Lue keskustelun säännöt.
Lapsi jää luokalleen (2. lk) ja on ollut mielenkiintoisia tilanteita kesäjuhlissa
26.07.2010 |
On ollut rippijuhlaa sun muuta missä on kaukaisempia sukulaisia nähty. No ne tietysti siellä lapselta utelee, että millekäs luokalle sä nyt oletkaan menossa (kun ei olla vuosiin nähty). Ja kun lapsi ihan muina miehinä kertoo, että tokalle mä meen, kun jäin luokalle, niin jo alkaa kauhistelu. MITÄ, ETKÖ OO TEHNY LÄKSYJÄS??? MITÄ, OOTKO SÄ OLLU TUHMA??
Juu, lapseni vaan ei ollut koulukypsä kouluun mennessä (loppuvuoden lapsi) ja pari vuotta sitä kypsyteltiin kun katsottiin tämä parhaaksi ratkaisuksi, myös lapsi itse on sitä mieltä. Mikä näitä sukulaisia vaivaa kun pitää suureen ääneen lapsen kuullen voivotella että miten sä nyt tolleen?
Kommentit (50)
ja kylläpä on heikko itsetunto kun aikuinen ihminen loukkaantuu siitä että hänen raskausmahaansa kommentoidaan suureksi. Tuollaiset kommentit ei koskaan ole tarkoitettu loukkaaviksi joten miksi ne pitää sellaisiksi käsittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua kyllä ihmetyttää eräätkin viestit jotka haukkuvat luokalle jäämistä. Kannattaisi miettiä kaksi kertaa kun tuollaisia laukoo, koska se saattaa sattua myös omalle kohdalle!.
Itse sain kakkosella ehdot ja kutosella jäin luokalle ja eipä tuo hirveästi ole vaikuttanut minun opintoihini. Tosiasia on se, että luokkakoot oli minun koulussani järkyttävän suuret silloin ja eipä ne ole miksikään muuttunut. Itse olin hiljainen ja en todellakaan aina kehdannut pyytää apua, kun en ymmärtänyt joitain tehtävää.
Kannattaisi monenkin katsoa peiliin ja miettiä välillä onko se oma elämä muka niin täydellistä, että oikeuttaa arvostelemaan muita!
otettiin positiivisesti vastaan. Lapsi saa mahdollisuuden parantaa ja sopeutua kouluyhteisöön, kaikki eivät toki ole valmiita sitsemän vuotiaina opiskelemaan.
Joukkoon mahtuu paljon lapsia jotka voisivat kerrata ykkösen tai kakkosen, mutta vanhemat eivät anna siihen lupaa koska häpeävät.
Sitten lapset oireilevat myöhemmin ja koulunkäynti on vaikeaa.
Oikeasti kakkosen kertaus on monelle hyvä juttu ja hienoa että siihen on mahdollisuus.
Meillä poika esitti vieraille asian niin, että käy tokan luokan vielä uudestaan kun ei kirjoittaminen vielä oikein suju.
Sitten sai olla ylpeä muista osaamisistaan, esim. matikka, kun oli siinä parempi kuin muut.
Meillä vauvana 7 v sitten adoptoitu tyttö.
Oltiin lomalla + useammissa sukujuhlissa jne. Ihmiset jotka on tän tytön nähneet useamman vuoden ajan, siis tietävät, ettei hän ole just tullut meidän perheeseen, kysyvät hänen ohi "osaako hän suomea", "miten on tottunut Suomen talviin", "mitä tykkää suomalaisesta ruuasta" jne. jne. Hän on siis ollut vauva kun tuli meidän perheeseen...
Nykyään vastaan, että kysykää häneltä itseltään. Kun oli pienempi, vastasin esim. ei kun me osataan sitä kiinaa niin hyvin, että ollaan 4 v puhuttu hänelle vain sitä...
Kysytään myös lapsen ollessa vieressä "onko hänen oikeat vanhemmat kuolleet". Tähän tyttö on aika pienestä sanonut itse että ei, näethän itse että ollaan täällä yhdessä koko perhe.
Jokaista typeriä kysynyttä pidän automaattisesti tyhmänä, sivistymättömänä hölöttäjänä. Mutta mitään en sille voi.
Meillä vauvana 7 v sitten adoptoitu tyttö.
Oltiin lomalla + useammissa sukujuhlissa jne. Ihmiset jotka on tän tytön nähneet useamman vuoden ajan, siis tietävät, ettei hän ole just tullut meidän perheeseen, kysyvät hänen ohi "osaako hän suomea", "miten on tottunut Suomen talviin", "mitä tykkää suomalaisesta ruuasta" jne. jne. Hän on siis ollut vauva kun tuli meidän perheeseen...
Nykyään vastaan, että kysykää häneltä itseltään. Kun oli pienempi, vastasin esim. ei kun me osataan sitä kiinaa niin hyvin, että ollaan 4 v puhuttu hänelle vain sitä...
Kysytään myös lapsen ollessa vieressä "onko hänen oikeat vanhemmat kuolleet". Tähän tyttö on aika pienestä sanonut itse että ei, näethän itse että ollaan täällä yhdessä koko perhe.
Jokaista typeriä kysynyttä pidän automaattisesti tyhmänä, sivistymättömänä hölöttäjänä. Mutta mitään en sille voi.
Itse olen ollut aina pitkä ja isokokoinen (ja väliin myöskin pullea) lapsi. Ja jostain syystä kaikki on aina huomautelleet siitä, tyyliin: "oletpas sinä iso", tai joskus kersana hippokisoissa "eikös sun pitäisi olla jo teinien sarjassa" jne. Musta se on tosi tökeröä. Itse pyrin välttämään vastaavia kommentteja viimeiseen asti.
Tuli muuten mieleen tästä, että muutettuamme mieheni kanssa Helsingin kantakaupunkiin, eräs sukulaistyttöni kommentoi: "miten te voitte asua siellä kaupungissa, mua ihan inhottaa pelkkä ajatus". No, tämä sukulaistyttö on huonosti kasvatettu 18-vuotias, joten jätin sen omaan arvoonsa, mutta äitini ja siskoni kanssa kyllä puhuimme jälkikäteen siitä, että miten monella ihmisellä on kummallinen käsitys että heillä on oikeus kommentoida toisen elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Vaan on se "Mirja" sitten LIHAVA, eikös olekin. Sais vähän vähempi syödä!" Ja MIRVA seisoo samassa porukassa. KAIKKI muut hiljaa kuuntelee. Tosi surullista.
Miesystäväni tyttö, 13 v., on aina ollut isokokoinen, nyt kasvaessaan muodotkin tulleet aikaisin jne. Koskaan kotona hänen koostaan ei ole tehty ongelmaa ja tyttö on sinut itsensä kanssa.
Tapasimme pitkästä aikaa tytön entisen pihapiirin naapurin - ikä reilu 50 v., on ammatiltaan vielä perhepäivähoitaja - tämän naisen eka kommentti oli "onpa X laihtunut! Paljonko olet laihtunut?"
Ihan kuin lapsilla ei olisi tunteita lainkaan, ihan kuin heille saisi sanoa mitä vaan, kumma juttu.
Mä olin tosi tosi kiltti lapsi - ja lihava. Tapasin sukulaisten mökillä ekaa kertaa yhden tädin, joka vastasi hyvinkasvatettuun tervehdykseeni, että "onpa siinä lihava pikkutyttö - painat varmaan saman verran kuin äitisi". Käännyin kannoiltani, painelin ulos ja vietin loppuvierailun autossamme koiramme kanssa, jota täti myöskin inhosi. En tullut ulos, vaikka kuinka maanittelivat. Siellä minä ja joessa uinut (=haiseva) superkiltti kultainen noutaja oltiin ja jupistiin keskenämme. No, ainakin meillä oli hauskaa ja seuraa toisistamme (paitsi se haju). Täti oli vain todennut, että "on ne kaupunkilaiset herkkiä". Vittu, vieläkin pistää vihaksi.
nimittäin, että näytit tädin olevan idiootti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhteisesti siis kaikkiin näihin esimerkkeihin!
Mikä ihmisiä oikei nvaivaa, kun ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja? Ei ole hienoa että "osaa" ja "uskaltaa" sanoa asiat suoraan, moukkamaiseksi käytökseksi tuota kuvaan.
Voimia ap:lle, koulunkäynti ja sen aloitus on haastavaa, ja jos ongelmia ilmaantuu, on koulujärjestelmä aika joustamaton, ja auttamistavatkin toisinan vähän hukassa. Minua itseäni kylmää kuopuksen koulun aloitus; meillä on neljä lasta, joista jokaisella on tiettyjä angelmia koulussa. Peruskoulujärjestelmä vaan on kynenemätön heitä tukemaan riittävästi, siitä huolimatta että esim diagnoosiakin ja lausuntoa on käytössä. Luokalleen ei ole ketään jätetty, yhden lapsen kohdalla siitä on puhuttu, mutta todettu ettei se tule häntä hyödyttämään. Ja kyseessä on tosiaan ollut kypsymättömyys, ei laiskuus tms.
"Vaan on se "Mirja" sitten LIHAVA, eikös olekin. Sais vähän vähempi syödä!" Ja MIRVA seisoo samassa porukassa. KAIKKI muut hiljaa kuuntelee. Tosi surullista.
Miesystäväni tyttö, 13 v., on aina ollut isokokoinen, nyt kasvaessaan muodotkin tulleet aikaisin jne. Koskaan kotona hänen koostaan ei ole tehty ongelmaa ja tyttö on sinut itsensä kanssa.
Tapasimme pitkästä aikaa tytön entisen pihapiirin naapurin - ikä reilu 50 v., on ammatiltaan vielä perhepäivähoitaja - tämän naisen eka kommentti oli "onpa X laihtunut! Paljonko olet laihtunut?"
Ihan kuin lapsilla ei olisi tunteita lainkaan, ihan kuin heille saisi sanoa mitä vaan, kumma juttu.
Mulle on kans aina kommentoitu myös laihtumisesta ja lihomisesta! Esimerkiksi viime vuonna laihdutin noin 13 kiloa ja KAIKKi vastaantulevat ihmiset kommentoivat sitä. Vaikka olen jo ihan aikuinen ja nykyään ihan tasapainossa itseni kanssa, se tuntui silti ikävältä ja ennenkaikkea tökeröltä! Varsinkin esimerkiksi eräs miespuolinen kaverini joka huusi (siis HUUSI) kovaan ääneen työpaikkamme aulassa (paljon ihmisiä ympärillä), että oletpas sinä laihtunut jne. Vähän hävetti. Olisi edes sanonut hiljaisella äänellä jotain positiivista mutta se että koko työpaikka kiinnitti huomiota, oli tosi kiusallista.
Mä olin tosi tosi kiltti lapsi - ja lihava. Tapasin sukulaisten mökillä ekaa kertaa yhden tädin, joka vastasi hyvinkasvatettuun tervehdykseeni, että "onpa siinä lihava pikkutyttö - painat varmaan saman verran kuin äitisi". Käännyin kannoiltani, painelin ulos ja vietin loppuvierailun autossamme koiramme kanssa, jota täti myöskin inhosi. En tullut ulos, vaikka kuinka maanittelivat. Siellä minä ja joessa uinut (=haiseva) superkiltti kultainen noutaja oltiin ja jupistiin keskenämme. No, ainakin meillä oli hauskaa ja seuraa toisistamme (paitsi se haju). Täti oli vain todennut, että "on ne kaupunkilaiset herkkiä". Vittu, vieläkin pistää vihaksi.