Oletko riuhtonut lastasi, tukistanut, käsitellyt muuten kovakouraisesti joskus?

Koskaan ei ollut mitään sen näköisiä jälkiä kropassa, että sille olisi tehty jotain. Lapsi keksi satujaan ihan kaikista, ei vain vanhemmistaan. Vaan myös minusta, koulun opettajista, kavereistaan, sisaruksistaan, ihan kaikista.

Sinun pitää nyt ymmärtää, että erityislapsia on erilaisia. Tämä lapsi oli muutoin ihan tavallisen lapsen oloinen, mutta henkisesti aina korkeintaan 5-6 vuotiaan tasoa. Hänen erikoispiirteitään oli juuri tuo, että hän tykkäsi tarinoida ja aina niissä tehtiin jollekin pahaa. (vrt esim dementikkoihin, joille viimeisiksi sanoiksi mieleen jää yleensä kirosanat - kiellettyjä asioita).

Tämä nyt oli tällainen välijuttu. Ei liity suoraan aiheeseen, sillä tuolle kertomalleni lapselle ei varmasti ikinä oltu tehty mitään pahaa. Hän eli normaalissa kodissa ja hänellä oli todella hyvät rakastavat vanhemmat. Huumorintajuiset ja aidosti välittävät.

pakko kertoa kun näin anonyymisti voin. Mulla oli kerran sellainen erityislapsi hoidossa, joka satuili. Kerran ontui näyttävästi useamman päivän ajan ja kun vietiin lääkäriin ja oli tutkittu, niin lääkäri tarjosi tikkaria jakontuminen unohtui samantien :-D Tapanaan oli kertoa myös kuinka häntä oli piiskattu ja tukisteltu ja tehty ties mitä pahaa. Hän nautti siitä, että sai kertoa mitä kaikkea pahaa oli joutunut kokemaan. Nämä jutut eivät varmaankaan koskaan pitäneet oikeasti paikkaansa, mutta ehkä joku täysin ulkopuolinen olisi ne uskonut. Niin kirkkainsilmin väitti ja vakuutti tapahtuneen. Mm minä olin joskus humalassa hakannut pesäpallomailalla hänen tarinoissaan.

Jonain päi

vänä hän laukoo tekemisesi jollekin taholle ja se ei ole mukavaa kuulustelua se.

Helppohan se on äidin sanoa, että se valehtelee. Itse tunnen lapsen, joka ei todellakaan valehtele kertoessaan mitä äiti on tehnyt ja kyse ei ole raahamisista eikä tukistamisista.

M35

että miten itseään voi hillitä tai opettaa olemaan koskematta lapseen fyysisesti?! Jos ei osaa, niin mistä sitä apua saa. Harvempi meistä kurittajista kääntyy neuvolan puoleen. Itse ainakin pelkäisin, että sieltä otettaisiin yhteys korkeampaan tahoon ja jäisi merkinnät johonkin.

T.harvoin kurittava, mutta kuitenkin

Kukaan ei vielä ole antanut neuvoja tähän.

Lapsi on erittäin voimakastahtoinen, kiukutteleva, uhmakas, mutta olen pystynyt AINA laskemaan kymmeneen mielessäni ja hillitsemään itseni. Vaikeaa on ollut ja huutanut kyllä olen, mutta fyysisesti en ole lapseen kajonnut.

ole lyönyt, mutta olen pukenut väkisin, laittanut rattaisiin väkisin jne. Olen myös estänyt taaperoa kiusaamasta koiraa tai juoksemasta mopon alle seisomalla hänen edessään ja lopulta tarttumalla häneen kiinni ja kääntämällä toiseen suuntaan, enkä mitenkään hellästi koska olen niin hermostunut tilanteesta. Mä koen senkin olevan siinä rajalla, että vastentahtoinen lapsi pakotetaan näihin juttuihin, mut en keksi vaihtoehtoa; usein olen jo käyttänyt muut keinot, mut lapsi vaan ei halua lähteä tai hakee huomiota sillä että leikkii juoksevansa ajotielle ym.

voimakkaasti. Häpeän ja kadun asiaa. Olen puhunut lapseni kanssa näistä.

Pari kertaa myös menettänyt hermoni lapsen uikutukseen ja väsyneenä alkanut matkimaan sitä. Olen käyttäytynyt rumasti, puolustukseni on että minulla on erityislapsi jolle ei tunnu mikään menevän päähän ja pysyvän siellä. Olen usein ärtynyt hänen seurastaan, koska hän ei ole hetkeäkään hiljaa, kysyy jatkuvasti samoja asioita ja tekee samat virheet päivä toisensa jälkeen. Omapäinen potenssiin sata, huutaa ja karjuu, nuorempana syljeksi jne. Ja nyt on turha vittuilla että nämä olisin aiheuttanut käytökselläni, no en todellakaan- minä väsyin tuollaisen käytöksen takia ja aloin vastaamaan samalla mitalla!



Sitä väsymyksen tasoa ja stressin määrää ei voi kuvitella tämän lapsen kohdalla. Hiukset ovat lähteneet kohta puolen vuoden ajan, ekat rypyt ilmestyneet lyhyen ajan sisään, kädet ovat jatkuvasti nyrkissä stressin vuoksi ja yöllä heräilen siihen että kuvittelen lapsen karkaavan (tätä harrasti pienenä) ja väsyneenä varjot alkavat liikkumaan seinillä...

Kerran läimäytin vahingossa liian kovaa lasta niin että tuli jälki. Olen myös riuhtonut pihalla. Ja usein tulee nykäistyä lapset pahanteosta kotona. Olen myös pari luunappia antanut.

Olen joo, ikävä kyllä. Lähinnä jotain kädestä riuhtamista jos ei ole lopettanut. Tönäissyt myös joskus jos on minua satuttanut, lähinnä refleksinä.



En hyväksy sitä, mutta toisaalta se on ihan ymmärrettävää, eikä lasta ole tämä kyllä varmasti sattunut. Pelästynyt varmaan. :/