Onko täällä muilla pienikokoisia 1v lapsia?
Meidän toistaiseksi nuorin (olen raskaana) on nyt 1v ja taidot ovat 1v tasolla, mutta kooltaan on enemmänkin jotain puolivuotiaan luokkaa.
Nuorimman pienen koon takia monet tuntemattomat pitääkin lastamme "ihmelapsena" kun noin pienenä osaa niin paljon. Sitten kun saavat tietää, että lapsi on 1v, niin suuri osa kauhistelevat pientä kokoa. Eivät varmasti pahaa tarkoita, mutta itseäni se välillä ahdistaa, lähinnä se, että ihmiset luulevat, ettemme anna lapselle ruokaa (kyselevät syökö miten paljon tmv.). Myös omasta lähipiiristä osa epäilee, ettei lapsi saa ruokaa tarpeeksi ja on siksi pienikokoinen. Kyse ei kuitenkaan ole tuosta, vielä selvitellään onko nuorimmalla jossain jotain vikaa kun on pienikokoinen, mutta tähän mennessä tulokset ovat osoittaneet, ettei vikaa missään olisi.
Miten teillä muilla on oma lähipiiri ja tuntemattomat suhtautuneet pienikokoiseen lapseenne? Onko ollut ihmettelyä ym?
Kommentit (19)
Meidän oli 76cm ja 8.8kg ja oli hoikka. Muuten kyllä normaalinkokoinen. Minusta normaalin painoinenkin mutta tuntui vaan että ympäristössä muut lapset painoivat 12-13 kg.
Lapsi on viimeisen parin kuukauden aikana selkeästi vantteroitunut ja painaa noin 10kg nyt 15kk:n ikäisenä. Hyvä että teidän lastanne tutkitaan, mutta pääasia että kehitys muuten näyttää normaalilta ja pituus- ja painopyrähdykset voivat tulla hyvin nopeasti ja eri aikaan.
Muut lapset ovat meillä olleet paljon isompia, n.11kg 1v.ikäisenä.
Muutkin meidän lapset on olleet pieniä, mutta ei ihan näin pikkuisia.
Ihmettelyjä on riittänyt, mutta omilla käyrillään kasvaa ja ihan normaali 1v taidoiltaan. Nyt 1v3kk.
oli 1v neuvolassa 70cm ja 8kg. Eikä mun mielestä mitenkään järkyttävän pieni. Olin ihan kauhuissani kun kuulin että erään tuttuni lapsi on samankokoinen ja n. 5kk. Pienet lapset on mun mielestä paljon kauniimpia ja suloisempia kun sellaiset jo syntyessään 4 kiloiset, jotka eivät ehdi missään vaiheessa näyttää oikeasti pieneltä lapselta.
Puhelet pehmoisia, koska oma lapsesi on pikkuinen ja puolustat sitä. Eihän lapsen kauneus ole pituudesta kiinni. Meillä kaksi alusta asti pitkää lasta (nyt 2v ja4v) ja aina olen saanut kuulla kommentteja heidän kauniista ulkonäöstään. Mutta... eivät lapseni ole kauniita pituutensa takia. Ovat vain nättejä ja niin ovat monet muutkin vauvat ja pikkulapset riippumatta heidän koostaan. Itse en ole ikinä nähnyt rumaa pientä lasta.
Ei se pituudesta olekaan kiinni, vaan tarkoitin että jos lapsi on "lihava" niin mielestäni sellainen lapsi ei ole kaunis.
Juuri pyöreä poskiset vauvat on niin suloisia :)
Miten ihmeessä on pokkaa arvostella muiden vauvoja..
vaikka siis ihan täysiaikaisena syntyikin:)
vuoden iässä pituutta olis 68 cm ja painoa nippanappa 7 kiloa ja 9 kuukauden ikäisestä olimmekin yliopistollisessa sairaalassa seurannassa...joka kesti siihen asti että tyttö täytti 2v ja todettiin kaikkien kokeiden/näytteiden yms perusteella että tyttö on täysin terve ja normaali, mutta vain pienikokoinen:)
nyt tuo pienikokoinen tyttö on kohta 17-vuotias ja pituutta on jo 160 cm ja painoa sellaiset reilu 40 kiloa:) Kasvoi nimittäin 8. luokalla yhtäkkiä 18 senttiä vuodessa!:) kaunis, siro ja täysin normaali tyttö kyseessä edelleen!
myös pienet lapset. Tyttö 10 pv yliaikaisena 2125 g ja 45 cm ja 1-vuotiaana oli 6925g ja 71 cm. 2-vuotiana 8880g ja 80cm, 3-vuotiaana 9550g ja 85,5cm ja nyt neljä vuotiaana 11,5 kg ja 101 cm.
Poika 3 viikkoa yliaikaisena 2850 ja 48 cm. Nyt 1-vuotias ja painaa 7,5 kg ja on 72 cm pitkä.
Äitinä olen 164cm ja painan 48 kg ja isä on jotain 175cm ja 65 kg eli ei mitään jättijälkeläisiä meiltä kai voi odottaakaan!
Molemmat lähtivät kävelemään 9kk iässä ja puhumaan tyttö oppi vuoden ja kahden välisä eli kaksi vuotiaana puhui jo täysin oikein ja "kaiken".
En ymmärrä kuinka koko voisi olla syynä liikunnalliseen tai kielelliseen kehitykseen?
Meidän esikoisella meni pituus miinus käyrillä, terveydenhoitaja sanoi, että poika jää lyhyeksi mutta saattaa olla että tulee pyrähdys kasvussa ja kyllä se pyrähdys tulikin.
1-2v tuli 14cm pituutta lisää, nyt 2-vuotiaana 89cm.
Poika oli syntyessään 48cm.
Paina mennyt aina plussalla.
Kaikki kasvaa omaa vauhtiaan, ei me aikuisetkaan olla samankokoisia.
1-vuotiaana, mutta ap. kyllähän tuo lapsesi vaikuttaa todella pikkuruiselta, mitkä olivat syntymämitat? ONko kasvanut tasaisesti?
oli 1v neuvolassa 68,5cm ja 7,8kg. Eli pieni. Jatkuvasti joku oli ihmettelemässä lapsen pienuutta, ja sen jälkeen vielä enemmän kun tyttö alkoi puhua pälpättää, heti 1v alkoi puhumaan paljon, ja kaikki kirjaimet tuli heti mukaan, myös s ja r kirjaimet. Alle 1½ vuotiaana puhui jo kuin papupata, pitkiä monen sanan lauseita ja käveli heti 1v tosi vakaasti.
Kyllä eräänkin kerran sain kuunnella suoranaista kauhistelua siitä kuinka pieni lapsi on, ja siihen päälle, sitä jatkuvaa päivittelyä siitä, että miten paljon voi niin pieni lapsi puhua..Hohhoijja..
Ihmeen iso juttu se on vieraille ihmisille, että joku on pieni.
oli 1v neuvolassa 70cm ja 8kg. Eikä mun mielestä mitenkään järkyttävän pieni. Olin ihan kauhuissani kun kuulin että erään tuttuni lapsi on samankokoinen ja n. 5kk. Pienet lapset on mun mielestä paljon kauniimpia ja suloisempia kun sellaiset jo syntyessään 4 kiloiset, jotka eivät ehdi missään vaiheessa näyttää oikeasti pieneltä lapselta.
oli 1-vuotiaana 68.2cm ja 6840g. Ja kyllä on meidänkin lapsen kokoa ihmetelty, ihan normaalisti kuitenkin on kehittynyt koko ajan.
olla iso ja paksu, varsinkin vauvana. Isommilla lapsilla lasta kiitetään ja ihastellaan pituudesta, ei niinkään painosta. Isoja ja pitkiä lapsia pidetään parempina ja kehittyneempinä kuin pieniä.
alle 160-senttinen aikuinen, joka saa vieläkin kuulla kauhisteluja pituudestaan, varsinkin kun oli raskaana.
9:lle, meidän yli nelikiloisena syntyneet lapsemme ovat ainakin olleet AINA erittäin suloisia, eivät mitenkään jättiläisiä edes syntyessään. Keskosiako niiden pitäisi sitten olla? Edelleen älytöntä että äidit ruotii täällä minkäkokoiset lapset ovat suloisia. Vauvoja ja lapsia on monen kokoisia ja näköisiä. Aina ne ovat suloisia, ei siihen koko vaikuta.
Ja meidän "jättiläiskuopus" oli 1-vuotiaana 8,7kg ja 75cm. Äärimmäisen suloinen lapsi, niin äitinsä kuin muidenkin mielestä.
Meidän tyttö oli 1v neuvolassa 6,8kg ja 66cm -ap
Mun pieni sirppana oli 1v 4kk:tta pituudeltaan 68 cm. On mennyt koko ikänsä pienenlapsen Käyrillä. Nyt on siis 4v 4kk. Neuvolan täti ei ole stressannut kun kasvaa kuitenkin ja pysyy minivauvan/lapsen käyrillä. Syntymä pituus oli 48 cm hänellä. Nyt tällä hetkellä näyttää sille että alkaisi kasvamaan enemmän. On edelleenkin pieni ja kaikki luulee että on vuotta tai kahta nuorempi.
Muistan hyvin kun menin kauppaan 3 viikkoisen lapseni kanssa niin yksi nainen sanoin minulle säikähtäen että herran jumala kun on pieni lapsi. Näytti ihan pölhistyneeltä. No siihen sanoin että hän on vasta 3 viikkoa. :) Usein ulkopuoliset kommentoivat pituutta mutta voi vain sanoa ettei kaikki lapset millään voi olla pitkiä :)
Kasvaa koko ajan tasaisesti, mutta todella hitaasti. Muut lapset ovat kasvaneet hyvin, siis aina olleet ikäisiään pidempiä. Tosin isommat sisarukset ovat kaikki poikia eli ihan täysin ei kasvua voi vertailla kun nuorin on tyttö.
ap
oli 1v neuvolassa 70cm ja 8kg. Eikä mun mielestä mitenkään järkyttävän pieni. Olin ihan kauhuissani kun kuulin että erään tuttuni lapsi on samankokoinen ja n. 5kk. Pienet lapset on mun mielestä paljon kauniimpia ja suloisempia kun sellaiset jo syntyessään 4 kiloiset, jotka eivät ehdi missään vaiheessa näyttää oikeasti pieneltä lapselta.
Puhelet pehmoisia, koska oma lapsesi on pikkuinen ja puolustat sitä. Eihän lapsen kauneus ole pituudesta kiinni. Meillä kaksi alusta asti pitkää lasta (nyt 2v ja4v) ja aina olen saanut kuulla kommentteja heidän kauniista ulkonäöstään.
Mutta... eivät lapseni ole kauniita pituutensa takia. Ovat vain nättejä ja niin ovat monet muutkin vauvat ja pikkulapset riippumatta heidän koostaan. Itse en ole ikinä nähnyt rumaa pientä lasta.
oli 1v neuvolassa 70cm ja 8kg. Eikä mun mielestä mitenkään järkyttävän pieni. Olin ihan kauhuissani kun kuulin että erään tuttuni lapsi on samankokoinen ja n. 5kk. Pienet lapset on mun mielestä paljon kauniimpia ja suloisempia kun sellaiset jo syntyessään 4 kiloiset, jotka eivät ehdi missään vaiheessa näyttää oikeasti pieneltä lapselta.
Puhelet pehmoisia, koska oma lapsesi on pikkuinen ja puolustat sitä. Eihän lapsen kauneus ole pituudesta kiinni. Meillä kaksi alusta asti pitkää lasta (nyt 2v ja4v) ja aina olen saanut kuulla kommentteja heidän kauniista ulkonäöstään. Mutta... eivät lapseni ole kauniita pituutensa takia. Ovat vain nättejä ja niin ovat monet muutkin vauvat ja pikkulapset riippumatta heidän koostaan. Itse en ole ikinä nähnyt rumaa pientä lasta.
Ei se pituudesta olekaan kiinni, vaan tarkoitin että jos lapsi on "lihava" niin mielestäni sellainen lapsi ei ole kaunis.
oli syntyessään 3100g ja 47cm, iv neuvolassa 70cm ja 8060g...pieni pojan alku. Nyt 1v 5kk osaa kävellä ja sanoo reilut 20sanaa. Tutkimuksissa mekin jouduimme käymään mutta nyt ovat jättäneet rauhaan kun mitään ei ole löytyny. Isänsä kasvoi vielä yläasteella tyttöjen käyrien alapuolella, on nykyisin kuitenki reilu 185cm :D
meillä 1 vuotias on 72cm ja 8kg. Monet luulevat nuoremmaksi, mutta taidoista huomaavat olevan 1 vuotias. Meillä sukulaiset ja ystävät vain ovat ihastelleet pientä kokoa ja sanovat tyttöä kauniiksi kun on niin siro. Vähän aika sitten, kun olimme mieheni kanssa kaupassa tuli meille joku nainen juttelemaan ja ihmetteli, että osaako meidän lapsi jo noin tukevasti istua :D sanottii vaan, että osaahan se jo kävelläkin niin katsoi meitä ja kysyi hämmästyneenä ikää :D järkyttyi kun kuuli lapsemme iän.. (hänen lapsensa ovat olleet 1 vuotiaana 15 kiloisia)