menee esim. naimisiin.



Pitää myös henkisesti valmistautua ja hyväksyä siihen että puoliso on loppuvuosinaan mahdollisesti sairas ja tarvitsee nuoren vaimonsa apua. Haittaako se että kun on itse noin viisikymppinen-kuusikymppinen elämä meneekin miehen terveydestä huolehtiessa ja häntä mahdollisesti auttaessa. Lähtö voi tulla nopeasti ns. terveiltä jaloin tai sitten usean vuoden sairastamisen jälkeen. Oletko valmis siihen? Riittääkö rakkaus ja se että olet saanut elää 20-30 vuotta yhdessä hyvän ja rakkaan miehen kanssa kompensoimaan sitä että menetät miehen aikaisin ja mahdollisesti olet itse viisi- kuusikymppisenä omaishoitaja jonkin aikaa? Et voi katkeroitua tällaisessa tapauksessa miehelle ("en saa elää elämääni kuten haluan kun sua pitää vaan hoitaa") koska olet itse valintasi tehnyt aikoinaan. Mies ei voi iälleen mitään ja olet tiennyt sen alusta asti.



Jos haluatte saada lapsia kannattaa hyväksyä se että lasta mahdollisesti tullaan kiusaamaan vanhemmasta isästä (lähinnä ongelma kaiketi esiintyy jos mies on jo pitkälti päälle 50v tai noin 60v kun lapsi syntyy). Miten tämä hoidetaan ja selitetään lapselle niin että hän saa työkalut tätä kiusaamista vastaan? Tuntuuko se itsestäsi liian pahalta?



Pystytkö ajattelemaan että mahdollinen yhteinen lapsenne/mahdolliset yhteiset lapsenne eivät ole kuin kaksi-kolmekymppisiä kun heidän isänsä mitä luultavimmin kuolee? Hän ei mitä luultavimmin tule näkemään lastenne lapsia. Onko ongelma sinulle?



Tässä nyt jotain potentiaalisia ongelmakohtia.

ystävälläni on 30v vanhempi mies. Tavatessaan kaverini oli 25 ja mies 56. Miehen aikuiset lapset samaa ikäluokkaa kuin kaverini. Ystäväni myönsi suoraan että mies ei enää tuntunut jaksavan olla heidän kahden yhteisen lapsensa kanssa, ikä näkyi arjessa lähinnä siinä. Nyt 14 vuotta myöhemmin mies (70v) on jo aika huonossa kunnossa, muisti pätkii ja liikkuminen vaikeaa. Ystäväni tuntuu kuitenkin olevan sinut tilanteen kanssa. Lapset tuntuvat jotenkin häpeävän välillä vanhaa isäänsä, eivätkä haluaisi kutsua kuulemma kavereitaan heille kotiin. Alkuun itseänikin vaivasi kun kaverin mies oli vanhempi kuin oma isäni, mutta se tunne meni nopeasti ohi.

on tähän asti kaikki sujunut.



Ja 2.sen vastauksessa tulikin kaikki mitä ehkä tosiaan kannattaa miettiä ennenkuin suhteen aloittaa.

Miesystäväni on 14 vuotta vanhempi kuin minä. Minulle ikäero tarkoittaa sitä, että en hänen kanssaan voi ajatella enää lastentekoa, koska hän on jo niin vanha. En koe itseäni tavallaan ihan aikuiseksi, koska hänellä on niin paljon enemmän muistoja ja kokemuksia ajalta, jolloin minä en ole vielä syntynytkään/olen ollut ihan pieni pirpana. Lisäksi miesystäväni lapset ovat omaa lastani n. 5 vuotta vanhempia, miesystäväni voi jo odottaa isovanhemmuutta, minun neitini on vasta vähän toisella kymmenellä. Sellaista eräänlaista eriarvoisuutta. Kaveripiirit ovat ihan erilaiset, ihmettelyjä, selittelyjä yms. kohtaa usein. Joskus miettii itsekin, että onko tässä järkeä. Ja kuitenkin meillä on ikäeroa "vain" tuo 14 vuotta.



Mutta silti suhde voi hyvin ja elämme tasapainoista elämää noin niin kuin yleensä ottaen. Nuo mietteet tulevat mieleen aina silloin tällöin. Varsinkin tuota lastenhankintaa palaan aina toisinaan miettimään, en ihan täysin ole vielä luopunut siitä haaveesta.

Isää itselleni en miehestä halua, enkä välttämättä edes yhteistä lasta. Luulisin että ainakin omalta puolelta suku ja ystävät hyväksyvät ikäeron suuremmitta ongelmitta, miehen puolelta en ole niinkään varma. Vähän mietityttää, pistetäänkö koko suhde keskiän kriisin piikkiin. Eihän se mahdotonta ole, että siitä on kyse, mutta..



Vähän mietityttää tuo suurentunut todennäköisyys jäädä nuorena leskeksi/ omaishoitajaksi, mutta eihän sitä koskaan nuoremmankaan miehen kanssa voi olla varma yhteisistä eläkepäivistä. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että ne yhteiset vuodet olisivat sen arvoisia.



Yksi mitä mietin on se, että näytän vielä ikäistäni nuoremmalta, eli on aika todennäköistä että meitä pidetään isänä ja tyttärenä ulkona käydessä.. Kuinka paljon sitten kuulee, että "Eiks toi okkaan sun isäs, heh, heh."

Itse olen liikkeellä sillä ajatuksella, että tämä kestää niin kauan kuin kestää. Jos /kun päättyy olen onnellinen saamistani vuosista. Seitsemän vuotta ollaan oltu yhdessä ja nämä on kyllä elämäni onnellisimmat vuodet.



Rakastamani mies on siis 18-vuotta vanhempi.

Hyi helvetti!!

Olen myös sitä mieltä, että ikäero ei pienene vanhetessa. Omalla kohdallani ikäerosta oli lähinnä hyötyä, kun itse olin kolmekympinen ja mies 45. Silloin oli helpompaa, kun miehellä oli jo kokemusta pitkistä parisuhteista ja kompromissivalmiutta. Nyt huomaan, että 58-vuotiaalla stressinsietokyky on jo heikentynt ja perhe-elämän ja työn paineita on vaikeampi sietää. Myös seksuaalisuden suhteen ikäero korostuu vanhetessa. Joskus mietin, mitä sitten jos tai kun mies ei enää jossakin vaiheessa kaipaa ollenkaan seksiä. Usein kuvitellaan, että vanhempi mies tuo taloudellista turvaa, mutta ei se aina niin mene: yli 55-vuotiaiden työllistyminen on vaikeampaa ja puolison jäädessä eläkkeelle tulot romahtavat. Eli ongelmia tulee, mutta on niitä toki ongelmia samanikäisilläkin pareilla.