että ottaa aivoon :(
Olen kotiäiti, esikoinen on 3 ja kuopus 1. Piirini ovat todella pienet. Mieheni tekee töitä 6 päivää viikossa ja pitkiä päiviä eikä minulla ole montaakaan kaveria tällä paikkakunnalla. Yksi kaverini kutsui meidät synttärijuhlilleen ja olin tosi innoissani. Kiva päästä jonnekin ja varsinkin miehen kanssa. Emme ole käyneet
yhdessä juhlimassa ollenkaan sen jälkeen, kun esikoisemme syntyi. Mieheni sisko lupautui lapsenvahdiksi jo hyvissä ajoin. Mutta nyt. Juhliin on enää reilu viikko ja miehen sisko on perumassa lastenhoitolupaustaan! Hän kuulemma joutuu töihin heti seuraavana päivänä juhlista, joten ei voi jäädä hoitamaan lapsiamme siksi aikaa, kun mieheni ja minä toivumme juhlista. :( Jotenkin pistelee vihaksi nyt koko juhliinlähtö, kun tietää, ettei voikaan juhlia kunnolla, koska pitää seuraava päivä jaksaa lasten kanssa.
Kommentit (18)
Ja nuku sitten muksujen kanssa päikkärit.
Hirveä ongelma, kun ei voi enää juhlia ( siis vetää nassua täyteen viinaa juhlissa ), kun on lapsia? Olisikohan kannattanut käyttää ehkäisyä, jos lapset ovat este elämälle?
tätsy tulee hoitamaan lapsia ja on sen aikaa kuin on. Kyllä te yhden yön valvomisenkin jälkeen jaksatte seuraavan päivän ihan takuulla, kun on kivaa valvomista ollut!. Voittehan sit illalla mennä nukkumaan samalla aikaa kun lapsetkin. Kuitenkin poikkeus arjessa piristää!
että hoitaisko lapsia juhlien jälkeisenäkin päivänä :D
Menette juhliin ja seuraavana päivänä hoidatte omat lapsenne, ei se voi niin hankalaa olla?
Meillä on ollut tapana päästää lapsenvahti pois kun tulemme kotiin. Eikös se ole aika normaalia? Vai meinasitko ettet olisi tullut koko iltana kotiin? =O
lapsille ei ole hoitajaa koko seuraavaksi päiväksi, hyvä jos on aamuun ollut hoitaja niin se on jo hienosti. Yleensä jos ollaan käyty "viihteellä", hoitaja on lähtenyt yöllä kotiin kun on tultu, tällöin en tietysti ole juonut kuin hyvin vähän.
Mutta olen kyllä vetäissyt joskus "tyhjennyskännit", ja seuraavana aamupäivänä on lapset haettu mummulasta, voihan sitä pitää "kalsaripäivän" ja nukkua päiväunet vuorotellen, jos ei kaikki lapset nuku enää.
Ja sitten illalla ajoissa nukkumaan..
Ei meillä koskaan olla edes ajateltu, että koko päiväksi pitäisi olla hoitaja..
Meillä on ollut tapana päästää lapsenvahti pois kun tulemme kotiin. Eikös se ole aika normaalia? Vai meinasitko ettet olisi tullut koko iltana kotiin? =O
Mutta huono siinä tapauksessa jos alkoholia olette ottaneet.
Minulla on AINA lapsenvahti varattu seuraavallekin päivälle jos on tiedossa että otamme alkoholia vähääkään. Siinä vaiheessa lapset kylläkin yökyläilemään.
Meillä on ollut tapana päästää lapsenvahti pois kun tulemme kotiin. Eikös se ole aika normaalia? Vai meinasitko ettet olisi tullut koko iltana kotiin? =O
Mutta huono siinä tapauksessa jos alkoholia olette ottaneet. Minulla on AINA lapsenvahti varattu seuraavallekin päivälle jos on tiedossa että otamme alkoholia vähääkään. Siinä vaiheessa lapset kylläkin yökyläilemään.

Jos vedät alkoholia enemmänkin. Päästät yöllä lapsenvahdin kotiin ja jotakin sattuukin. Sinä makaat sammuneena sängyssä yms. Fiksua eikö totta? Kannattaa ennemmin ottaa varman päälle eikä pelleillä.

tiedän monia jotka juovat _kohtuudella_ ja toimivat samoin kuin me.

Lasi viiniä? Pullo? 3 kaljaa? 6? vai peräti enemmän?
Meillä on ollut tapana päästää lapsenvahti pois kun tulemme kotiin. Eikös se ole aika normaalia? Vai meinasitko ettet olisi tullut koko iltana kotiin? =O
Mutta huono siinä tapauksessa jos alkoholia olette ottaneet. Minulla on AINA lapsenvahti varattu seuraavallekin päivälle jos on tiedossa että otamme alkoholia vähääkään. Siinä vaiheessa lapset kylläkin yökyläilemään.
Jos vedät alkoholia enemmänkin. Päästät yöllä lapsenvahdin kotiin ja jotakin sattuukin. Sinä makaat sammuneena sängyssä yms. Fiksua eikö totta? Kannattaa ennemmin ottaa varman päälle eikä pelleillä.
Meillä on ollut tapana päästää lapsenvahti pois kun tulemme kotiin. Eikös se ole aika normaalia? Vai meinasitko ettet olisi tullut koko iltana kotiin? =O
Mutta huono siinä tapauksessa jos alkoholia olette ottaneet. Minulla on AINA lapsenvahti varattu seuraavallekin päivälle jos on tiedossa että otamme alkoholia vähääkään. Siinä vaiheessa lapset kylläkin yökyläilemään.
Jos vedät alkoholia enemmänkin. Päästät yöllä lapsenvahdin kotiin ja jotakin sattuukin. Sinä makaat sammuneena sängyssä yms. Fiksua eikö totta? Kannattaa ennemmin ottaa varman päälle eikä pelleillä.
Mutta hyvä vain kun et vedä niin paljoa ettet pystyisi huolehtimaan lapsista hätätilanteessa.
Alkoholin kanssa on turha hysterisoida.
Jos otan enemmän, niin lapsi on mummulassa tms. ja tuodaan kotiin sitten seuraavana päivänä iltapäivästä.
Mun kohtuus on maksimissaan kaksi annosta väkevää (viskiä) tai muutama lasi viiniä tai 3-4 siideriä/olutta (pienet tölkit).
Meillä on ollut tapana päästää lapsenvahti pois kun tulemme kotiin. Eikös se ole aika normaalia? Vai meinasitko ettet olisi tullut koko iltana kotiin? =O
Mutta huono siinä tapauksessa jos alkoholia olette ottaneet. Minulla on AINA lapsenvahti varattu seuraavallekin päivälle jos on tiedossa että otamme alkoholia vähääkään. Siinä vaiheessa lapset kylläkin yökyläilemään.
Jos vedät alkoholia enemmänkin. Päästät yöllä lapsenvahdin kotiin ja jotakin sattuukin. Sinä makaat sammuneena sängyssä yms. Fiksua eikö totta? Kannattaa ennemmin ottaa varman päälle eikä pelleillä.
Mutta hyvä vain kun et vedä niin paljoa ettet pystyisi huolehtimaan lapsista hätätilanteessa.
Meillä on ollut tapana päästää lapsenvahti pois kun tulemme kotiin. Eikös se ole aika normaalia? Vai meinasitko ettet olisi tullut koko iltana kotiin? =O
Mutta huono siinä tapauksessa jos alkoholia olette ottaneet. Minulla on AINA lapsenvahti varattu seuraavallekin päivälle jos on tiedossa että otamme alkoholia vähääkään. Siinä vaiheessa lapset kylläkin yökyläilemään.
Jos vedät alkoholia enemmänkin. Päästät yöllä lapsenvahdin kotiin ja jotakin sattuukin. Sinä makaat sammuneena sängyssä yms. Fiksua eikö totta? Kannattaa ennemmin ottaa varman päälle eikä pelleillä.
Mutta hyvä vain kun et vedä niin paljoa ettet pystyisi huolehtimaan lapsista hätätilanteessa.
White trash?
Ei tavallisista synttäreistä tarvitse toipua, ellet sitten aio käyttää jotain huumeita.