Millaisessa tilanteessa on oikeasti TALOUDELLINEN PAKKO viedä lapsi hoitoon alle 3 vuotiaana?

jo ensimmäisen lapsen kohdala, etteivät jaksa itse hoitaa tätä, mutta tekevät silti perään vielä kaksi lisää...!

että vaativat elintasoltaan paljon. Se on oikea syy sille, miksi ei olla lasten kanssa kotona. Ihmetyttää, miksi pitää sitten sievistellä asiaa, että ei olisi muka pystynyt olemaan kotona. Valtion kassaa ei todellakaan kaada se, että äidit hoitaisivat lapsiaan pari-kolme vuotta kotona.

kaikki, ettei kotona voida olla vuotta pidempään. Mulla mies keskituloinen, lyhennetään lainaa n. 700e/kk ja tullaan hyvin toimeen, vaikka olen lapsen kanssa kotona. Toki kalliita asioita ei ostella, ei sisusteta eikä matkustella. Tuntemani vanhemmat, jotka ovat menneet varhain töihin, elävät aika mhh.. "korkeatasoisesti". Löytyy uusimpia ulkoiluasuja, vaunuja, matkoja jne...

Onko se jokin maailman suurin synti haluta ostella itselleen tai lapselleen kivoja tavaroita? Entä haluta matkustaa? Laittaa koti kauniiksi? Kerro, mikä siinä on niin kauheaa?

¨ kyllä äidin ja isän arvoista. Monesti nuo perheet kyllä VOISIVAT tinkiä elintasostaan, jotta lapsi saisi olla pidempään kotona, mutta eivät halua tai jaksa. Tai heille ei tule mieleenkään, että ne kalliit merkkivaatteet ja uusi taulu-tv ei nyt ehkä ole niin välttämättömyyksiä, joista ei voisi tinkiä edes sen muutaman vuoden ajan. Arvovalintoja useimmilla. Kuka uskoo, että työssäkäyvien suomalaisten on muka venytettävä penniä jonnekin leipäjonoon asti? Oikeasti, vähemmälläkin pärjää, jos haluaa. Sairaat, yksinhuoltajat ym. ovat asia erikseen. Mutta outoa, ettei kukaan myönnä, että pitää vain omaa elämäntyyliä niin tärkeänä, ettei ole valmis siitä luopumaan. Väitetään, että on PAKKO mennä töihin, että ei VOI olla kotona.

Lapset kasvavat, tutkimusten mukaan, yhtä onnelliseksi ja tasapainoisiksi aikuisiksi olivat he sitten päiväkodissa tai kotihoidossa, joten miksi jollakin tavalla pitäisi suosia kotihoitoa.

Kaksi hyvää vaihtoehtoa, joista jokainen voi valita. Eiköhän suurimmalle osalle äideistä tärkeintä ole oman lapsen ja muun perheen hyvinvointi, ulkopuolelta vaan ei voi kukaan tulla sanomaan, että miten se kenenkin perheessä saavutetaan.

että vaativat elintasoltaan paljon. Se on oikea syy sille, miksi ei olla lasten kanssa kotona. Ihmetyttää, miksi pitää sitten sievistellä asiaa, että ei olisi muka pystynyt olemaan kotona. Valtion kassaa ei todellakaan kaada se, että äidit hoitaisivat lapsiaan pari-kolme vuotta kotona.

sekä kotona oleminen että sen kerrannaisvaikutukset kaataisivat. Piste.

Terveisin kansantaloustietelijä

p.s. Mitä toisten elintaso sinulle kuuluu?

Asumme pääkaupunkiseudulla, kummallakin työt täällä eli poiskaan ei voi muuttaa. Meillä on asuntolaina koska paikkakunnallamme maksaa saman verran asua vuokralla (ja jopa kalliimpaa) kuin omistusaunnossa. Ja mitä järkeä taas on maksaa TOISELLE asuntoa kun voi maksaa omaansa pois.

"Jos kaikki tekisivät niin, ei talous kestäisi"..

Onkohan nyt ihan tieteellistasoinen argumentointi? Samalla logiikalla "jos kaikki lopettaisivat viinanjuonnin ja tupakoinnin, häviäisi Suomelta paljon verotuloja, joten älkää lopettako näitä paheita"?

Toisten elintaso ei kuulu minulle. Tässäkin ketjussa vain monet itse tulevat kertomaan, kuinka eivät missään tapauksessa pystyisi olemaan kotona. Näitä tuntuu olevan suurin osa. Ihan tosi, jos miehellä on edes jonkunlainen palkka ja varsinkin jos naisella on työpaikka kuitenkin odottamassa, on useimmilla HALUTESSAAN mahdollisuus hoitaa lastaan pidempään kotona kuin vuoden. Ei haluta, koska ei haluta luopua jo saavutetusta elintasosta. Päiväkoti koetaan jopa paremmaksi paikaksi lapselle kuin kotihoito, vaikka todellisuudessa vuoden ikäinen lapsi ei todellakaan ole valmis päiväkotiryhmään. Kyllähän se sopeutuu ja selviää, ja varmasti kasvaa ihan ok kansalaiseksi, mutta ei se ole 1-vuotiaalle mikään optimaalinen ympäristö.

että vaativat elintasoltaan paljon. Se on oikea syy sille, miksi ei olla lasten kanssa kotona. Ihmetyttää, miksi pitää sitten sievistellä asiaa, että ei olisi muka pystynyt olemaan kotona. Valtion kassaa ei todellakaan kaada se, että äidit hoitaisivat lapsiaan pari-kolme vuotta kotona.

sekä kotona oleminen että sen kerrannaisvaikutukset kaataisivat. Piste. Terveisin kansantaloustietelijä p.s. Mitä toisten elintaso sinulle kuuluu?

meidän teinit on kokeneet sellaistakin elämää kun olin kotona kotihoidontuella. En sellaista kenellekään toivo. Ihan oikeastiko teidän muiden yläaste-ja lukioikäiset vain nauttii siitä että äiti on kotona. Jos hintana on se, että ei mitään haluamia harrastuksia, ei koskaan elokuviin tms. mihin muut menevät, ei koskaan matkusteta edes kotimaassa, ei koskaan uusia vaatteita, ei mitään menoja tai harrastevälineitä mitä muilla on. Äidin seura vain riittää.

varma, että nämä, jotka sanovat voivansa tinkiä asunnon koosta ym. mukavuuksista (ts. myydä omakotitalo/auto ja muuttaa kaupungin vuokraslummiin pikkukaksioon/max.kolmioon) ovat niitä, joiden ei tarvitse.



Mies on rahakkaissa töissä (perintöä tai muuta "ylimääräistä" tilillä) ja omakotitalon ikkunasta vilkuillaan pihalla leikkiviä lapsosia samalla kuin surffaillaan netissä, tilaillaan vaatteita ja suunnitellaan viikonlopun illanistujaisiin teemaa ja ruokalajeja.



Helppohan se on silloin huudella, mutta en usko, että YKSIKÄÄN ihminen on myynyt koko omaisuuttaan, jonka on tiettävästi ihan itse halunnut ja haalinut ja lapsen/lapsien synnyttyä luopuu kaikesta vain koska ei halua viedä lapsia hoitoon. Jos siis on (vakituinen) työpaikka olemassa vaihtoehtona. Voisihan moni MIELELLÄÄN jäädä kotiin, jos mahdollista, mutta kaikille ei vain ole.

Opintotuella ei oikein elä, kolme lasta. Asunto on ollut pieni mutta lainanlyhennykset kuitenkin paljon vähemmän mitä vastaavan kokoisen asunnon vuokra olisi ollut. Ja puoliso aloitti opiskelut kun vanhin syntyi, alan vaihto oli pakon sanelema juttu kun terveys ei enää kestänyt entistä ammattia. Opiskelu kuitenkin toi lyhyet päivähoitopäivät ja hoitoa tarvittiin vain 3-4 päivänä viikossa. Mutta äidin oli pakko mennä töihin tienaamaan rahaa. Isä opiskeli illat ja viikonloput ja vastuu arjesta jäi töiden ohella äidille. Nyt puoliso töissä ja tuntuu kyllä hienolta kahdeksan vuoden tauon jälkeen saada perheeseen kahta palkkaa eikä vain äitiysrahaa/ kotihoidontukea ja opintotukea. Ja varsinkin se, että molemmat pyörittävät arkea töiden jälkeen. Vähän avarakatseisuutta kaikille, elämä ei aina mene suunnitellusti ja takapakkia tulee kaikille. Eikä lapsia aina tilata silloin kun ne parhaiten elämäntilateeseen sopivat. Rakkaita varmasti ovat kaikille ja vanhemmat tekevät parhaansa lastensa eteen.

kaikki, ettei kotona voida olla vuotta pidempään. Mulla mies keskituloinen, lyhennetään lainaa n. 700e/kk ja tullaan hyvin toimeen, vaikka olen lapsen kanssa kotona.

löytyisikö siitä mitään selitystä siihen että pärjäätte niin vähällä? Lisää siihen vaikka pari teiniä niin johan muuttuu ääni kellossa.

on toisen elätettävä perhettä.

varma, että nämä, jotka sanovat voivansa tinkiä asunnon koosta ym. mukavuuksista (ts. myydä omakotitalo/auto ja muuttaa kaupungin vuokraslummiin pikkukaksioon/max.kolmioon) ovat niitä, joiden ei tarvitse. .

edelleenkin: tunteeko kukaan ketään omaisuutensa myynyttä? Moniko jeesustelijoista on myynyt talonsa tämän hoitoasian takia?

kun on useampi teini perheessä, on hiukka eri tilanne. Pelkät lukiolaisen kulut saattavat kuukaudessa jo viedä koko kotihoidon tuen verran.

"Jos kaikki tekisivät niin, ei talous kestäisi"..

Onkohan nyt ihan tieteellistasoinen argumentointi? Samalla logiikalla "jos kaikki lopettaisivat viinanjuonnin ja tupakoinnin, häviäisi Suomelta paljon verotuloja, joten älkää lopettako näitä paheita"?

Toisten elintaso ei kuulu minulle. Tässäkin ketjussa vain monet itse tulevat kertomaan, kuinka eivät missään tapauksessa pystyisi olemaan kotona. Näitä tuntuu olevan suurin osa. Ihan tosi, jos miehellä on edes jonkunlainen palkka ja varsinkin jos naisella on työpaikka kuitenkin odottamassa, on useimmilla HALUTESSAAN mahdollisuus hoitaa lastaan pidempään kotona kuin vuoden. Ei haluta, koska ei haluta luopua jo saavutetusta elintasosta. Päiväkoti koetaan jopa paremmaksi paikaksi lapselle kuin kotihoito, vaikka todellisuudessa vuoden ikäinen lapsi ei todellakaan ole valmis päiväkotiryhmään. Kyllähän se sopeutuu ja selviää, ja varmasti kasvaa ihan ok kansalaiseksi, mutta ei se ole 1-vuotiaalle mikään optimaalinen ympäristö.

että vaativat elintasoltaan paljon. Se on oikea syy sille, miksi ei olla lasten kanssa kotona. Ihmetyttää, miksi pitää sitten sievistellä asiaa, että ei olisi muka pystynyt olemaan kotona. Valtion kassaa ei todellakaan kaada se, että äidit hoitaisivat lapsiaan pari-kolme vuotta kotona.

sekä kotona oleminen että sen kerrannaisvaikutukset kaataisivat. Piste. Terveisin kansantaloustietelijä p.s. Mitä toisten elintaso sinulle kuuluu?

Jos selaat vähän tilastoja, huomaat että esimerkiksi tupakointi tuo mittavan määrän verotuloja, mutta sen hoitokulut eivät ole läheskään niin suuret

En ole koskaan kokenut 3-vuotiaaksi kotona hoitamista miksikään itseisarvoksi, itse asiassa oma kokemukseni omien lastemme kohdalla (ja juu, en yleistä muihin perheisiin, että turha vedota Liisa Keltikangas-Järviseen) kaikkein hankalin ikä aloittaa tai ylipäänsä olla päivähoidossa on 3-4 vuotiaalla. Oman perheemme lasten kohdalla en ymmärrä, miksi sitä pidetään jonain ihanneikänä aloittaa.



Paljon, paljon traagisempaa kuin päivähoitoon meneminen esim. 2-vuotiaana on lapsen kannalta koulun vaihtaminen esim. yläasteen kynnyksellä. Elämä on murrosiän vuoksi myllerryksessä ja uusien kaverien hankkiminen ei noin vain onnistu.



Mun mielestä vanhempi, jonka mielestä perheen on ihan ok muuttaa halvempiin maisemiin ja repäistä koko elämä juuriltaan sen ehkä kahden vuoden takia, että nuorimmainen saa olla äidin kanssa kotona ja samalla esim. vanhemmat lapset joutuvat luopumaan harrastuksista ja kaikesta "hauskasta" mikä nyt nuoruuteen kuuluu, on pikemminkin julma kuin mikään esikuva hyvästä vanhemmuudesta.

En ole koskaan kokenut 3-vuotiaaksi kotona hoitamista miksikään itseisarvoksi, itse asiassa oma kokemukseni omien lastemme kohdalla (ja juu, en yleistä muihin perheisiin, että turha vedota Liisa Keltikangas-Järviseen) kaikkein hankalin ikä aloittaa tai ylipäänsä olla päivähoidossa on 3-4 vuotiaalla. Oman perheemme lasten kohdalla en ymmärrä, miksi sitä pidetään jonain ihanneikänä aloittaa.

Paljon, paljon traagisempaa kuin päivähoitoon meneminen esim. 2-vuotiaana on lapsen kannalta koulun vaihtaminen esim. yläasteen kynnyksellä. Elämä on murrosiän vuoksi myllerryksessä ja uusien kaverien hankkiminen ei noin vain onnistu.

Mun mielestä vanhempi, jonka mielestä perheen on ihan ok muuttaa halvempiin maisemiin ja repäistä koko elämä juuriltaan sen ehkä kahden vuoden takia, että nuorimmainen saa olla äidin kanssa kotona ja samalla esim. vanhemmat lapset joutuvat luopumaan harrastuksista ja kaikesta "hauskasta" mikä nyt nuoruuteen kuuluu, on pikemminkin julma kuin mikään esikuva hyvästä vanhemmuudesta.

Ne on varmaan niitä samoja mammoja, joiden taaperoilla on parhaimmat vermeet mitä kaupasta saa mutta jo kouluikäinen kulkee kirppisrytkyissä ja jos teini tarvitsee jonkun muotijutun, se on turhaa.

ja asia on erittäin ajankohtainen. Olemme huippuonnellisesti asettuneet nykyiseen ja lopulliseen asuinpaikkaamme, johon esikoisella on muodostunut hyvä ja kiinteä ystäväpiiri.Uusi talomme on itse suunniteltu ja todella onnistunut, mutta hiukan liian kallis tuloihimme nähden, joten laina on vedetty aika tappiin. Tämä tarkoittaa sitä, että lainanhoitoon tarvitaan kahden tulot.



Äitiysloma ja hetki hoitovapaalla on ollut luopumista hetkellisesti monista asioista, mutta pidempää kotonaoloa ei talous tällä asumistasolla mahdollista. 6-vuotias esikoisemme meni aikanaan 10-kuisena päivähoitoon, sillä minulle tarjoutui elämäni työmahdollisuus. Tässä samassa hienossa ja mielekkäässä työssäni olen edelleen. Se on projektiluontoista, enkä halua pudota pois kelkasta kovin pitkäksi aikaa (olen siis kai jonkulaisessa uraputkessa). Myös isän työ on vastaavanlaista (vain jkv. paremmin palkattua), joten meidän tilanteessa myöskään isän jääminen kotiin ei oikein tule kyseeseen. varhaisesta päivähoidon aloittamisesta huolimatta esikoisemme on kaikkien hänet tuntevien sekä omasta mielestämme todella upea poika, lahjakas, empaattinen, liikunnallinen, tasapainoinen ja minulla ei ole mitään syytä uskoa, etteikö juniorista kasvaisi aivan yhtä symppis tyyppi ja etteikö molemmat pärjäisi loistavasti elämässään ja olisi onnellisia. Tämä kaiketi johtuu siitä, että me vanhemmatkin olemme onnellisia, tyytyväisiä, uskomme unelmiin, emmekä mieti liikoja.



En kiellä sitä, etteikö kotona pienen lapsen kanssa päivät ole hiukan yksitoikkoisia ja menen siis oikeastaan ihan mielelläni töihin. En kuitenkaan laita pienokaistani mielelläni vielä hoitoon, mutta elämä on täynnä kompromisseja ja päätökset on tehtävä omaa ja perheen yhteistä hyvää ajatellen. Olemme mieheni kanssa mielestämme paljon parempia vanhempia sekä puolisoita, kun saamme toteuttaa hiukan omiakin intressejä.

että mahdollisia työpaikkoja on aika vähän. Olette onnellisia jos voitte valita vapaasti että minne menette töihin ja koska ja mitä siitä maksetaan mutta kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta.



Jos pienen lapsen vastavalmistuneille vanhemmille tarjotaan työpaikkoja niin aika kovapäinen saa olla että siitä kieltäytyy kokonaan. Tälläkin palstalla jeesustellaan siitä tulevaisuuden suunnittelusta (ei pidä ottaa isoa lainaa ennen lapsia) mutta suunnittelua se on sekin, että miettii sitä omaa työuraansa hieman pidemmälle. Jos teillä on sellainen koulutus joka on ajanmukainen vielä 10 vuoden kuluttuakin ilman mitään työkokemusta niin mahtava homma.



Enkä nyt puhu omasta puolestani, vaan nuoren akateemisen perheen puolesta jotka molemmat tekevät lyhyttä päivää ja lapset on hyvillä mielin hoidossa. Teidän mielestä äärimmäisen itsekästä mutta minun mielestä järkevää.

En ole käynyt kampaajalla kymmeneen vuoteen.

En ole koskaan aikuiselämäni aikana käynyt ulkomailla.

Ostan vaatteet kirppikseltä.

Asumme aika pienessä kerrostaloasunnossa.



Minun on suoritettava opintoni loppuun ennen kuin koulusta tulee kenkää. Asun opiskelija-asunnossa, joten saamme asunnostakin kenkää,jos en jatka opiskelua. Uskon, että koko perheen tulevaisuus on parempi, jos suoritan opintoni loppuun ja hankin itselleni työkokemusta ajoissa. Aina kyse ei ole ahneudesta.



Ps.Lapseni viihtyvät päiväkodissa errinomaisesti.

kuin sen, jolla on keskitulot tai yli. kyllä se vaan on niin, että elämä on järjestetty tulojen mukaan yleensä jo ennen lastenhankintaa. mitä isommat tulot, sitä isommat menot.