Mikä naispuolisia liikunnanopettajia oikein vaivaa ?

kaikki minun kouluaikaiset liikkaopet olivat aivan hirveitä...

samoin näyttää olevan nykyisinkin: tytöllä on ollut kaksi naisliikaopea ja molemmat ovat koulun vihatuimpia opettajia. Onneksi nyt ope jäi äitiyslomalle ja uusi kuulemma on MUKAVA ( olisi ensimmäinen mukava liikunnanope)

omakohtaista kokemusta siitä miltä tuntuu tulla valituksi viimeisenä joukkueeseen.

Niitä jotka jo omina kouluaikoinaan halveksivat liikunnallisesti heikkoja.

omakohtaista kokemusta siitä miltä tuntuu tulla valituksi viimeisenä joukkueeseen. Niitä jotka jo omina kouluaikoinaan halveksivat liikunnallisesti heikkoja.

Mutta kun esim tyttöni on liikunnallisesti lahjakas ja käy harkoissa 6 kertaa viikossa ja silti inhoaa koululiikuntaa..

Olen ihmetellyt samaa. Olen aina pitänyt kaikista paitsi liikunnanopettajista, jotka harrastivat suosimista ja syrjimistä ja mielivaltaa.



Liikunta tuntuisi aineelta, jossa lasten itsetuntoa olisi helppo tukea ja jossa kaikilla voisi olla kivaa. Silti se on vain kilpailua ja samojen oppilaiden leuhkimista.



Kun ihmettelin miehelle, miksi liikunnanopettajat ovat hirviöitä, mies vastasi, että tottakai, suurin osa liikunnanopettajista, on niitä, joilla on ollut kovat toiveet menestyä itse kilpaurhielijana, mutta eivät olekaan menestyneet. Pitäähän se vitutus johonkin purkaa.

saavat teinit INHOAMAAN liikuntaa vaikka eikö tarkoitus olisi että liikunnasta pidettäisiin !



meidän lapset opettaja suosii tiettyjä hiljaisia ja kilttejä tyttöjä ja inhoaa esim erilailla pukeutuvia ja äänekkäsitä tyttöjä ja kostaa sen kaikella tavalla:

- vähentää cooperin testissä yhden kierroksen tuloksesta "koska hän kyllä tietää kuinka monta kierrosta kukin juoksi" vaikka 15 tyttöä todisti että oppilas x ohitti kerran

- valehtelee rehtorille monesta asiata

- antaa numeroita ihan mielivaltaisesti, ei taitojen mukaan

- "unohtaa" tiettyjen oppilaiden lihaskuntotestin tulokset kun niistä tulikin 10

omakohtaista kokemusta siitä miltä tuntuu tulla valituksi viimeisenä joukkueeseen. Niitä jotka jo omina kouluaikoinaan halveksivat liikunnallisesti heikkoja.

Mutta kun esim tyttöni on liikunnallisesti lahjakas ja käy harkoissa 6 kertaa viikossa ja silti inhoaa koululiikuntaa..

Minulla on vain hyviä kokemuksia liikunnanopettajista. Itse olin nuorempana mj-tason urjeilija, ja en juuri pitänyt koululiikunnasta.

Syynäpä siihen on se että hyvin harva oppilas siellä osaa yhtikäs mitään ja suurinta osaa ei kiinnosta liikunta tippaakaan. Miten sinä siellä sitten pelaat joukkuepelejä kun ei ketään muuta nappaa. Ei silloin itseäkään nappaa. Liikunnanopettajille hatunnosto. Se ammatti muttuu koko ajan vaativammaksi kun nuorten ja lasten perus liikuntataidot vähenee rajusti.

onko pakko kilpailla ? vai voisiko vain leikkiä? ja vasta yläkoulussa pelata kun taidot paremmat?



ja voisiko jakaa niin että kaikki oppivat ? vähän heikommat ryhmiin joissa opetetaan? eikä niin että jos et ole kokeillut lajia aikaisemmin, jäät auttamatta syrjään kun ne sitä lajia harrastavat dominoivat peliä.



voisiko kertoa, että x ja y osaavat sen takia, kun tekevät tätä joka päivä, ja jos tekin harrastaisitte, olisitte tietysti aivan yhtä hyviä.



ja voisiko ottaa huomioon lasten koko ja kehityserot. pieni metrin pätkä alakoulussa hiihtää veren maku suussa suksilla, jotka menevät vain taaksepäin. Kun samalla luokalla oleva puolitoistametrinen joka hiihtää kilpaa ja jolla säähän sopivat sukset, hiihtää 10 kertaa sen mitä taaksepäin lipsuvilla suksilla pieni oppilas (omakohtaista kokemusta, kun kaverin isä kerran laittoi sukseni kuntoon ja sain sopivat sukset käyttöön veljeltäni, jouduin koulujenvälisiin. sitä ennen olin viimeinen ja vasta aloittanut kierroksen kun toiset jo maalissa)Onko pakko olla niin paljon välineurheilua? entä jos vain leikittäisiin?

Itsellänikin oli liikanopettajana varsinainen sadistiämmä. Kaikesta liikunnasta piti tehdä kilpailu jota käytiin verenmaku suussa. Ne jotka eivät pärjänneet, olleet kilpailuhenkisiä, vahvoja, parhaita, saivat toden totta kokea olevansa ihan saastaa. Täysin natsimeininkiä.

Ala-asteella liikkamaikka oli juuri sitä tyyppiä, että mitään muuta ei tehty kuin hypittiin pukilla tai pelattiin polttopalloa. Opettaja ei välittänyt pätkääkään siitä, vaikka yksikin tyttö itki sitä ettei uskalla hypätä pomppulaudalta pukille. Pakko oli vaan mennä. Tämä tyttö sitten mursi lopulta kyynerpäänsä siinä hommassa :/



Yläasteelle siirryttäessä samainen opettaja jatkoi opetusta. Hänellä oli ne muutamat lempilapset ja loput oli sitten ihan toisen luokan kansalaisia. Tämä opettaja teki yhtä sun toista mitä en halua nyt tässä kertoa, mutta pari vuotta oman yläasteeni päättymisen jälkeen ko. nainen sai potkut.



Joka tapauksessa tämä kyseinen nainen sai meidät monet inhoamaan liikuntaa yli kaiken. Itse olen löytänyt liikunnanilon vasta vuosia myöhemmin.



Ammattikouluun mennessäni tuli vihdoinkin uusi liikkaope. Toiveet oli korkealla, mutta kun opettaja sanoi esimmäisella tunnilla heti esittelyn yhteydessä, että ne jotka polttaa tupakkaa, annetaan automaattisesti yhtä numeroa alempi numero todistukseen, niin ei tarvinnut montaa hetkeä miettiä, että "ojasta allikkoon". Niistä tunneista en muista juuri mitään. Taidettiin suurimmaksi osaksi lintsata koko tunneilta :D

nuori mimmi joka muistaakseni vasta opiskeli liikkaopeksi. Sanoi heti, että hänelle on turha alkaa vängätä tai rankkua seuraa. Naureskeltiin sitten suoraan sanottuna päin näköä, joten tämä opettaja päätti sitten rangaista meitä juoksuttamalla kenttää ympäri. Varmaan arvaatte, että siinä vaiheessa oli opettajan peli jo menetetty ja kaikki löntysti naureskellen ympäri pihaa huudellen kommentteja tyyliin "siinäpähän rähiset, että juokse ihan keskenäs" :)

Tyttöni pitää liikunnanopestaan, sanoi että se on kiva tyyppi eikä pakota ketään mihinkään.



Mä kyllä vihasin liikuntaa yli kaiken, just tosta syystä että liikunnanopeni oli ihan hirveä sadisti.

Kaikki perustui pakottamiseen, kilpailuun, alistamiseen, määräämiseen.



Eikä se ollut tosiaan mikään nuori nainen, vaan melkein 50 v

hitlerinna. Elämäni onnellisin jakso koulussa oli, kun se sairastui ja oli pari kk poissa. Meillä oli

nuorempi nainen sijaisena, se oli ihan ihhimillinen ja mua alkoi jopa kiinnostaa liikunta sinä aikana.

Ikävä kyllä se hirviö tervehtyi, ja tuli takaisin.

Suurin ongelmien aiheuttaja on siinä, että tytöt on opetettu ajattelemaan että naisilla on erivapauksia liikunnan ja kuntonsa ylläpidon suhteen. Ei ole.

Halveksuntasi uhallakin totean, että jos liikuntapäivä sattuu juuri kipeimmän tai runsaimmin vuotavan päivän kohdalle, liikkuminen on kamalaa. Olo on niin vetämätön, että tekee mieli vain maata peiton alla ja itkeä. Ja tämä kun kohtaa vasta kuukkariensa kanssa ensikertoja viettäviä tyttöjä, niin kyllä ymmärrystä pitäisi olla.

Jos yksi-kaksi päivää kuussa viettää hiljaisemmalla tahdilla, ei siinä vielä kunto rapistumaan pääse. Hyi sua, kun et tuon enemmän myötätuntoa tunne.

että olen pyörtyillyt. Harrasta siinä sitten liikuntaa...

Suurin ongelmien aiheuttaja on siinä, että tytöt on opetettu ajattelemaan että naisilla on erivapauksia liikunnan ja kuntonsa ylläpidon suhteen. Ei ole.

Todella puolueellinen ja ankea. Ei uskonut, kun tein hyvän tuloksen, se vaan jätettiin huomioimatta ja aina numero se seiska. Kerran näki minut lenkillä vapaa-ajalla ja sanoi että enpäs olisi uskonut! Motivoivaa.. Aina kaikki joukkueisiin valinnat tehtiin samalla tyylillä että suositut ja open(kin) suosiossa olevat tytöt saivat valita, ja hehän valitsivat kaverinsa ja minä aina viimeisenä.



Lukiossa meno muuttui, meillä oli aivan ihana ope!! Muistelen häntä vieläkin lämmöllä, oli todella kiva ihminen ja on sitä epäilemättä vieläkin. Nuori nainen, varmaan aika vastikään oli valmistunut. Antoi ihan eri tavalla vapauksia ja saimme kokeilla eri lajeja. Joku pakollinen juttu laitettiin kalentereihin mutta muuten suunnittelimme ja juttelimme yhdessä tulevista tunneista! Ja mä sain elämäni ekan kasin liikunnasta :))) jee!

mutta mun on tosi vaikea uskoa, että oikeasti on niin paljon kamalia liikunnanopettajia.

Varmaan muutama mätä yksilö mahtuu joukkoon, ihan niin kuin missä tahansa työpaikalla, mutta vaikea kuvitella, että ne oikeasti olisi esimerkiksi niin ammattitaidottmia, että haukkuisivat lasta luuseriksi. Kavereiden kyllä uskon haukkuvan siinä pelin tiimellyksessä - joten onko kyse inhosta liikuntatunteja kohtaan - johon vaikuttaa monta tekijää -vai ihan oikeesti sitä opettajaa kohtaan?

tilannetta, josta on luultavasti jokaisella suomalaisella omakohtaista kokemusta.

Minun kohdalleni osui vain yksi kammottava liikunnanopettaja, mutta osuipa kuitenkin. Tiedän, että pojilla oli myös samoilla luokilla täysin sadistinen mulkero liikunnanopettajana, joten en menisi sanomaan että on kyse vain NAISopettajista.

Myös muutamia muita epäkelpoja opettajia on osunut kohdalle, mutta kyllä tuo liikunta tuntuu olevan oppiaineista se, joka vetää puoleensa epäempaattisia, pinnallisia ja kilpailuhenkisiä ihmisiä. Eivät tietenkään kaikki ole sellaisia.

Ja kuinka moni innokas lapsi onkaan alkanut inhoamaan liikuntatunteja juuri siellä tapahtuvan kilpailuttamisen, epäreilun kohtelun ym. vuoksi? Minä ainakin inhosin ja jollain lailla pelkäsinkin liikuntatunteja tietyssä vaiheessa, vaikka olenkin aina tykännyt liikunnasta eri muodoissaan. Miksi vaikkapa ihanasta hiihdosta piti tehdä koulussa niin kammottavaa, tai miksi voimistelutunneilla kukaan muu ei saanut kannustusta ja rohkaisua kuin pari suosikkioppilasta?

Versinkin telinevoimistelujaksoina tunsin kuolemanpelkoa, joka yleensä tunnin loppupuolella tai heti jälkeen purkautui oksennuksena tai itkuna. Se taas ei yhtään tilannettani auttanut, päinvastoin.

Mulla ei ole yläaste ajasta pitkä aika, olen 24 ja jossain vaiheessa olin useamman kuukauden työharjoittelussa koulun puolesta liikunnan opettajan mukana.

Yläasteelaisten tyttöjen asenne on järkyttävä.

Siellä haistatellaan opettajalle, nakellaan niskoja ja joka ikiseen asiaan vänkytetään vastaan.

Opettajan on siksi oltava niille yläasteelaisille pikkuprinsessoille tiukka ja pitää kuria.



Olisittepa kärpäsenä katossa joskus kun nämä teidän teiniprinsessat alkavat aukomaan päätään sille liikunnanopettajalle "nosiiskun en mä voi tehdä sitä ja sitä kun mun hiukset menee lyttyyn vitu ämmä", "no en varmaan pistä mitään räpylää käteen kun se on kuitenkin uinu sun pillussa." Ja muuta yhtä hemmetin älykästä.

Sekin liikunnanopettaja jolla olin harjoittelussa sanoi että hän alussa oli ymmärtäväinen jne. mutta jossain vaiheessa tajusi ettei teinien päähän mene mikään läpi.

Se on sitä paitsi yksi ja sama mitä siellä tunneilla tehdään kun ne teinit vänkyttävät joka tapauksessa. Yleensä ne aktiivisesti jotain urheilua harrastavat ovat kaikkein asenteellisimpia ja pahimpia vastaanvänkyttäjiä.

IKINÄ en ole kuullut että kukaan opettaja haukkuisi oppilaita luuseriksi, mulla onkin ollut hyvät liikunnanopettajat, jotka huomioivat kaikki.

(menkkakivuistakin tarvitsee muuten tänä päivänä lääkärin todistuksen)



JA siitä tasoasettelusta: Olisikos sitten mukavaa kun teidän lapset, jotka on laitettu siihen huonompien ryhmään, kokevat tulleensa syrjityiksi ja huonommiksi kuin muut? Sitten te samat äippäliinit valittaisitte täällä että miksi on tälläinen taso systeemi kun meidän Perttieveliina on niin masentunut kun on siellä huonompien ryhmässä.



Tällä palstalla on kyllä yksi ja sama mitä opettajat tekevät kun he ovat joka tapauksessa (äitien mielestä ainakin) perseestä.



Ja ei, en ollut ikinä ensimmäisten joukossa kun joukkueita valittiin, mutta liikunnassa tulisi mielestäni enemmän keskittyä siihen että ne lapset ja nuoret opetetaan toimimaan ryhmässä, auttamaan toisiaan ja tukemaan toisiaan. Ei siihen että ollaan eri tasoisia ja ne paremmat saa pelata samaan aikaan kun ne huonommat tekevät vatsalihasliikkeitä.

Ilmeisesti ette edes ole sitä miettineet kuinka paljon joku tasolähtöisyys vaikuttaisi niin lasten kuin nuortenkin mieleen.

Miksei voisi olla vaikka zumbaa, joogaa, sulkapalloa, kuntosaliharjoittelua, vesijumppaa, sauvakävelyä tai jotain itsepuolustuslajeja?

Siksi, koska vika on opettajissa, eli niissä tahoissa, jotka rakentavat opetussuunnitelmia.

Kun siellä istuu ihmisiä, joiden kilpailuhenkistä ja vanhoihin kaavoihin juuttunutta päätä uudet tuulet tai tutkimustulokset siitä, mikä innostaa lapsia liikkumaan, tai ajatus siitä, että liikuntatuntien tarkoituksen olisi oltava kasvattaa lasten kuntoa ja kiinnostusta liikuntaan, eivät hetkauta pois vanhoilta raiteilta. Aivan selvästi siellä on varsinaisia puupäitä, jotka eivät kertakaikkiaan TAJUA mikä järki on ylipäätään oppiaineessa nimeltä liikunta! Mikä pitäisi olla liikunta-aineen tarkoitus ja päämäärä ja miten niihin päästäisiin. Toisaalta arvostus kohdistuu yleisurheiluun ja vanhoihin kunnon pallopeleihin, sekä tiettyihin voimistelumuotoihin. Ei sinne mahdu uudempia liikuntalajeja kuin testimielessä. Jostain syystä ei katsota niiden olevan yhtä arvokasta liikuntaa kuin joidenkin muiden lajien.

Noita ihmisiä kiinnostaa kilpailu, kilpailu ja kilpailu. Ja vanhat kunnon lajit. Ei heillä ole älliä tehdä muutosta tai edes huomata, että sitä tarvitaan!

Kumma juttu, kun ajattelee nuorison huonoa kuntoa, varusmiesten alati laskevaa kuntoa, nuorten ja lasten suuntautumista tietokonepelien maailmaan jne. KUMMA JUTTU tosiaan! Jos koulussa leikittäisiin ja pelattaisiin hauskoja pelejä ja kaiken pohjana olisi leikki ja hauska liikunnan riemu, asiat voisivat olla toisin.

ps. liikuntakerhot ja vastaavat voisivat tarjota lisää oppia aiheesta kiinnostuneille

Ihanko ihan oikeasti olet sitä mieltä, että ihan jokainen teinityttö on tuollainen? Totuus lienee toinen. Noita osuu liikuntarryhmään 2-4 kpl maksimissaan.



Ja se, että liikuntaa oikesti kilpatasolla harrastavat vänkäävät opelle takaisin, johtuu siitä, että koulut suoritustavat ovat usein vaarallisia ja haitallisia. Urheilija osaa luonnostaan varoa loukkaantumista ja ehkäistä vammojen syntymistä.



Ja tasoasettelussa ei olisi mitään vikaa, jos liikuntatunneilla OPETETTAISIIN jotain, ylipäätään. Nyt vaan kerran näytetään ja sitten pitääkin jo itse osata. Ja jos ei osaa, voi painia maan rakoon.

Ilmeisesti ette edes ole sitä miettineet kuinka paljon joku tasolähtöisyys vaikuttaisi niin lasten kuin nuortenkin mieleen.

En minäkään pidä ajatusta hyvänä. Päin vastoin, mitään jaottelua ei saisi olla (jaotteluahan nykyään on, ja on aina ollut. Hyvät oppilaat, huonot - tähänhän ne ikävät muistot monesti liittyvät) ja oppilaat pitäisi johdattaa hauskoihin liikuntokokemuksiin.

Mä uskon kyllä, että kaiken tuon haistattelunkin pohjana on huonosti hoidettu liikunnanopetus ala-asteelta saakka. En tarkoita yksittäistä opettajaa vaan koko tuntisisältöä. Jos oppilaat pitäisivät aineesta, haistattelu olisi varmasti vähäisempää. Mutta tosiaan eiköhän jokainen aineopettaja yläasteella joudu tuollaisen kohteeksi ikävä kyllä.