Vain yksi lapsi? Miksi?

jääkö ainoaksi, mutta miehen päätä en välttämättä saa asiassa kääntymään. Hänen mielestään yksi riittää, ei kuulemma jaksa enempää vaikka esikoistamme yli kaiken rakastaakin. Ei se mullekaan maailmanloppu ole jos ainoaksi jää, elämässä on paljon muutakin kuin lapset, ja pääasia että on nyt äiti, mutta oma lapsilukuhaave olis kuitenkin se kaksi..

Miksi teillä, joilla on yksi lapsi, tilanne on sellainen?

Tai siis miksi lapsia ei ole nolla tai kaksi tai enemmän. Miksi vain yksi?

niin, yhden kanssa kaikki oli paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa, ei todellakaan mene kaksi siinä missä yksi lapsi. jos oisin tiennyt tulevan niin yhteen ois jäänyt. vaikka kakkonen onkin rakas(ja ongelma lähinnä isoveljen käytös/yllyttäminen)

Ja perhe voi hyvin! Ja lapsi tykkää! Ja ei ole rahasta pulaa! Saa hyvän koulutuksen!

Yritystä ollut vuodesta 2005 mutta yhteen näyttää jäävän. Harmittaa, itkettää, ennen kaikkea lapsen puolesta, joka niin lujaa toivoo pikkusisarusta, joka kyllä ois enemmän kuin tervetullut. :(

Vain keskenmenneitä raskauksia sen ensimmäisen jälkeen.



Ja kyllä minäkin luen tuon kysymyksen negatiivissävytteisenä; ikään kuin "vain" yhden lapsen vanhemmat (äidit erityisesti) olisivat jotenkin huonompia kuin useamman äidit. Erityisesti tämä tietysti loukkaa meitä, jotka olisimme halunneet usemman kuin olemme saaneet.

Toisaalta ykis lapsi on minusta ihan sopiva määrä, itse en kokenut suurta tarvetta useampaan lapseen. Yhden kanssa on helppoa ja mukavaa ja hauskaa. Lapsikaan (kohta 10 v) ei ole ihmetellyt ainoan lapsen asemaansa, eikä kaivannut piikkusisaruksia. Jossain vaiheessa toivoi, että hänellä olisi isosisko. Tämä lähinnä kun 7v vanhempi sekkunsa jaksoi leikkiä ja puuhata lapsen kanssa. Nykyään toi serkku riittää hyvin:;-)

Yksi riittää koska en halua aloittaa hommaa taas alusta. Ei innosta valvomiset, päivähoitorumba, poissaolot töistä kahden sairastelevan tenavan kanssa, kaipaan omaa aikaa ja harrastuksia, en halua jäädä kotiin toista kertaa...



Yhden kanssa vaan on helpompaa ja se sopii minulle.

vaikka meilläkään ei vielä ihan kokonaan päätetty, että jää tähän yhteen.



- Tykkäsin kovasti vauvavuodesta, mutta en jaksa taaperoikää (1-2 vuotta) uudestaan, on rasittavaa aikaa monin tavoin.

- En ole fyysisesti aktiivinen, jota lapsiperhe-elämä vaatisi (jaksaa juosta lasten perässä ja tehdä kaikkea fyysisesti aktiivista).

- Pelkään, että toinen lapsi vahingoittaisi tai huonontaisi parisuhdettamme ja tyytyväisyyttäni elämääni.

- Olen todella kiinnostunut kaikesta muustakin kuin perhe-elämästä, en ole tyypillinen äiti, joka jaksaa olla koko ajan kiinnostunut VAIN lapsesta.

- Isovanhemmat eivät ole juuri ollenkaan avuksi, muuta turvaverkkoa on jonkin verran, mutta ei mielestäni riittävästi, joten senkään vuoksi en jaksa.

- Olen tyytyväinen perhe-elämäämme näin enkä ainakaan toistaiseksi kaipaa lisää lapsia.



Halusimme ehdottomasti kuitenkin lapsen, missään vaiheessa ei ollut vaihtoehtona, että jäisimme tahallamme lapsettomiksi.



Mielestäni yksi lapsi on aika hyvä ratkaisu niille, jotka haluavat lapsiperhe-elämää, mutta haluavat (parhaimmillaan) välttää sen rankimpia puolia.

halunnut, vaikka itse olisin halunnut. Yksin sitä lasta on vaikea tehdä, jos toinen ei halua. Nyt 4 vuoden yrittämisen jälkeen olen alistunut mieheni tahtoon ja, mitä enemmän asiaa mietin niin sitä vähemmän enää jaksaisin yövalvomisia yms.

ei ole suotu. Toinen lapsi olisi hyvin tervetullut

Ainakaan vielä. Esikoista yritettiin yli vuosi (tärppäsi kyllä sitten ihan luomuna) ja toinen lapsi on saanut tulla, jos on tullakseen, esikoisen syntymästä asti. Uskon ja toivon, että vielä toinenkin lapsi saadaan - ainakin hoidoilla, jos ei muuten. Katellaan vielä tämä vuosi loppuun omin avuin, ja sitten aletaan miettiä tutkimuksia. Esikoinen on kohta 2-vuotias.