Halveksin miestäni, koska hän ei "piikkikammonsa" vuoksi voi mennä luovuttamaan verta.

kun pelkää hammaslääkäriä ja just tätä piikkihommaa, ettei voi mennä esim. työterveystarkastukseen, vaikka kuuluisi... oma isänsä kuitenkin kuollut melko nuorena sydäriin, niin kannattais jo reilu neljäkymppisenä vähän kiinnostaa omat kolesterolit ja sokeriarvot sun muut... mutta ei, kun kuset housussa kitistään...

kun pelkää hammaslääkäriä ja just tätä piikkihommaa, ettei voi mennä esim. työterveystarkastukseen, vaikka kuuluisi... oma isänsä kuitenkin kuollut melko nuorena sydäriin, niin kannattais jo reilu neljäkymppisenä vähän kiinnostaa omat kolesterolit ja sokeriarvot sun muut... mutta ei, kun kuset housussa kitistään...

olla piittaamatta lääkäreistä ja omasta voinnistaan..

Kaikkienko sitä pitäisi pakosta olla verta luovuttamassa. Minulla on myös jonkinasteinen piikkikammo. Olen pyörtynyt pari kertaa verikoetta otettaessa ja synnytyksessä en ottanut epiduralia, koska se piikin ottaminen pelotti enemmän kuin voimakas, pitkittynyt kipu.

Siksi olen elänyt koko elämäni muiden rahoilla ja tulen elämäänkin.



En ole vielä saanut virallista diagnoosia - tää elämä on yhtä helvettiä, kun joudun koko ajan selitteleen, ettei tässä ole kyse mistään työnvieroksumisesta, vaan saan ihan hirveitä paniikkioireita, kun ajattelenkin töihin menoa.

Siksi olen elänyt koko elämäni muiden rahoilla ja tulen elämäänkin. En ole vielä saanut virallista diagnoosia - tää elämä on yhtä helvettiä, kun joudun koko ajan selitteleen, ettei tässä ole kyse mistään työnvieroksumisesta, vaan saan ihan hirveitä paniikkioireita, kun ajattelenkin töihin menoa.

Verenluovutuksesta kieltäytymiseen on tasan yksi syy, ja se on on itsekkyys. Useimmat eivät vaan kehtaa sitä tunnustaa.

Ei se nyt ihan noinkaan mene. Joidenkin veri ei kelpaa ja he tietävät sen, mutta eivät sitä halua joka tilaisuudessa erikseen selittää. Ja sitähän sinä et voi ulkonäöstää tietää, joten jätäpä tollanen "sormella osottelu".

... eihän tietenkään voi olla mitään muuta syytä kun se että on itsekäs!?! Mulla on neula kammo, mutta johtuen kilpirauhasen vajaatoiminnastani jota on ollut vaikea saada hallintaan olen tottunut neuloihin jotenkin. Puolitutut jotka minua vähän tuntevat luulevat etten luvouta verta koska pelkään niin paljon neuloja. Syy ei kuitenkaan ole siinä vaan se etten voi luovuttaa koska hemoglobiinini on todella alhainen, koko aikauis ikänäni se ei ole koskaan noussut yli 115. Syön rautatabletteja yms. mutta niistä ei ole paljoa apua, eli ongelma on raudan imeytymiessä tableteista ja ruuasta elimistööni.

on piikkikammo, mut kyl sil tatuointi on. mikä n aika omituista :D

halveksisin sinua ap, jos olisi tapanani halveksia ihmisiä.

Toivottavasti ymmärrät edes olla kiitollinen siitä, ettei sinulla ole piikkikammoa, ahtaanpaikankammoa tai mitään muutakaan "vikaa". Toisaalta jos olisi, niin olisitkin ehkä hieman parempi ihminen, koska empatiakykysi riittäisi ymmärtämään ehkä muitakin ihmisiä.



Heikoissa kantimissa on teidänkin elämänne, jos miehekkyyttä pitää neulalla mitata.

Miten se ilmenee? Eikö sitä voi olla katsomatta itse pistostapahtumaa ja siirtää ajatukset johonkin muuhun?

Itse pistoshan ei kuitenkan juuri mitään satu, joten tuskin sitä edes huomaa.

Entä pystyttekö te piikkikammosiet katsomaan kun vaikka omasta lapsesta otetaan verikoe? Vai laitatteko lapsen vaikka mieluumin yksin siihen verikokeeseen kuin menette mukaan?

että jo verikokeen ottaminen sattuu ja vaikka makoilen niin meinaa taju mennä. Ei en ole kertaakaan ollut mukana kun lapsesta on otettu verikoe(mutta aina olen saanut jonkun muun lapsen "turvaksi"), koska silmissä sumenee jo kun näen esim.telkkarissa jotakuta pistettävän.

Mutta itsekin kärsin jonkin asteisesta piikkikammosta. Olen käynyt kyllä luovuttamassa, sillä minusta niin kuuluu tehdä, mutta myönnän, että edellisestä kerrasta on useampi vuosi. Syynä on se, että olen aika tiheään tahtiin tehnyt lapset eikä raskaana ollessa tai imettäessä suositella luovuttamista.

Minusta tämä kertoo sinusta paljon ja sinun olisi syytä katsoa ja tutkia itseäsi. Miksi ihmeessä sinä halveksit miestäsi? Onko teidän suhteessa muuuten jotain huonoa. Ainakin tuota menoa suunta on alaspäin, jos tuollaisen asian takia halveksit. Onko sinulla itselläsi mitään kammoja? Esimerkiksi jos sinulla olisi korkeanpaikan kammo, niin hyppäisitkö benjihypyn tai laskuvarjolla alas lentokoneesta jos sillä pelastettaisiin ihminen.



Eli tässä sinun pitäisi hieman ajatella asioita järkevämmin ja ottaa etäisyyttä. Koska kyse on aviomiehestäsi olisi tärkeämpää, että olisit hänen tukenaan ja yrittäisit myös ymmärtää häntä. Hän ei jätä verta luovuttamatta välinpitämättömyyttään tai ilkeyttään vaan todella pelon vuoksi. Ihminen voi tehdä paljon muutakin auttakseen muita ihmisiä kuin vertaluovuttamalla. Antaa heidän luovuttaa verta ketkä siihen kykenevät - me muut voidaan tehdä jotain muuta.



Tässä vielä itsestäni voisi puhua sen verran, että en ole itsekään koskaan verta luovuttanut, enkä kovin helposti luovuta. Minulla on nimittäin kova kammo liittyen verikokeisiin, mitkä otetaan suonesta. Tähänkin on omat syynsä, sillä minulla on niin hankalat suonet, että joskus pekän verikokeen ottaminen ei onnistu ainakaan normaalisti. Viimeksi otettiin ranteesta ja seuraavaksi oltaisiin siirrytty jalkaan jos ei verta olisi saatu. Joka tapauksessa noi tilanteet ovat todella kamalia sellaiselle henkilölle, joka pelkää. Olen pyörtynytkin pelkässä verikokeessa. Tästä minä en ota kuitenkaan paineita vaan olen kantanut oman korteni kekoon ihmisten auttamisessa ja hengen pelastamisessa muilla tavoin. Jos minua kuitenkin ystäväni tai kumppanini halveksisi tämän takia niin se olisi iso hälytysmerkki siitä, että toinen ihminen ei kunnioita sinua ja olisi pystähtymisen paikka suhteen kannalta.

Minun 21 v poikani kammoaa kaikkia piikkejä. Hän pyörtyy joka kerta kun saa rokotteen tai kun otetaan verinäyte. Ei mahda sille yhtään mitään. Menee ihan reilusti noihin tilanteisiin, mutta joka kerta kokee sen saman kohtalon. Toki on jo oppinut, etta on valmiiksi pitkänään ja kertoo hoitajille etukäteen, mutta niin vaan käy. Siinä on turha antaa neuvoja mitä tehdä, sillä mikään ei vaan auta.



Poika joutui pienenä sairaalassa moniin tutkimuksiin joissa otettiin verinäytteitä ja ne olivat hänelle todella karmeita. Laborantti kaivoi verisuonta kuvottavasti käsivarresta suonta koskaan löytämättä. Tästä kidutuksesta pojalle tuli sitten tämä elinikäinen kammo noita piikkejä kohtaan. Minkäs teet. Asiaa ei voi millään muuttaa. Voi kun olisin ollut poikani luona silloin kun se laborantti kidutti häntä siellä sairaalassa....

Vasta samana iltana näin pienen reppanan käsivarren laajalle levinneet mustelmat ja kuulin pojan kertomuksen ja hoitajien selittelyt tapahtumasta.

ja kyllä hyppäisin mistä vain, jos pelastaisin sillä ihmishengen.

Ja kyllä on ikävä halveksia miestään, mutta minkä sille voi ja toisekseen kyllä meillä on muitakin ongelmia, mutta se nyt ei taas kuulu tähän.

Ap

Minusta tämä kertoo sinusta paljon ja sinun olisi syytä katsoa ja tutkia itseäsi. Miksi ihmeessä sinä halveksit miestäsi? Onko teidän suhteessa muuuten jotain huonoa. Ainakin tuota menoa suunta on alaspäin, jos tuollaisen asian takia halveksit. Onko sinulla itselläsi mitään kammoja? Esimerkiksi jos sinulla olisi korkeanpaikan kammo, niin hyppäisitkö benjihypyn tai laskuvarjolla alas lentokoneesta jos sillä pelastettaisiin ihminen.

Eli tässä sinun pitäisi hieman ajatella asioita järkevämmin ja ottaa etäisyyttä. Koska kyse on aviomiehestäsi olisi tärkeämpää, että olisit hänen tukenaan ja yrittäisit myös ymmärtää häntä. Hän ei jätä verta luovuttamatta välinpitämättömyyttään tai ilkeyttään vaan todella pelon vuoksi. Ihminen voi tehdä paljon muutakin auttakseen muita ihmisiä kuin vertaluovuttamalla. Antaa heidän luovuttaa verta ketkä siihen kykenevät - me muut voidaan tehdä jotain muuta.

Tässä vielä itsestäni voisi puhua sen verran, että en ole itsekään koskaan verta luovuttanut, enkä kovin helposti luovuta. Minulla on nimittäin kova kammo liittyen verikokeisiin, mitkä otetaan suonesta. Tähänkin on omat syynsä, sillä minulla on niin hankalat suonet, että joskus pekän verikokeen ottaminen ei onnistu ainakaan normaalisti. Viimeksi otettiin ranteesta ja seuraavaksi oltaisiin siirrytty jalkaan jos ei verta olisi saatu. Joka tapauksessa noi tilanteet ovat todella kamalia sellaiselle henkilölle, joka pelkää. Olen pyörtynytkin pelkässä verikokeessa. Tästä minä en ota kuitenkaan paineita vaan olen kantanut oman korteni kekoon ihmisten auttamisessa ja hengen pelastamisessa muilla tavoin. Jos minua kuitenkin ystäväni tai kumppanini halveksisi tämän takia niin se olisi iso hälytysmerkki siitä, että toinen ihminen ei kunnioita sinua ja olisi pystähtymisen paikka suhteen kannalta.

Verenluovutuksesta kieltäytymiseen on tasan yksi syy, ja se on on itsekkyys. Useimmat eivät vaan kehtaa sitä tunnustaa.

kun painan alle 50kg. Olen kai itsekäs kun painan niin vähän, lihottaa pitäisi...

että veren luovuttaminen olisi joku pakollinen homma tai jopa kansalaisvelvollisuus. Tähän asti olen luullut, että kyseessä on vapaaehtoinen juttu. Eiköhän ole ihan normaalia, että täysin terve ja luovutuskelpoinen aikuinen ei luovuta verta, ihan vain koska ei ole tullut ajatelleeksi että voisihan sitä joskus luovuttaa, tai vaikka siksi, että ei jaksa vaivautua. Voi olla vaikka rankka työ ja muutenkin väsymys vaivata, ei sitä ehkä halua enää lisärasitusta siihen tilanteeseen, vaikka kuinka saisi luovuttaa.



Eiköhän tuo ole kuitenkin jokaisen oma päätös että luovuttaako verta vai ei, oli sitten piikkikammo tai mikä tahansa syy tai vaikka ei syytä olisikaan olla luovuttamatta.

Ei ne siellä vaa'alle pakota, joten senkus meet vaan.

On ollut koko ikäni. Muistan yhden tilanteen lapsuudestani. Olen ollut ehkä 3-4-vuotias, ja sairaanhoitaja ja lääkäri (tai kaksi hoitohenkilökuntaan kuuluvaa) pitelivät kiinni ja tökkäsivät piikin, kun itkin ja huusin äitiä (tämä tehtiin tarhapäivän aikana). Ehkä sitten tullut tuosta. Vieläkin puistattaa se tilanne!



Minun kammoni ilmenee sillä, että pyörryn, jos minusta otetaan verta, pistetään piikki tai näen verta. Ei ole kiva juttu sille, joka sitä näytettä ottaa. Se piikki kun on kiinni minussa, ja kun valun lattialle, pitää ottajan joko pitää minusta kiinni tai antaa piikin repiä suonta auki. Olen saanut tiukat ohjeet, että kaikki nämä toimenpiteet aina makuullaan (sairastan vakavaa sairautta, johon kuuluu säännölliset verikokeet). Verenluovutusta ei tällaiselle suositella. Pyörtymisen jälkeen voin pahoin noin 20 minuuttia. Pari kertaa olen pyörtynyt heti uudelleen.



Myös minä olen päättänyt auttaa muissa asioissa. Yritän esimerkiksi auttaa niitä, joilla on vaikea suhde vanhempiin (työskentelen nuorten parissa) ja yritän olla se henkilö, joka suostuu kuuntelemaan arvostelematta koko ajan ja ohjaamaan oikeanlaisen avun piiriin. Itsetuntoa tuskin hivelee se, jos äiti (tai isä) haukkuu, kun lapsi ei suostu luovuttamaan verta. Heikko minäkuva ajaa esimerkiksi itsemurhiin. Näitä yritän estää. Verensiirtoa monille itsemurhan tehneille ei ehditä/kannata tehdä.



On tosiaankin erilaisia tapoja auttaa.