Luomusynnyttäneitä?

keskimmäinen kaksossynnytys eli 4 lasta olen synnyttänyt ilman epiduraalia. Helvetillinen kipu, mutta hengissä olen. Lääketieteellisistä syistä en saanut selkäydinpuudutetta.

synnyttää luomusti. Se vain tapahtui. En kokenut tarvetta lääkkeille, kipuja oli, mutta mielestäni se kuului asiaan. Kipu ei siis noussut ylitse pääsemättömäksi. Synnytykseni(2kpl) olivat suht nopeita. Epiduraalia en halunnut koska sen laitto pelotti. Ilokaasua en halunnut koska olin kuullut, että se saatta oksettaa, en halunnut huonoa oloa.



Synnytys tosiaan on niin spontaani tapahtuma, että ainakaan minä en sitä mitenkään pyrkinyt suunnitelmallisesti hallitsemaan. Se mikä tapahtui, tapahtui luonnostaan.

mutta lopulta kun pääsin synnärille, ei mitään ehtiny kun ponnistaa. Kyllä mä muistan, että ikkään ei oo mikään sattunu niin paljon. Toisaalta oli ihan kiva olla ilman mitään lääkepöhniä. En varmaan kestäis jotain kahden vuorokauden megasynnytystä ihan ilman mitään. Mutta toi meni hyvin, kun monta päivää supisteli kotona ja samalla ilmeisesti kipukynnys kasvoi niin, etten kivuista tajunnut synnytyksen alkaneen...

...tai nimenomaisesti epuduraalia tai mitään muutakaan toimenpidettä. Pahimmat painajaiset menevät niin, että päädyn synnyttämään kiireen täyttämään sairaalaan jossa minua ei kuunnella lainkaan vaan hätiköidään ja vauhditetaan synnytystä oksitosiinilla vaikka se ei olisi välttämätöntä. Oksitosiini taas sekoittaa kropan oman toiminnan ja siten myös omat kivunlievitysmenetelmät. Alan ottaa ilokaasua josta alan oksentaa ja lopulta päädyn epiduraaliin joka romahduttaa vauvan sykkeen sekä oman verenpaineeni ja pitkittää koko touhua. Lopputuloksena on eppari, imukuppisynnytys, infektoitunut vauva (ehtii kakata lapsiveteen hädissään) tehohoidossa ja istumiskyvytön äiti seuraavat 2 kk. Valitettavasti tämä uni ei ole lainkaan armollinen vaan saan aina katsella sen alusta loppuun asti :/ Toivon että voin antaa kropalleni tilaa tehdä hommansa johon se on rakennettu, mutta yritän myös ajatella että välillä asiat vain eivät etene kuten olisi toivottavaa. Miehen kanssa olemme jo keskustelleet siitä että hänen kuuluu toimia ja pyytää minulle kivunlievitystä jos itse "jäädyn" enkä ymmärrä rajan ylittyneen. Toki myös ammattimainen kätilö osaa tulkita synnyttäjää ja puhua tämän "ympäri" jos näyttää ettei itse ymmärrä enää omaa tilaansa. Kivullakin on nimittäin oma hassu luonteensa joka saa ihmisessä jänniä aikaan. Kiitos kaikille vastanneille, taas tuntuu hieman helpommalta. Josko tänä yönä saisin katsella rauhallista luomusynnytystä :o)



-Ap

Tietoa on tottakai hyvä olla, ja miehen kanssa kannattaa keskustella siitä, miten synnytys etenee ja mikä on sinun mielestäsi ideaalisynnytys. Minua ainakin helpotti, kun tiesin, että tiukassa paikassa mies tietää täsmälleen, missä mennään. Varmaan helpotti miestäkin. :)



Olen synnyttänyt kaksi lasta luomuna, ihan siitä syystä, etten missään vaiheessa kokenut tarvitsevani kivunlievitystä. Jos sellainen hetki olisi tullut, olisin kyllä pyytänyt. Kivut olivat kovat ja viimeinen ponnistus pelotti ihan kamalasti (repesin kummassakin synnytyksessä jonkin verran ja jouduttiin tikkaamaan), mutta ei mitään hirvittävää ja nyt mä kuolen tähän -tyylistä. :)

vajaa 2h. ponnistusvaihe, kun kätilö pösilö. Onneksi kaikki päättyi hyvin ja ilokaasulla mentii.

Minä olen ihan tavallinen, perusterve keskikokoinen nainen (166cm, 56kg jne.) ja lapseni ovat olleet syntymä pituuksiltaan 49-52,5cm ja painoltaan 3150-3955g.

Kaikki kuusi olen synnyttänyt luomusti. En ole minkään yhden asian nainen, enkä vastusta lääketieteen saavutuksia, se vaan oli minulle luontevinta.

Kaikki 6synnytystä olivat erilaisia kestoltaan(3-17h) ja kiputuntemuksiltaan; viides sattui sen verran, että oksensin. Vesisynnytyksiä oli kaksi (3. ja 5.)jakkarasynnytyksiä 4. ja 6.

Tsemppiä sinulle ja uskoa itseesi ja omiin voimavaroihisi!

väkisin työnsivät piikit lihaan

Molemmat synnytykset menivät ongelmitta. Sattuihan se avautuminen, mutta kipu loppui tasan siihen, kun lapsi oli sylissä. Kävelin omin jaloin suihkuun synnytysten jälkeen ja olin pirteä ja energinen synnytysten jälkeen. En pahemmin revennytkään. Toipuminen oli varmaan senkin takia nopeaa.



Erittäin positiivisia kokemuksia molemmat.

Minusta myöskään ei kannata tehdä liikaa päätöksiä tai unelmoida oikeasta tavasta synnyttää. Oikea tapa synnyttää on se millä lapsi saadaan elävänä maailmaan olkoon se sitten hätäsektio, imukuppisynnytys tai nopea synnytys ilman kivunlievitystä.



Mä olen kummatkin lapseni synnyttänyt ilman epiduraalia, toinen käynnistettynä cytotecilla. Ensimmäisessä saatoin käyttää ilokaasua ja siitä oli iso apu. Ilokaasussa ei kai juuri muuta ongelmaa ole paitsi jos alkaa hätäpäissään vetämään sisään sitä uloshengitysilmaa, niin silloin tulee paha olo. Mulle oli ihan luonnollista se hengittäminen.



Toisessa synnytyksessä yritettiin epiduraalia ja päästiin jo niin pitkälle, että selkä pestiin, mutta sitten lapsi syntyikin.



siisti välilihan leikkaus on paljon parempi kuin paha repeämä. Toki normaali pieni repeämä paranee yleensä parhaiten.



Entä jos pyrkisit luottamaan synnytyssairaalan henkilökunnan ammattitaitoon?



Mun omani on olleet riskiraskauksia, joten olen pitänyt kaikista tärkeimpänä kriteerinä nopeata pääsyä lasten tehohoitoon synnytyssairaalan valinnassa.

Mutta kun oma keho on sellainen, että synnytys ei käynnisty spontaanisti ja vauvatkin ovat isoja omaan kehoon nähden, niin luomusynnytys on kaukana. Eka synnytys oli suora sektio ja toinen käynnistettiin. Koska jo käynnistämiseen tarvittiin lääketieteellistä apua, en nähnyt mitään syytä olla ottamatta avuksi sitten vielä epiduraalia, joka oli minulle erittäin positiivinen kokemus. Avauduin 2,5 cm:stä nimittäin 10 cm:iin alle tunnissa ja pääsin ponnistamaan. Loput luomujutut meni sitten vielä episiotomiassa, joka tehtiin vauvan kohtalaisen ison koon vuoksi. Episiotomian tekeminen ei sattunut, mutta kivut olivat kovat itselläni noin 2 vkoa operaation jälkeen. Toiset pääsevät episiotomiakivuista huomattavasti helpommalla.



En suunnitellut synnytystäni, mutta olin ajatellut mennä niin pitkälle ilman kivunlievitystä kuin mahdollista, mutta itse tilanteessa otin helpottuneena lääkkeelliset lievitykset vastaan. Sain tosiaan kärsiä voimakkaasta kivusta ihan riittävästi vielä jälkikäteen.

En ole ap, mutta olen lukenut kokemuksianne mielenkiinnolla.



Parin kk:n päästä on eka synnytys edessä. Toisaalta kipu pelottaa, toisaalta taas kiinnostaa jollain tavalla kokea synnytys luomuna.



Olen ajatellut mennä synnyttämään avoimin mielin. En kuitenkaan halua lääkkeellistä kivunlievitystä automaattisesti. Kirjoittamanne viestit ovat vain vahvistaneet tuntemuksiani. Otan tietenkin kaikki puudutukset, jos siltä sitten tuntuukin.

synnytystä ja tekemättä jotain suunnitelmia, mutta se menee kyllä juuri niin kuin kokeneemmat sanovat, eli jokainen synnytys on omanlaisensa ja se on vaan käytävä läpi, lääkkeillä tai ilman. Ei epiduraalista välttämättä tule pöhnäistä oloa. Minulle ainakin vauva-ajan ekat kuukaudet oli Paljon isompi ponnistus ja koettelemuskin kuin synnytys. =)

Esikoisen aikaan menin aika nopeasti paniikkiin, halusin ihan kaiken. Kipu yllätti.

Kuopuksen aikaa tiesin mitä odottaa. Osasin suhtautua rennommin asiaan. Kävelin ja suihkussa olin. Eikä se kipu ollutkaan paha, vaikka esikoisen aikaan siltä tuntui. Kunhan muistaa hengittää kunnolla :)

mutta kyllähän se kovasti mietityttää. Alkuraskaudessa en halunnut edea ajatella koko synnytystä. Jossakin välissä sitten vähän otin selvää asioista ja nyt en oikeastaan enää pelkää synnytystä, mutta jotenkin osa kivunlievitysmenetelmistä epäilyttää. En osaa sanoa miksi näin, toivon synnytysvalmennuksen ja synnytyskeskustelun auttavan. Mutta tällä hetkellä olen sillä mielialalla, että katsotaan sitten itse tilanteessa. Yritän varmaan pärjätä ilman ja itse aktiivisesti viedä synnytystä eteenpäin, mutta jos ajatukset matkan varrella muuttuu, niin voi olla että haluan kaiken mahdollisen kivunlievityksen.

Joku jo kirjoittikin että oli saanut vastoin tahtoaan "piikit lihaan" ja juuri tuo, että päädyn tilanteeseen jossa minua ja toiveitani ei kuunnella, on ehkä se kaikkein suurin pelko. En siis ole päättänyt synnyttää luomuna (sellaine päätös olisi hieman epärealistinen ;o) ), vaan olen päättänyt yrittää luomusynnytystä ja yrittää olla rauhallinen jotta saisin kuunneltua kehoa. Monilta olen kuullut juuri sellaista että ensimmäisen kohdalla kipu yllätti ja vei paniikkiin ja toisen kohdalla on sitten jo hieman tiennyt mitä odottaa ja onkin huomannut ettei se olekaan niin paha (vcaikka monesti toinen kait muutenkin helpompi). Olenko oikeassa siinä että kivun määrän/keston epätietoisuus on pahinta? Eli jos sitten kun sattuu oikein kovasti, saisi tietää että se on nyt tässä, tämän pahemmaksi se eie nää mene, olisiko se helpompi kestää? Monesti kivun pelkääminen on sitä pahinta "kipua". Tehohoitomahdollisuudesta en ole huolissani, koko raskaus on mennyt loistavasti ja JOS jotain sattuu, tiedän ambulanssissa työskennelleenä että matka Vammalasta TAYSiin ei kestä kauaakaan jos siirto on välttämätöntä tehdä.



-Ap

Minusta on hienoa, että olet perehtynyt synnytykseen ja luonnollisiin kivunlievitysmenetelmiin. Niin jokaisen pitäisi tehdä.



Omassa synnytyksessäni päädyttiin kuitenkin lopulta käynnistykseen, oksitosiiniin, epiduraaliin ja episiotomiaan, ja jokainen näistä toimenpiteistä auttoi ja edisti tilannetta, ja oli mielestäni vain hyvä asia! Synnytyksestä jäi tosi positiivinen mieli, ja minun tapauksessani se ei olisi sitä ollut ilman näitä. Esim. supistukseni jatkuivat 2,5 vrk ilman että avautuminen edistyi, joten käynnistykseen päädyttiin. Epiduraali auttoi välttämään sietämättömän kivun, mutta tunsin kuitenkin täysillä ponnistamisen tarpeen. Eppari parani täysin ja nopeasti, enkä revennyt yhtään.



Eli hienoa että olet psyykannut itseäsi, mutta muista että joskus muutkin kuin luonnolliset menetelmät voivat olla hyväksi :)

ambulanssissa työskennelleenä varmasti ymmärrät senkin, että tehohoidontarve voi tulla muutamassa minuutissa, vaikka raskaus olisi ollut ihan oppikirjan mukainen. Silloin VAS-Tays-matkakin voi olla pitkä.



Itse näen, että nuo "väkisin työnnetty piikit lihaan"-synnyttäjät jotka kokevat saaneensa ilman omaa tahtoaan kivunlievitystä, ovat niitä kipukrampissa ja vailla enää todellisuudentajua synnyttäjiä, joille tärkein päähänpinttymä on vain synnyttää ilman kipulääkityksiä tai muita apuja senkin uhalla että oma tai vauvan terveys jo vaatisi jotain. Kuten sanottu, kivunlievitys voi jopa nopeúttaa synnytyksen kulkua. Luottaisin henkilökuntaan joka kokemuksensa perusteella voi osata nähdä sinun olevan kivunlievityksen tarpeessa.

...akuttitilanteet voivat muuttua minuuteissa ja tehohoidon tarve voi tulla äkisti. Silloin siirtoa ei kuitenkaan yleensä tehdä ennen kuin potilaan (eli tässä kohtaa vastasyntyneen) tila on saatu vakautettua, koska kuljetus on aina riski vakavassa tilanteessa. Tässä kohtaa TAYS veisi voiton koska siellä tehohoito on vieressä, mutta tällaisen tilanteen todennäköisyys on niin pieni että jos alan pelätä sitä, voin alkaa pelätä myös kätkytkuolemaa ja monimonia muita asioita. Olen miettinyt myös juuri tuota että ovatko "väkisin lääkityt" olleet juuri mainitsemassasi tilassa, mutta toisaalta yleensä tällaisille tapauksille kokonaiskuva aukeaa kuitenkin myöhemmin ja he ymmärtävät että lääkitysratkaisu on ollut oikea. Eli jos vielä myöhemminkin on sitä mieltä ettei olisi lääkitystä tarvinnut/halunnut, saattaa olla että synnyttäjä on ollut oikeassa. Tämä on ehkä hieman sama asia kuin perhevalmennuksen, sikiötutkimusten tms toistuva tyrkyttäminen vastoin äidin tahtoa. Monesti jankaamiseen väsytään ja suostutaan osallistumaan esim. tutkimuksiin. Jotkut ovat myöhemmin kiitollisia neuvolan painostuksesta ja kokevat saaneensa ensiarvoisen tärkeää tietoa. Jotkut miettivät koko tutkimuksen ajan "mitä teen täällä" ja kokee ahdistusta saamastaan tiedosta ja toivoo ettei olisi antanut periksi. Meitä on niin moneen junaan :o)



-Ap

Hei!



Minulla kaksi lasta ja toisen synnytin epiduraalipudutuksella ja toinen oli luomusynnytys! Luomusynnytys oli niistä paras vaihtoehto. Suosittelen! Kroppa hoitaa homman paremmin kuin läkkeet. :)