Törkein tietämäsi pettäminen
Erään tutun miehen vaimo petti miehensä parhaan kaverin kanssa, joka oli myös heidän lapsen kummi.
Kaveri oli ollut miehen bestis jo päiväkodista lähtien. Mies oli monet kerrat puhunut ystävänsä kanssa epäilyksistään, että vaimolla on joku toinen. Bestis oli vaan lohduttanut ja sanonut, ettei varmaan ole, kun vaimohan suorastaan palvoo miestään. Ja samaan aikaan treffaili naisen kanssa ja paneskeli heidän kotonaan, kun mies oli työreissussa.
Kommentit (1234)
Lähti muka poikaporukassa. On totta että mukana oli poikiakin, mutta myös tyttöystävä. "Häämatkan" saikin siis toinen nainen.
Suhde oli alkanut kuumana pari kuukautta ennen häitä. Miehen ystävät yrittivät saada miehen peruuttamaan häät, mutta nössö ei uskaltanut.
Avioliitto ei kestänyt pitkään. Mies on tällä hetkellä naimisissa tuon toisen naisen kanssa.
Minäkin mietin usein, miksi mieheni siirtää tililtään heti palkan tultuaan suurimman osan toiselle, korkeakorkoisemmalle tilille - sieltä sitten napsitaan summia pitkin vuotta aina kuin tarvitaan. Aivan hyvin voisi olla joku "oma meno" josta minulla ei ole hajuakaan.
jolle ei ollut koskaan edes kertonut olevansa naimisissa ja isä. Ei ole vaimolleen koskaan myöskään kertonut tästä aviottomasta lapsestaan ja salaa makselee elareita... no viimeistään perunkirjoituksissa joku päivä
se "isi" joka asuu kotona. Törkeämmäksi ei voi mennä.
Nainen lähti viikonlopuksi pe-su hotelliin toiseen kaupunkiin shoppailemaan, mutta viettikin yöt toisen miehen kainalossa. Kahdeksannella kuulla raskaana ja mies sekä esikoinen odottivat kotona.
Perheenisä tutustui tyttärensä kaveriin, kun kuljetti tyttöjä discoon tms. Lukioikäiset tytöt siis. Ero tuli, mies meni naimisiin tyttärensä kaverin kanssa ja nyt heillä on jo yhteinen lapsikin.
2. Mies meni naimisiin ja aika nopeasti vaimolle selvisi, että mies on jo pitkään pettänyt häntä. Pettäminen oli helppoa, kun vaimo oli sairaanhoitaja ja teki paljon yövuoroja. Ero tuli parin viikon avioliiton jälkeen, vaikka seurusteluaika oli ollut pitkä
edeltävänä ja seuraavana päivänä.
Mies nussi naisystävänsä tytärtä.
Nainen lankesi miehensä veljeen ja oli kuulemma miehen vika, kun raahasi komean pikkuveljen kotiinsa.
Nainen pani 1. miehensä pikkuveljen kanssa, mies kävi kesken omien syntymäpäiväjuhliensa naimassa naapurin eukkoa. Em. nainen pani 2. miehensä parasta kaveria useampaan otteeseen. Miehet ovat edelleen ystäviä, koska "sellaista sattuu".
Eräs nainen pienellä kylällä on varattujen miesten panoalusta. Moni raskaana olevan mies käy naimassa, vaikka vaimo olisi synnyttämässäkin.
Erään tutun miehen vaimo petti miehensä parhaan kaverin kanssa, joka oli myös heidän lapsen kummi.
Kaveri oli ollut miehen bestis jo päiväkodista lähtien. Mies oli monet kerrat puhunut ystävänsä kanssa epäilyksistään, että vaimolla on joku toinen. Bestis oli vaan lohduttanut ja sanonut, ettei varmaan ole, kun vaimohan suorastaan palvoo miestään. Ja samaan aikaan treffaili naisen kanssa ja paneskeli heidän kotonaan, kun mies oli työreissussa.[/kummit ovat pahoja ;)
Sen jälkeen se tosiaan,olikin EXÄ
olivat saunanpesuhuoneessa, kun morsian tarvitsi miehelä olevaa paperia
AIKA PAHA!
olivat saunanpesuhuoneessa, kun morsian tarvitsi miehelä olevaa paperia
AIKA PAHA!
kuuli meteliä olohuoneesta. Meni katsomaan niin siellä se mies pani naisen ystävää sohvalla.
Tosin näitä lapsia oli KAKSI, kahdelle eri naiselle. Kumpikin nuorempia kuin pariskunnan aviolapset. Tämä kaikki kävi ilmi perheelle vasta, kun mies sai sydärin ja kuoli. Mahtoi leskellä ja näillä aviolapsilla ola mukava perunkirjoitus...:( Sitä voisi tosiaan miettiä, että oliko ne kaikki kolmekymmentä vuotta yhtä valhetta ja tunsiko toista edes.
jolle ei ollut koskaan edes kertonut olevansa naimisissa ja isä. Ei ole vaimolleen koskaan myöskään kertonut tästä aviottomasta lapsestaan ja salaa makselee elareita... no viimeistään perunkirjoituksissa joku päivä
Aika nostaa tämä klassikkotopiikki vuoden takaa!
Itse tiedän tapauksen, jossa nainen ei ikävuosina n. 15-30 ole kertaakaan ollut sinkku. Hän on siirtynyt aina suhteesta seuraavaan suhteeseen. En sitten tiedä, kuinka törkeästi hoiti asian...
Minäkin sitä pohdiskelin =D
Todennäköisesti tarkoitetaan saunan pesuhuonetta? Jaa-a.
pyöritteli yhtä teinityttöä samalta kylältä.
Ja tämä juttu paljastui vasta kun mies oli lopulta siepannut tämän tytön ja vienyt jollekin erämaakämpälle kahdeksi vuorokaudeksi. Oli houkutellut tytön ensin vain viattomasti ajelulle. Lopulta tytön etsintöihin osallistui puoli kylää ja virkavalta.
Miehen vaimolle tämä oli täysi yllätys, koska mies oli aina tullut yöksi kotiin. Nainen vielä muutama vuosi sitten oli talon varastoa siivotessa löytänyt miehen mingrip pikkupöksy kätkön.
Mies on saanut tuomion.
Paras kaverini seurusteli hyvännäköisen miehen kanssa.Meillä oli ollut aina säpinää. Kerran erehdyin miehen luo yöksi ja oltiin hommissa. Kaverini soitti miehelle, että tulee sinne yöksi. Mies jatkoi panemista ja selitti kaverilleni, että et voi nyt tulla kun hän on nukkumassa. Kuuntelin siinä miehen alla maatessani, kuinka kaverini itkeskeli ja ruinasi, että saa tulla kun on niin ikävä.
Ero heille tuli jossain vaiheessa ja kaverini meni naimisiin ja teki pari lasta. Mutta vanha suola janotti ja petti miestään taas tämän samaisen miehen kanssa ja jäi rysän päältä kiinni. Aviomiehensä tietenkin heitti kaverini pihalle ja ero tuli.
Kaverini muutti sitten onnessaan tämän alkuperäisen miehen luo ja kehuskeli kaikille, kuinka ihanaa elämä on kun sai nyt vihdoin sen elämänsä rakkauden.
Ainoa vain, että minä vieläkin silloin tällöin paneskelen tämän miehen kanssa.
Kaverilleni en toki ole näiden 25 vuoden aikana koskaan kertonut, että tämä mies on satunnainen sänkykumppanini, vaikka en halua tämän kanssa seurustellakaan. Meillä vain sattuu olemaan sellainen ihonalaissuhde. Mutta mies on niin vaikea luonteeltaan, etten koskaan halunnut miehen kanssa seurustella, vaikka mies on ollut minuun aina rakastunut.
Nuori mies
petti tyttöystäväänsä tämän äidin kanssa. Tyttöystävä sattui paikalle ja sai pariskunnan rysän päältä kiinni.
mutta siinä petettävän naisen sisko yllätti äidin ja siskon miehen sängystä. Ei kyennyt paljastamaan siskolleen, perhe elää edelleen valheessa. :/
meinasin kirjoittaa omia juttuja, mutta tuon ylittänyttä ei ole.
Case is closed.