Lue keskustelun säännöt.
Mistä löytää elämäniloa kun on hirveät taloudelliset huolet ym?
14.08.2010 |
Mieheni on työttömänä jo toista vuotta ja kärsii lisäksi masennuksesta, joten ei jaksa oikein hoitaa lapsia tai tehdä kotitöitä. Saa huonoa työttömyyskorvausta (lähes minimi), koska edelliset vuodetkin ennen työttömyyttä olivat niukkatuloisia - pätkätöitä. Elämme minun pienellä lähihoitajan palkallani koko perhe + miehen pienillä tuilla. Paha tässä on se, että ennen miehen työttömyyttä ja sairastumista - 6,5 vuotta sitten - ostimme oman asunnon ja sitä nyt maksamme pois. Lapsilla on täällä kaverit ja asunto sinänsä on kiva ja ihana, en vaan osaa enää siitäkään nauttia. Viime vuosi meni vielä jotenkin, nyt tuntuu että minäkin vajoan. Huolta, huolta, huolta, murhetta ja paljon velvollisuuksi. Ei ole rahaa mihinkään omaan kivaan, kun rahat ei meinaa millään riittää edes peruselämiseen. Hirveä stressi on koko ajan raha-asioista. Lapset 4v ja 5v ovat koko ajan minun vastuullani ja kaikki tuntuu harmaalta ja kamalalta. Töissäkin on hirveän rankkaa, liian vähän henkilökuntaa eli ylikuormittavaa työtä ja työilmapiiri on hirveä: moni on masentunut siellä, joutunut kiusatuksi ym. Olen kuitenkin ihan jumissa työssäni, tahtoisin opiskella lisää muttei ole mitenkään varaa nyt. En pysty myöskään vaihtamaan työpaikkaa, koska nykyinen on lähin mahdollinen ja jos menisin kauemmas töihin, tulisi työmatkakuluja ja niihin ei kertakaikkiaan ole varaa. En myöskään tahtoisi lasten hoitopäivien pitenevän, tällä hetkellä vien heidät hoitoon 7.30 ja haen 16.30, kuljemme kävellen. Myös jos vaihtaisin työtä, minulla ei olisi enää pitkään aikaan lomia kuten nyt.
Olen yrittänyt nauttia ilmaisista asioista, kävelyistä lasten kanssa, luonnosta, kirjastokäynneistä, mutta huolet tuntuu niin suurilta (myös liittyen mieheni masennukseen sekä äitini vakavasta sairaudesta, joudun huolehtimaan paljon myös äidistäni) etten vaan saa näistä pienistä ilmaisista asioita iloa irti. Joka kerta ruokakaupassa tunnen suurta ahdistusta kun ruoka maksaa liikaa vaikka yritän ostaa aina halvinta, saati kun pitää ostaa lapsille vaatteita, ennen mm. nautin hirveästi lastenvaatteiden ostosta, nyt sekin ahdistaa kamalasti kun rahaa menee taas liikaa vaikka miten halpaa ostaisi. Olemme jo sopineet että maksamme pankkiin asunnosta vain korkoja + hyvin pientä lyhennystä noin 100 euroa kuukaudessa ja silti tilanne on tämä. Korot+lyhennys tekee yhteensä noin 600 euroa/kk. Päälle lasten hoitomaksut (ei täydet, mutta ihan "riittävät"), ruokakulut, pakolliset hygienia yms, kulut, vakuutukset, sähkö, yhtiövastike, toisen lapsen perussairauden vaatimat lääkeet jne, niin on todella tiukkaa. Minulla on nettopalkka vain 1200 euroa/kk.
Kun pääsen töistä, kotona odottaa masentunut mies ja huomiota vaativat lapset, paljon kotitöitä ja mihinkään omaan kivaan ei ole varaa eikä oikein aikaakaan ja nyt tuntuu etten oikein osaakaan nauttia asioista.
Voi apua, mistä te muut tiukassa taloudellisessa tilanteessa/muuten hankalassa tilanteessa olevat saatte iloa elämään? Tiedän, että pitäisi pitää itsestään todella hyvää huolta, minulla ei ole varaa romahtaa, niin moni asia on yksin minun harteillani. Tuntuu, että jaksan kyllä, mutta mistään en kyllä nauti. Miten ilon pilkahduksia harmauteen?
Kommentit (66)
Haluan joka tapauksessa ap lähettää sinulle paljon, paljon halauksia. Tilanteenne kuulostaa kurjalta ja silti olet pystynyt pitämään perheen vedenpinnan yläpuolella. Todella hienoa!
Muista kuitenkin että et voi loputtomasti selvitä tästä yksin vaan tarvitset miehesi apua myös. Hyvä että hänellä on lääkitys ja hän käy säännöllisesti tapaamisissa. Niistä on varmasti aikaa myöden apua.
Mietin myös sitä että olisiko mitenkään mahdollista että miehesi osallistuisi edes vähän lasten hoitoon. Veisi kahdeksaksi päiväkotiin ja hakisi kolmelta iltapäivällä. Silloin pääsisitte 5-7h hoitomaksun piiriin. Miehelle tämä toki tarkoittaisi aamulla 30min hoitovastuuta lapsista ja iltapäivällä 1,5 tunnin vastuuta. Mutta jotenkin vaan tuntuu että miehen masennuksen pitää olla kyllä hyvin hyvin vakava ja syvä jos ei näihin pieniin pätkiin pysty. Kenties hän on enemmänkin vain tottunut siihen ettei vastuuta ole ja sen vuoksi asia tuntuu hankalalta. Hänellähän on kuitenkin lääkitys päällä jonka pitäisi viedä pahin masennus pois. Lapset saisivat kuitenkin aamiaisen, lounaan ja välipalan päiväkodissa eli miehen ei pitäisi huolehtia ruokailuista. Ainoastaan viedä ja hakea lapset ja katsoa jonkin aikaa etteivät lapset joudu vaaraan. Lapset ovat onneksi jo taaperoiän ylittäneitä eli eivät tee varmaankaan mitään ihan päätöntä. Mies voisi hyvin tässä tilanteessa laittaa vaikka dvd:n/videon pyörimään kun tulevat kotiin päiväkodista ja katsoisivat sitten jotain lastenohjelmaa siihen asti kunnes tulet.
Halaus vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritän nyt suhtautua tähän vastoinkäymisenä, jonka jälkeen tulee sitten taas parempia aikoja. Huomaan nyt, että ajatukset tulevaisuudesta ovat olleet minulla jo jonkin aikaa todella synkkiä, joten ehkä se on osaltaan aiheuttanut tätä harmautta.
t. ap
Kiitos siitä! Ennen tätä masennusjaksoa mies oli muuten hyvinkin kotitöihin osallistuva ja lasten kanssa puuhaileva, joten kyse ei ole siitä että olisi tottunut ns. pääsemään helpolla. Nyt ei tee kotitöitä lainkaan, hänelle on mieletön ponnistus esim. tyhjentää tiskari ja tuntuu uupuvan sellaisesta täysin, se on hänelle suunnaton ponnistus, johon ei pysty kuin ehkä kerran kahdessa viikossa ja se vaatii häneltä hirveästi.
ap
....että hänen ei täydy jaksaa tehdä mitään joten hän ei myöskään jaksa.
Olisihan se meille kaikille helpointa vaan olla vastaamatta lapsille ja huutaa jos ärsyttää mutta se ei ole mahdollista. En halua sanoa ilkeästi ja toivon että otat tämän omalla tavalla mutta oikeasti - sinä mahdollistat nyt osaltasi miehesi käyttäytymisen uhrautumalla ja tekemällä kaiken itse.
Kun ei ole pakko olla pitkää pinnaa lasten kanssa niin ei sitä myöskään ole. Jos tuntuu pahalta ajatukselta ja ahdistavalta että isä vie lapsensa päiväkotiin niin aloittakaa vaikka sillä tavalla että sinä lähdet alkuillasta tuulettumaan 30 min ajaksi jolloin miehen on pakko vaan pärjätä lasten kanssa. Piste. Sitten muutatte sen siihen että mies vie lapset pk:iin mutta sinä haet. Ja sitten että mies vie ja hakee.
Tähän on nyt tultava muutos ja sinä olet siinä avainasemassa. Älä enää mahdollista miehesi käytöstä. Rakasta miestäsi niin paljon että älä anna hänen vain makoilla kotona.
sinulla on niin pienet tulot että varmasti saatte toimeentulotukea ainakin. Toimeentulotuen perusosa/per henkilö aikuisella 354 ja lapsilla ,iästä riippuen alle kolmesataa. Siihen vielä lisäksi perusmenot (Sähkö,asuntolainan korot,lämmitys, jotkut vakuutukset ja terveydenhoitomenot, ja päiväkotimenot) Sossusta saat muutakin apua ja tukea, jos vaan ovat asiansa osaavia. Perheneuvola auttaa myös.
Suosittelen sinulle opiskelua ainakin jossain vaiheessa. Kannattaa laskea että mitkä olisivat tulot/menot jos tilanteessasi opiskelisit verrattuna siihen, mitä ne ovat nyt. Se ainakin piristäisi sinua ja auttaisi taloudellisesti myöhemmin.
Myös kirkon perheasiainneuvottelukeskuksesta saat hyvää ja luotettavaa keskusteluapua. Sinä tunnut olevan nyt teidän perheessä se yksinäinen tekijä ja huoltaja.
Yritä hakea apua virallisilta tahoilta. Ihmiset eivät valitettavasti jaksa kuunnella huolia ja murheita (omakohtainen kokemus!) vaikka se taakan jakaminen olisikin nyt se, mitä ystäviltäsi kaipaisit. Nämä viralliset tahot ovat silloin hyvä kanava.
t.Yksi aiemmista vastaajista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidillä ei ole muita, olen ainoa lapsi. Yritän tukea myös häntä sairaudessaan. Eli omien kotitöiden päälle tulee myös äitini kaksion kotityöt. Joskus on ihan piristävääkin käydä äidin luona, hänelläkään ei ole helppoa, mikä toisaalta yhdistää meitä. En silti varsinaisesti iloa saa siitäkään.
- voi että kun kuulostan muuten negatiiviselta, näin ajattelen pohjimmiltani, mutta IRL kyllä esitän iloisempaa ja positiivisempaa kuin oikeasti olenkaan, muiden vuoksi -
ap
Minusta tuntuu että sinun voimasi ovat uupumassa ja olet masentumassa myös.
Hyvä että aloit hakemaan apua edes tältä palstalta.Asioiden jäsentäminen auttaa alkuun. Kyllä se ulospääsy valoon löytyy! Jos pääsisit lääkärille tai neuvolaan juttelemaan ? Onko lasten neuvolatäti millainen, voisiko hänelle puhua ? Jospa kunnassanne saisi jotain apua vaikka perhetyöntekijän hetkeksi ?
Tärkeintä olisi, että et uupuisi totaalisesti, kameliltakin katkeaa selkä.
ja ensinnäkin voimia! Minusta kyllä vaikuttaa siltä, että sinäkin olet masentunut. Tuo ilottomuus ja elämän harmaus, suorittaminen, on juuri sitä. Voisit käydä ihan lääkärissäkin, mutta ennen kaikkea tarvitsisit aikaa ja jonkun, kenen kanssa saa selvittää tätä vyyhtiä. Nyt yrität vain suoriutua päivästä toiseen. Koska tämä päivä on mitä on, keskity vaihteeksi tulevaisuuteen: mitä itse haluat tulevaisuudelta? Uuden ammatin? Lisää lapsia? Tyydyttävän työn? Onnellisen parisuhteen? Miehesi masennukselle et voi mitään, mutta omaan oloosi voit vaikuttaa. Sinuna kävisin työterveyshuollossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
masennus on todellinen sairaus, ei ole kyse siitä ettei häntä huvittaisi tai olisi tottunut ottamaan laiskasti. Nämä on näitä yleisiä masennukseen liittyviä harhaluuloja. Oikeasti mieheni, kuten aiemmin kerroin, oli aiemmin hyvinkin osallistuva, mutta nyt ei siis jaksa enää osallistua, kaikki on hänelle ylivoimaisen rankkaa. Näen, että ottaa hänellä koville. Saakin nytkin lääkityksestä huolimatta öisiä ahdistuskohtauksia ja koska välillä on melko agressiivisen oloinen, en ole uskaltanut jättää lapsia hänen vastuulleen, mutta harkitsemme nyt kuitenkin tuota osapäivähoitoa.
ap
älä anna hänen vain makoilla kotona.
Päivittäiset rutiinit lasten kanssa varmasti auttaisivat masennuksen hoidossa.
Annetaan makoilla malli, vie asioita vain pahempaan suuntaan. Miehelle jää liikaa aikaa märehtiä ongelmiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
masennus on todellinen sairaus, ei ole kyse siitä ettei häntä huvittaisi tai olisi tottunut ottamaan laiskasti. Nämä on näitä yleisiä masennukseen liittyviä harhaluuloja. Oikeasti mieheni, kuten aiemmin kerroin, oli aiemmin hyvinkin osallistuva, mutta nyt ei siis jaksa enää osallistua, kaikki on hänelle ylivoimaisen rankkaa. Näen, että ottaa hänellä koville. Saakin nytkin lääkityksestä huolimatta öisiä ahdistuskohtauksia ja koska välillä on melko agressiivisen oloinen, en ole uskaltanut jättää lapsia hänen vastuulleen, mutta harkitsemme nyt kuitenkin tuota osapäivähoitoa.
ap
Miestäsi ei todellakaan auta se että hänelle sanotaan "piristys nyt".
on hyvä idea! Soitapa heti ensi viikolla ja kerro että olet uupumassa parisuhteeseen ja koko perheen tilanteeseen. Voi olla että joudut odottamaan mutta ajan saisit ja voisit käydä juttelemassa ulkopuolisen kanssa luottamuksellisesti.
Vaikka on kirkon alla tuo niin ei ole mitää uskonnollista! Koulutetut henkilöt, psykologeja siellä.
Itse kävin viimeksi vuosi sitten yksin juttelemassa useamman kerran. Auttoi todellakin kun sai puhua ja joku OIKEASTI kuunteli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaksan tehdä asioita, vaikken saakaan niistä iloa murheideni vuoksi. En ole epätoivoinen, olen vain menettänyt elämänilon ja minusta tuntuu että piristyisin kyllä jos esim. rahaa olisikin enemmän käytettävissä, en vaan osaa uskoa että lähivuosina niin olisi. Elämä on tympeää ja harmaata, mutta olen kyllä silti osallistuva äiti/vaimo/tytär. Vai voiko masennus ilmetä näinkin? Mieheni masennus on hyvin erityyppistä, totaalista ja hän on erittäin uupunut, ei jaksa mitään ja on hyvin epätoivoisen oloinen. Minusta kyllä tuntuu että selviän, en vaan saa asioista iloa. Murheet on niin paljon suurempia kuin ne pienet ilonhiput. Kovin mielelläni en masennusdiagnoosia hankkisi tai kääntyisi esim. sossun puoleen jotta auttaisivat koti/lapsiasioissa, koska koen sinänsä jaksavani ne, en vaan iloitse niistä. Minulla ei ole kovinkaan positiivista mielikuvaa "sosiaalityöntekijöiden hampaisiin joutumisesta" ja koska lapsemmekin ovat esim. päiväkodin taholta kehuttuja ja iloisia lapsia, en oikein näe syytäkään pistää itseään sossujen syyniin.
ap
ap
Jaksan tehdä asioita, vaikken saakaan niistä iloa murheideni vuoksi. En ole epätoivoinen, olen vain menettänyt elämänilon ja minusta tuntuu että piristyisin kyllä jos esim. rahaa olisikin enemmän käytettävissä, en vaan osaa uskoa että lähivuosina niin olisi. Elämä on tympeää ja harmaata, mutta olen kyllä silti osallistuva äiti/vaimo/tytär. Vai voiko masennus ilmetä näinkin? Mieheni masennus on hyvin erityyppistä, totaalista ja hän on erittäin uupunut, ei jaksa mitään ja on hyvin epätoivoisen oloinen. Minusta kyllä tuntuu että selviän, en vaan saa asioista iloa. Murheet on niin paljon suurempia kuin ne pienet ilonhiput. Kovin mielelläni en masennusdiagnoosia hankkisi tai kääntyisi esim. sossun puoleen jotta auttaisivat koti/lapsiasioissa, koska koen sinänsä jaksavani ne, en vaan iloitse niistä. Minulla ei ole kovinkaan positiivista mielikuvaa "sosiaalityöntekijöiden hampaisiin joutumisesta" ja koska lapsemmekin ovat esim. päiväkodin taholta kehuttuja ja iloisia lapsia, en oikein näe syytäkään pistää itseään sossujen syyniin.
ap
ap
äh, harmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asioinut, mutta työni ja julkisuudessa olleiden tapausten perusteella en ole kovinkaan positiivista kuvaa heistä rakentanut.
ap
Mutta, kuten monet muutkin ovat täällä ilmaisseet: ole ylpeä itsestäsi! Joku päivä, kun asianne ovat paremmin, tulee miehesikin ylistämään sinua, samoin äitisi. Lapsesi kiittävät sinua aikuisena, kun olet jaksanut olla perheen kantava voima. Mutta kaikesta tästä huolimatta, sinä kyllä tarvitset omaa aikaa. Se, että saisit säännöllisesti omaa aikaa ja tietäisit sen aina etukäteen, voisi auttaa tuomaan pientä piristystä elämään.
Eikö sinulla ole ketään, joka voisi auttaa teitä olemalla lasten kanssa vaikka muutaman tunnin viikossa? Jotta voisit olla ihan rauhassa ja tehdä mitä huvittaa (eikä niitä kotitöitä teillä eikä äitisi luona). Tietoisuus pienestä breikistä kerran viikossa, voisi tehdä hyvää. Oletko jutellut asiasta neuvolassa? Sieltä voisitte saada apua...
asioinut, mutta työni ja julkisuudessa olleiden tapausten perusteella en ole kovinkaan positiivista kuvaa heistä rakentanut.
ap
Mikä niissä kelan ja sossun tädeissä on, kun niiden pitää olla aina kaikin puolin niin vittumaisia?
Onhan se raskas työ, ymmärrän sen, mutta raskaampaa on varmaan lähteä hakemaan apua sosiaalihuollosta kun oma elämä on niin huonossa jamassa.
Tuskin kukaan sossuun menee mielellään. Suurin osa ihmisistä varmaan yrittää omin avuin pärjätä niin pitkälle kuin pystyy ilman sossun apua. Mutta jos raha ei ole edes ruokaa, kai jostain on apua haettava.
Itse elelen pinenellä pudjetilla, siis työttömyysavustuksella. Onneksi mies on sentään töissä ja tilanteemme on väliaikainen.
Tuntuu pahalta ajatella, että jollakin tälläinen tilanne jatkuu ja jatkuu, eikä loppua näy. Ja jos vielä mies on masentunut ja lapsiakin on siunautunut. Huhuh. Elämä ei ole kyllä reilua.
Hei tiedän miltä tuntuu kun ei ole RAHAA olen itse sairastunut vakavasti. Asun yksin ja vastaan kaikesta YKSIN.Joskus tuntuu että jos olisi työtön niin saisi paremmat tuet!!!Kaikesta huolimatta voimia sinulle ja halaa niitä pieniä rakkaita kotona...Kaikesta huolimatta sinulla on jotain minkä vuoksi elää... T:yx rahaton ja köyhä vanhapiika :(
Meillä jopa niin vaikeaa, ette ruokaan ole aina rahaa...
Monta kertaa olen ajatellut, että jossain lähellä saattaisi olla kaltaisesi perhe, johon mieluusti tutustuisin - vaikutathan oikein sympaattiselta vaikkakin myös hyvin kuormitetulta.
Oma tilanteenikaan ei ole aivan ongelmaton. Talous kyllä kunnossa toistaiseksi, mutta elinaikaa eivät uskalla luvata kesäänkään.
Päivä kerrallaan.
miestä entisestään. Tai en tiedä olenko varsinaisesti väsynyt, koen kyllä jaksavani tätä elämää, se vaan on varsin ilotonta ja pakkopullaa. Olen aina ollut melko sitkeä enkä muuten koe murtuvani nytkään, mutta kaikki ilo kyllä on alkanut kadota. Nuo tulevaisuuden suunnittelut kuulostivat ihan hyviltä, ehkä vaan on valitettavasti alkanut mennä usko tulevaisuuteenkin, mutta täytyy yrittää tsempata tuohon "sitten kun" -ajatteluun.
ap