Olenkohan joku yli-ihminen?!

Lisäksi ihan vaan FYI, että kyllä kotona oloonkin saa älyllistä haastetta ja itsemääräämisoikeuden, jos vaan on riittävän pätevä siinä mitä tekee ;-)

Pätevä kotiäiti? Tosiaan, siinä hommassahan voikin olla tosi epäpätevä... Ja kun vaan on pätevä (mistä niitä papereita muuten saa?) niin käsipareja kasvaa korvista ja polvista ja joka paikasta niin että tuollaiset neljän lapsen oksennusten siivoamiset samalla ruokaa tarjoillen sujuvat kuin leikki vain. Asiantuntijuutta vaaditaan erityisesti sohvakankaan puhdistamiseen ennen seuraavaa laadunvarmistuspalaveria, jonka suorittanee alalla vieläkin pätevämpi anoppi.

Itse asiassa kun on näppärä, niin yhdelläkin käsiparilla pärjää aika pitkälle. Organisaatiokykyäkin vaaditaan.

Ja minä muuten tein niitä "vaativia asiantuntijatehtäviä"ni myös hoitovapaalla ollessani. Pyydettiin, että jos ehtisin tekemään jonkin verran myös kotoa käsin. Ja tein.

Kyökkipsykologina täältä totean, että kultaseni. Sinä purat nyt selkeästi omaa alennuskompleksiasi siitä, ettet omasta mielestäsi "pätenyt" riittävästi kotona ollessasi. Tai vaihtoehtoisesti sinulle "vaativat asiantuntijatehtävät" ovat jotain niin suurta ja hienoa - eivät siis ihan normaalia työtä, jota suuri osa tuttavapiiristäsi niin lapsuudessa kuin nykykään tekee ja teki. Minulle oli ihan itsestään selvää, että päädyn ns. "vaativiin asiantuntijatehtäviin", joten sitä ei tarvitse normaalisti korostaan. Sen verran lapsellinen toki myönnän olevani, että nyt korostan tuota :-D, minkä sisäinen kyökkipsykologini kertoo johtuvan siitä, että saan näppylöitä kaltaisistasi. Joiden on siis halveksittava muita, jotta voivat korottaa itsensä. Minä arvostan kaikkea työtä, enkä koe "vaativan asiantuntijatehtävän" tekevän minusta jotenkin parempaa ihmistä.

Pätevä kotiäiti? Tosiaan, siinä hommassahan voikin olla tosi epäpätevä...

Taidan olla aika kunnianhimoinen kotiäiti, kun keksin aika paljonkin tapoja olla epäpätevä=huono kotiäiti. Vaikka sellainen, joka ei koko kotonaoloaikanaan opeta lapsille yhtään mitään. Joka laittaa lapsensa pelaamaan pleikkaria kaiken päivää. Joka ryyppää lapsia hoitaessaan. Joka lyö. Tietenkään näistä hommista ei mitään diplomia saa, siitä pätevyydestä pitää vain huolehtia itse.

että ap ei ole mikään yli-ihminen, vaan että jotkut vaan saavat ne älylliset haasteensa vähän yksinkertaisemmista asioista kuin toiset. Itse en ole koskaan kokenut mitään suurta saavutuksen tunnetta silloin kun olen siivonnut niitä oksennuksia ja selittänyt tuhannetta kertaa pianonsoiton perusasioita. Jollekin voi olla hyvinkin palkitsevaa kun lapsi lopulta saa juoksutuksen menemään tai tajuaa sadannen sanomisen jälkeen että tavaran arvo putoaa merkittävästi heti kun kannat sen kaupasta ulos, mutta itselleni tämä ei vielä ole mikään yli-ihmisen merkki. Onhan se tietenkin kivaa, jos ihminen oikeasti nauttii lastenhoidosta ja pitää sitä haasteellisena, mutta itse olen sen verran autistiluonne, että tyydytystä saan ainoastaan sellaisesta työstä, johon saan paneutua omaan tahtiini omassa rauhassa niin että kannan siitä itse suurimman vastuun. Tiedän, että kaikki eivät nauti sellaisesta työstä, mutten silti pidä itseäni yli-ihmisenä vaikka minä nautin.



Aika omituista on ylentää itsensä joksikin yliluonnolliseksi ihmeolennoksi vain siksi, että nauttii tietyntyyppisestä työstä. Ei minulla sen kummempaa pointtia ollut. Ja esitin asian kärjistäen, koska niin teki myös ap.

Siis, jos asioita pitää kerrata tuhannetta ja sadatta kertaa... Kyllähän silloin kaikki on tylsää. Toiset lapset oppii nopeammin, ja silloin ei vanhemmillakaan mene hermot asioiden toistamiseen ja arkikin on paljon mukavampaa. Voi keskittyä vaikka niihin "älyllisiin haasteisiin".

että ap ei ole mikään yli-ihminen, vaan että jotkut vaan saavat ne älylliset haasteensa vähän yksinkertaisemmista asioista kuin toiset. Itse en ole koskaan kokenut mitään suurta saavutuksen tunnetta silloin kun olen siivonnut niitä oksennuksia ja selittänyt tuhannetta kertaa pianonsoiton perusasioita. Jollekin voi olla hyvinkin palkitsevaa kun lapsi lopulta saa juoksutuksen menemään tai tajuaa sadannen sanomisen jälkeen että tavaran arvo putoaa merkittävästi heti kun kannat sen kaupasta ulos, mutta itselleni tämä ei vielä ole mikään yli-ihmisen merkki. Onhan se tietenkin kivaa, jos ihminen oikeasti nauttii lastenhoidosta ja pitää sitä haasteellisena, mutta itse olen sen verran autistiluonne, että tyydytystä saan ainoastaan sellaisesta työstä, johon saan paneutua omaan tahtiini omassa rauhassa niin että kannan siitä itse suurimman vastuun. Tiedän, että kaikki eivät nauti sellaisesta työstä, mutten silti pidä itseäni yli-ihmisenä vaikka minä nautin. Aika omituista on ylentää itsensä joksikin yliluonnolliseksi ihmeolennoksi vain siksi, että nauttii tietyntyyppisestä työstä. Ei minulla sen kummempaa pointtia ollut. Ja esitin asian kärjistäen, koska niin teki myös ap.

Heh, sulla on vaan tyhmiä lapsia... :)

Noh, rehellisesti sanottuna on tullut tutustuttua aika moniin lapsiin, ja harvassapa ovat älyn jättiläiset alle kouluikäisten ikäryhmässä. Sinänsä se, että omat lapsesi ovat oppineet pianonsoiton ja tavaran hinnan määrityksen ensimmäisellä yrityksellä, selittää paljon. Lastenhoitohan on varmasti tosi miellyttävää jos lapset aina tajuavat kaiken helposti. Sinulla on hyvin erikoiset lapset ja kuulisin mielelläni mitä taitoja olet onnistunut opettamaan heille pikkulapsiaikana, koska itse ilmeisen epäpätevänä vanhempana en ole onnistunut opettamaan omilleni juuri muuta kuin aivan perusasioita maailmasta ja yhden ylimääräisen kielen.

Joten pliis nerojen äiti, jaa meidän normaali-ihmisten kanssa kokemukseni niistä älyllisistä haasteista, joita lastesi kasvatus on sinulle tarjonnut!