Miten, ja miksi teillä on katkennut ystävyyssuhteita.

Yhdellä entisellä hyvällä ystävällä oli tapana löytää baarista jokatoinen viikko "elämänsä" mies. Matkaan lähti jos minkälaista yrittäjää, renttua. Vokotteli kerran myös minun ihastusta joka ei hänelle kuitenkaan lämmennyt. Pari vuotta tämän jälkeen hän oli jälleen minun pitkäaikaisen sutinan kanssa kuolaamassa. Kyllä syytä oli myös miehessäm ja hänhän oli vain sutinaa, mutta ystävä loukkasi minua viimeisen kerran. Anteeksi pyysi ja sai. Mutta ystävyytemme ei enää koskaan palautunut ennalleen.



Pari vuotta sitten asuin "kommuunissa" kahden ystäväni kanssa omakotitalossa. Toinen heistä ei kestänyt viinaa, mutta kuitenkin sitä juoda piti aina välillä. Veti sitten mahottomat kilarit minulle ja toiselle kämppikselle. Rikkoi meidän tavaroita ja haukkui alimpaan hel**tiin. Suuttumisen syytä emme vielä tänäkään päivänä tiedä. Mutta siihen loppui se ystävyys. Hän muutti pian pois ja välimme lämpenivät hieman kaveruus asteelle, mutta siinä se.



Minä siedän yllttävän paljon, mutta sitten kun luottamuksen menettää sitä ei takaisin saa. Kyllä kummankin ystävän menettäminen phalata tuntui, mutta vaikka olisin tahtonutkin en vain voinut enää palata entiseen.

Katkennut oikeastaan kaksi tärkeää ystävyyssuhdetta. Toki monia on ajan mittaan hiipunut, mutta sehän on taas ihan eri asia.



Toinen näistä suhteista hiipui tämän kaverin valehtelevan nisti-poikaystävän takia, jota ystäväni kuitenkin kuunteli ja uskoi mieluummin kuin minua ( ja lukuisia muita ystäviään)



Toinen taas siksi, että kyseinen kaveri ei osannut pitää normaalilla tavalla ihmissuhdetta yllä. Teki jatkuvasti ohareita, jotka parhaimmillaan kestivät viikkokausia. Siis ei vastannut puhelimeensa eikä mihinkään yhteydenottopyyntöihin, ja silti saattoi loukkaantua, jos tuona aikana mä tein jotain, mikä häntä itseään olisi kiinnostanut myös.



Mulla on tälläkin hetkellä yksi vastaavanlainen kaveri, mutta hänen kanssaan olen oppinut toimimaan niin, että mä en ole ikinä aloitteellinen meidän ystävyyssuhteessamme. Saatan toki s-postia jne. laittaa, mutta en yritä sopia tapaamisia, en ikinä lupaa soittaa tms. Vaan hän saa aina soittaa ja sopia ja tulla paikalle. Näin se toimii, muuten ei. Ja siis hän asuu ulkomailla, ja saattoi aiemmin laittaa viestiä, että jee, tullaan huomenna suomeen, nähdään mahdollisimman pian! Ja kun tuli, ei hänestä kuulunut mitään. Itse soittelin ja laitoin viestejä, ja joskus kolmen viikon päästä hän saattoi reagoida jotenkin.

Pitkäaikaisen ystävyyden katkeaminen tuli todella yllätyksenä ja johtui siitä,että ystäväni puuttui asiaan joka ei hänelle kuulunut ja joka oli kovin pieni asia muutenkin,hän ei koskaan pyytänyt anteeksi ja minulla ei anteeksipyydettävää ollutkaan,joten asia jäi siihen.Laitoin muutaman viestin humalapäissäni ja olin pahoillani ystävyyden katkeamisesta,mutta kylmää vettä sain taas niskaani ja näin päätin hyväksyä tämän ihmissuhteen päättymisen vaikka kipeää tekikin ja kolhi itsetuntoakin.

Vuosia oli jo ystävyys ollut retuperällä eikä sitä kunnolla hoidettu ja ehkä siksikin näin pääsi käymään. Meillä oli myös yhdessä koettuja asioita joita ei oltu täysin anteeksiannettu koskaan ja ne hiersivät ystävyyttä aina.

Kolmesti olen elämäni aikana menettänyt pitkäaikaisia ystväyyssuhteita.



Ystävä numero yksi oli sellainen, että piti itseään rehellisenä, kun "sanoi asiat ihan suoraan kaikille aina". Minua hän kadehti avoimesti ja tuli lopulta niin avoimen härskiksi, että en voinut muuta kuin pistää välit poikki.



Ystävä numero kaksi paljastui patologiseksi valehtelijaksi, varkaaksi ja huumeidenkäyttäjäksi sekä niiden salakuljettajaksi. Hän "hengaili" pelkkien kriminellien kanssa, joista tuli yhdelle ex-vangille raskaaksi. Tosin isäehdokas saattoi tosin olla myös tuon ex-vangin veli. Asia ei koskaan selvinnyt minulle, koska huomasin, että kyseinen "ystävä" oli kaksinaamainen oman edun tavoittelija, eikä lainkaan vilpitön ystävyydessään.

Meidät toi alunperin yhteen opiskelu, jonka hän keskeytti tultuaan raskaaksi. Alussa en tiennyt hänen kaksoiselämästään mitään, vaan se paljastui "kerros kerrokselta".



Ystävä numero kolme oli "puhdasoppinen" narsisti, joka keräsi ympärilleen valtavan lauman ihailijoita, myös minut. Hän oli suureleinen taiteilijasielu, joka tuhahteli kaikelle tavanomaiselle ja keskittyi elämässään pelkästään teatteriin ja oopperaan, joista tiesikin kaiken. Muusta ei sitten senkään vertaa; pääilmansuunnatkin menivät häneltä yli hilseen.



Hän teki kuitenkin kaiken tietämättömyytensäkin minun silmissäni niin hauskasti ja hurmaavasti, että annoin hänelle anteeksi kaikki hänen tekemänsä ja sanomansa typeryydet mennen tullen.

Hänen kanssaan olin nuoruudessani ns. sielusisko ja luulin tosissani meidän pitävän yhtä mummoikään saakka. Toisin kävi.



Siinä, missä minä tapasin nykyisen mieheni, tuo ystävä alkoi ikään kuin "nurkan takaa" "löytämään" minusta sellaisia piirteitä, joita ei todellisuudessa ollut edes olemassa. Olin esimerkiksi alistettu nainen, koska elin parisuhteessa ja mieheni muka esti minua tapaamasta kavereitani (siis häntä, joka asui satojen kilometrien päässä meiltä) ja elämästä elämääni kuten itse tahdoin yms..



Lopulta kävi niin, että tämä ystävä sai tulla meille asumaan muutamaksi viikoksi opiskeluidensa takia: hän oli saanut muutaman viikon harjoittelupaikan Helsingistä koskien hänen opiskeluaan (hän opiskeli toisessa kaupungissa, eri puolella maata). Sinä aikana kävi selväksi, että hän ei todellakaan ollut mikään tervehenkinen ihminen.



Paitsi että hän mielellään koetti pompotella minua ja miestäni, hän myös mm. haukkui minun kodinhoitotaitoani kun olin 2,5 viikkoa elämäni siihen asti kovimmassa influenssassa, enkä saanut äänen pihahdustakaan aikaiseksi. Siinä tilaisuus teki (ystävästä) todellisen varkaan (pääsi itse ääneen, kun minusta ei ollut "vastusta")...



Hänellä oli alkoholiongelma ja (särky)lääkeriippuvuus, jonka huomasimme miehen kanssa vasta, kun hän oli kunnolla asettautunut taloksi.

Mieheni sanoi minulle reilun viikon päästä, että tuosta ystävästä olisi päästävä heti eroon, mutta tajusin tilanteen toisen puolen ja olin toista mieltä.



Tunsin - omaksi onnekseni - sen ihmisen sen verran hyvin, että tiesin 100% varmuudella hänen alkavan "kyttäämään" minua, jos olisin häätänyt hänet ulos kesken kaiken. Sen jälkeen hän olisi voinut tehdä mitä tahansa, ties missä.



Loppujen lopuksi mieheni yllättikin tuon naisen hiippailemassa huurupäissään meidän makuuhuonettamme kohti keskellä yötä, kädessään meidän suurin keittiöveitsi. Itse nukuin tuolloin, mieheni ei, onneksi. Jos olisimme molemmat nukkuneet, saattaisi olla, etten istuisi tässä kirjoittamassa tätä.



Katkaisin tuohon ns. ystävään välit sinä päivänä kun hän lähti. Selvitin myöhemmin asian omalta osaltani hänelle kirjeitse (hän otti minuun ensin yhteyttä, huom.), eikä hänestä sen jälkeen ole kuulunut.

Tuo ystävä ei koskaan maksanut sopimaansa laskua asumisestaan, eikä täyttänyt etukäteen tekemiään lupauksia miltään muiltakaan osin (mm. oman "boxinsa" siivous, omien pyykkien pesu, ruokakustannuksiin osallistuminen --> hän kokkasi vain itselleen

, mutta se oli pieni hinta kaikesta kokemasta.



Poliisi-ilmoitus ei käynyt edes mielessäni tuolloin, koska se olisi tiennyt ns. ystävän jäämistä kaupunkiin ja hänen tapaamistaan useasti vastaisuudessakin viranomaistahojen vuoksi. Sellaista en missään nimessä halunnut. Halusin vain sen ihmisen pois elämästäni, siinä kaikki.





Koska olin nuorempana ujo, epävarma ja sisäänpäinvetäytyvä luonne, olin erittäin altis "vahvempien" ihmisten positiiviselle huomiolle.

Tunsin olevani "jotain", kun vierellä oli "rohkea" henkilö.



Nyt, reilun vuosikymmenen päästä, näen asiat yllättävän selkeästi. Jos suoraan sanotaan, niin nuo kolme ihmistä vetivät vuorotellen minua aikoinaan kuin pässiä narusta ja minä hölmö menin heidän pillinsä mukaan joka kerta.



Tänä päivänä tilanne olisi aivan toinen, jos minuun yritettäisiin samaa. Opin noilta kolmelta ihmiseltä sen, että tässä elämässä ei kukaan puolusta sinua, ellet itse pidä puoliasi. Eli jotain hyvää noista tyypeistä seurasi sittenkin...



Aikoinaan kävin läpi kaikki tunteet laidasta laitaan kunkin ystävyyssuhteen päättyimisen vuoksi, mutta kun olin märehtinyt aikani, elämä tuntuikin yhtäkkiä helpolta ja kevyeltä.



Oli ihan tervehdyttävä kokemus löytää itsestään se oman ongelman ydin, joka alunperin saattoi minut yhteen senkaltaisten ihmisten kanssa. Vaikeampaa oli myöntää itselle, että oli ollut tyhmä, naiivi ja turhan sinisilmäinen. Mutta sekin kannatti.



Nykyisin minulla on pokkaa valita, kenen seurassa haluan vapaa-aikaani viettää ja uskallan myös sanoa ei kiitos, jos tarve vaatii. Se on suuri askel minulta, joka olisin nuorena kiivennyt vaikka puuhun takaperin käskystä ihan vain mielistelläkseni käskyttäjää ja vihastuttamasta häntä millään tavalla.

Kiltin tytön syndroomani karisi lujaa kokemusteni ansiosta ja se oli minulle pelkästään hyväksi.

20 vuoden ajalta kääntyi uskoon, ja alkoi viettää kaiken aikansa helluntaiseurakunnassa. Kun pyysin häntä viettämään aikaa myös minun kanssani, oli vastaus: "mun pitää pitää yllä suhteita niiden ihmisten kanssa, jotka pääsee mun kanssa taivaaseen, ja ovat ikuisesti ystäviäni, ei niiden, jotka menee helvettiin, ja mahdollisesti vie mut mukana"



Minä siis olin vähän yli 20-vuotias kiltti tyttö, joka i harrastanut mitään ihmeempiä syntejä. Siihen loppui se ystävyys, ja monta vuotta olinkin yksin ilman kavereita, kun tuo yksi oli se ainoa.

likasankonaan. Hänellä oli tapana "oksentaa" päälleni kaikki paha olonsa ja haukkua minut milloin mistäkin asiasta. Lopulta sain tarpeekseni ja tein pesäeron. Ei ole ollut ikävä.

Pitkäaikaisen ystävyyden katkeaminen tuli todella yllätyksenä ja johtui siitä,että ystäväni puuttui asiaan joka ei hänelle kuulunut ja joka oli kovin pieni asia muutenkin,hän ei koskaan pyytänyt anteeksi ja minulla ei anteeksipyydettävää ollutkaan,joten asia jäi siihen.Laitoin muutaman viestin humalapäissäni ja olin pahoillani ystävyyden katkeamisesta,mutta kylmää vettä sain taas niskaani ja näin päätin hyväksyä tämän ihmissuhteen päättymisen vaikka kipeää tekikin ja kolhi itsetuntoakin.

Vuosia oli jo ystävyys ollut retuperällä eikä sitä kunnolla hoidettu ja ehkä siksikin näin pääsi käymään. Meillä oli myös yhdessä koettuja asioita joita ei oltu täysin anteeksiannettu koskaan ja ne hiersivät ystävyyttä aina.

On hankala jatkaa ystävyyttä, jos välillä on vanhaa katkeruutta. Ystävälläni oli tapana kiukutella, piikitellä ja antaa todella viiltävän vittumaista kritiikkiä minun olemisestani. Koskaan

näitä "kohtauksia" ei käsitelty; kukaan ei pyytänyt anteeksi mitään. Jos joskus palasin tapahtumiin, sain hän vastasi aggressiivisesti.

Kai me sitten vain vieraannuttiin, ei pahoja sanoja/tekoja. Elämät vei ihan eri suuntiin. Yritin monena kesänä kutsua häntä meille käymään tai bilettämään kaupungille (minä perheellinen, hän sinkku). Jokainen kerta hänellä oli jotain muuta. En ole saanut häntä tänne millään. Hänkin on joskus kutsunut minua luokseen, mutta vähän on hankala lähteä kolmen muksun kanssa autottomana kauas johonkin kerrostalokaksioon (vai yksiöön?). Meillä tilaa olisi, mutta hän ei koskaan tullut. Ja jos kysyn esim. hänen mahdollisesta parisuhdetilanteesta, hän jättää aina vastaamatta. Ennen kerroimme toisillemme ihan kaiken. Hänelle on muodostunut omat kaveripiirinsä, johon me vanhat tutut emme ilmeisesti kuulu. En taida tuntea koko ihmistä enää.

minut on yksi ystävä "jättänyt", joka tuntuu vieläkin pahata. Ollessamme ystäviä hän kertoi etäännyttävän itsensä eräästä ystävästään, koska tunsi itsensä tämän seurassa vähemmän tärkeäksi.

Syynä meidän välirikkoon voi olla jotain samankaltaista.



Viilennytin ystävyyden erääseen, koska en jaksanut hänen yltiönegatiivista elämänasennetta. Hän näkee kaiken harmaiden lasien läpi ja keksii joka asiasta surkeimmat puolet eikä hänen kanssaan ole koskaan kivaa. Olkoon.

kun en mennyt hänen häihin. Olin ollut hänen häissään jo vuotta aikaisemmin ja silloin kaasona. Hirveät valmistelut, joihin käytin tosi paljon omaa aikaani. Häissä olin sitten lähinnäö tarjoilijana ja viihdyttäjänä, en niinkään vieraana. Tuo liitto kesti reilun kuukauden. Sen jälkeen miehet vaihtuivat viikoittain ja kun kutsu uusiin häihin tuli, en oikein jaksanut innostua, koska häät olisivat olleet 200 kilometrin päässä ja itselläni oli kuukauden ikäinen vauva. En edes tuntenut uutta miestä. Ilmoitin, etten pääse häihin ja lähetin onnittelukortin, mutta se ei kait sitten riittänyt. Kaverista ei ole sen jälkeen liiemmälti kuulunut, mutta tiedän, että tuokin liitto on jo kariutunut...

katkesi, kun oli puhunut todella ilkeitä ja katkeria sanoja selkäni takana, kuulin näistä monen mutkan kautta. En enää ikinä voi luottaa häneen, vaikka pyysikin anteeksi.



Suhteita ihmisiin olen viilentänyt, jos kyseessä ovat olleet hyväksikäyttäjät, kaksinaismoralistit tai henkiset ripustautujat.

on viilentynyt hyvänpäivänkaveruudeksi. Pääsyynä tähän oli minun äidiksi tuloni. Kaverini ei aio ikinä hankkia lapsia, ja ilmeisesti se, että minulla on, riitti syyksi etääntyä. Tiesin ystäväni tunteista lapsia kohtaan (vierastaa ajatustakin, kammoa lasten seuraa) ja olisin voinut aivan hyvin tavata häntä ilman lapsia. Se ei riittänyt kaverilleni. Mitään välirikkoa ei ole tehty, emme vain ole tekemisissä muuten kuin yhteisten ystävien juhlissa.



Surettaa ystävän menetys, mutta jos häntä ällöttää minun äitiyteni, mitä voin tehdä?

Meidän rakkain ystäväperhe erosi. Olemme olleet tosi hyviä ystäviä pitkään. Tunnettu jo ennen lapsia. Selvisi, että mies on pettänyt törkeästi vaimoaan pitkään ja monen kanssa. Hänestä ei ikinä olisi uskonut moista. Ei vain pystytty jatkamaan ystävyyttä enää miehen kanssa, kun ei ollut sellainen ihminen joksi häntä luulimme...tosi surullista

Ystäväni oli niin kiinni töissään, ettei ikinä ehtinyt näkemään. Ei vastannut soittoihin tai viesteihin, perui jo sovittuja juttuja viime hetkessä. Ilmoitin hänelle että tapaan häntä mielelläni, mutta tehdäänkö niin että hän on yhteydessä minuun kun hänellä on aikaa nähdä. Sain kuulla olevani ymmärtämätön. Eipä ole tyyppiä näkynyt tämän jälkeen.

tässä taannoin, ettei halua olla meidän kanssa enää missään tekemisissä. Suuttui minulle, kun huomautin hänelle, että 9v tyttäremme on liian iso polvella hyppyytettäväksi, ja että se näytti lähinnä pedofiilitouhulta. Ei suuttunut siinä tilanteessa, vaan vasta viikon päästä.



Jäin oikein miettimään, osuinko jollain lailla oikeaan... Ei ole nimittäin koskaan tyttöä hyppyyttänyt. Se näytti oikeesti tosi ällöltä.

haluaisi olla tekemisissä ihmisen kanssa jotka kutsuu mua pedofiiliksi.

Kun heidän kommunikointinsa vähitellen typistyi vaivoin peitellystä kateudesta kumpuavaksi vittuiluksi, mitäpä siinä paljon enää tekee. Lisäksi toinen näistä ihmisistä oli varastanut minulta; luulin aiemmin vain hukanneeni tiettyjä juttuja, mutta osasin yhdistää palaset kun kuulin varastelutaipumuksesta hänen isäpuoleltaan.

Vanha ketju mutta vastaan;

Välit ovat viilentyneet/ etääntyneet seuraavista syistä;

- hyväksikäyttö (ajan, kuuntelemisen, huomion, ei vastavuoroisuutta)

- loputon negatiivisuus, jossa itselläkin alkaa jo menemään pasmat sekaisin ja paha olo tarttuu

- flirttailu ja huomionhakuisuus miehelleni (selvinpäin)

- joku on paljastanut pahanpuhujan/valehtelijan

- ihminen ei ole nähnyt omaa syytään missään, vaan kaikissa ihmissuhteissaan on lopulta uhri, suhteessa minuunkin

- ihmistä pitäätyynnytellä, hoitaa hänen epävakauttaan, vakuutella, olla käytännössä terapeutti. Jonkun aikaa jaksaa muttei loputtomasti.

- suoranainen ilkeys: kaveri tietää mikä satuttaa ja stressaa ja haluaa satuttaa ilkeyksissään jonkun syyn takia, jota minä en tiedä.

Minä vain jostain syystä haluan erakoitua mitä vanhemmaksi tulen. Viimeisin yli 10v ystävyys hyytyi, kun en vaan enää jaksanut kaverin seuraa tai olla menossa hänen kanssaan ryypyille. Taisi olla viimeinen niitti, kun tämä humalassa alkoi räyhäämään minulle millainen paska ihminen olen kun hän yrittää ylläpitää ystävyyttä ja minä vaan tylytän. Ehkä näin on sitten paras kaikkien kannalta, kun minusta ei enää ystäväksi kerran ole. Netin kautta on ihan kiva jutella kavereille, mutten jaksa livekohtaamisia.