Vain yksi lapsi? Miksi?

Nim. Ei ehkäisyä kuuteen vuoteen.

mieheni on tuhkamuna. Anteeksi vähemmän kaunis ilmaisu.

Ikää oli jo 39 synnyttäessäni ainoan lapsemme. Raskaus ja vauva-aika oli tosi raskasta. Jouduin olemaan sairaalassa viimeisen raskauskuukauden. Lapsi heräsi vähintään kaksi kertaa yössä kunnes oli 3-vuotias. En myöskään ole mikään äiti-ihminen koskaan ollut. Lapset eivät ole minua koskaan kiinnostaneet. Viisaan päätöksen tein, kun en enää hommaan ryhtynyt. En olisi jaksanut kahden kanssa.

Hölmö kysymys.

kahden tunnin kurkku suorana huutaminen joka päivä on aika hyvää ehkäisyvalistusta.

eikä sinkkuna ole oikein voinut suunnitelmallisiakaan raskauksia yrittää

Miksi teillä, joilla on yksi lapsi, tilanne on sellainen? Tai siis miksi lapsia ei ole nolla tai kaksi tai enemmän. Miksi vain yksi?

Siis yksinekertaisesti syy on se. Vaikka (esim. pakon edessä, jos vahinko sattuisi) jaksettaisiin niin en todellakaan aio kuluttaa itseäni tarkoituksella aivan loppuun, koska tiedän että 2 kanssa olisin pelkkä ihmisraunio. en vaan näe mitään järkeä siinä että saisin tapella vielä toisenkin uhma-ikäisen kanssa, kun tiedän että en halua. Yksi riittää meille.

ja uutta miestä ei ole vielä löytynyt.

Ensin mietin, että jännä miten moni vaikuttaa loukkaantuneelta kysymyksestä. Voihan sitä olla vaikka mitä syitä ja niitä voi kertoa. Samoin kun voi olla monta syytä miksi teki juuri kaksi tai neljä tai seitsemän lasta.



Mutta sitten tajusin, että syy on kysymyksen asettelussa: siinä on muutama painava sana jotka vaikuttavat negatiiviseen vireeseen, kuten "miksi _tilanne_ on sellainen" ja "miksi _vain_ yksi". Kuulostaa negatiiviselta, minusta.



Meillä on nyt yksi, kohta varmaan kaksi kun tämä kakkonen syntyy. Olisin ollut ihan onnellinen yhden lapsen äitinäkin, mutta toinen nyt vain tuli.

Mutta olen enemmän kuin tyytyväinen.Kun ikää alkaa olla jo yli 40v, niin ei jaksaisi enää pikkulapsiaikaa,koska en ole "mammatyyppiä" ollut koskaan.

ei toi äijä oo vielä lämmenny ajatukseen toisesta!

kuulen sen rehellisenä kysymyksenä mikä kiinnostaa. Ja vastaan, että en myöskään jaksaisi toista lasta. Ensimmäinen on ollut helppo vauva mutta silti olen ihmisraunio joka ei saa mitään tehtyä. Vauva oli helppo kuin mikä mutta heti kun lapsi täytti 1v niin tämä kamaluus alkoi... hetkeäkään ei äiti saa olla rauhassa EI HETKEÄKÄÄN!!!! En jaksaisi toista lasta, en rakastaa en hoitaa... tuo 2v imee kaikki mehut aikuisesta kuin aikuisesta... surullista tiedän!

ennemmin laatuun kuin määrään ;)

Halusimme lapsen, mutta yhden jälkeen ei ole ollut halua hankkia lisää. Pitäisikö lapsia tehdä lisää vaikkei halua?

"mun mielestä kysymys ei ole negatiivis sävytteinen

kuulen sen rehellisenä kysymyksenä mikä kiinnostaa. Ja vastaan, että en myöskään jaksaisi toista lasta. Ensimmäinen on ollut helppo vauva mutta silti olen ihmisraunio joka ei saa mitään tehtyä. Vauva oli helppo kuin mikä mutta heti kun lapsi täytti 1v niin tämä kamaluus alkoi... hetkeäkään ei äiti saa olla rauhassa EI HETKEÄKÄÄN!!!! En jaksaisi toista lasta, en rakastaa en hoitaa... tuo 2v imee kaikki mehut aikuisesta kuin aikuisesta... surullista tiedän! "



Sama homma meillä myös, poika oli vauvana helppo kun mikä, mutta tosiaan n. 1v -> huhhuh.



noloa, tiedetään..

Mutta näköjään jotkut vaan jaksaa enemmän, jotkut vähemmän. Tuttavaperheessä äiti on 5 lapsen yksinhuoltaja, ihan hyvin menee. Itse en jaksa kunnolla tuota yhtä.

kuopus olisi ollut se eka lapsi, meilläkin olisi varmaan vain yksi... ymmärrän hyvin teitä, jotka sanotte 2-vuotiaan riiviön kokemuksella, että ei enempää...



T: 2-vuotiaan riiviön äiti, isoveljet 5 ja 7 olleet aina kuin enkeleitä tämän rinnalla.

ja lisää ei oo saatu alulle.

ensimmäinen syntyi keskosena ja toinen raskaus päättyi keskenmenoon. Ainoaksi tämä ensimmäinen jää 99,9% varmuudella.