Mikä naispuolisia liikunnanopettajia oikein vaivaa ?

Ja lukion liikunnanopettaja oli ylimielinen, keski-ikäinen lehmä, jota ei erotettu, vaikka hän teki mitä (koska oli koulun päärahoittaja). Olin lukiossa vahva nuori nainen ja jos olin eri mieltä niin sanoin sen, siis kohteliaasti, keskustellen (esimerkiksi hänen terveystiedontunnillaan tokaisin, ettei liikunta auta kaikkia voimaan paremmin, kun hän yritti iskostaa päähämme, että liikunta parantaa KAIKKIEN mielenterveyttä ja ne jotka väittävät muuta ovat van laiskoja). Hänen kanssaan ei kuitenkaan saanut keskustella vaan hänen suustaan sai kuulla kaikenlaista törkyä. Kerran lähdin hänen puhuttelustaan keskisormi pystyssä. Sama opettaja ei koskaan pitänyt rintsikoita ja kuumina kesäpäivinä löyhytteli itseään nostamalla paitaansa "vahingossa" vähän liiankin korkealle niin, että luokan teinipojatkin näkivät (meillä molemmat sukupuolet liikkuivat samassa ryhmässä, jos olivat valinneet saman kurssin). Minusta hänen tekonsa oli kuvottava ja vastenmielinen. Valitin hänestä rehtorille, joka totesi ettei asiasta saa puhua. Tällaista eräässä Helsinkiläisessä lukiossa. Ala-asteella moni liikunnanopettaja tuntui ajattelevan, että jos joku ei tee parastaan, hän ei yritä tai on uhmakas, vaikka oikea syy usein on, ettei hän osaa. Liikunnanopettajilla on joskus vaikeuksia ymmärtää, etteivät kaikki ole luonnostaan niin hyviä ja siksi jokin mikä heidän tekemänään olisi laiskuutta saattaa oppilaan tekemänä olla taidottomuutta ja signaali lisätreenin tarvitsemisesta. Matematiikanopettajilla oli muuten sama ongelma. Erään vantaalaisen yläasteen matematiikanopettajille oli ylivoimaista ymmärtää, että ne asiat pitää selittää niin että lapset ymmärtävät eikä vain kertoa asia sieltä, toinen täältä ja leimata tyhmiksi ne jotka eivät ymmärrä. Yläasteen matikanopettajani vihasi munia ja sain kursseista vitosia. Kun meillä oli kansallinen matikkatesti, sainkin 8 puolen. Eli en ollut mitenkään huono Suomen yleisillä kriteereillä. Hän ei kertonut numeroita vaan pisteet ja kun hän oli kertonut minun pisteeni, kysyin mitä numeroa ne vastaavat. Hän vastasi kahdeksaa ja puolta ja sanoin, etten tainnutkaan olla kovin huono matikassa. Hän oli hiljaa. Lukiossa sain ensimmäisestä matikan kurssista 10 ja tokasta ja kolmannestakin 9 vain koska siellä opettajat selittivät asiat ymmärrettävämmin. Lapsille ja teineille pitää selittää paljon yksityiskohtaisemmin kuin aikuisille! ja kohta kohdalta. Monet matematiikan opettajat opettivat ainakin kymmenen vuotta sitten kuin puhuisivat kollegoilleen.

lapsen koulussa on liikkaopena entinen poliisi:-/ Kuulema aivan järkyttävä ja saa joka tunti jonkun lapsen itkemään.

sekä ala- että yläasteen liikkaopet oli kuivakoita pienikokoisia neli-viisikymppisiä naisia jotka vihasi toisentyyppisiä tyttöjä eli muodokkaita ja isorintaisia ja suosi niitä itsensä kaltaisia pieniä ja laihoja tyttöjä jotka harrasti jotain voimistelua. Meillä pelattiin tosi vähän, pojat pelas aina, meillä oli jotain ankeeta jumppaa.

toiset voisivat tehdä edistyneempiä harjoitteita ja vaikka pelata keskenään (kivempaahan se pelaaminenkin olisi, kun kaikki osaisivat paremmin) ja toiset taas keskittyä peruskunnon rakentamiseen ja eri tapoihin, joilla sitä voisi pitää yllä.



Ja lisäksi mikäli näyttäisi siltä, että kukaan ei haluaisi edistyneempään ryhmään, jos toisessa pääsisi "helpommalla", niin voisi vielä lisätä, että esim. kiitettävät numerot voisi saada vain osallistumalla siihen edistyneempään.

Ala-asteella. Tosin hän veti vapaaehtoista liikuntakerhoa ja oli miespuolinen. Osasi opettaa oikeaa tekniikkaa esim. palloilulajeissa kannustavasti ja kunkin taitotason mukaan. Naisopettajista ei ollut ala-asteella mitään hyötyä taitojen oppimisen kannalta.



Lukiossa liikunopettaja toisti mantraa "liikuntatuntien tarkoitus on se, että jaksatte sitten kirjoituksissa". Eli 2-3 tuntia viikossa jotain ihan puppua riitti tähän. Ei kuitenkaan 10 harjoitustuntia omassa lajissani ;)

Olin kuvitellut, että nykyään nautitaan liikunnan riemuista ja uusista lajeista koulussakin.

on yläasteen liikuntatunnit. Opettaja oli täysi sadisti, haukkui ja nolasi niin paljon kuin ehti. Muistan täysin elävästi enkun tunnit ennen liikuntaa, kun rukoilin mielessäni sadetta, ettei joutuisi pelaamaan kentälle pesistä. Sisäliikuntakin oli painajaista, mutta ei niin näyryyttävää kuin pesis, jota en osannut ollenkaan. Miksi yhä jätetään koko elämän kestävät haavat niihin lapsiin ja nuoriin, jotka eivät ole niin liikunnallisia eivätkä varsinkaan kilpailuhenkisiä?

henkistä väkivaltaa!

Olen täysin samaa mieltä. Itselläni oli aivan HIRVITTÄVIÄ liikunnanopettajia (kaikki nuoria naisia). Jos et osannut niin johan alkoi nöyryytys hyvien ja siten myös open lellikkien edessä... Muutaman kerran olimme onnekkaita ja sijaisena oli poikien liikunnan opettaja. Jo oli meininki eriä. Opettaja kannusti yrittämään ja kokeilemaan. Jos oppilas hetken emmittyään uskaltautui yrittämään, jo satoi kehuja. Opettaja sai asenteellaan jopa ne "suositut" kannustamaan "rumia ankanpoikasia" ja toisinpäin. Sanomattakin selvää etten harrastunut liikuntaa ennen kuin täytin 22v. ja löysin itsekseni lenkkeilyinnostuksen.

Suurin ongelmien aiheuttaja on siinä, että tytöt on opetettu ajattelemaan että naisilla on erivapauksia liikunnan ja kuntonsa ylläpidon suhteen. Ei ole.

vaikka suht lahjakas olinkin.



Hän suosi valmentamansa voimistelujoukkueen tyttöjä, ne saivat järjestään 9-10 ja aivan sama, mitä suoritukset olivat muussa kuin voikassa. Ja omin silmin todistin, kuinka nämä lellikit oikaisivat Cooperin testissä. Kyllä vitutti, kun itse olin omalla ajalla käynyt juoksemassa että saisin kohtuu tuloksen.



Nykyisistä ei ole vielä kokemusta, kun omat lapset on pieniä.



Ja joo, kyllä tuo joukkueisiin vimppana valituksi tuleminen on julmaa. Luulisi että metodit olisi muuttuneet..

Tottakai on tylsää päästä joukkueeseen viimeisenä, mutta aivan sama juttu se on pojillakin! Miksi tästä tehdään joku erityisesti tyttöjä koskeva ongelma?

omakohtaista kokemusta siitä miltä tuntuu tulla valituksi viimeisenä joukkueeseen. Niitä jotka jo omina kouluaikoinaan halveksivat liikunnallisesti heikkoja.

Mutta kun esim tyttöni on liikunnallisesti lahjakas ja käy harkoissa 6 kertaa viikossa ja silti inhoaa koululiikuntaa..

Nuoruus on vika, joka ajan mittaan korjaantuu aivan itsestään, mutta valitettavasti ennen eläkkeelle jäämistäänkin natsi on natsi.

Minä olisin voinut kirjoittaa nuo yllä olevan lainaukset, mutta jatkan samasta aiheesta.

Olen minä itse tavannu parikin asiallista liikunnanopettajaa, joista toinen - tunnettujen taiteilijaveljesten sisko - sai minutkin, iankaikkisen sohvaperunan liikkumaan vapaaehtoisesti. Osasi löytää sen 'sisäisen liikkujan', joka meissä kaikissa piilee.

Oma urheilijalapseni saa naisopettajalta numeroksi 7, valinnaisen liikunnan miesopettajalta 9. Missä muualla voi olla syy kuin opettajassa?

Joukkuelajit ovat todella jonkinlainen ongelma, sillä yksi hyvä sooloilija pilaa peli-ilon muilta, hyviltäkin pelaajilta. Toisaalta hommasta ei tule mitään, jos osa porukasta pelkää palloa.

Tuntui typerältä jo omina kouluaikoina, miten kuntotestin tulos oli suoraan sama kuin liikunnan numero. Onhan liikunta nyt paljon muutakin. Eikö siinä pitäisi huomioida hyvää yritystä, positiivista kannustamista, reilua peliä jne? Sen sijaan 2000 m juoksu ja kuntopiirin tulokset ratkaisivat yhden numeron.



Niinpä niin. Järkyttävintä oli tajuta, että nuo ratkaisevat edelleen numeron. Edelleen samaa piinaa käydään läpi. En ymmärrä miksi. Kyseessä on taitolaji. Miten ihmeessä taitolajissa arvioidaan vain tulosta eikä prosessia? Miksi se tulos tapahtuu aina julkisesti koko ryhmän nähden? Eihän missään muussakaan aineessa kokeet ole julkisia ja kaikkien nähtävissä/kuunneltavissa. En edes käsitä, miten voidaan kuvitella, että jokin juoksutesti kertoisi mitään esim. pallopelien taitamisesta tai vaikkapa tanssimisesta. Liikunta on niin laaja kokonaisuus, että siinä ei saisi olla tuollaisia vanhakantaisia mittareita, jotka eivät kerro mitään muuta kuin siitä, kenestä on mielekästä juosta ja kenestä ei.



Minusta taitoaineita pitäisi muutenkin arvioida sanallisesti tai sitten hylätty/hyväksytty-akselilla. Ehkä valinnaisliikuntaa voisi sitten arvioida laajemmin numerolla, mutta ei pakollisia liikuntatunteja.

katsovat oppilaan asennetta tuntien aikana ja se voi pudottaa numeroa, jos on naama väärällään tai sanoo esim. voi ei taas luistelua...



Minulla on vain hyviä kokemuksia naisliikkaopeista, omakohtaisiakin.

katsovat oppilaan asennetta tuntien aikana ja se voi pudottaa numeroa, jos on naama väärällään tai sanoo esim. voi ei taas luistelua... Minulla on vain hyviä kokemuksia naisliikkaopeista, omakohtaisiakin.

että vaikka olisi hyvä liikunnassa, saisi hyviä tuloksia jne. mutta asenne on huono eli valittaa.

omakohtaista kokemusta siitä miltä tuntuu tulla valituksi viimeisenä joukkueeseen.

Niitä jotka jo omina kouluaikoinaan halveksivat liikunnallisesti heikkoja.

ymmärtänyt asian täysin!

Ja omaa mahdottomuutta pärjätä liikunnallisesti esim. kilpailla täydennetään sillä että kyykytetään toisia

[quote author="Vierailija" time="14.09.2011 klo 23:17"]

liikunnanopettajan ammattitaidottomuutta jos ei saa koululiikunnasta kivaa oli sitten liikunnallinen tai kömpelö tai jotakin siltä väliltä.

Kyllä minäkin äidinkielenopettajana pystyn kannustamaan sekä himolukijoita että niitä, joitten ainoiksi kaunokirjallisiksi tuttavuuksiksi nuoruusiässä jäävät yläkoulussa luetut kirjat.

[/quote]

Toivon todella hartaasti ettet ole oikeasti äidinkielenopettaja vaan trolli. :D

Heh heh, mä istuin lukioaikana liikunnanopen kanssa kaljalla baarissa, ei oikein kumpaakaan kiinnostanut. Toiset pelasi lätkää.