Seksi solmussa.

Tämä lienee pitkä tarina, mutta yritn valottaa tilannettani. Toisen lapseni jälkeen ja raskausaikana minun seksihaluni oivat/ovat paljon suuremmat kuin mieheni. Raskausaikana koin monen monia kertoja pettymyksiä tullessani kerta kerran jälkeen torjutuksi. Katkeruus kasvoi. Nuorin on tällä hetkellä kaksi vuotta, eikä tuo tilanne ole juuri muuttunut muuten kuin etten itsekään jaksa enää pyytää. Ja silloin seksiä on juuri silloin, kuin mies haluaa/jaksaa. Yleensä 1krt/vk-1krt/kk. Tämähän ei ole koko selibaatti ollenkaan, mutta minulle liian vähän. Oma katkeruus tuohon ainaisen torjutuksi tulemisen ansiosta on viemässä asioita siihen suuntaan, etten halua silloinkaan kun mies haluaa, ihan siitä syyst, että en saa itsekään silloin kun haluan. Miksi täytyisi siis olla valmis antamaan miehelle. Tosin sitten jään itsekin ilman, ja luultavasti pitkäksikin aikaa.



Nykyään kaikki, mikä viittaa seksiin, muiden naisten seksuaalisuuteen (esim. mainokset, julkkisten kuvat) saavat "kylmän möykyn" rinnassa kasvamaan, kun tiedän mieheni näkevän samoja kuvia. Kai oma itsetuntoni ja naiseuteni on kärsinyt niin kovia tässä torjumisen ketjussa, etten halua nähdä kauniita naisia edes kuvissa. Kuvittelen kai mieheni haluavan heitä, tai pitävän heitä kauniimpina/haluttavimpina kuin minä tms.



Miksi seksistä pitää tulla niin vaikeata? Ennen oli helppoa. Kun halutti niin pantiin, jos voitiin, jos ei voitu sillä hetkellä, pantiin myöhemmin. Nyt viikko toisen perään mennään hiljaisuudessa nukkumaan, eikä kumpikaan enää edes puhu asiasta. MInä en nosta sitä esille, koska koen joutuvani lähes aina nostamaan asiat pöydälle ja varsinkin tässä asiassa olen jääräpäinen (nykyään), tämän torjumisen seurauksena. Miestäni ei ilmeisesti seksi kanssani kiinnosta niin paljon, että vaivautuisi ottamaan asian puheiksi.



Kaiken lisäksi hellyys ja muu koskettelu vähenee meillä seksin puutteen ohella/mukana. Enpä kyllä tiedä haluaisinko sitä muutenkaan. Mutta ikävä siitäkin on.



Erilleen kasvu näyttää vääjäämättömältä, jos tilanne ei muutu. Tai sitten tulee etsiä muunlainen yhdessäolon kieli. Meille suhde on ollut tähän asti myös hyvin fyysinen. Paljon koskettelua, halimista, pusuttelua, seksiä ym.



Tunnen kuihtuvani tähän. Yritän keskittyä omiin töihini ja harrastuksiini etten ajattelisi asiaa, mutta eihän se ongelmaa poista.



Enkä ole lihonnut lasten myötä, ja harrastan edelleen uintia ja lenkkeilyä ym urheilua. Olen treenannut myös alapäätäni (seksin toivossa) enk usko sen olevan ihan älyttämän löysä. Olen vaihtelunhaluisempi seksissä kuin ennen, teen(tein) aloitteita, tykkään vaihdella asentoja, suuseksiä antavana ja saavana osapuolena haluan olla, olen(olin) sinut itseni kanssa, uskalsin jo heittäytyä nautintoon mukaan.



Nyt seksiä varjostaa, silloin harvoin kun sitä on, kaikki nämä menneet asiat, joilloin myös seksi kärsii ja kierre on valmis. Olisi puhuttava, tiedän. Mutta jos ei jaksa nostaa taas kissaa pöydälle. Harmittaa niin vietävästi, ja loukkaa, ettei toista kiinnosta sen vertaa, että voisi itsekin joskus aloittaa keskustelun. Ymmärrän, että on suhteita, jossa seksi ei ole niin isossa roolissa, mutta silloin molempien pitäisi olla samoilla linjoilla. Harmittaa vietävästi, että juuri kun on päässyt/pääsemässä sinuiksi oman seksuaalisuutensa kanssa niin mies pistää liinat kiinni.



Toivottavasti loppuelämäni ei ole tätä.



Terveisin katkera ämmä 28v.