Mikä naispuolisia liikunnanopettajia oikein vaivaa ?

Noita ihmisiä kiinnostaa kilpailu, kilpailu ja kilpailu. Ja vanhat kunnon lajit.

Se varmaan johtuu siitä, että koululiikunnan yhtenä perinteisenä tavoitteena (valitettavasti se on utopiaa tänä päivänä) on ollut johtaa nuoria kilpaurheilun pariin, ja esiseuloa sinne lahjakkaat.

Liikunnanopet on itse wannabekilpaurheilijoita ja heidän märkä unensa on löytää joku tuleva olympia- tai edes sm-tason urheilijantaimi. Muilla ei sitten niin väliä olekaan.

liikunnanopettajan ammattitaidottomuutta jos ei saa koululiikunnasta kivaa oli sitten liikunnallinen tai kömpelö tai jotakin siltä väliltä.



Kyllä minäkin äidinkielenopettajana pystyn kannustamaan sekä himolukijoita että niitä, joitten ainoiksi kaunokirjallisiksi tuttavuuksiksi nuoruusiässä jäävät yläkoulussa luetut kirjat.

Onhan liikunta nyt paljon muutakin. Eikö siinä pitäisi huomioida hyvää yritystä, positiivista kannustamista, reilua peliä jne? Sen sijaan 2000 m juoksu ja kuntopiirin tulokset ratkaisivat yhden numeron.

Jos yrittää kovasti laskea matikka, mutta tulokset eivät ole hyvät, niin silti pitäisi saada se kiitettävä?!

Kyllä liikunnassakin on taitoja, ja mm. kuntotestit ovat sellainen osa-alue, jota oikeasti voi harjoittaa ja siinä menestyä (eikä siitä ole varmasti mitään haittaa). Eri asia olisi, jos kaikkia vaadittaisiin vaikka tekemään voltteja ja arvosana tulisi PELKÄSTÄÄN sen perusteella.

Onhan liikunta nyt paljon muutakin. Eikö siinä pitäisi huomioida hyvää yritystä, positiivista kannustamista, reilua peliä jne? Sen sijaan 2000 m juoksu ja kuntopiirin tulokset ratkaisivat yhden numeron.

Jos yrittää kovasti laskea matikka, mutta tulokset eivät ole hyvät, niin silti pitäisi saada se kiitettävä?!

Kyllä liikunnassakin on taitoja, ja mm. kuntotestit ovat sellainen osa-alue, jota oikeasti voi harjoittaa ja siinä menestyä (eikä siitä ole varmasti mitään haittaa). Eri asia olisi, jos kaikkia vaadittaisiin vaikka tekemään voltteja ja arvosana tulisi PELKÄSTÄÄN sen perusteella.

oppiaineet taitavat kuitenkin olla sellaisia, että kenen tahansa oppilaan pitäisi pystyä saamaan kohtuullisen hyvä numero vain opiskelemalla ahkerasti. Suomeksi sanottuna kuuntelemalla tunnilla ja tekemällä läksyt. Kympin voi saada, vaikkei olisi erityisen lahjakas, kunhan tekee sen mitä opettaja antaa tehtäväksi. Ehkä jossain lukiotasolla mennään siihen, että ilman matemaattista lahjakkuutta ei matematiikassa voi pärjätä kovin hyvin, mutta siinä vaiheessahan onkin jo tasoryhmät.

alistettu eikä haukuttu. Meidän lukion liikunnanope oli anorektikko ja sairaan epävarma itsestään. Pukeutui säkkimäisiin kaiken peittäviin vaatteisiin ja näkyvissä oli ainoastaan kuivaakin kuivemmat pää ja kädet. Muistan, kun opella ainakin kerran kuussa oli kädet siinä kunnossa, että hän ei voinut tehdä kaikkia osia töistään. Selitys oli aina, että sormet olivat jääneet ovenväliin. Ja kaikki lukiolaiset ohittivat aina koko jutun tyylikkäästi, vaikka ihan kaikki olettivat rouvan olevan miehensä pahoinpitelemä.



Terveystiedon tunneilla ope luennoi luontaistuotekaupan mainoksista. Otti siis mainoksista kopioita piirtoheitinkalvoille, ja sitten luennoi jonkun höpöhöpön terveyshyödyistä.



Tosi sairas oli tämä ihminen. Työnsä hoiti kelvollisesti, mutta liikunnan open tehtävä olisi kuitenkin olla myös malli terveestä naisesta tai miehestä.

kuitenkin juoksen suht hyviä maratonaikoja nykyään. Liikunnan opettajan mielestä olin ihan surkea. Itse asiassa nykyään juoksen parempia aikoja kuin liikunnanopettajani on koskaan pystynyt juoksemaan.

Onhan liikunta nyt paljon muutakin. Eikö siinä pitäisi huomioida hyvää yritystä, positiivista kannustamista, reilua peliä jne? Sen sijaan 2000 m juoksu ja kuntopiirin tulokset ratkaisivat yhden numeron.

Jos yrittää kovasti laskea matikka, mutta tulokset eivät ole hyvät, niin silti pitäisi saada se kiitettävä?!

Kyllä liikunnassakin on taitoja, ja mm. kuntotestit ovat sellainen osa-alue, jota oikeasti voi harjoittaa ja siinä menestyä (eikä siitä ole varmasti mitään haittaa). Eri asia olisi, jos kaikkia vaadittaisiin vaikka tekemään voltteja ja arvosana tulisi PELKÄSTÄÄN sen perusteella.

Siellä sanellaan mitä pitäisi opettaa. Eli on opettajan velvollisuus opettaa kaikki se mitä siellä on määrätty.



Jos opettajan opetusmenetelmä on pelkkä pelejen pelaaminen, niin silloin ope on laiska! Silleen pääsee itse paljon helpommalla.





Tosiaan meitä on moneen junaan :)

T: ope

Ihanko ihan oikeasti olet sitä mieltä, että ihan jokainen teinityttö on tuollainen? Totuus lienee toinen. Noita osuu liikuntarryhmään 2-4 kpl maksimissaan.

Ja se, että liikuntaa oikesti kilpatasolla harrastavat vänkäävät opelle takaisin, johtuu siitä, että koulut suoritustavat ovat usein vaarallisia ja haitallisia. Urheilija osaa luonnostaan varoa loukkaantumista ja ehkäistä vammojen syntymistä.

Ja tasoasettelussa ei olisi mitään vikaa, jos liikuntatunneilla OPETETTAISIIN jotain, ylipäätään. Nyt vaan kerran näytetään ja sitten pitääkin jo itse osata. Ja jos ei osaa, voi painia maan rakoon.

Koulujen jälkeen mun kavereissa on monta liikunnan opettajaa. Minä olin kolmessa koulussa ohjaamassa ja kaikista ryhmistä löytyi vähintään se 5-8 niitä haistattelijoita. Loput ovat hiljaa tai myötäilevät koska ne "pomot" on eniten äänessä ja ne hiljaisemmat pelkäävät niitä. Ehkä 7-luokan ryhmissä noita ei ole vielä, mutta siitä eteenpäin kyllä ja paljon.

Nämä ovat myös kokemuksia kavereideni kautta.

"koulun suoritustavat ovat usein vaarallisia ja haitallisia. Urheilija osaa luonnostaan varoa loukkaantumisia ja ehkäistä vammojen syntymistä". Jepjep. Se että ilmoitetaan tunnin alussa että tänään meillä on tanssia (hiphop) ja meillä on tanssinopettaja paikalla, niin nämä nuoret urheilijat aloittavat vänkäämisen. Kerropas, kuinka vaarallista se tanssin opettelu on näille superurheilijoille?

Tai vaikka siinä tapauksessa kun olemme edellisellä kerralla päätetty että seuraavan kerran pelataan lentopalloa (beachia, itseasiassa, oli syksy ja pääsimme rannalle pelaamaan , kenttä varjossa), ja sillä kerralla kun sitä pelataan, niin nämä maamme toivot kommentoivat että "mähän en mitään pelaa, meen tonne ottaan aurinkoo, ihan vammanen idea koko lentopallo". Näiden ansiosta koko ryhmä alkaa vänkäämään vastaan.

Niin. Tuosta tasoasettelusta. Ajattele. Kysy sellaiselta lapselta joka ei ole hyvä liikunnassa että olisiko se oikeasti hyvä juttu että olisi hänelle oma ryhmä. Voin lotota että vastaus on ei.

Saman voi huomata jo erityisluokista, siis niistä joissa edetään hitaammin. Näiden luokkien oppilaita kiusataan enemmän kuin normaalilla luokalla olevia.

Itse olen aina saanut hyvää opetusta liikuntatunneilla ja ala-asteella me leikimme enemmän kuin pelasimme.

Omasta mielestäni ne kuntotestit jne. tulisi poistaa koska mielestäni koululiikunnan tarkoitus ei ole tehdä vatsalihasliikkeitä vaan oppia siihen tiimityöskentelyyn.

On suorastaan sieltä ja syvältä että teidän äitien asenteet siirtyvät lapsiin.

Onhan liikunta nyt paljon muutakin. Eikö siinä pitäisi huomioida hyvää yritystä, positiivista kannustamista, reilua peliä jne? Sen sijaan 2000 m juoksu ja kuntopiirin tulokset ratkaisivat yhden numeron.

Jos yrittää kovasti laskea matikka, mutta tulokset eivät ole hyvät, niin silti pitäisi saada se kiitettävä?!

Kyllä liikunnassakin on taitoja, ja mm. kuntotestit ovat sellainen osa-alue, jota oikeasti voi harjoittaa ja siinä menestyä (eikä siitä ole varmasti mitään haittaa). Eri asia olisi, jos kaikkia vaadittaisiin vaikka tekemään voltteja ja arvosana tulisi PELKÄSTÄÄN sen perusteella.

Ovat sellaisia joista ei saisi antaa numeroa.

Se cooperin juokseminen on aika tyhjä asia. oikeasti. Kenelle siitä on hyötyä?

Meidän koulussa oli tyttö, joka ei osannut juosta, vaikka henki olisi ollut kyseessä. Ei mitään rakenteellista tms. vikaa, hän vain ei osannut juosta kunnolla. Väsyi muutaman metrin jälkeen. Ei myöskään ollut hyvä oikeastaan missään lajissa, ei osannut heittää palloa, tehdä montaa punnerrusta, jne.

Hänen asenne oli taas hyvä. Hän sai arvosanansa enemmän perehtyen siihen asenteeseen kuin suorituksiin (mikä oli oikein). Hän oli yläasteellakin samalla asenteella ja hänet otettiin mielellään joukkueisiin, koska hän tartutti sen asenteen kaikkiin. Hän opettaa nykyään ala-asteella liikuntaa ja on kaikkien suosiossa.

Liikunta, musiikki ja kuvaamataito ovat sellaisia että niitä ei voi arvostella kaikille _samoin_ perustein. Ne eivät ole lähtöasetelmissa sellaisia aineita, joissa kaikki olisivat samalla viivalla. Toki matematiikka ja äidinkielikin ovat sellaisia että toinen on parempi kuin toinen, mutta lähtökohtaisesti noissa ollaan samalla tasolla. Noihin saa tukiopetusta, mutta mitenpä opetat sellaiselle tanssia, jolla ei ole rytmitajua? Tai sellaisen piirtämään, jonka taidot riittävät tikku-ukkoon?

Noita ihmisiä kiinnostaa kilpailu, kilpailu ja kilpailu. Ja vanhat kunnon lajit.

Se varmaan johtuu siitä, että koululiikunnan yhtenä perinteisenä tavoitteena (valitettavasti se on utopiaa tänä päivänä) on ollut johtaa nuoria kilpaurheilun pariin, ja esiseuloa sinne lahjakkaat.

Liikunnanopet on itse wannabekilpaurheilijoita ja heidän märkä unensa on löytää joku tuleva olympia- tai edes sm-tason urheilijantaimi. Muilla ei sitten niin väliä olekaan.

Noin 30 vuotta sitten ei vielä ollut vastaanvänkyttäviä teinejä, mutta aivan sama meininki oli pahimmilla tunneilla. Tosin minulla oli onni saada ihan mukavia liikkaopettajia.

Tuo yllä oleva lainaus urheilijataimien etsinnästä voi pitää hyvinkin paikkansa. Ainakin meillä muinoin menestynyt kilpaurheilija tuntuu kostavan lahjakkaimmille sitä, että he eivät osallistu 'kykyjensä mukaan' eli eivät edes tavoittele sitä SM-tasoa, johon heillä voisi olla mahdollisuus.

Epäreiluus on näin koululaisten äitinä suurin ongelma arvostelussa. Miksi juuri liikunnassa palkitaan 'hyvästä käytöksestä' opettajaa kohtaan, mutta ei esim. kuviksessa tai matikassa? Käytöksestähän on erikseen oma numero, ei se pitäisi vaikuttaa oppiaineiden numeroihin.

Sillä voi olla yllättävän iso merkitys, jos liikuntaan liittyvästä ammatista haaveileva urheilijatyttö saa jatkuvasti huonompia numeroita kuin laiskemmat kaverit.

Ottaakohan ihmiset liian herkästi itseensä, jos ei pärjää (tai halua pärjätä)... Itse en ollut koskaan kovin hyvä liikunnassa. Laahustin lenkit kävellen viimeisten joukossa. En osunut palloon pesiksessä. Olin hidas pikajuoksussa jne. Numeroksi tuli aina 7 tai 8. Ei ne opet kehuneet, mutta ei se nyt niin iso asia minulle ollut. Varmaankin tiesin alitajunnassani, että vika oli ihan omassa itsessäni, ei suinkaan opettajissa. Pienellä yrityksellä olisin saanut numerot nousemaan. Veikkaan että näissä kommentoijissa on paljon samanlaisia lusmuilijoita kuin minä.



Oma tytär harrastaa aktiivisesti kilpaurheilua. Liikuntatunnit ja opet ovat muuten ok, paitsi että on kuulemma aika tylsää, kun aina mennään sen heikoimman mukaan. Lenkit on hitaita, kun pitää odotella niitä kävelijöitä. Pallopelien sääntöjä on helpotettu, että kaikki ymmärtäisivät. Pesistä pelataan pehmustetuilla palloilla. Ohjelmassa on ollut monenlaisia lajeja, mihin nyt suinkin on paikkakunnalla mahdollisuus ja koululla varoja (keilausta, uintia, sählyä, sulkapalloa, futista, yleisurheilua, suunistusta, hiihtoa, luistelua, ringetteä ym... kaikkeahan ei voi olla). Ja silti porukka jaksaa valittaa.

Asennekysymys, sanon minä.

ainakin minun kokemuksen mukaan. Tyttöni harrasti kilpaurheilua ja rakastaa liikuntaa. Sai testeistä 10 ja silti liikunnannumero 7 WHAT ? Samaan kaveriporukkaan kuului laiskanpulskea 10 tyttö, jolla oli liikunta 9 vaikka sai testeistä 6 tai 7 Just. Ja sama ope kirjoitti joka liikunnantunti LUVATTOMAN poissaolon, silloin kun tyttöni oli jalka kipeä ja käveli kainalosauvoilla. Lääkärintodistus oli toimitettu rehtorille ja liikan opelle, rehtori sanoi että ei kannata edes osallistua liikuntaan.... silti joka kerta luvaton poissaolo. Tämä loppui vasta kun rehtori puuttui asiaan Aivan hirveä ämmä muutenkin

tämä kertomuksen opettaja oli äitiysloman sijainen. Kun vakituinen opettaja tuli takaisin, meno muuttui täysin, yhtäkkiä KAIKKI olivat innolla mukana liikunnassa ja moni harmitteli ettei ollut ottanut liikuntaa valinnaiseksi (tuon sijaisen takia koulun valinnainen liikunta peruutettiin liian vähän osanottajamäärän takia)

Eli ei se todellakaan ole oppilaan asenteesta aina kiinni

Kun ihmettelin miehelle, miksi liikunnanopettajat ovat hirviöitä, mies vastasi, että tottakai, suurin osa liikunnanopettajista, on niitä, joilla on ollut kovat toiveet menestyä itse kilpaurhielijana, mutta eivät olekaan menestyneet. Pitäähän se vitutus johonkin purkaa.

[/quote]

Onhan siellä aina muutama vanha kilpa-urheilijakin, mutta suurin osa on aivan tavallisia liikkujia.

- väittää että koulun kenttä on 350 m vaikka se poikien coopperissa on 400 m (ja mitattu) eli tytöt saavat aina cooperista huonomman tuloksen kuin pojat



- haukkuu, alistaa, pakottaa ja on ilkeä. suosikkioppilaita ovat ns "kympin oppilaat". ei tarvitse osata yhtään mitäänja saa numeroksi 9 (vaikka olisi 4 kk poissa koulusta polvileikkausken takia). Toisaalta taas laittaa luvattomaksi poissaoloksi toisille sen, että ei osallistu liikuntatunnille murtuneen jalan takia (lääkärintodistus toimitettu!)



-pakottaa talvella hiihtämään 4 km päässä olevalle purunradalle VAIKKA koulun pihassa on kunnon latu. Moni ei talvella kulje pyörällä kouluun, joten mitenkähän sinne purunradalle pääsee ? Itse menee autolla. Pakkasrajaa ei ole



- valehtelee rehtorille, jos hänestä valittaa

koska et ole liikunallisesti lahjakas etkä pärjää KILPAILUSSA (jota koululiikunta siis on) saat todistukseen numeroksi 7 tai alle, teitpä sitten mitä hyvänsä. Onpa motivoivaa touhuta mukana !

Sitten näistä nuorista miehistä ja naisista tulee juuri niitä urputtajia, jotka eivät lopulta viitsi edes tehdä liikuntatunneilla mitään. En ihmettele.

Miksei voisi olla vaikka zumbaa, joogaa, sulkapalloa, kuntosaliharjoittelua, vesijumppaa, sauvakävelyä tai jotain itsepuolustuslajeja?

Siksi, koska vika on opettajissa, eli niissä tahoissa, jotka rakentavat opetussuunnitelmia.

Kun siellä istuu ihmisiä, joiden kilpailuhenkistä ja vanhoihin kaavoihin juuttunutta päätä uudet tuulet tai tutkimustulokset siitä, mikä innostaa lapsia liikkumaan, tai ajatus siitä, että liikuntatuntien tarkoituksen olisi oltava kasvattaa lasten kuntoa ja kiinnostusta liikuntaan, eivät hetkauta pois vanhoilta raiteilta. Aivan selvästi siellä on varsinaisia puupäitä, jotka eivät kertakaikkiaan TAJUA mikä järki on ylipäätään oppiaineessa nimeltä liikunta! Mikä pitäisi olla liikunta-aineen tarkoitus ja päämäärä ja miten niihin päästäisiin. Toisaalta arvostus kohdistuu yleisurheiluun ja vanhoihin kunnon pallopeleihin, sekä tiettyihin voimistelumuotoihin. Ei sinne mahdu uudempia liikuntalajeja kuin testimielessä. Jostain syystä ei katsota niiden olevan yhtä arvokasta liikuntaa kuin joidenkin muiden lajien.

Noita ihmisiä kiinnostaa kilpailu, kilpailu ja kilpailu. Ja vanhat kunnon lajit. Ei heillä ole älliä tehdä muutosta tai edes huomata, että sitä tarvitaan!

Kumma juttu, kun ajattelee nuorison huonoa kuntoa, varusmiesten alati laskevaa kuntoa, nuorten ja lasten suuntautumista tietokonepelien maailmaan jne. KUMMA JUTTU tosiaan! Jos koulussa leikittäisiin ja pelattaisiin hauskoja pelejä ja kaiken pohjana olisi leikki ja hauska liikunnan riemu, asiat voisivat olla toisin.

ps. liikuntakerhot ja vastaavat voisivat tarjota lisää oppia aiheesta kiinnostuneille

joka on liikunnallisesti lahjakas monessa lajissa saa numeroksi 7 niin kyllä silloin VIKA ON OPETTAJASSA ja hänen asenteissaan. Sitä ei kukaan voi kieltää.



Ja jos samaan aikaan laiska ja lihava liikuntaa inhoava saa numeron 9

[quote author="Vierailija" time="14.09.2011 klo 15:49"]

ainakin minun kokemuksen mukaan.
Tyttöni harrasti kilpaurheilua ja rakastaa liikuntaa. Sai testeistä 10 ja silti liikunnannumero 7 WHAT ? Samaan kaveriporukkaan kuului laiskanpulskea 10 tyttö, jolla oli liikunta 9 vaikka sai testeistä 6 tai 7

Just. Ja sama ope kirjoitti joka liikunnantunti LUVATTOMAN poissaolon, silloin kun tyttöni oli jalka kipeä ja käveli kainalosauvoilla. Lääkärintodistus oli toimitettu rehtorille ja liikan opelle, rehtori sanoi että ei kannata edes osallistua liikuntaan.... silti joka kerta luvaton poissaolo. Tämä loppui vasta kun rehtori puuttui asiaan

Aivan hirveä ämmä muutenkin

[/quote]

pakko kommentoida tuota arvosanaa: liikunnan arvosana muodostuu monista eri asioista, testitulokset ovat vain pieni osa sitä. Arvosanassa ei arvioida oppilaan vapaa-ajan harrastuksia tai saavutuksia, vaan sitä, mitä oppilas siellä liikuntatunnilla tekee. Arvosanassa ei myöskään arvioida oppilaan ulkoista habitusta, pullealla oppilaalla saattaa siis hyvin olla kiitettävä arvosana. Liikunnan arvosana koostuu myös siitä, miten siellä tunnilla ollaan, mikä on se oma asenne (sekä tehtäviä hommia että muita kohtaan).

Valitettavan usein nämä vapaa-ajallaan kovatasoista urheilua harrastavat asennoituvat liikuntatunteihin varsin negatiivisesti, ei kiinnosta eikä huvita. Ollaan parhaita siinä omassa lajissa ja kuvitellaan, että se riittää. Itse kerron aina lukuvuoden aluksi liikuntaryhmille, että minulle on aivan sama, jos joku on sm-tason urheilija, minulle merkitsee vain se, mitä ja miten hommia siellä liikuntatunnilla tehdään. Samoin kerron suoraan, että sm-tason urheilijalla voi hyvin olla liikunan arvosana 7, jos ei siellä tunneilla huvita eikä kiinnosta. Kaikkea pitää kokeilla ja kaikkeen pitää osallistua, hyvällä asenteella.

Liikunnan opetuksen yksi isoja haasteita on se, että ryhmät ovat todella heterogeenisiä: iso porukka, jossa aktiiviharrastajista sohvaperunoihin ja kaikkea siltä väliltä.

En ole kyllä koskaan kuullut, että joku opettaja vielä nykypäivänä käyttäisi joukkuejaoissa "oppilaat valitsevat" -systeemia, se on todella vanhanaikainen ja suoraan sanoen hirvittävä tapa muodostaa joukkueita. Jako kahteen /kolmeen jne. on se yleisimmin käytetty tapa, toki täytyy katsoa, että ko. lajin harrastajat jaetaan tasan molempiin joukkueisiin.

Eli jos sillä liikuntaa aktiivisesti harrastavalla mussukallanne on liikuntanumero 7, niin ehkä kannattaisi pyytää lasta katsomaan peiliin ja miettimään osaa asennettaan, sieltä löytyy useimmiten se pääsyy arvosanaan.

Meillä pojalla liikuntaluokalla tasoryhmä käytössä niissä joukkuelajeissa joiden pelaajia on luokalla. On kyllä todella hyvä. Pikkuisen voisi olla ei motivoivaa kun ne koripalloilijat ja lätkänpelaajat pelaisivat yhdessä toisen leipälajia. Se aktiiviharrastaja voi pyöritellä ei harrastajaa mennen tullen ja pelaamisessa ei olisi iloa kummallekaan, kun molemmat vaan turhautuisivat. Ja juu ei sitä meidän lätkänpelaajaa haittaa ollenkaan vaikka ei ole siinä koripallossa paremmassa porukassa, vaan pelailee ihan mielellään sitä niiden muiden lajien harrastajien kanssa.

Tytöllä liikunnassa on sitten liikuntaluokan ja normioppilaita sekaisin. Suurin ongelma joissakin joukkuelajeissa tuntuu kuitenkin olevan uusi käytäntö heidän yläasteellaan että tytöt ja pojat ovat samalla tunnilla. Viimeksi sanoi ettei uskaltanut pelata hankipalloa kunnolla kun pojat ottivat kontaktia pelatessa. Ymmärrän kun kyseessä ne jalkapallonpelaajat jotka ovat fyysisesti aika paljon voimistelijatyttöämme isompia. Tässäkin meillä tyttö olisi varmaan mielellään tasoryhmässä ja ilomielin siinä heikommassa niin että futaripojat olisivat saaneet vääntää keskenään- no tosin saivathan he käytännössä, kun muut väistivät.

Meillä siis löytyisi kannatusta tuntitasolla jaettaviin tasoryhmiin sekä lapsilta että vanhemmilta. Enemmän siitä olisi iloa että saa ja pystyy osallistumaan niin että peleistäkin tulisi jotain.

Tulevassa ops-uudistuksessa liikunnan painopiste tulee muuttumaan radikaalisti. Enää ei tarkoitus ole opettaa kilpaurheilulajeja, vaan kannustaa omaehtoiseen liikkumiseen.

tulevassa opsissa 2016 alkaen korostetaan laajemmin liikunnan eri puolia , ei vain korostetusti tiettyjä lajeja. Ehkä opetusta oikeasti muutetaan: toivottavasti koulussa pidetään huolta että ei jää kuolleeksi kirjaimeksi uusi ops. Rehtorin pitäisi pitää huolta tästä mutta liikkaopet ovat monesti reksien suosikkeja syystä ja toisesta.