Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miehestä ei ole mulle MINKÄÄNLAISTA seuraa!!
01.08.2010 |
Ote tältä päivältä (ja tää ei ole mikään poikkeus)
aamulla nousin ylös ja keitin kahvit, pyysin miestä kahville kanssani. Mutisi että haluaa nukkua vielä. No, nukkui sitten ja join aamukaffeeni yksin. Sitten mies nousi, mitäänsanomatta lämmitti jäähtynyttä kahvia itselleen mukillisen ja meni tietokoneelle katsomaan jotain sarjaa.
Muutaman kerran "erehdyin" miehelle jotain sanomaan tai häneltä kysymään, kun hän katsoi sarjaansa, ei ensin vastannut mitään mutta kun toistin kysymyksen, hän painoi ärtyneenä pause-nappulan ja kääntyi "mitä?!" ja kun kysyin, hän vastasi yhdellä sanalla ja jatkoi taas katselemistaan.
Kun hän oli sarjansa katsonut, hän katosi sanaakaan sanomatta autotalliin projektinsa pariin.
Tuli autotallista ja puhui kaverinsa kanssa puhelimessa seuraavan tunnin. Sen jälkeen meni suoraan sohvalle ja avasi television ja alkoi katsomaan tallentamaansa elokuvaa. Taas erehdyin jotain miehelle juttelemaan kun katsoi leffaa, ei taas kuullut mitään eikä vastannut, ja kun toistin kysymykseni/sanomiseni, pausetti taas ja vastasi ärtyneenä yhdellä sanalla ja jatkoi katsomista.. ja tekee niin edelleen.
Tuntuu että miehellä on jotenkin ylikorostuneen putkiaivomaisesti tapana keksiä itselleen tekemistä, ottamatta ketään muuta huomioon, ja valitettavasti hänen tekemisensä ovat aina sellaisia joihin ei voi edes millään tavalla mennä mukaan, olematta häiriöksi.
On tääkin.
Mä niin typeryyksissäni joskus luulin, että kumppani hankitaan sen vuoksi, että olisi vaikka näin tylsinä sunnuntaina joku, jonka kanssa voisi jutella ja josta olisi seuraa. Kuvittelin ihan epärealistisia. Ei ole seuraa sunnuntaisin eikä kyllä juuri muutenkaan, miehestäni siis... (joo ja kavereita kyllä on, mutta kaipaisi sitä välillä jotain yhteyttä miehensäkin kanssa!)
Kommentit (23)
eräänlainen kauhutarina naisesta, joka kieltää täydellisesti itsensä ja todelliset tarpeensa alkaessaan "suorittaa kotirouvuutta". Se mikä ravisutti minua (ehkä kosketti henk.koht?) on naisen alistuminen miehensä tahtoon kaikessa ja itsestään luopuminen, oman menneisyydenkin kieltäminen. Hän katselee elämäänsä ikään kuin etäältä ja on rakentanut ympärilleen täydellisen elämän kulissit. Hän on hyvin yksinäinen, mutta pitää tätä avioliiton tyhjyyttä parempana kuin oma minuutensa kohtaamista. Hänestä tulee näkymätön, tyhjä niin itselleen kuin muillekin.
Lukukokemuksena erittäin hyvä, vaikka ei henk.koht. koskettaisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
eräänlainen kauhutarina naisesta, joka kieltää täydellisesti itsensä ja todelliset tarpeensa alkaessaan "suorittaa kotirouvuutta". Se mikä ravisutti minua (ehkä kosketti henk.koht?) on naisen alistuminen miehensä tahtoon kaikessa ja itsestään luopuminen, oman menneisyydenkin kieltäminen. Hän katselee elämäänsä ikään kuin etäältä ja on rakentanut ympärilleen täydellisen elämän kulissit. Hän on hyvin yksinäinen, mutta pitää tätä avioliiton tyhjyyttä parempana kuin oma minuutensa kohtaamista. Hänestä tulee näkymätön, tyhjä niin itselleen kuin muillekin.
Lukukokemuksena erittäin hyvä, vaikka ei henk.koht. koskettaisikaan.
Onpas epäreilua et naisen tarpeet ei merkkaa mitään...
Alue: Aihe vapaa
Mun päiväni on täsmälleen ap:n kuvatun kaltainen - paitsi että hoidan kotityöt ja lapset ja saan hänet välillä selkeästi pahantuulisena hoitamaan jotain näistä, kun oikein nalkutan. Tekee mielellään jotain autotallissa, katselee paljon leffoja, on ollut sen harrastus jo seurusteluaikoinakin. Videotykki ja valkokangaskin on hankittu eli ihan todellinen harrastus se on! Tekee myös runsaasti ulkotöitä eli ei ole varsinaisesti mikään nahjus tai laiska paitsi asioissa, jotka eivät häntä kiinnosta. Välillä leikkii esikoisen kanssa tuntitolkulla niin kuin juuri nyt. :)
Mutta yhdessä - sitä emme ole koskaan. Kun lapset ovat nukkumassa, katsoo elokuvia/tv:tä alakerrassa ja minä yläkerrassa puuhastelen/olen koneella. Jos menen alas (mitä en mielelläni tee, koska silloin en kuule vauvan itkua), hän katsoo kauhuelokuvia, joista en missään nimessä pidä ja hän tietää sen. Jos yritän mankua yhteistä aikaa, ärtyy ja käskee lopettaa nalkuttamisen.
Seurusteluaikoina keskutelimme paljon ja teimme valtavasti asioita yhdessä esim. lomamatkoja, konsertteja, ravintolaillallisia jne. Puhuimme paljon perheestä ja lapsista paljon ennen lasten syntymää ja meillä oli hyviä keskusteluja. Kun esikoinen syntyi, alkoi tietynlainen puhumattomuus ja se, että oma aika ilman minua ja lapsia oli tosi tärkeä. Onneksi jaksoi edes silloin tällöin kuunnella (kunhan en keskeyttänyt telkun katsomista tms), mutta kun aloin odottaa kuopusta, tilanne muuttui täysin. Ei halunnut millään tavalla keskustella tai ylipäätään olla kanssani - tai siltä se ainakin tuntui. Lomakin vietettiin niin, että aina oli joku sukulainen/ystävä esim. mökillä. Tuntui todella yksinäiseltä, mutta miehellä oli myös vaikeaa, koska hänen äitinsä kuoli samoihin aikoihin, ja ajattelin äidin sairastumisen ja kuoleman vaikuttavan asioihin. Nyt siitäkin on jo vuosia, ja edelleen ei mielellään halua puhua, syyttää minua nalkuttajaksi, jos yritän avata mitään keskustelua, ei suostu avioliittoleireille, koska meidän parisuhteessamme ei hänen mukaansa ole mitään vikaa ja viihtyy kaiken vapaa-ajan joko itsekseen tai lasten kanssa. Minä en siihen kuvioon kuulu.
Onneksi sain juuri nalkutettua hänet ottamaan yhteyttä pariin kaveriinsa, joihin ei ollut pitänyt mitään yhteyttä pariin vuoteen. Tuntuu, että hänelle riittää vaan se oma nysväys omissa oloissaan, ja kaikenlainen yhteydenpito edes minuun on liian rasittavaa. :(
Ja siis kun hän kutsuu minua nalkuttajaksi, on hän aivan oikeassa. Minulla on paha tapa nalkuttaa tästä puhumattomuudesta tai ylipäätään siitä, että koen, että hän ei halua osallistua minun arkeeni eikä anna minun osallistua hänen arkeensa (paitsi jos opettelen katsomaan kauhuleffoja, kuten hän sanoi). Ruohonleikkuun hän voisi kuulemma iloiten jättää minulle, jos kerran haluan osallistua hänen tehtäviinsä.