Mitä tekisit elämässäsi toisin?

Jättäisin syntymättä kokonaan.

jota nyt opiskelen...Olisi pitänyt alunperin valita se, seoli vaihtoehtona.



Ja en olisi mennyt tämän miehen kanssa naimisiin (tätä raskas myöntöää kun haluaisin nämä lapset kumminkin).

eri tutkinnon. Sellaisen, jolla saisi rahakasta työtä.



Ja ihan kuukausi-pari sitten...en olisi hannaillut yhdessä tilanteessa, jossa olisin voinut toteuttaa yhden unelmani. Luulin, että tilanne jatkuu sellaisena, ja että se onnistuisi myöhemmin vielä, mutta nyt pelottaa että niin ei käykään :(

Jättäisin 27.5.09 menemättä töihin, jolloin en joutuisi onnettomuuteen enkä vammautuisi.

Onnettomuuden takia menetin työkykyni, ja tulevaisuuden sauunnitelmat meni uusiksi. En tule koskaan saamaan enää tuloja jotka riittäisivät edes omistusasuntoon, saati sitten omakotitaloon jota varten säästimme. Emme myöskään saaneet vauvaa jota odotimme, ja yrittämäänkin pääästään vasta kun kuntoutus- ja raha-asiat selviävät seuraavan 5-10 vuode3n aikana.

Jos en voisi muuttaa onnettomuutta, niin ainakin olisin tarpeeksi fiksu kuollakseni, jottei tätä helvettiä olisi täytynyt läpi käydä.

PS. Suomessa jos vammaudut, jäät niin yksin täyttelemään kelan papereita jotka tulevat hylättynä takaisin. Kukaan ei tue eikä vahingossakaan auta, vaikka apua joka osoitteesta hakisit...

Tuo on kyllä niin irvokasta ja väärin!

- olisin silloin ihan 20v:nä aloittanut asuntosäästämisen (silloin olin niin tyhmä että ajattelin että mitä mä nyt millään asunnolla teen, kun voi ihan hyvin vuokrallakin asua)

- olisin ostanut okt joskus 5 vuotta sitten kun hinnat olivat vielä jotenkuten alhaalla

- olisin ehkä yrittänyt vielä enemmän pelastaa suhdetta exäni kanssa



Toisaalta, jos olisin tehnyt noi ja muut asiat jotka harmittavat minua nyt jälkeenpäin, toisin, niin en varmaan olisi se ihminen joka olen nyt.

Olisi pitänyt lukea kunnolla kirjoituksiin ja samoin pääsykokeisiin silloin nuorena. Nyt on hieman vaikeampaa usean lapsen äitinä yrittää päästä sisään ja mahdollisesti elää opintotuilla.

-En olisi alkanut seurustelemaan vakavasti 15 vuotiaana, vaan elänyt hieman nuoruuttakin

- en olisi valinnut sitä nuoruuden poikaystävää nykyiseksi miehekseni koska oli jo silloin eri arvot omaava itsekäs pojankloppi. Nyt en osaa huonosta avioliitosta irtautua.

- Olisin hakenut yliopistoon enkä sairaanhoitajaksi joka nykyään olen

- Olisin 22 vuotiaana myöntänyt ihastukseni ihanalle tyypille joka oli ihastunut minuun jolloin koko tulevaisuuteni olisi voinut muuttua (olisin päässyt eroon miehestäni ja saanut kenties paremman tilalle).

Olen onnellinen ja tyytväinen elämääni ja kaikkeen mitä siinä on tapahtunut. Jopa niihin surullisiin ja epämukaviin tapahtumiin, sillä ilman niitä ei onnellisuus ja normaalit ilon hetket tuntuisi niin hyvältä.

N37, kuulostaa liiankin tutulta. Ilman lapsia olisi helppo irtautua kulissiliitosta mutta nyt täytyy vaan odottaa kunnes ovat isompia.



M37, insinööri vailla omaa hoitsua

Ja aina tulen samaan lopputulokseen: en tekisi kuitenkaan mitään toisin, koska minusta on tullut oma itseni vain näiden tapahtumien ja valintojen kautta, jotka olen tehnyt ja käynyt läpi.



Vaikka olen ollut yhdessä väärän miehen kanssa, olen kuitenkin sitä kautta saanut elämääni niin paljon hyvääkin. Vaikka olen tehnyt töitä, joista en ole aina niin paljon tykännyt, ne ovat kehittäneet minua henkisesti. Ja vaikka nyt elämäntilanteeni on vaikea (kulissiliitossa täälläkin ollaan), kasvatan kuitenkin isoiksi täyspäisiä lapsia ja kerään mukavaa omaisuutta eläkepäivien turvaksi. Vielä tässä golfataan Torremolinoksessa uuden "poikaystävän" kanssa ...siihen toki vierähtää vielä vuosi jos toinenkin.



N38

Seurustelin vuosia erään pojan kanssa parikymppisenä. Poika sitten sairastui erääseen krooniseen sairauteen, joka luonnollisesti kosketti minuakin valtavasti. Olin festarimaisessa tapahtumassa, humalassa, kun eräs poikaystäväni kavereista aukoi minulle päätään miten minun pitäisi olla parempi hänen ystävälleen. Koin asian kohtuuttomana, kun olin jo vuosia jaksanut pojan vierellä erittäin vaikeissa tilanteissa. Pajastin sitten sairauden poikaystäväni kaverille, ja muutkin ystäväpiirissä saivat sen tietää.



Häpeän asiaa kovasti nykyään, vaikka silloin koin sen oikeutettuna. Ajattelin, että asia koskee minuakin niin paljon että minäkin saan siitä päättää, mutta kyllä se olisi ollut hänen asiansa kertoa tai olla kertomatta. Olen pyytänyt sitä anteeksi, mutta eihän tehtyä tekemättömäksi saa.

Tienasin niin hyvin, että olisin hyvin voinut säästää vaikka asuntoon...

käynyt kouluja enenmän(tähän tulossa muutos,aion vielä opiskella)

olisin eronnut exästä aiemmin,enkä hukannut koko nuoruuttani huonossa suhteessa

Jos vastaan, että tekisin esikoisen myöhemmin (hän siis oli vahinko) niin en voisi olla 100% varma olisinko tämän ihanan miehen kanssa enää yhdessä ja häntä taas en vaihtaisi mihinkään/kehenkään ikinä.



Se on ainoa mitä elämässäni olisi voinut hieman myöhentää (ei siis poistaa kokonaan), vaikka hyvinpä tämä näinkin meni tämä elämä.



Nojoo, yhden kerran olen pussannut miespuolista ystävää poskelle, sen voisi jättää tekemättä tuolta vuosien takaa ja ehkäisykapselia en lähtisi uudestaan kokeilemaan.



Enkä rikkoisi sitä kaupan ikkunaa.(rahaahan siinä vain tosin meni)



Tässäpä nämä "synnit". Olen tylsä.

En päästäisi suhteeseen liikaa arkea ja pitäisi itsestään selvyytenä Vaimoa.

Kertoisin tunteistani selvemmin ja pitäisin ystäviini enemmän yhteyttä

jossain vaiheessa. Elämäni parhaita päätöksiä. Itse avioliittoa en aio katumaan, kun ihana lapsikin saatiin aikaiseksi.

jakanu pilluu niin monelle

mutta suurin asia olisi varmaan se, että en naisi miestäni uudelleen, enkä tekisi hänen kanssaan lapsia. Olen nyt nalkissa onnettomassa avioliitosta, josta en monesta syystä (joita en tässä ala eritellä) voi mitenkään erota.

PS. Suomessa jos vammaudut, jäät niin yksin täyttelemään kelan papereita jotka tulevat hylättynä takaisin. Kukaan ei tue eikä vahingossakaan auta, vaikka apua joka osoitteesta hakisit...

että en ois mennyt nuorimman lapseni isän kanssa naimisiin, mutta toisaalta sitten mulla ei tätä kuopusta olisi. Jos voisin valita niin, että lapsi ois mun nykyisen miehen, mutta silti sama lapsi... mutta kun en voi, niin jos olisin edes vain tehnyt sen lapsen sen kanssa jonain yhdenyön suhteena, mutta etten ois mennyt naimisiin. Se mies on pilannut elämäni ja pilaa yhä koko loppuelämäni, luonnehäiriöinen piinaaja.