Oletko riuhtonut lastasi, tukistanut, käsitellyt muuten kovakouraisesti joskus?

jos tuosta täytyy jokaviikkoinen harrastus tehdä, niin ei taida toimia... Eikä se erityislapsena oleminen tarkoita että moinen käytös on sallitumpaa.

Erityislapsena hän ei aina ymmärrä sallitun ja ei-sallitun rajoja ja tarvitsee niiden ymmärtämistä varten hieman kovempaa käsittelyä. Mulla on hänen kanssaan monen vuoden kokemus ja ihan sillä rintaäänellä sanon että se fyysinen kurittaminen on mitä hän tarvitsee.

Ja tuolla konstilla et todellakaan opeta hänelle niitä sallitun ja ei-sallitun rajoja vaan annat hänellekin luvan käyttää fyysistä kurittamista.

Ja minä sanon tämän myös ihan eriyislapsen äitinä, joka nyt 10v ja 7 vuotta oltu hoidossa, tutkimuksissa, jaksoilla jne. Jonain päivänä hän laukoo tekemisesi jollekin taholle ja se ei ole mukavaa kuulustelua se.

luunapin taaperolle, joka ei kertakaikkiaan uskonut. En muista mitä teki, mutta tyyliin työnsi kyniä pistorasiaan tai yritti kaataa vettä sähkölaitteelle. Teki jotain hengenvaarallista.



Olin kieltänyt ja nostanut pois pahanteosta sinä päivänä jo kymmenisen kertaa ja sitten se yksi kerta oli liikaa ja läppäsin kädelle. Lapsi säikähti, mutta ei sattunut. Lopetti sen puuhan.



Vaikka voin puolustella tekoa millä hyvänsä, silti se oli väärin ja tuntuu kurjalta ajatellakin sitä. Lapseni on nyt 6v ihana, älykäs, kiltti mutta temperamenttinen tyttö.

että miten itseään voi hillitä tai opettaa olemaan koskematta lapseen fyysisesti?! Jos ei osaa, niin mistä sitä apua saa. Harvempi meistä kurittajista kääntyy neuvolan puoleen. Itse ainakin pelkäisin, että sieltä otettaisiin yhteys korkeampaan tahoon ja jäisi merkinnät johonkin.



T.harvoin kurittava, mutta kuitenkin

jos lapsi on vaarassa saattaa olla pakko kiskaista turvaan.. joskus hermot kireällä on tullut otettua tukasta kiinni, mutta on heti alkanut hävettää ainakin ihmisten ilmoilla, lapsemme käsittelee minua kovakouraisesti, läpsii ja raapii, voinko tehdä ilmoituksen äitiensuojeluviranomaiselle?



Jäähylle uhmaikäisen laitoin, turvaan. Kiukuttelevan lapsen kanssa ei paljoa auta keskustellakaan. Vasta kiukun mentyä ohi.

Taaperoa olen purrut takaisin (en tietenkään kovaa), näyttääkseni että pureminen sattuu.

Olen tukistanut ja olen antanut luunapin. Olen myös napannut lapsen melko kovakouraisesti kainaloon ja kantanut kotiin.

Fiksua? Ei todella. Muutaman vuoden takaisia juttuja.

Ja tuolla konstilla et todellakaan opeta hänelle niitä sallitun ja ei-sallitun rajoja vaan annat hänellekin luvan käyttää fyysistä kurittamista.

Ja minä sanon tämän myös ihan eriyislapsen äitinä, joka nyt 10v ja 7 vuotta oltu hoidossa, tutkimuksissa, jaksoilla jne. Jonain päivänä hän laukoo tekemisesi jollekin taholle ja se ei ole mukavaa kuulustelua se.

Jos sinulla on parempi keino opettaa hänelle oikean ja väärän ero niin kerro se toki minulle. Minä en nyt siis puhu mistään remmistä, edes luunappia en hänelle antaisi saati sitten tukistaminen. Puhun läppäsystä pyllylle tai kädestä väkisin viemisestä esim. autoon. Ei todellakaan mitään "kurittamista fyysisesti" mutta kuitenkin sen verta että hänen fyysinen koskemattomuutensa rikkoontuu.

häntä pyllylle läppäiset? Kerro minulle. Minulla on myös ollut hankalia erityislapsia hoidossa, mutta en ole tarvinnut läpsimisiä tai tönimisiä heidän käsittelyynsä.

Joskus on puoliväkisin kannettu tai raahattu, jos on pahassa paikassa saanut raivarin (esim junaraiteilla).

olen. Pyllylle kunnon läpsäsy, kädestä tiukka ote ja perässä raahaaminen ja töniminen on meillä jokaviikkoista. En kadu ruumiillista rankaisemista enkä mitenkään häpeä. Siinä vaiheessa kun ei muutaman sanomisen jälkeen lapsi vieläkään ymmärrä totella niin katkotaan siivet siltä uhmakkuudelta. Meillä etenkin erikoislapsemme todellakin tarvitsee ruumiillista kurittamista tajutakseen että rajat on olemassa.

yhtä lapsistani, muita en. Tämä yksi on vain ollut todella hankala tapaus, joka ei uskonut puhetta, huutoa, ei jäähyjä, takavarikkoja, ei mitään. Luupää mikä luupää. Nyt isompana on vieläkin kovatahtoinen, mutta nythän se pelkästään hyvä piirre kun häiriökäytös on karsittu pois.

Minulla on ihan kauhea olo näistä, mutta en ole voinut hallita tilanteissa itseäni.



Olin täysin uupunut parin vuoden valvomisesta. Lapsemme on todella kovapäinen ja itsepäinen. Hän ei tottele oikeastaan mitään puhetta, joten useinkin olen joutunut turvautumaan poisraahaamiseen ja väkisin pukemiseen ym.



Kerran lapsi potkaisi päähän vastasyntynyttä sisarustaan. Silloin minulla paloi hihat ja läppäsin lasta mahaan. Se oli automaattinen reaktio minulta, kun joku potkaisi vastasyntynyttäni. Toki kadun tekoa, mutta se vain tuli siinä tilanteessa.



Muita tilanteita on useitakin. Poika ei ole suostunut pukemaan, jolloin puetaan väkisin. Poika rimpuilee kaikilla voimilla vastaan, joten joudun vääntämään käsiä väkisin paidan sisään.



Joskus poika tappelee autoon menemistä ja venyttää itsensä suoraksi ja karjuu suoraa huutoa, jotta en saisi häntä auton istuimeen. Silloin painan häntä väkisin mahasta istuinta vasten, jotta saan vyöt kiinni.



Puistoista, kaupoista, kyläpaikoista ym, on lähdetty karjuen pois, jolloin olen joutunut käytännössä katsoen raahaamaan poikaa.



Kotona on ollut tilanteita, jolloin ole joutunut viemään pojan jäähylle. Poika takertuu minuun kiinni, joten olen joutunut heittämään hänet sylistäni, jotta pääsen hänestä irti.



Onhan näitä, enkä ole ylpeä teoistani. Uskon, että rauhallisten ja kilttien lasten vanhemmat eivät pysty ymmärtämään mitä on olla vaikean lapsen äiti. Kun puhe ei kertakaikkiaan tehoa, on tehtävä jotain muuta. Jos lapsi satuttaa jotain muuta, eikä usko puhetta, on tilanteeseen puututtava fyysisesti.



Toinen lapsemme on täysin eri maata, enkä voisi kuvitellakaan että hänen kanssaan joutuisi käyttämään fyysistä kuritusta.

Jos en päivittäin, niin useita kertoja viikossa. Kerran olen läpsäissyt päähän, niin että lasta varmaan sattui. Yleensä poistan tilanteista liikaa voimaa käyttäen. Samoin nukuttaessa saatan ennemminkin töniä kuin vain asettaa lapseni uudelleen makuulle. Joitain kertoja viikossa menetän hermoni kunnolla. Silloin ravistan käsivarsista kiinni pitäen ja huudan päin naamaa tosi vihaisesti. En pysty hillitsemään itseäni.



Tuntuu siltä kuin jokainen ilta pitäisi pyytää lapselta jostain anteeksi.

Artikkeli tästä aiheesta:

http://www.vau.fi/Teemat/Teemakategoriat/Vanhemmuus/Aiti-ala-lyo/

ajan. Olen tukistanut, töninyt ja pylylle on pienesti annettu.



En ole ylpeä, väsynyt vain kaikkeen ja paha olla (rahahuolet, kiire, väsymys). Mutta inhimillistä.



Se on totta, että näistä asioista ei liiemmälti voi puhua. Lastensuojelulaki on erittäin tiukka. Mutta paikallisessa perheneuvolassa on ainakin sellainen periaate, että jos vanhempi tulee hakemaan apua, ei hänestä tehdä ilmoitusta.



Terapiassa olen myöskin kertonut, eikä kukaan ole ilmiantanut.



Ja normaalilla empatiakyvyllä varustettu ihminen ei hakkaa ilosta tai silkasta sadismista.

pakko kertoa kun näin anonyymisti voin. Mulla oli kerran sellainen erityislapsi hoidossa, joka satuili.

Kerran ontui näyttävästi useamman päivän ajan ja kun vietiin lääkäriin ja oli tutkittu, niin lääkäri tarjosi tikkaria ja ontuminen unohtui samantien :-D

Tapanaan oli kertoa myös kuinka häntä oli piiskattu ja tukisteltu ja tehty ties mitä pahaa. Hän nautti siitä, että sai kertoa mitä kaikkea pahaa oli joutunut kokemaan.

Nämä jutut eivät varmaankaan koskaan pitäneet oikeasti paikkaansa, mutta ehkä joku täysin ulkopuolinen olisi ne uskonut. Niin kirkkainsilmin väitti ja vakuutti tapahtuneen. Mm minä olin joskus humalassa hakannut pesäpallomailalla hänen tarinoissaan.

Jonain päivänä hän laukoo tekemisesi jollekin taholle ja se ei ole mukavaa kuulustelua se.

Kerroinkin jo lapseni koliikista, joka jatkui lähelle vuoden ikää. En olisi voinut kuvitella koskevani vauvaan kovakouraisesti. Myös 1-vuotias puhumaton, vilkas, taapero ja tämän uhma oli ok. Mutta tämän 3v. neidin aina jatkuva uhmaaminen... olen yrittänyt sanallisesti moittia huonoa käyttäytymistä, mutta silti joskus tulee ääneen todettua, että "olet ärsyttävä kakara"... ihan kamalaa. ja juu, kehun kyllä auliisti hyvää käytöstä.



ap

Tuo olisi voinut olla minun kirjoittamani. Olen niin väsynyt esikoiseni raivonpuuskiin.

Minulla on ihan kauhea olo näistä, mutta en ole voinut hallita tilanteissa itseäni.

Olin täysin uupunut parin vuoden valvomisesta. Lapsemme on todella kovapäinen ja itsepäinen. Hän ei tottele oikeastaan mitään puhetta, joten useinkin olen joutunut turvautumaan poisraahaamiseen ja väkisin pukemiseen ym.

Kerran lapsi potkaisi päähän vastasyntynyttä sisarustaan. Silloin minulla paloi hihat ja läppäsin lasta mahaan. Se oli automaattinen reaktio minulta, kun joku potkaisi vastasyntynyttäni. Toki kadun tekoa, mutta se vain tuli siinä tilanteessa.

Muita tilanteita on useitakin. Poika ei ole suostunut pukemaan, jolloin puetaan väkisin. Poika rimpuilee kaikilla voimilla vastaan, joten joudun vääntämään käsiä väkisin paidan sisään.

Joskus poika tappelee autoon menemistä ja venyttää itsensä suoraksi ja karjuu suoraa huutoa, jotta en saisi häntä auton istuimeen. Silloin painan häntä väkisin mahasta istuinta vasten, jotta saan vyöt kiinni.

Puistoista, kaupoista, kyläpaikoista ym, on lähdetty karjuen pois, jolloin olen joutunut käytännössä katsoen raahaamaan poikaa.

Kotona on ollut tilanteita, jolloin ole joutunut viemään pojan jäähylle. Poika takertuu minuun kiinni, joten olen joutunut heittämään hänet sylistäni, jotta pääsen hänestä irti.

Onhan näitä, enkä ole ylpeä teoistani. Uskon, että rauhallisten ja kilttien lasten vanhemmat eivät pysty ymmärtämään mitä on olla vaikean lapsen äiti. Kun puhe ei kertakaikkiaan tehoa, on tehtävä jotain muuta. Jos lapsi satuttaa jotain muuta, eikä usko puhetta, on tilanteeseen puututtava fyysisesti.

Toinen lapsemme on täysin eri maata, enkä voisi kuvitellakaan että hänen kanssaan joutuisi käyttämään fyysistä kuritusta.

MUTTA. Olen kyllä joutunut vääntämään kädet väkisin takin hihoihin, riuhtomaan lapsen pois vaarallisesta tilanteesta väkivoimin (keskellä tietä ja rekka tulossa, vaunut toisessa kädessä, ei siis pystynyt kantamaan lasta ja oli TOSI kiire), painamaan vatsasta turvaistuimeen, kun on ollut kiire, ym.

pakko kertoa kun näin anonyymisti voin. Mulla oli kerran sellainen erityislapsi hoidossa, joka satuili.

Kerran ontui näyttävästi useamman päivän ajan ja kun vietiin lääkäriin ja oli tutkittu, niin lääkäri tarjosi tikkaria ja ontuminen unohtui samantien :-D

Tapanaan oli kertoa myös kuinka häntä oli piiskattu ja tukisteltu ja tehty ties mitä pahaa. Hän nautti siitä, että sai kertoa mitä kaikkea pahaa oli joutunut kokemaan.

Nämä jutut eivät varmaankaan koskaan pitäneet oikeasti paikkaansa, mutta ehkä joku täysin ulkopuolinen olisi ne uskonut. Niin kirkkainsilmin väitti ja vakuutti tapahtuneen. Mm minä olin joskus humalassa hakannut pesäpallomailalla hänen tarinoissaan.

Jonain päivänä hän laukoo tekemisesi jollekin taholle ja se ei ole mukavaa kuulustelua se.

Tulee pistämään opet koville koulussa :D

Ja tuolla konstilla et todellakaan opeta hänelle niitä sallitun ja ei-sallitun rajoja vaan annat hänellekin luvan käyttää fyysistä kurittamista. Ja minä sanon tämän myös ihan eriyislapsen äitinä, joka nyt 10v ja 7 vuotta oltu hoidossa, tutkimuksissa, jaksoilla jne. Jonain päivänä hän laukoo tekemisesi jollekin taholle ja se ei ole mukavaa kuulustelua se.

Jos sinulla on parempi keino opettaa hänelle oikean ja väärän ero niin kerro se toki minulle. Minä en nyt siis puhu mistään remmistä, edes luunappia en hänelle antaisi saati sitten tukistaminen. Puhun läppäsystä pyllylle tai kädestä väkisin viemisestä esim. autoon. Ei todellakaan mitään "kurittamista fyysisesti" mutta kuitenkin sen verta että hänen fyysinen koskemattomuutensa rikkoontuu.

ole ammattilaisia, joilta voit neuvoa kysyä. Ja se ei ole häpeä kysyä sitä neuvoa.

pakko kertoa kun näin anonyymisti voin. Mulla oli kerran sellainen erityislapsi hoidossa, joka satuili. Kerran ontui näyttävästi useamman päivän ajan ja kun vietiin lääkäriin ja oli tutkittu, niin lääkäri tarjosi tikkaria ja ontuminen unohtui samantien :-D Tapanaan oli kertoa myös kuinka häntä oli piiskattu ja tukisteltu ja tehty ties mitä pahaa. Hän nautti siitä, että sai kertoa mitä kaikkea pahaa oli joutunut kokemaan. Nämä jutut eivät varmaankaan koskaan pitäneet oikeasti paikkaansa, mutta ehkä joku täysin ulkopuolinen olisi ne uskonut. Niin kirkkainsilmin väitti ja vakuutti tapahtuneen. Mm minä olin joskus humalassa hakannut pesäpallomailalla hänen tarinoissaan.

Jonain päivänä hän laukoo tekemisesi jollekin taholle ja se ei ole mukavaa kuulustelua se.

Helppohan se on äidin sanoa, että se valehtelee. Itse tunnen lapsen, joka ei todellakaan valehtele kertoessaan mitä äiti on tehnyt ja kyse ei ole raahamisista eikä tukistamisista.

viranomaisilta, koska siinä on iso vaara että avun sijasta tulee vain ongelmia. Lisäksi tiedän varmuudella, että oma vihainen käytös johtuu valtavasta stressistä, jonka siedossa on ongelmia. Kaikki ihmiset eivät pysty hillitsemään stressiperäistä vihantunnetta kun päälle painavat krooninen univelka, rahahuolet, parisuhdeongelmat, ja työkiire. Puskista on hyvä tietenkin yhden tai kahden lapsen miljönäärikotiäidin / maatalon emännän huudella, mutta niin pitkään kuin nämä ihmiset eivät ole olleet arvostelemansa kasvattajan housuissa, voi kommentit jättää omaan arvoonsa. Enkä todellakaan siis puolustele väkivaltaa ketään kohtaan, sanonpahan vaan, että ihmisiä ne satunnaiset läpsijätkin ovat.