Kellään hometalossa asuvalla vinkkiä että miten selvitä

Moi kaikki ja heti aluksi: voimia jokaiselle tämän kauhean ongelman kanssa painiville!



Minä kirjoittelen tänne siksi, että opiskelen kolmatta vuotta kuvajournalismia ja olen aloittelemassa kandidaatin tutkintoon liittyvää kuvausprojektia, johon seurataan jotakin ilmiötä syksyn ajan.



Minä haluaisin tehdä oman työni hometalossa asuvasta ihmisestä tai perheestä.



Nyt pyytäisin teiltä apua. Ajattelin, että teidän kauttanne voisin löytää sopivan haastateltavan. Etsin ensisijaisesti tamperelaisia tai jyväskyläläisiä tai lähiseutujen ihmisiä.



Suurkiitos jo etukäteen jokaisesta tiedonmurusta!



Toivottavasti saamme näkyvyyttä tälle tärkeälle aiheelle!



Terveisin,



Heli Mutikainen

heli.mutikainen(a)gmail.com

p. 040-861 6852



Ps. Aiempien vuosikurssien vastaaviin töihin voi tutustua osoitteessa: http://www.uta.fi/laitokset/tiedotus/opiskelu/kuvajournalismi/tyohuone/…

Äidilläsi on takuulla rankkaa isäsi kanssa, eikä osaa nyt nähdä sinun tuskaasi. Onko teidän talossa tehty sisäilmamittauksia? Meillä tehtiin ja löytyi mm.sädesientä.

Pahinta on että olen tämän kanssa niin yksin! Olen joutunut tekemään muutaman vuoden osa-aikaista huonosti palkattua työtä terveysongelmien takia (ei onneksi liity talon ongelmiin mitenkään), ja siitä syystä että mies on tuonut suurimman osan leivästä taloon, hän on sitä mieltä että kaikki muu kuuluu minun hoidettavakseni. Osa-aikaisen työni lisäksi tiskaus, siivous, ruoanlaitto, lastenhoito, pyykkäys, kauppareissut, käytännön juoksevat asiat, kaikki. Ja remontti. Mies ei tee oma-aloitteisesti mitään, ei edes ns. helppoja juttuja, ei järjestä asioita, vaikka myöntää ongelman olemassaolon. Hän vaan sulkee siltä jotenkin silmänsä ja elää niinkuin mikään ei olisi vialla ja suhtautuu nuivasti ja melkein vihaisesti, jos yritän ehdottaa että tekisimme asioille jotain. Kesälomansa aikana hän kävi talon raksaosassa kerran hommissa parin tunnin ajan, minun aloitteestani. Ja vaikeahan se tietysti on mitään suurta tehdäkään, kun ei ole rahaa ja juuri ja juuri pärjätään näin! Mutta silti paljon voisi tehdä eikä hän halua osallistua.



En voi edes puhua kenellekään. Kavereilleni paikkakunnalla olen vain kertonut että meillä tehdään remonttia, koska pelkäämme että jos sana "hometalo" leviää, kukaan ei tule koskaan ostamaan tätä taloa, oli rintamamiestalojen maine sitten miten hyvä tahansa. Ystäväni toisella paikkakunnalla on itse pahan kriisin kourissa, joten en voi puhua hänelle. Vanhemmillani olisi rahaa auttaa meitä, vaikka ostaa koko talo käteisellä jos niikseen tulee (ei silti että pitäisi tai mitään, mutta siis rahaa todellakin on), mutta he eivät ole itse tarjoutuneet meitä auttamaan. En todellakaan(!!) haluaisi ottaa heiltä rahaa, mutta lapset... Lasten takia tekisin mitä vaan. Mutta toinen vanhemmistani on tällä hetkellä erittäin vakavasti sairas enkä voi kuormittaa heitä enää lisää, koska vanhempani eivät kestä enää yhtään ylimääräistä stressiä. En voi edes pyytää heiltä, että voisimmeko tulla sinne evakkoon, koska silloin pitäisi sanoa miksi.



Olemme nyt lomamatkalla ja kun menemme talolle takaisin, parin päivän päästä pienin lapsista saa oireita. Paniikin aallot lyövät yli aina kun ajattelenkin sitä, mutten tiedä mitä tehdä. Kiitos jos jaksoit lukea. Helpotti kirjoittaa. ap

Sinuna mä lainaisin vanhemmilta rahaa ja hoitaisin remontin kuntoon. Maksaisit sit vähittäin takaisin. Korko vois olla vaikka sama kuin pitkäiaikaissäästötilillä - se on silti edullisempi kuin pankkilaina ja vanhemmilta lyhennysvapaata varmaan on saatavissa jos tarpeen. Ei ole häpeä pyytää apua, jos toiset kerran VOI auttaa.

Meidän perheessä on kaksi astmaatikkoa, ja pelkään tosi paljon että joskus meille sattuu samanlainen tilanne. Nyt jo talvet ovat vaikeita ilman homealtistustakin. Siksipä en ole uskaltautunut ostamaan asuntoa ollenkaan, vaikka asumiskustannukset tällä hetkellä aso-talossa ovat niin suuret että sillä lyhentäisi lainaa hyvin.



Mutta voi että kun voisin teitä auttaa jotenkin!! On varmasti ihan kamalaa olla yksin tuossa tilanteessa!!



Onko sosiaalitoimella mitään tukitoimia tuollaisen tilanteen varalle, kun lapsen terveys on vaarassa? Siis tukea asumiseen toisessa talossa tms? Ota selvää!



Aika hankala tilanne jos et edes vanhemmillesi uskalla puhua. Voi olla että kannattaisi silti, vaikka uskonkin että voi olla tosi vaikeata kuormittaa läheisiä. Mutta lapsesi tarvitsee terveen elämän, yritä vielä kertoa, saisitte kuitenkin varmasti vanhemmiltasi apua. Surua tietysti heillekin, mutta tuskimpa he haluaisivat että joudut tuollaisen asian heiltä, omilta vanhemmiltasi salaamaan?



Hankkikaa kaikki mahdolliset ilmanpuhdistuslaitteet. Niistä en tiedä mitään, mutta varmasti sellaisia on. Lääkitys kohdallee, jos lapsella on astma. Voi että, en osaa yhtään neuvoa enempää. Tsemppiä kuitenkin. Toivon sydämestäni että teillä asiat kääntyvät parhain päin, voimia!!

ja riskeeraat mieluummin lasten terveyden ja tulevaisuuden?

Älä riskeeraa lastesi ja teidän vanhempien terveyttä, vaan ajattele kääntöpuolisesti:



Onko vanhemmilliesi TODELLAKIN psyykkisesti kuormittavaa lainata teille rahaa? Kun asian ottaa faktana esiin eikä tunteile, uskoisin vanhempiesi kestävän selityksen hometalostanne ja rahanpuutteesta.



Vasta heitä kuormittaisi myöhemmin tuleva tieto lapsensa perheen ahdingosta, jota ei uskallettu kertoa heille...

Jätä míes asumaan ko. taloon ja ala yksinhuoltajaksi. Saat yhteiskunan tukia hieman enemmän ollessasi yksin ja pääset talosta. Miehes ei ole normaali

kuivaatte sen kosteusvaurion, joka sitä hometta aiheuttaa. Sitten siivoatte. Tämä vie jo suurimman osan homepölystä pois ja kun uutta kosteutta ei ole, ei tule myöskään uutta homepölyä. Sen kanssa, mitä sitten jää, voi usein jo hyvinkin asua. JOllei niin sitten kannetaan ulos myös homehtuneett pintamateriaalit, levyt, villat ja sen sellaiset.

miksi ihmeessä asioista mitään tietämättömät yrittävät selittää täyttä soopaa totena?

KOsteusvaurioissa ym se pahin home on rakenteissa - siivoaminen tässä tapauskessa tarkoittaisi rakenteiden avaamista, saastuneen materiaalin poistamista jne - kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Eli isoa saneerausremonttia, ei mitään pikkusiivousta.

Mikään homepöly ei ole se terveydelle vaarallisin vaan vaarallisimmat ovat homeesta syntyvät myrkky-yhdisteet, jotka leviävät rakenteista huoneilmaan. Myös täysin kuiva home aiheuttaa ihan samanlaisia ongelmia.

ongelmia. Mutta he ovat mieluimmin ajattelematta sitä myös. Olen miettinyt, että sitten kun isän syöpähoidot ovat paremmassa vaiheessa, otan tuon lainan puheeksi. Mun vanhemmat on aina olleet todella tarkkoja rahoistaan. Siitä huolimatta että rahaa on, he eivät tykkää lainata, se on heille iso kynnys.



Ja 14 (tms.) kiitos ystävällisistä sanoistasi. Oikeasti lämmitti mun vereslihalla olevaa sydäntä. ap

Jos sinä olet valmis tekemään kaiken lastesi eteen, niin voisiko olla mahdollista sama omien vanhempiesi kanssa? Jos he tietäisivät tyttärensä ahdingosta, niin voisivatko olla auttamatta? Jos he ajattelevat sun tahtovan hoitaa kaikki omat asiasi (oletko ylpeä omasta pärjäämisestä?) eivätkä siksi ole apuaan tarjoneet? Minusta vanhemmillasi on oikeus tietää ja päättää haluavatko auttaa teidän sallimissa puitteissa.

Jätä míes asumaan ko. taloon ja ala yksinhuoltajaksi. Saat yhteiskunan tukia hieman enemmän ollessasi yksin ja pääset talosta. Miehes ei ole normaali

Tuntuu niin vaikealta tuotakaan prosessia aloittaa, kun isä on tuossa jamassa. ap

oma lapseni sairastui astmaan hometalon takia (ja asui talossa _alle_ vuoden). Ja me pääsimme vähällä vaikka lapsen terveys onkin osittain pilalla (elinikäinen keuhkosairaus, ei pysty olemaan lainkaan sisäilmaongelmaisissa taloissa - aiheuttaa ongelmia niin koulunkäynnin kuin myöhemmin työssäkäynnin suhteen). Keuhkopolilla nimittäin näin useita tapauksia, joissa homealtistus oli vienyt ihmisen terveyden kokonaan ja tuhonnut nuoriltakin ihmisiltä mahdollisuudet normaaliin loppuelämään.



On täysin vastuutonta viedä lapset hometaloon tietoisesti, aina löytyy joku ratkaisu.

maksatte korot ja menette vuokralle edulliseen asuntoon.

Mun mies oli samanlainen, olin aivan hulluksi tulla, kun ei halunnut ymmärtää, että talossamme on jotain vialla. Ja itse olen aiemmin diagnosoitu homeallergiseksi, niin todellakin tiesin, että talo ei ole terve. Joo, älkää kysykö, emmekö tienneet ostaessamme, emme tienneet! Pääsimme loppujen lopuksi talosta pois, mutta vieläkin vuosien päästä mieheni saattaa sanoa, että koko soppa oli MINUN syytäni. Avioero on ollut jo aika lähellä tämän takia. Yritä saada miehesi ymmärtämään ja jos ei ymmärrä, lähde lasten kanssa. Itse sanoin, etten aio enää asua lasten kanssa talossa, mies saa mun puolesta asua siellä, tai missä haluaa. Vasta sitten tajusi, että olen tosissni.

Ap hei, nyt mieti ihan oikeesti! Jos sinä olet valmis tekemään kaiken lastesi eteen, niin voisiko olla mahdollista sama omien vanhempiesi kanssa? Jos he tietäisivät tyttärensä ahdingosta, niin voisivatko olla auttamatta? Jos he ajattelevat sun tahtovan hoitaa kaikki omat asiasi (oletko ylpeä omasta pärjäämisestä?) eivätkä siksi ole apuaan tarjoneet? Minusta vanhemmillasi on oikeus tietää ja päättää haluavatko auttaa teidän sallimissa puitteissa.

Ap, tekisit mitä tahansa lastesi eteen (tai no lähes mitä tahansa koska vanhempiesi eteen et ole vielä nöyrtynyt). Olisiko mahdollista että vanhempasi rakastavat sinua niin paljon että tekisivät myös mitä tahansa lapsensa - sinun - eteen? Tokihan jos he nyt kuvittelevat että teillä on joku pikku ongelma ja remppatarve talossa niin eivät siihen kiinnitä pahemmin huomiota kun isälläsi on syöpähoidot päällä mutta jos saisivat kuulla että kyse on homeesta ja heidän lapsenlapsensakin oireilevat niin eivätköhän suhtautuisi aivan erilailla? Ihan samalla tavalla sinä suhtautuisit erilailla isäsi sairauteen ja hoitoihin jos vanhempasi olisivat vaan sanoneet sinulle syövän sijaan että "isälläsi nyt on pikkuisen vikaa selässä joka vaatii vähän hoitoa".

Koita vaan jaksaa, miehelläsi on varmaan rankkaa, meillä oli vähän samantyyppinen tilanne ja huomasin, että mieheltä meinasi mennä (ja varmaan menikin ) masennuksen puolelle. Tunnistin tosta kirjoittamastasi paniikkiaallon ja hetkellisen epätoivon ja taas muistan hetket, jolloin järki alkoi taas juosta ja huomasin, että meillähän on kuitenkin hyvä tilanne, koti, lapset ja terveys (jonka menettäminen luonnollisesti piipahteli mielessä vähän väliä).



Meillä mies oli tosi aloitekyvytön ja meinasin menettää hermoni totaalisesti hänen vuokseen ja manasin mielessäni tilannettamme ja jaksoin itse vain oikeastaan niiden hetkien voimalla, jolloin taas muistin, että minulla on asiat hyvin. Kun vertasin tilannettamme suuronnettomuuksien uhrien, kuolemansairaiden, tai esim. huomattavasti alkeellisimmissa oloissa elävien ihmisten elämään ja kaikkiin maailman sodan kärsimyksiin, huomasinkin, että elämäni on ihanaa ja elämisen arvoista, vaikka tällainenkin vastoinkäyminen eteemme laitettiin.



Meni varmaan vuosi, ennen kuin tulin sujuiksi asian kanssa, tai lähinnä sain mielessäni asiat toisenlaisiin mittasuhteisiin ja tietyllä tavalla hyväksyin tilanteen ja pääsin asiassa eteenpäin. Tuohon vuoteen kuului sisäistä raivoa ja vihaa omaa tyhmyyttä kohtaan ja pohdintoja, mitä mahdollisuuksia tulevaisuudessa meillä olisi. Nyt tilanne on hyvin valoisa, mies hoitaa asioita vauhdilla eteenpäin ja asia alkaa olla hyvällä hoidolla ja voin jo iltaisin laittaa lapseni hyvällä mielellä nukkumaan.



Muistan, kuinka välillä tuntui, että happi loppuu, kun oikein ahdistutti ja silti piti pystyä esittämään, että kaikki on ok. Ongelma on sen tyyppinen, etten nytkään halua mainita itse ongelmaa nimeltä. Leimautumisen pelko ja pelko siitä, mitä muut ajattleee esitti hyvin suurta osaa elämässäni tuona aikana.



Oletko itse huomannut eristäytyväsi ystäväpiiristäsi? Itse olin ennen valtavan sosiaalinen, rakastin kutsua kavereita kylään ja nautin edellisestä kodistamme suunnattomasti. Sitten tuli aika, jolloin en voinut kertakaikkiaan kutsua ketään meille kylään, henkinen häpeä oli niin valtava. Tunsin suurta huonommuutta ja valtaa häpeää ja kaikki vaan sen takia, mitä omistimme! Omistamamme ei ollutkaan virheetön, vaan häpeällinen ja aiheutti suurta tuskaa.



Nyttemmin olen oppinut rakastamaan uutta kotiamme. Tässä on puutteensa, mutta teemme pikkuhiljaa parhaamme muuttaksemme sitä enemmän toivomaamme suuntaan. Positiivista tässä kaikessa on jälkeenpäin ajatellen se, että minä, entinen supersosiaalinen ihminen olen oppinut arvostamaan omaa pientä perhettäni, nauttimaan vapaa-ajastani perheeni kanssa ja olen myös löytänyt oman kodin lämmön ja koen sen nyttemmin turvapaikkana, minne kukaan tai mikään paha ei pääse sisään. Huonona puolena taas koen sen, että entiset ystäväni ovat jääneet ja toivon, etten ole tehnyt suurta virhettä kulkiessani tätä aikaa yksin.



Positiivista on myös se, että nyttemmin tiedän, mikä tekee minut onnelliseksi: se ei ole raha, se ei todellakaan ole maallinen omaisuus vaan oma rakas mies ja perhe, muulla ei ole väliä.



Voimia sinulle ja jaksa miestäsi, miehelle on varmaan vielä kovempi paikka käsitellä näitä asioita, kun yleensä he ovat niitä, jotka joutuvat konkreettisesti asiaa eteenpäin viemään. Toivottavasti saatte kotinne pian kuntoon, silloin jää aikaa jo sitten muuhunkin, kuin siihen, missä ajatus nyt kiertää kehää. Kaikkea hyvää ja lämmin halaus sinulle, sinä ja perheesi selviätte tästä, tavalla tai toisella

puhkesi hometalossa astma ja allergioita. Miehellä valui usein verta nenästä, olimme kaikki väsyneitä ja jatkuvat päänsäryt kiusasivat, mahdollisimman pian apua, ap! Eikös homekorjauksiin saa jotain tukea? Kysy asumisterveysliitosta, hengitysliitosta(vai mikä se nyt on). meillä oli ilman putsari, joka ei auttanut yhtään.Tsempit sinulle ap!

Kuin olisin lukenut omaa tarinaani.. Ennen olisin todellakin vain vastannut, että vie hyvä ihminen lapset pois talosta maksoi mitä maksoi. NYt tiedän todellakin, että ei ole ihan niin yksinkertaista.. Meillä oli viime talvena -25c pakkasellakin ikkunat auki läpivedolla monta kertaa päivässä. Nyt toivottavasti enää muutama vko ja päästään talosta pois. Meillä myös minä olen se ainoa huolissani oleva ja siksi muutto kestänyt. Tosin en enää tiedä, missä sitä uskaltaa asua huoletta. Ei meinaan ole mikään takuu homettomuudesta vaikka talo olisi uusi.. Tsemppiä teille!!!

Osa kuin omasta kynästäni. Vaikka nyt se miten arvostaa asioita eri lailla, ja miten tällä hetkellä jokainen pienikin helpotuksen hetki jonka vaikka on pois kotoa on suunnattoman arvokas. Vaikka nyt tämä lomaretki, jonka loppuminen alkaa tässä purkautua tähän.



Niin, ja siis noista vanhemmista. Siis kyllä ne tietää tästä sopasta suurin piirteiin kaiken. Olemme spekuloineet johtuvatko yhden lapsista oireet talosta ja nyt olen siitä ihan varma, että kyllä johtuvat. Oireet ei ole kauhean rankkoja vielä. Tänään tajusin etten enää voi viedä lapsia taloon ennenkuin jotain siellä on muuttunut. Soitin äidille siinä tarkoituksessa että olisin sanonut että kyllä noi pienimmän lapsen oireet johtuu talosta, se on selvinnyt meille viime päivinä kun on ollut kesäloman takia tilaisuus olla pois kotoa pitempään ja palata taas takaisin. Tarkoitukseni oli pyytää äidiltä, että voisinko tuoda lapset teille evakkoon ensi viikolla, että pääsen järjestämään asioita. Puhuttiin ensin isästä ja äiti sanoi ettei kestä enää yhtään enempää. Sanat vaan kuivui suuhuni. Ja siksi sitten epätoivoissani tulin tänne kun en voinut edes kenellekään puhua. Kiitos kaikille ideoista ja kohtalotovereille kannustuksesta. Päivä ja tunti kerrallaan eteenpäin, tässä vaiheessa. Ap menee nyt nukkumaan, ennenkuin vieraspaikan isäntäväki näkee mun punaiseksi turvonneen naaman. Hyvää yötä.